Tietoa mainostajalle ›

Ensin tuuletan: Woo-hoo! - Käppänä nukkuu vihdoin 12-tunnin yöunia! Sitten sanon, että oli jo aikakin. Vauvavuosi meni melkein kokonaan eri...

Ensin tuuletan: Woo-hoo! - Käppänä nukkuu vihdoin 12-tunnin yöunia! Sitten sanon, että oli jo aikakin.

Vauvavuosi meni melkein kokonaan erittäin rikkonaisten öiden väsyttämänä. Joidenkin vauvat nukkuvat heti alusta asti neljänkin tunnin pätkiä, meillä ei todellakaan nukuttu. Kolme varttia oli sellainen pahin heräilyväli ja pari tuntia oli jo ihan hyvä. Yössä herättiin niin monta kertaa, että en ollut varma olinko nukkunut yön aikana ollenkaan. Joka kerta kun vauva parahti itkuun olin valmis itkemään vauvaakin kovemmin. Illalla aloin pelkäämään tulevaa yötä, ja välillä, jatkuvien heräilyjen uuvuttamana, en olisi halunnut mennä nukkumaan enää ollenkaan. - Olisi helpompaa vain valvoa aina, kuin kokea se raastava herätys uudelleen ja uudelleen. Usein jäinkin torkkumaan vauva sylissäni divaanille. Siten minä olin aina valmiudessa syöttämään vauvaa, enkä itse joutuisi kokemaan sata kertaa yössä sitä piinaavaa herätystä sängystä nousemisineen. 


Äidit saavat usein neuvoksi nukkua lapsen kanssa aina samaan aikaan. - Kehotetaan ottamaan päikkärit kun vauvakin ottaa. Pikkuvauva-aikana edes siitä ei ollut meidän kohdallamme hyötyä, lapsi kun ei suostunut nukkumaan päiväuniaan kuin liikkuvissa vaunuissa. Yritin toki hämätä lasta nukkumaan pakkaamalla hänet vaunuihin, kuin olisimme lähdössä kävelylle, kuitenkaan sinne lähtemättä. Vauva hoksasi aina hämäyksen ja päiväunet liikkumattomissa vaunuissa jäivät lyhyeksi.

Kuitenkin jossain hormonihuuruissa jaksoin yllättävän hyvin koko vauva-ajan, että vähän itseänikin jälkikäteen moinen ihmetyttää. Pikkuhiljaa lapsen kasvaessa unirytmi muuttui inhimillisemmäksi, mutta usein vain palatakseen takaisin epäsäännölliseksi.

Aika pian, ilman minkäänlaisia unikouluja tai kikkailuja, lapsi kuitenkin oppi nukkumaan melkein kymmentuntisia unia. Jos puoliuninen pikkumies heräsi yöllä, pieni silittely sai hänet jatkamaan uniaan. Nyt, aivan lähiaikoina, lapsi on itsestään jättänyt toiset päiväunet pois ja ollut entisen iltakymmenen sijaan jo kahdeksalta valmis yöpuulle. Ensimmäisten aikaisten iltojen jälkeen pelkäsin, että lapsi herää jo kuudelta, mutta pelko oli turha: lapsi nukkui kellon ympäri, kokonaiset kaksitoista tuntia. Jos pieniä unissaan tihrustettuja itkuja, jotka menevät usein itsestään ohi ei lasketa, voi sanoa, että lapsi nukkuu pääsääntöisesti koko yön heräämättä.

Tämä uusi kuvio ihmetyttää edelleenkin niin paljon, että en oikein tiedä mitä tällä kaikella ilta-ajalla oikein tekisin. No vitsi vitsi, tiedänpäs: Bloggaan tietenkin, ha!

Ja ennen kuin kukaan ehtii sanomaan, sanon itse: Tämä on tämänhetkinen tilanne, se voi muuttua vielä monta kertaa. 

- Silti: Woo-hoo!

4 kommenttia

Rakastan joulua. Rakastan joulun odotusta, valmisteluja, kauppojen jouluosastoa, joululauluja, glögiä - kaikkea jouluun liittyvää. Jo pienen...

Rakastan joulua. Rakastan joulun odotusta, valmisteluja, kauppojen jouluosastoa, joululauluja, glögiä - kaikkea jouluun liittyvää. Jo pienenä joulun tulo oli minulle iso juttu. Kuusen halusin koristella viimeistään aatonaattona, ja aattoa edeltävän yön halusin aina nukkua kuusen vieressä, jotta voin nukahtaa sen kimaltelevia palloja ja kirkkaita valoja katsellen. Ja jos yöllä heräsin kesken unien, minusta oli ihanaa nähdä ensimmäisenä kaunis kuusi koristeineen. Aamulla katsoin tietysti Joulupukin kuumalinjan, Samu Sirkan joulutervehdyksen ja Lumiukon, sekä kuuntelin perheen kanssa joulurauhanjulistuksen.


