Nyt v***u nukkumaan

14.10.2014

Sain melkein kaksi vuotta sitten, kun esikoinen oli juuri syntynyt, kaverilta synttärilahjaksi maailman osuvimman kirjan. Se näyttää lastenk...

Sain melkein kaksi vuotta sitten, kun esikoinen oli juuri syntynyt, kaverilta synttärilahjaksi maailman osuvimman kirjan. Se näyttää lastenkirjalta, sen teksti on kirjoitettu lapsekkaaseen lorumuotoon, sen kuvitukset ovat kuin lastenkirjasta, mutta se ei ole lastenkirja. Ei sitten ollenkaan.

Luin kirjaa heti sen saatuani. Se oli hauska – törkeän hauska –, mutta nyt, kun nämä jokailtaiset ja jokapäiväiset kikkailut nukkumaanmenon yhteydessä ovat oikeasti alkaneet, kirjasta on tullut vielä hauskempi. Sillä lailla surkuhupaisa.

(Nyt vittu nukkumaan/Adam Mansbach)

Meillä nämä kikkailut ovat vasta alkusoittoa, mutta kyllähän varmaan jokainen vanhempi tietää, varsinkin vähän vanhempien lasten kanssa, ne peruskikkailut ennen nukkumaanmenoa. Että kun on vielä jano. On kakkahätä. Onko mörköjä olemassa? Sittenkin pissahätä. Pelottaa. Olisi niitä kysymyksiä joku sata. Pelottaa. Vielä yksi satu. Onko sängyn alla sittenkin mörköjä? 

Ja kun sinä vain jumalauta haluaisit, että se lapsi simahtaisi, jotta itsekin pääsisi vihdoin nukkumaan.

"Älä kuitenkaan lue sitä lapsillesi."

Anna kun annan muutaman esimerkin kirjan loruista:

"Ikkunat kaupungin pimenee,
syvänteissä muhii valaskalat.
Luen vielä yhden sadun, jos lupaat että
vittu nukkua sä alat."

"Kotkatkin, jotka pilviä hipoo, lepäävät.
Ja otukset kaikenkarvaiset.
Paskat sulla jano on. Päätä tyynyyn, mussukka,
sitä vitun unta tirvaiset."

Ja sitten lempparini:

"Mullan lovessa jyvä kelluu hiljaa,
maa satoansa kiireettä kasvatti.
Lakkaa tenttaamasta, lapsi. Lopeta kysely.
Yksi sana vain: nukkuvitunmatti."

Ja näitä on yksi kirjallinen! Aivan paras lahja vanhemmalle! Ihanaa, kun joku kirjoittanut kauniiseen runomuotoon ne kaikki lapsen nukuttamisen kanssa painivan vanhemman karvaat ajatukset. 

"Uusi raamattu nääntyneille vanhemmille", kuten New York Times kiteytti. 

Mamma suosittelee tummahkon huumorin ystäville. Eli ehkä kaikille mun blogin lukijoille. 

You Might Also Like

18 comments

  1. Tulee ihan sellainen olo, että pitäis varmaan alkaa nukuttamaan lasta, että pääsisi näistä osalliseksi!

    (Ei, ei meidän nukuttamattomuustaktiikka oikein toimi, etenkään jos päiväkodissa nukutaan päiväunet. En silti aio muuttaa mitään. Mielenterveyteni on olennaisempi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! En tiedä teidän taktiikkaa, mutta mulle on elintärkeitä (np vähän liioiteltu sana) ne tunnit, jotka lapsi nukkuu. Esim. päikkäriaikaan teen usein töitä ja näin iltaisin, ylläri-ylläri, kirjoitan blogia ennen kuin itse simahdan. Kun siis jotkut kuulemma menee yhdessä nukkumaan lapsen kanssa, niin se ei olis niinkö mun juttu :)

      Poista
    2. Me laitetaan lapsi sänkyyn ja annetaan sille vähän kuvakirjoja katseltavaksi. Jos se ei ole nukkunut päiväunia, se simahtaa vartissa. Jos on nukkunut - no, tuolla se äsken vielä itsekseen lauleli. Mutta huoneessaan pysyen. Että siinä mielessä mielenterveys on turvattu. (Lapsi on onnettomuudekseen ilmeisen iltavirkku ja aamun torkku. Vähän mua huolettaa, ettei se saa tarpeeksi unta, mutta nyt mä en voi enää ruveta nukuttamaan kun se iltahetki on selkeesti sillekin sellainen oma, hyvä tila.)

