Tervehdin sinua syksy!

1.9.2014

Nyt se alkoi, syksy. Elokuu on ohi ja syksy on virallisesti täällä. Kesä lienee ainoa vuodenaika, minkä väistyessä tulee haikeus. Syksy...


Nyt se alkoi, syksy. Elokuu on ohi ja syksy on virallisesti täällä. Kesä lienee ainoa vuodenaika, minkä väistyessä tulee haikeus. Syksy vie talveen jouluineen päivineen, talvi vie uutta puhkuvaan kevääseen ja kevät paljon odotettuun kesään. 

Haikeus ei silti saa minua olemaan pitämättä syksystä. Vanhemmiten syksystä on tullut rakas vuodenaika. Oli ihanaa tänäänkin kaivaa lämmin villatakki ja -huivi kaapista, laittaa neulelegginsit jalkaan ja käyttää pitkästä aikaa kunnon kenkiä. 

Kaunis auringonpaiste yllytti koko perheen lähtemään ulos, ja päätimme mennä kuvaamaan jo vähän etukäteen lapsen kaksivuotiskuvat. Yksivuotiaan virallisia kuvia kun ei koskaan otettu, vaikka ammattilainen kameroineen saman katon alla majaileekin. Suutarin lapsella ei ole kenkiä, eh? Napattiin samalla koko perheestä yhdessä ja erikseen kuvia – kun nyt kerta lähdettiin.


Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta kyllä ne villasukat ja kynttilät tuntuvat lämpimän kesän jäljiltä taas ihanilta. Kivaa oli myös huomata, että kotiin pitää jo sytytellä valoja päälle. Niitä kun ei pääosin tarvinnut paljon käyttää kesäaikaan. Tunnelmallinen vuodenaika taas aluillaan.

Ihminen kai kaipaa aina vähän muutosta. Siksi nämäkin kynttilät, kunnon kengät ja villatakit ovat kohta jo harmaata tylsää arkea ja vain kevään ja kesän tulo ilahduttaa.

Siihen asti: tervehdin sinua, syksy!

You Might Also Like

8 comments

  1. Kyllä täälä pohjosessa on valoja saanu sytytellä iltasin jo pitemmän aikaan... :D Syksy on ihana, kynttilävalo, ruska, kuulaat syysilmat, ah! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niijjoo siellähän on vissiin vähän pimeempää. Ja onhan täälläkin näin myöhään jo ollut, mutta mä oon yleensä ollut jo nukkumassa! :D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Oot jotenkin niin seesteisen ja onnellisen näköinen odottaja :)
    Mitä syksyyn tulee, niin: ei kiitos. Mä en koe syksyssä mitään hohtoa. Nukkuminenkin on paljon nautinnollisempaa ilman villasukkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Mulla tuli kesällä välillä niin hiksa, että oli jo paikoittain ikävä syksyä! :)

      Poista
  3. Mahtavia kuvia! :) Mistähän mä luinkaan, kun joku sanoi muutama vuosi sitten hoksanneensa, että hänen lempivuodenaikansa on "aina se seuraava". Mä hoksasin sitten sen saman asian. Loppukesästä odottaa syksyä, syksyllä talvea, talvella kevättä ja keväällä kesää. :) Syksyllä on todellakin mukavaa, kun saa ruveta pukeutumaan kunnolla! Helpompi lisätä vaatetta päälle, kuin kesäkuumalla vähentää vähäisimmistäkin. :D Ei sillä, kesäkin on aivan ihanaa aikaa. Onneksi meillä on monta vuodenaikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla! Hyvin sanottu! Kaikkeen kyllästyy aikanaan, ja muutos tuntuu aina uudelta alulta. Kesä on ihana, ja jos pakko olisi valita vain yksi lemppari, niin kyllä se melkein kesä olisi. Tosin männäkesänä mulle oli pikkasen liikaa ne 30-asteiset päivät. Huhhuh :)

      Poista
  4. Onpa ihanan tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista

Hae