Sen jälkeen, kun jouduin olemaan - reilu kymmenen vuotta sitten - joulun töissä, tajusin, kuinka yllättävän tärkeä juhla se minulle on. Tuohon aikaan työskentelin laivalla, joten heikon joulutunnelman viritti muka-kinkku seisovasta pöydästä ja muovimukillinen punaviiniä työkavereiden kanssa piskuisessa ikkunattomssa hytissä, virolaisia joululauluja rätisevästä radiosta kuunnellen. Kun vanhempieni piti tulla tapaninpäivänä risteilylle vihdoin näkemään työpaikkani ja viettämään myöhäinen joulu kanssani, he eivät päässeet laivaan, sillä olivat unohtaneet passinsa kotiin. - Tallinnan laivalle tarvittiin passi, eikä vanhempani olleet muina Tukholman risteilijöinä hoksanneet tarvitsevansa passeja noustakseen laivan kyytiin. Ja kun vanhempani yrittivät soittaa minulle kertoakseen tilanteesta, puhelimessani ei ollut piskuisessa, ikkunattomassa ja veden pinnan alapuolella olevassa hytissä kuuluvutta, joten tieto jäi minulta saamatta ja vanhempani palasivat minua näkemättä Turkuun. Laivan vaksi toimitti hyttiini vanhempieni minulle jättämät lahjat, ja minä sitten availin niitä itku silmässä - joulusta  ja vanhempieni pieleen menneestä risteilystä pettyneenä. Se ei ollut paras viettämäni joulu, ja se sai minut tajuamaan ihan oikeasti, kuinka paljon joulu minulle merkitsee.


Näihin vuosiin on mahtunut monta ihanaa joulua kaikkine kinkkuineen ja kuusineen, lahjoineen ja koristeineen - sukulaisten ja ystävien kanssa. Rakastan koristella kodin jouluiseksi omalla tyylilläni, ja fiilistellä joulua jo hyvissä ajoin. Vuosien mittaan joulun vietto on muokkaantunut oman näköiseksemme, mutta siinä on myös paljon lapsuudesta opittuja perinteitä.

Tänä vuonna jouluaatto vietetään sukulaisten voimin meillä, joten odotan suurella innolla tätäkin joulua. Oman lapsen myötä joulu on saanut taas uudenlaisen ja entistäkin suuremman merkityksen. Pääsemme luomaan uusia perinteitä jouluumme, joita lapsemme tulee muistelemaan vanhempana. 


Nyt kun kurkkuni on kipeytynyt ja nenäni on alkanut enenevissä määrin vuotaa, mieleeni muistui viime joulu ja aloin pelkäämään samankaltaista joulua. Muutamaa päivää ennen aattoa kurkkuni kipeytyi ja minulle nousi vähän kuumetta. En suostunut olemaan kipeä joulun aikaan, joten paahdin aattoa edeltävät päivät Buranan ja Finrexinin voimalla. Shoppailin lahjat, leivoin jouluherkut, koristelin kuusen, pidin joululahjavalvojaiset, kutsuin ystäviä glögille ja puuhailin aivan kuin en kipeä olisi ollutkaan. Jouluaattona heräsin aikaisin fiilistelemään Joulupukin kuumalinjan ihania höpöttäviä tenavia, mutta kuulinkin kaiken kuin tuplana. Piipahdin aamulla lääkärissä ja minulla todettiin korvatulehdus perus kuumeilun lisäksi. Menimme suunnitelmia noudattaen siskoni luo viettämään joulua, ja 
pyrin nauttimaan joulusta minulle ominaisella lapsen innolla korvatulehduksesta ja kuumeesta huolimatta. Kinkku ei maistunut miltään ja laatikot maistuivat kaikki samalta flunssan vietyä makuaistin, mutta koska oli joulu, siitä oli yritettävä iloita täysillä. 

Päivää myöhemmin minulle tuli vielä silmätulehdus ja kaksi päivää myöhemmin myös kolmikuisemme sai kuumeen, yskän ja silmätulehduksen riesakseen. Mehiläisen henkilökunta tuli oikein tutuksi joulunpyhinä, ja välipäivät menivät sekä äidin, että lapsen ollessa vällyjen välissä kuumeessa ja tulehduksissaan. Sitten sairastui vielä isäkin, joten koko kolmikko oli vuoteen omana. 

Kun mies ja lapsi alkoivat toipumaan flunssasta, ehkä karma tai joku muu narttu, laittoi äiti-ihmiselle vielä keuhkokuumeen kaupanpäällisiksi. Sen hoitoon tarkoitettu antibioottikuuri taas vaihdettiin ensimmäisen päivän jälkeen, saatuani allergisen reaktion siitä. 

Olen harvoin kipeä, enkä ole ollut ennen allerginen millekään, mutta juuri viime jouluksi sattui huono mäihä ja paljon odottamani lapsen ensimmäinen joulu meni vähän ankeissa merkeissä.

En halua valittaa, nöyränä toivomuksena vaan - vaikka Joulupukille tai karmalle - esittäisin, että jos millään perheemme saisi tulevasta joulusta inasen paremman. Kun minä niin siitä joulusta tykkään. Ja o
len ollut tooosi kilttikin koko vuoden. 

Priti pliis? 





