Tahdon takaisin vauvakuplaan

9.2.2015

Välillä tahtoisin takaisin vauvakuplaamme . Kaipaan sitä aikaa, joka hetki sitten oli vielä täällä. Sitä, kun mies oli lomalla, kun minulla ...

Välillä tahtoisin takaisin vauvakuplaamme. Kaipaan sitä aikaa, joka hetki sitten oli vielä täällä. Sitä, kun mies oli lomalla, kun minulla oli aikaa olla vauvan kanssa ihan rauhassa, kun söimme lounasta päivittäin koko porukalla, kun nukuimme yhdessä päiväunet ja kun taapero sai tarpeeksi huomiota, koska ainakin toinen vanhemmista ehti aina auttaa.

Meidän vauva on jo yli kuukauden. Tiedän, tiedän, oikeasti se on vasta kuukauden, mutta pelkään, että vauva-aika menee taas aivan liian nopeasti. Aivan liian ohimennen ja aivan liian vasurilla, vaikka oikeasti haluaisin pysähtyä siihen. Pysähtyä tuoksuttelemaan vauvaa, katsoa pieniä haukotuksia, suukotella pehmeitä poskia, pysähtyä aistimaan kaikki. Painamaan mieleeni tunnelmat. Olla vähän kauemmin vielä siellä kuplassa.


Muistan, kuinka esikoisen yksivuotissynttäreiden kynnyksellä minulla oli haikea olo tajutessani, että vauva-aika on ohi. Ensimmäisen lapsen kanssa odotti innolla ja turhankin malttamattomana uusia kehitysaskelia, ja yhtäkkiä vauva olikin kasvanut jo taaperoksi. Ihan varkain.

Vaikka lapsen kasvaminen ja kehittyminen on tietysti ihanaa, nyt toisen kanssa tietää, että ne ehtii kyllä ja kaikki tulee aikanaan. Että ei niillä oikeastaan ole niin kiire. Ennemmin kannattaisi nauttia hetkestä. Nyt tietää jo, kuinka katoavaista kaikki on. Ohikiitäviä hetkiä. Hienoja hetkiä, jotka ovat arjen kourissa usein vain... arkea. 


Ja vaikka arjessa ei mitään vikaa olekaan, niin silti haluaisin sen ihanan, ihanan pysähtyneen vauvakuplamme takaisin. Kiireettömän kuplamme, missä meillä on vuorokauden jokainen tunti aikaa ihmetellä pientä vauvaamme, missä väsymys ei tunnu miltään, missä keitämme mieheni kanssa päiväkahvit ja istahdamme rauhassa sohvalle juomaan niitä, missä taapero pääsee joka päivä ulos isin kanssa leikkimään ja missä meillä on miehen kanssa joka ilta iltapalatreffit.

Arjessa onnen hetkiä on siellä täällä, vauvakuplassa onnellisuus tuntui surisevan päässä taukoamatta. Siihen jää koukkuun.

Huoh. No ehkä sitten taas kesälomalla.

You Might Also Like

7 comments

  1. Mä kans aina välillä yritän niin pysäyttää sen arjen hetken, haluaisi tallettaa välillä ihan kaikki tunteet ja aistimukset johonkin purkkiin. Meidän vauvavuosi meni taas niin vauhdilla, mä en oikeasti ymmärrä miten aika juoksee niin lujaa vauhtia. Paitsi silloin kuin kolmevuotiaalle iskee kamala uhmakiukku, silloin aika pysähtyy.

    Lastenhuoneenkapina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Se on välillä tosi ahdistavaa, miten aika kuluu liian nopeaan. Ja juuri ne kiviommat hetket.

      Poista
  2. Toisen lapsen kohdalla tajuaa tosiaan sen vauvakuplan lyhytikäisyyden. Ja pitäisi muistaa nauttia joka hetkestä. Itsekin aina yritin painaa mieleen tuokioita, oikein mietin että "nyt, muista tämä hetki, nauti tästä just nyt". Ja silti ne meni ohi niin nopeaa... Mulla oli toisen lapsen vauvavuonna vielä syöpäkin, joten kuplailun rikkoi muukin kuin arki. Mutta on se arki ihanaa isompienkin lasten kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ai sulla oli sellainen murhe! Se varmasti synkisti ja vei paljon pois vauva-ajan ihanuudesta. Tosi epäreilua :( Mutta nyt on jo paremmin sen suhteen?

      Poista
    2. Joo nyt on hyvä tilanne, seurannassa toki olen mutta ei ole kahteen vuoteen mitään löydöksiä enää ollut. Kyllä se osittain pilasi mun ja pojan vauvavuoden, mutta mitäs noille voi. Ollaan otettu vauvavuotta takaisin sitten taaperovuosina ja myöhemmin, halittu ja sylitelty vähintäänkin niiden syöpäkuukausien edestä :)

      Poista
  3. Samat tunnelmat täälläkin; ensimmäisen kanssa kaikki meni nopeasti, ja nyt huomaan jopa kärsiväni suorituspaineesta, kun yritän nauttia kaikista hetkistä ja ahdistun kun päivät lipuvat ohi… Ei siis kannattaisi sitä kuplaakaan liikaa havitella; voi kääntyä nurin päin sen nautinnon kanssa ;D

    VastaaPoista

Hae