Eka neuvola

13.1.2015

Kävimme vauvan kanssa tänään ensimmäistä kertaa ulkona  sitten kotiintulon, vauvan   ensimmäisen neuvolakäynnin vuoksi . Loskainen keli,...


Kävimme vauvan kanssa tänään ensimmäistä kertaa ulkona sitten kotiintulon, vauvan ensimmäisen neuvolakäynnin vuoksi. Loskainen keli, naurettavan äkkiliukkaat tiet ja sisänyhvötysvietti eivät varsinaisesti toimineet inspiraationa uloslähdölle, mutta toisaalta raitis ilma, oikeat vaatteet ja sipaisu meikkiä naamaan muistutti, että elämää on myös meidän vauvakuplan ulkopuolella. Ihan kiva.

Imettäessä ei voi oikein tietää, kuinka paljon maitoa tulee ja riittääkö ravinto vauvalle. Siksi minua kiinnosti tosi paljon, onko vauvan paino noussut ja jos on niin kuinka paljon. Tietysti vauvan tyytyväisyysaste kertoo jotain ravinnon riittämisestä, ja meidän vauva on ollut kyllä melkoisen tyytyväinen vauva. Ja siltä se vaakakin näytti: painoa oli tullut viikossa reilu 350 grammaa! Hurraa! Imetys siis toimii. Sekä äiti että vauva ovat tyytyväisiä.


Muutenkin kaikki näytti olevan kunnossa. Napatynkäkin irtosi pari päivää sitten. Yritin huijata isi-ihmistä, jonka käteen tynkä jäi, että nyt se saa toivoa jotain, vähänniinku silloin, kun saa mantelin joulupuurosta. Ei se uskonut. Tyhmä. 

Kotimatkalla haimme vauvan kanssa painonnousujuhlan (joo kyllä, sitäkin voi vauvakuplassa juhlia) kunniaksi runebergintortut kotiinviemisiksi. Näin unta niistä viime yönä, joten oli ihan pakko hakea, sillä ajatus ei jättänyt rauhaan. Kotona pihalla meitä odotti meidän iloiset lumiukonrakentajakundit, joista muuten on tullut melkoinen bestispari vauvan syntymän ja isi-ihmisen loman myötä. Hurraa sillekin!

Vauvavaltakunnassa siis kaikki hyvin. Vauvan paino nousee, äidin paino laskee ja rössypenat rössyilee. Jatkamme chillailua. Ja Downton Abbeyta. Klik.

You Might Also Like

13 comments

  1. Kuulostaa ihanan vauvahuuruiselta teidän elämä :) Oon jo kuullut erilaisia tarinoita kuinka täällä hoituu synnytyksen jälkeinen neuvolatouhu, että en tiedä oikein millaisilla tunteilla sitäkin sitten odottaisi. Mukavaa chillailua ja painonkerryttämistä (ja -laskemista)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No se on just semmosta just nyt. Pitää nauttia täpöllä niin kauan kuin sitä kestää! <3

      Meillä on ollut aina ihan ok neuvolatäti. Kolmas nyt menossa, kun kaksi aikaisempaa on lopettanut – toinen jäi eläkkeelle ja toinen vaihtoi paikkaa. Nyt meillä on kiva, nuori terkka, jonka luona on ilo käydä. Mutta paljoltihan se juuri on siitä kiinni, kenet saa terkaksi. Toivottavasti saatte kivan! :)

      Poista
  2. Tilasin yhden huuruisen vauvakuplan, mutta toimituksessa kestää!

    Ihania vauvahetkiä ja peukku bestiksille! :) (Ja ihana tuo villaneulehässäkkä typyllä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, mikä siinä oikein kestää! Oletko tehnyt reklamaation?

      Bestikset lähtivät juuri käymään isi-ihmisen duunipaikalla. Ne on kyllä mainio kaksikko. (Ja kiitti, se on mun äidin vanha, ainakin 50-luvulta. Siitä mainitsin jo Instassa, ehkä näitkin :) )

      Poista
  3. Ihanaa lukea näitä vauvapumpulipostauksia! Täällä kasvatetaan tällä hetkellä palloa ja odotellaan vielä (toivottavasti) ainakin pari kuukautta kuopusta perheeseen ja voi millainen haikeus tällaisista jutuista tuleekaan. Sellainen, että voi kun hänkin olisi jo tässä näin, sylissä, että millaistakohan se meidän arki sitten on. Jotenkin niin tyynnyttävää lukea, että siellä ainakin on kaikki mennyt hyvin kahden kanssa, eli mahdollista se on. :) Vaikka olen kyllä tässä viime aikoina todistanut itselleni, että sinne kuplaan voi sujahtaa jo ennenkin vauvan syntymääkin, sellainen hattarapää minusta on tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhi, kiva että vauvahuuruiset jutut viehättävät – niitä saattaa tovin olla luvassa! ;)

      Pian se teidänkin kuopus on maailmassa ja pääsette huuruilemaan! <3 Ja tosiaan, toistaiseksi on mennyt mutkattomasti. Iso osa liittyy varmasti siihen, että isikin on nyt kotona. Kohta sekin palaa töihin, mikä vähän jännittää meikämuijaa. Sitten pitää pärjätä koko piiiiiitkä päivä keskenään lasten kanssa :)

      Poista
  4. :) Tuo on kyllä hieno tunne, kun paino lähtee nousemaan!

    VastaaPoista
  5. Hellurei! Vauvakuumehuuruspäissäni blogiisi päädyin ja oli ruvettava oikein vakkarilukijaksi, kun olen tässä mahtaville jutuillesi saanut nauraa räkättää.
    Suurensuuret onnittelut uutukaisen perheenjäsenen syntymän johdosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraa, kiva kun löysit! Kiitos onnitteluista ja hyvä jos viihdyt! :)

      Poista
  6. Hienoa, että imetys toimii!!!!!!!!!!!!!! Ja mukavia kuplapäiviä sinne, ootte niin ihqja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiitos! <3 Ja imetys on just nyt niin kivaa. Oon tosi onnellinen ja huojentunut, että se toimii!

      Poista
  7. MInulta on nyt mennyt H-hetki ohi, mutta paljon paljon onnea koko perheelle!!! Kaikki hyvin, ihana!!

    VastaaPoista

Hae