2 kommenttia

Usein kuulee vanhemmista, jotka täyttävät ylioppilaspäivänä vauvakirjan sukulaisille näytille. Paniikissa on  keksitty muisteltu ensiaskelt...

Usein kuulee vanhemmista, jotka täyttävät ylioppilaspäivänä vauvakirjan sukulaisille näytille. Paniikissa on keksitty muisteltu ensiaskelten ajankohtia ja yritetty saada vauvakirjan sivut täytettyä lapsuusmuistoilla.


"Voi hitto, koska käppänä oppi seisomaan?"
"Jaaha..."
"Elokuussa 2013? - sillee mä nyt väitän tähän vauvakirjaan"
"Jotain semmosta mä olisin veikkaillut"


Me saimme lapsen nimiäislahjaksi vauvakirjan, ja aloinkin tuolloin heti täyttämään sen koristeellisia sivuja. Parikuisen vauvan kanssa ei kehitysvaiheita paljon ensihymyä enempää tarvinnut vielä muistella, mutta nyt kun vauvakirja on vuoden verran koristanut vain lapsen hyllyä, alkaa ensimmäisten kääntymisten ja jokelteluiden päivämäärät olla unholassa.


Ehkä käppänä tietää jo vanhempiensa saamattomuuden ja on siksi tähdännyt aika monet kehitysaskeleensa jonkin juhlan tai merkkipäivän yhteyteen: Ensihymyn hän väläytti äidin ja isän 1-vuotishääpäivänä ja kävelemään hän oppi äidin syntymäpäivänä. Omin avuin hän oppi istumaan juhannuksen jälkeisenä päivänä ja ensimmäinen kääntyminen tapahtui pikkumiehen omana viisikuukautispäivänään. Kehitysetappien linkittyessä johonkin merkkipäivään, niiden muistaminen on on ollut onneksi edes vähän helpompaa.


"Apua, entä eka nauru?!"
"Siitä on jo aikaa"
"Laitanko noin?"

Vauvavuoteen mahtuu monta kehitysaskelta, joten olisi voinut olla viisaampaa täyttää vauvakirjaa vähän useammin kuin kerran vuodessa. No en sentään ihan huolimaton ole ollut - olen kerännyt muistikirjaani jotkin kehitysvaiheet. Ne vaan sattuivat olemaan aika pitkälti juuri sellaisia, joita ei kysytty vauvakirjassa. Facebook-seinäni, neuvolakortti, muistikirjani, niin, ja ne merkkipäivät, auttoivat kuitenkin saamaan melkein jokaiseen kysyttyyn kohtaan vastauksen.

Jatkossa lupaan muistaa täyttää vauvakirjaa useammin. - Ettei tarvitsisi sitten keksiä ylioppilaspäivänä niitä juttuja sinne.




2 kommenttia

Pipoarvonta on suoritettu ja hei, kukas se siinä on lippis kourassa? -No Pekka itse! Jee! Blankossa juhlittiin eilen FightBackia...

Pipoarvonta on suoritettu ja hei, kukas se siinä on lippis kourassa?


-No Pekka itse! Jee!

Blankossa juhlittiin eilen FightBackia ja juhlinnan lomassa Pekka toimi onnetta... hetkinen, mikä se on silloin kun se on mies? Onni? - Noh kuitenkin. Pekka siis nosti nimen hatusta ja voittaja saatiin selville!

Itse nukuttelin lasta jo tuohon aikaan kotosalla, joten tällä kertaa arvonta oli ulkoistettu miehelleni, joka hoiti kuvaamisensa ohessa Pekan kanssa pikaisen arvonnan. - Kiitos tyypit avusta!


Ja se voittaja on... 

...MANDA!

Onnea Mandalle punaisesta FightBack-piposta! Otan yhteyttä voittajaan henkilökohtaisesti. Kohta Mandan postiluukusta tipahtaa aikainen joululahja!

Kiitos kaikille osallistujille! Ja voi miten mahtavia viestejä olette kirjoittaneet Pekalle. FightBack on loistava projekti, ja Pekka on esimerkillään ja aseenteellaan selvästi monelle, sekä toivoa antava, että inspiroiva tyyppi. Yksi hienoimmista asioista, joita olen huomannut Pekan ja FightBack-projektin suhteen on, että niin moni saanut pontta - toiset suurempien ja toiset pienempien - vastoinkäymisiensä selättämiseen. 


Pekan asenne tarttuu. Parasta.


Hei ja muistakaa tehdä jouluostokset TÄÄLLÄ!



2 kommenttia

Haluaisin kirjoittaa elämästä äitinä ja perheellisenä, sen synnyttämistä iloista ja suruista, sen mukana tulleista ristiriidoista ja siihen ...

Haluaisin kirjoittaa elämästä äitinä ja perheellisenä, sen synnyttämistä iloista ja suruista, sen mukana tulleista ristiriidoista ja siihen liittyvistä tunteista. Luen usein ihastellen joidenkin bloggaajien ihon alle meneviä kirjoituksia, jotka saavat niin monet samaistumaan tekstiin, tuntien, että vihdoin joku on pukenut heidän tuntemuksensa sanoiksi.

