Mulla on ollut hiuksissani teininä kaikki maailman värit violetista mustaan, kunnes vanhempana (ja viisaampana?) jättäydyin pitkäksi aikaa vaaleaksi. Eri sävyisiä blondeja – kylmempiä ja lämpimämpiä, surffiraidoilla ja ilman – on ollut jo lähes kymmenen vuotta.

Sitten tänään, ehkä syksyn ja jonkin tilapäisen mielenhäiriön sanelemana, kampaajalta lähdettiin – titti-di-dii – oranssilla tukalla! Tai mikä lie kupari. En tiedä, mutta vitsi että oli kivaa! Ja mieskin huomasi kerrankin, että olen käynyt tuhlaamassa satasen päähäni. 

Meillä on suvussa punapigmenttiä – ukkini oli aivan porkkanapää, ja mullakin taittuu ihonväri ja tukka helposti siihen suuntaan – joten ihan kaukaa haettu ei tämä väri ole.

Kuvassa väri näyttää pikkasen karkkisemmalta ja oranssimmalta kuin luonnossa.

Oranssi on siis uusi musta – tai mun tapauksessa uusi blondi. Koska Game of Thrones ja pohjoisen punakat naiset. Ja koska kaikkea pitää kokeilla (paitsi omaa sisarusta, kuten Game of Thronesissa). Joo, olen katsonut juuri kaikki neljä kautta putkeen ja oon ihan siinä maailmassa, sori. Luulenkin, että se on saattanut vaikuttaa mun punahaluun alitajuntaisesti.

Itseni tuntien saatan haluta ensi kerralla taas sen tutun ja turvallisen vaalean, mutta onneksi se ei ole iso homma. Rakas luottokampaajanikin tuntee mut jo niin hyvin, että tämä väri on tosi miedolla sävytteellä laitettu, jotta takaisin muuttaminen ei ole vaikeaa. Kokeillaan nyt muutama viikko eloa syksyyn sopivalla punakalla, ja katsotaan sitten, että mitäs sitten.

Tässä mä oon tosi semmonen hehkeä ja hauskanen lifestyle-ihanuus:

Not.