      Poista
    3. Mutta toihan on varsin ihanaa, jos se kerta toimii! Meillä oli (oli ja meni, uutta odotellaan) sellainen vaihe, kun lapsen pystyi vaan jättämään sänkyyn ja se simahti itekseen, mutta nykyään pieni narahduskin viereisellä penkillä saa epäilevän taaperon avaamaan silmät ja tarkastamaan, että karkaako vanhempi. Tota tyyliä taas odotellessa!

      Poista
  2. Mä selasin tätä joskus kirjastossa lasten satutunnin yhteydessä. Tirskuin katketakseni ja esittelin vieruskaverille. Se taisi edustaa jotain muuta mamagenreä (niitä täydellisiä) tai erilaista huumorityyppiä, mut ei oikein ollut puhuttavaa sen kanssa kirjasta. (En laskenut saamaani mulkaisua keskusteluksi.)

    Paskat sulla jano on, olisi meidän iltoihin tällä hetkellä sopivin värssy. Tosin viimeisen puolen vuoden värikkäillä nukutuskokemuksilla samaistuisin kenties joka sanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! En kestä! Mulle kävis just noin, ja on käynytkin, et toinen ei vaan tajua, kuinka hauska jokin asia on. Olisit alkanut avaamaan sille vielä vitsin hauskuutta. Se ois ollut upee tilanne! :D

      Poista
  3. Ahaha, miten tulikaan mieleen nukkumaanmenoajat oman neljävuotiaan kanssa mieleen? :D Mullon jano, mullon pissahätä, mullon asiaa, mullon sitä ja tätä... Oon päässyt suht helpolla pojan kanssa aina, mutta tää eka uhma neljävuotiaana ottaa kyllä takas menetetyt uhmavuodet ja nukkumaanmenotaistelut..
    Mutta siis, aivan huippu kirja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On upee kirja! Mä olen saanut esimaistiaisia näistä kikkailuista kummilasten kanssa ja just noi janot, pissahädät sun muut on niitä kun ei muka oikein vois niinku kieltäytyykään eka, kunnes jossain kohtaa tajuaa, et hitto sua vedätetään kybällä! :D

      Poista
  4. Hih! Tässä vielä nukuttamisen tueksi Samuel L. Jacksonin pehmeä-ääninen versio kirjasta ;)
    https://www.youtube.com/watch?v=PlLvAF7lQt8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi oli upee! Sain saman linkin tonne Facebook-sivuillekin! :)

      Poista
  5. Ihana! Tää menee varmaan vähän samaan genreen kuin Pupujen itsemurhakirja, jota esikoinen olis kauheesti halunnut, että luen sille. No en viitsinyt.

    VastaaPoista
  6. Aivan loistava! Kuuntelin yksi ilta noita Samuel L. Jacksonin lukemina ja nauratti niin paljon, että meinasin herättää lapsetkin. :--D Toisaalta, sit ois voinu keksiä uusia samantapaisia runoja niille loruteltavaksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Se oliskin ollut loistava - herättää lapset vahingossa, koska nauraa niiden nukkumattomuuteen liittyvälle läpälle! :D

      Poista
  7. Mä haluun tän! Mä rakastan näitä tän tyylisiä juttuja. Ja haluan antaa tällaisen kirja myös eräälle ystävälle. :DD (Ja yläpuolelle: Omg, Samuel L. Jacksonin lukemana!!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen! :) Niin ja toi Samuel! Mä kuuntelin sitä kun se linkitettiin blogin Facebook-sivuille! Huikee!

      Poista

Hae