Vaikka itse en aina olisi kokenut samoin, kirjoitus on kirjoitettu niin syvältä ja suoraan sydämestä, että voin tuntea itsekin saman. Haluaisin kirjoittaa yhtä avoimesti, yhtä elävästi ja yhtä hienosti. Antaa sydämestäni palasen muiden tutkittavaksi ja antaa muiden joko samaistua siihen tai olla samaistumatta. Haluaisin, että minun kirjoitukseni antaisi sanat muidenkin ihmisten ajatuksille. - Auttaisi hahmottamaan ne ja antaisi niille muodon. 

Tänään ei kuitenkaan ole se päivä.

Sen sijaan luettelen joutavia asioita suhteellisen tylsästä päivästäni:


-Kuorin tänään 12 perunaa muusiin
-Keskustelin ystäväni kanssa voisiko minulla olla tyrä
-Laitoin ruokaani kahta eri chilikastiketta
-Kastelin kukat, vaikka ne oli jo kasteltu eilen
-Tein omenapaistosta
-Pinosin lapsen kirjat kolme kertaa hyllyyn ja ne pysyivät pinossa yhteensä kaksi minuuttia
-Suunnittelin meneväni huomenna tanssitunnille
-Pesin koneellisen pyykkiä
-Unohdin soittaa neuvolaan
-Ketsuppi loppui
-Imuroin
-Totesimme ystäväni kanssa että ehkä se ei ole tyrä
-Laitoin palsternakkaa ja porkkanaa perunamuusiin
-En tunnistanut mantelia manteliksi, koska siinä oli kuoret päällä
-Söin rusinoita



Parempi flow huomiselle.


9 kommenttia

Viikonloppuna vietettiin minun 31-vuotissyntymäpäivää. Perjantaina mies oli (melkein koko päivän) vapaalla, joten kävimme ystäväperheen kan...

Viikonloppuna vietettiin minun 31-vuotissyntymäpäivää. Perjantaina mies oli (melkein koko päivän) vapaalla, joten kävimme ystäväperheen kanssa lounaalla ja kävimme asioilla kaupungilla. Ennen kotiinlähtöä piipahdimme vielä hörppimässä kauden ensimmäiset glögit. Ihana, tunnelmallinen Fontana ja lämmin glögi, aah. No onhan tässä nyt on jo tovi fiilistelty joulua, mutta ensimmäinen glögi vie taas äiti-ihmisen pikkaisen lähemmäs joulumieltä. Illalla kokkailin miehelle kynttiläillallisen, jonka söimme vasta kun lapsi oli jo mennyt yöpuulle. 


Vaikka oikea syntymäpäivä olikin sunnuntaina, minä vaatimattomasti tykkään fiilistellä sitä(kin) vähän kauemmin, vaikka koko viikonlopun. Mies joutui menemään työhommiin sunnuntaina, joten vanhenemistani juhlittiin jo lauantaina. Mitään kreisipaardeja ei järjestetty, vaan mies tarjoili minulle kahvit kakun kera ja antoi lahjan. Illalla menimme ystäväpariskunnan kanssa leffaan ja syömään, ja niin nämä vanhukset olivatkin jo kymmeneltä takaisin kotona. Oikeastaan en edes kaivannut sen suurempia bileitä - hyvä leffa ja ennen kaikkea hyvä ruoka rauhassa nautittuna, ovat luksusta.

Sunnuntaina mies olikin päivän töissä, joten vietimme miniavecin kanssa ensin ihan kaksistaan sitä oikeaa syntymäpäivää. Syntymäpäivän viettäminen ihan tavallisine päivärutiineineen tuntui tylsältä ajatuksesta, joten leivoin piirakan ja kutsuin yllättäen sisaruksia ja lapsen muutaman kummin syömään sitä kahvittelun merkeissä. Ajattelin, ettei synttäreitä voi aivan arkisissa oloissa möllöttää, pitäähän niitä edes vähän juhlistaa. Vaikka monille aikuisille syntymäpäivät ovat vain päiviä toisten joukossa, minulle ne ovat - muiden juhlapäivien muassa - mitä parhain syy koota rakkaita yhteen, tai tehdä jotain arjesta poikkeavaa. 



Koko viikonlopun kohokohta kuitenkin oli käppänän lahja äidilleen...



Ta-daa!

Käppänä säästi superyllätyksen sunnuntaille ja aivan yllättäen päätti kävellä muutaman askeleen äidin luo. Kun isi tuli kotiin, pikku-ukko pisti vieläkin paremmaksi ja käveli keittiöstä olohuoneeseen, ainakin neljän metrin matkan! Mieshän kehaisi heti sen olleen heidän yhteinen suunnitelmansa äidille yllätykseksi, mutta kyllä sen isin silmäkulmasta näki, että aika puskista tuo uusi taito tuli.

Tänä aamuna pelkäsin jo uuden kyvyn olleen silmänlumetta tai unta, koska käppänä ei tahtonut millään esitellä kävelyään uudelleen. Kuitenkin pienen maanittelun jälkeen hän nousi uudelleen nelivedosta kahdelle jalalle ja osoitti parilla askeleella taidon olevan edelleen tallessa. Taidonnäytteet jäi siltä erää siihen ja taas jatkettiin matkaa kontaten. 

Mutta eipä se kukko käskien laula. - Hetki sitten, katsellessani aivan toisaalle, huomasin pienen tallustavan, kaatuvan ja taas jatkavan itse matkaansa kävellen. Aivan omassa rauhassaan treenaten, kieli keskellä suuta ja hartaasti keskittyen. Muina taaperoina. En uskaltanut pihahtaakaan, oli huikeaa vain seurata sivusta pikkuisen päättäväistä askelta ja vankkumatonta keskittymistä. Sitten taas kuului köps ja matka jatkui kontaten. 



Aikamoinen syntymäpäiväyllätys! Tämän virstanpylvään päivämäärän muistaa vielä mummonakin.


10 kommenttia

Kaikkialla on kauneutta - sen näkee, kun mieli on valmis sen huomaamaan. Kynttilänjalkaan ja viherkasviin piirtyneet ...

Kaikkialla on kauneutta - sen näkee, kun mieli on valmis sen huomaamaan.


Kynttilänjalkaan ja viherkasviin piirtyneet auringonsäteet viipyivät vain hetken. Minuutti kuvan ottamisesta, ne olivat jo kadonneet.

Kaunista viikonloppua! 


2 kommenttia

Kuljimme tänään linja-autolla lapsen kanssa. Vaunujen kanssa matkustavat saavat nousta keskiovista vaunuille tarkoitettuun paikkaan, eikä h...

Kuljimme tänään linja-autolla lapsen kanssa. Vaunujen kanssa matkustavat saavat nousta keskiovista vaunuille tarkoitettuun paikkaan, eikä heidän tarvitse maksaa matkastaan. Lapsi ei kuitenkaan ole se syy, miksei matkasta tarvitse maksaa: käytäntö on sanellut toimintatavan.

Minä ja lapseni olimme ensimmäiset kyytiin hypänneet vaunupaikkojen kuluttajat. Parin pysäkin päästä mukaan olisi tulleet vielä parit vaunut lisää, mutta koska bussissa oli tilaa vain kaksille vaunuille, toinen äideistä joutui jäämään lapsensa kanssa odottamaan uutta linja-autoa. Seuraavalla pysäkillä odotteli nainen rollaatorinsa kanssa. Bussikuski empi hetken tilanpuutteen vuoksi naisen ottamista kyytiin, mutta ajatteli naisen mahtuvan mukaan. Nainen mahtuikin, ja kaikki me matkasimme lopun viiden minuutin matkan oikein hyvin. 


Tilanne ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia bussimatkustajia. Paria pysäkkiä ennen meitä poistunutta eläkeläisherraa oli jäänyt kaivelemaan tilanne. Eläkeläisen mielestä toisen meistä vaunumatkustajista olisi pitänyt poistua bussista kesken matkan, jotta rollaattorin kanssa kulkenut nainen olisi mahtunut mukavammin bussiin. "Noi matkustaa aina vaan ilmaiseksi ja sinä maksat tästä. Noi olisi pitänyt heittää ulos!", huusi eläkeläinen meitä osoittaen. 

Kaikki me kuitenkin jatkoimme matkaamme, ihan päämääriimme asti. - "Sopu sijaa antaa", tokaisi rollaattorilla kyytiin noussut nainen eläkeläiselle. 



Minusta eläkeläisherran ajatus oli tosi hyvä. Samaa periaatetta voisi soveltaa monella muullakin yhteiskuntamme saralla.


Mietitäänpäs.

Turussa terveyskeskusmaksua ei peritä, mikäli on opiskelija, toimeentulotukea, työttömyysturvan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saava, tai, jos on palvellut rintamalla. Näin ollen myös heidän terveyskeskuspalvelut voitaisiin keskeyttää, mikäli joku, vaikka minä - Maksava Asiakas - tulisin ja haluaisin otattaa nielunäytteen. Kyllä sen opiskelijan murtuneen sormen ehtisi myöhemminkin hoitaa. 

Teatterissa esityksiä saisivat katsoa sataprosenttisesti vain normaalihintaisen lipun ostaneet. Opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät saisivat katsoa vain toisella silmällä ja kuunnella vain toisella korvalla. - Tai sitten saisivat valita haluavatko katsoa vai kuunnella. Saattajakortilla ilmaiseksi sisäänpääsevät joutuisivat laittamaan silmät kokonaan kiinni ja käyttämään korvatulppia. Sama pätisi tietysti myös taidenäyttelyihin ja konsertteihin.

Eikä tähän kannata lopettaa. 

Yhteiskuntaammehan palveluineen pyöritetään verovaroin - ihan tuttu juttu kaikille. Toinen hyvä soveltamiskohde olisikin vaikkapa koulut: Köyhän, eli vähemmän verovaroja tekevän vanhemman muksut saisivat opiskella vain välttämättömät taidot - lukemisen ja kirjoittamisen, ehkä vähän matematiikkaa, mutta liikunta, musiikki ja käsityöt olisivat tarkoitettu vain... hmm, sanotaan vaikka 10 000 veroeuron maksaneen vanhemman lapsille.


Jos sairaalassa on leikkausjonossa kaksi potilasta, joista toinen maksaa vuodessa veroja 20 000 euroa ja toinen vaivaiset 5000 euroa, lienee kaikille selvää, kumpi pääsisi ennemmin leikkaukseen. Tai, jos leikkaus on jo aloitettu sille huonompituloiselle, se voitaisiin keskeyttää. - Mikäli 20 000 veroeuroa maksava haluaa tulla juuri sillä hetkellä poistamaan luomensa, voitaisiin keskituloisen sydänleikkaus laittaa hetkeksi sivuun. Tai heittää se potilas ulos.


Tilan ahtauden vuoksi, myös linja-autoissa - siis vaunujen ulosheittämisen lisäksi - voitaisiin arvottaa maksuperusteisesti muutkin matkustajat. Lapset maksavat Turussa matkastaan 48 prosenttia normaalihintaisen lipun hinnasta. Lapset siis saisivat matkustaa vain alle puolet matkastaan. - Martista Hirvensaloon voi ihan hyvin mennä jalan. Me täyden hinnan maksavat aikuiset (me, silloin kun emme ole vaunuilevia vapaamatkustajia), voimme päästä keskustasta ihan perille asti. 

Seniorit, eli yli 65-vuotiaat, taas maksavat matkastaan 60 prosenttia normaalilipun hinnasta. Näin ollen seniorit saisivat asetella takamuksensa vain 60-prosentin osalle penkistä ja 40 prosenttia voisi jättää vaikka niille lapsille. Jos kuitenkin koko linja-auto olisi täynnä, vain täyden hinnan maksaneet saisivat jäädä. Vanhemmat vaunuineen heitettäisiin tietysti ensimmäisenä ulos, seuraavaksi lapset, sitten eläkeläiset, invalidit ja tietysti opiskelijat.

Mutta.

Maailma ei ole reilu - kysykää vaikka siltä eläkeläisherralta -, joten nämä edellä mainitsemani käytännöt tuskin tulevat käyttöön. Jos kuitenkin tapaan kyseisen herran vielä, lupaan maksaa matkani, mikäli se on perillepääsyn edellytys. Voin muuten maksaa sen herran alennuslipunkin. - Maksanhan minä hänen eläkkeensäkin.




2 kommenttia

Olisikohan kuukausi sitten, kun maailman kaunein sana tuli iloisena huudetuksi käppänän toimesta. Omasta osaamisestaan itsekin innostuneen o...

Olisikohan kuukausi sitten, kun maailman kaunein sana tuli iloisena huudetuksi käppänän toimesta. Omasta osaamisestaan itsekin innostuneen oloinen kaveri seisoi aamulla pinnasängyssään, silmät onnesta pyöreänä ja suu virneessä, huutaen: "ätti, ätti". Pikkaisen liian aikaisen herätyksen harmitus väistyi heti. - Se oli paras herätys, ja siitä seurasi koko päivän hönösti hymyilevä äiti.


Äiti ei kuitenkaan saanut kunniaa tulla sanotuksi ensimmäisenä - toinen koiristamme vei sen kunnian. Aivan ensimmäinen, jo kuukausia sitten tullut tunnistettava sana oli "Uma". Ei liene ihme, että Uma on lapsen ensimmäinen sana - sen verran useasti se tulee mainituksi kodissamme. Toinen koiramme, Milda, on toistaiseksi vielä vain "Mm". 

"Uma!"

"Mm!"
= ;P ?

Muita uusia ja paljon käytettyjä ilmaisuja ovat "äee" ja "e":

"Otatko kulta maitoa?" 

"E." 

"Annatko äidille halin?" 
"E."

"Vaihdetaanko vaippa?"
"E."

Kun käppänä tyhjentää laatikoita, repii lehtiä tai yrittää tiputtaa vinyylilevyjä hyllyltä, hän säestää tekemistään: "äee, äee". En mielestäni viljele edes paljoa ei-sanaa, mutta ilmeisesti silti sen verran, että on jäänyt mieleen.

"Äee, äee"


Malttamattomana odotan, mitä sanoja seuraavaksi tulee. "Isi" olisi kyllä huippu. Sitä odotetaan jo kovasti 

2 kommenttia

Isänpäiväaamu alkoi äiti-ihmisen ja käppänän heräämisellä ja keittiöön hiipimisellä. Pikku-ukkeli aloitteli heti aamupalaansa, äidin tehdes...

Isänpäiväaamu alkoi äiti-ihmisen ja käppänän heräämisellä ja keittiöön hiipimisellä. Pikku-ukkeli aloitteli heti aamupalaansa, äidin tehdessä isille erikoisaamiaista. Lahja pakettiin, isille kortti - tietysti yksivuotiaan itsensä piirtämänä - ja pöytä (Etelä-)koreaksi. Kun kaikki oli valmista, hiippailimme tohkeissamme lahja kourassa herättämään isiä.

Seesteinen tunnelma sai käänteen kun toinen koiristamme näki tilaisuutensa tulleen ja kiipesi pöydälle syömään kaikki kananmunansiivut. Rakkaudella aamiaista valmistanut äiti-ihminen sai ihan pienen sievän slaagin. Helvetinmoisen riehumisen muutaman ärräpään jälkeen päästiin jatkamaan
 rauhallista isänpäiväaamua.

Yks tohkeissaan, yks unisena. 

Art.

Lapsi on rakastunut täysin tuntemattomasta syystä Paula Koivuniemeen, erityisesti Sata kesää, tuhat yötä -biisiin, joten bailattiin vielä ennen päiväunia parit jortsut. Paulan väsyttämä käppänä nukahtikin sekunnissa sänkyynsä.

Kunhan pikku-ukko herää päiväuniltaan, lähdemme viemään isin ravintolaan. - Siellä ei ainakaan koirat syö eväitämme. Toivottavasti.

Ihanaa ja rauhallista isänpäivää myös kaikille teille!


2 kommenttia

- No ei se Mamma kyllä ihan vielä oo , totesi ystäväni minulle taannoin, hihkuessani joulun jo kohta olevan täällä.  Piipahdimme mieheni ...

-No ei se Mamma kyllä ihan vielä oo, totesi ystäväni minulle taannoin, hihkuessani joulun jo kohta olevan täällä. 

Piipahdimme mieheni kanssa Adalmiinan helmen joulukauden avajaisissa, ja väittäisin, että kyllä nyt saa alkaa jo fiilistelemään joulua. Lämpimän ja tunnelmallisen joulufiiliksen hyökyaalto pyyhkäisi vauhdilla yli, putiikin ollessa sonnustautunut kauniisti joulun henkeen. Joulumieleltä ei voinut välttyä, mikä sopii minulle varsin hyvin. 



Kas noin - joulu on täällä! Onnistuinko tartuttamaan joulumielen? - Edes vähän?

Minä ainakin haen vintiltä kaikki parit valosarjat ja ripustan heti! 



11 kommenttia

Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että tämä nettikauppa avautuisi ja pääsisin omalta osaltani tekemään kaikkeni, jotta ihmiset sinne löytä...

Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että tämä nettikauppa avautuisi ja pääsisin omalta osaltani tekemään kaikkeni, jotta ihmiset sinne löytäisivät. Minulla on jo oma FightBack-pipo, mutta veikkaanpa, että minun antamista joululahjapaketeista saattaa löytyä yksi jos toinenkin FightBack-tuote. - Että terveisiä vaan sukulaisille!




Mikä FightBack on? 

Se on yhden miehen taistelutarina. Se on toivoa antava tarina. Siinä on asennetta. - Se on FightBack-projekti. Ja nyt se on myös FightBack-tuotteita myyvä nettikauppa.

Pekka Hyysalo oli yksi Suomen lupaavimmista freestyle-laskijoista. Yksi hyppy Ylläksellä 28.4.2010, muutti Pekan loppuelämän. Ennen kuvauspäivän päättämistä, Pekka huusi hissistä kavereilleen, tekevänsä vielä yhden, viimeisen, tempun. Viimeiseksi tempuksi se jäikin. - Kova tuuli tarttui Pekkaan, mikä aiheutti hallitsemattoman alastulon. Temppu, joka oli Pekalle helppo nakki, sai tuulen vuoksi dramaattisen käänteen. Pekka tuli alas lyöden päänsä voimakkaasti. Onnettomuus saattoi Pekan 17 päiväksi koomaan, jättäen hänelle vakavan aivovamman.

Lääkäreiden ennuste Pekan mahdollisuudelle kävellä oli noin kahden vuoden päästä tapaturmasta. Pekan taisteluasenne ja rankka, kova työ sai hänet kävelemään jo kuuden kuukauden päästä. Takaisin suksille hän nousi jo 11 kuukauden päästä onnettomuudesta. - Yli vuosi aiemmin, kuin hänen piti oppia edes kävelemään uudelleen!

Pekan puhe on verkkaista ja kävely vaivalloista. Juoksemaan Pekka opettelee yhtä suurella intohimolla, kuin opetteli uudelleen kävelynkin. Puheen sujuvuutta Pekka harjoittelee edelleen. Pekka kertoo haikailevansa takaisin siihen tilaan, jossa osasi kaikki ne samat temput kuin ennenkin, ”mutta sitten mietin vain, kuinka mahtavaa on elämä nyt!"




Pekka ei antanut periksi ja taisteli itsensä ennätysajassa jalkeille. Pekka tekee jo nyt asioita, joita hänen ei pitänyt pystyä tekemään koskaan. Siinä, jos jossain taistelutahtoa. Juoksu voi olla hankalaa ja puhe verkkaista, mutta asenne on puhdasta kultaa. 

En tunne henkilökohtaisesti Pekkaa, mutta mieheni on tehnyt jonkin verran hänen kanssaan yhteistyötä FightBack-projektin osalta. Jo ensimmäisen kerran kuultuani Pekan tarinan aikoinaan, se kosketti minua syvästi. Olen seurannut Pekan toipumista ja hänen mielettömän upeaa elämänasennettaan. Olen herkistynyt miljardi kertaa hänen taistelutahdostaan, ja joka kerta kun luen tai katson hänen juttujaan, tunnen valtavaa kunnioitusta häntä kohtaan.


Kuten postauksen alussa sanoin, olen odottanut, että pääsen kertomaan myös teille lukijoilleni Pekasta ja hänen FightBack-tuotteistaan. Nyt nettikauppa on avattu ja ostamalla FightBack-tuotteita voit osoittaa tukesi Pekalle ja jakaa taistelumielen tärkeää sanomaa ympärillesi. 

Pekan hengen pelasti kypärä. Nyt näitä samanmerkkisiä kypäriä myydään myös FightBack-nettikaupassa, tietysti FightBack-logolla varustettuina.

Mieheni kertoi Pekalle halustani kirjoittaa FightBack-projektista blogissani ja sainkin Pekalta arvottavaksi yhden punaisen FightBack-pipon. Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa Pekan lahjoittama FightBack-pipo!

Osallistu arvontaan jättämällä kommentti tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi kera. Jos olet anonyymi vierailija, myös nimimerkki on tarpeen. 
Osallistu arvontaan 20.11.2013 mennessä. 

Muista kertoa Pekan FightBack-nettikaupasta ystävillesikin! 



Katso Pekan koskettava ja toivoa antava minidokumentti täältä.

Pekan kotisivut blogeineen löydät täältä ja FightBackin Facebook-sivut täältä. Pekan taistelua voit seurata myös kuvien muodossa Instagramista.



Kiitos ihana Pekka positiivisesta ja toivoa antavasta asenteestasi, ja kiitos, että sain kertoa blogissani sinusta! 



Kuvat: JS Disain


 
176 kommenttia

Pienenä pidin tunnollisesti päiväkirjaa, sittemmin päiväkirjan pitäminen jäi. Vaikka luulin muistavani kaiken menneisyydestä, tietyt muisto...

Pienenä pidin tunnollisesti päiväkirjaa, sittemmin päiväkirjan pitäminen jäi. Vaikka luulin muistavani kaiken menneisyydestä, tietyt muistot häviävät väistämättäkin. Arkiset tilanteet ja ihan tavalliset asiat unohtuvat, vaikka ne kuinka mukavia hetkiä olisivatkin olleet. Ja mikä yllättävää, ihan jo lähimenneisyydenkin tapahtumat unohtuvat tai ainakin jäävät taka-alalle. 


Kun tänään lapsen päikkäreiden aikana menin surffailemaan omalle Instagram-tililleni, muistin yhtäkkiä kuvia katsellessa monta ihanaa muistoa. Usean kuvan nähtyäni muistin sen hetken ja erityisesti sen tunnelman: miltä silloin tuoksui, millainen ilma silloin oli ja mitä olimme juuri siinä kohtaa tekemässä. Eikä ollut yksi tai kaksi kertaa, kun näkemäni kuva sai minut naurahtamaan ja jätti hymyn kasvoilleni.

Olen houkutellut myös ystäviäni käyttämään Instagramia. Se on mainio tapa tehdä kuvapäiväkirjaa, ja jos tosiaan muutaman kuukauden jälkeenkin olen jo osaksi unohtanut jotkin tapahtumat, oma pieni kuvapäiväkirja auttaa muistamaan ne hetket tunnelmineen uudelleen.

Sen lisäksi, että tulee kerätyksi itselleen kuvapäiväkirjaa, myös muiden kuvia on kiva seurata. Seuraan ystävien lisäksi, esimerkiksi joidenkin blogien, muusikoiden ja designsuunnittelijoiden kuvia. 






Olen ollut Instagramissa jo yli vuoden, mutta viime alkukeväästä kunnostauduin kunnolla sen käytössä. Aiemmin olin vain muokannut sovelluksella joitakin kuvia ja poistanut sen jälkeen ne palvelusta, mutta sittemmin innostuin jättämään kuvat sovellukseen. - Joo, ja kyllä niitä häshtägejäkin tulee käytettyä. Aina ei jaksa kirjoittaa Facebook-päivityksiä, joten turvaudunkin usein nappaamaan tilanteesta kuvan. Ja niinhän sitä sanotaan: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Osa teistä onkin jo löytänyt minut Instagramista, mikä onkin tosi kivaa! Toivotankin nyt tervetulleeksi, ihan näin postauksen muodossa, teidät muutkin seuraamaan meidän puuhia Instagramin puolelle! 
Minut löytää @mammarimpuilee-käyttäjätunnuksella. 



Hip hei, ja nyt tekin, ketkä ette vielä olleet Instagramissa, rohkeasti luomaan tili ja kerryttämään omaa kuvapäiväkirjaa!

Peeäs. Mikäli kuvien jakaminen mietityttää, Instagramin kuvatilin saa myös yksityiseksi, joten voit hyväksyä vain tietyt ihmiset kurkkimaan kuviasi :) 



7 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki