Poliittinen kannanottoni

19.4.2015

Nykyään väistelen poliittista keskustelua. Varsinkin somessa. Se menee niin tunteisiin, että ihmiset äityvät ihan mulguiksi Facebookeissa ja...

Nykyään väistelen poliittista keskustelua. Varsinkin somessa. Se menee niin tunteisiin, että ihmiset äityvät ihan mulguiksi Facebookeissa ja Twittereissä. Ja sitten mulle tulee vaan paha mieli. Olen niin nössö.


Olen ollut täysin poliittisesti hiljaa kaikkialla, mutta näin vaalipäivän aamuna haluan vedota kaikkiin äänioikeudellisiin henkilöihin. 

Äänestä. Äänestä jumankauta niin kuin se olisi viimeinen tekosi.

Jos ehdokkaan valinta tuntuu vaikealta tai et ole seurannut politiikkaa, etkä tiedä mistään mitään, tai jos ei täydellistä ehdokasta sinulle löydy, niin äänestä vähintään sukupolven vaihtumista. Eduskunnassa on yliedustettuna vanhemmat sukupolvet ja nuorempaa väkeä ei nimeksikään. Ja juuri nuorempi väki on myös sitä, joka jättää useimmin äänestämättä, joten... No tajuanette.

Kyllä vanhoja parrujakin siellä tietysti tarvitaan, mutta niin tarvitaan nuorempiakin. Molempia sopivasti. Eli ei niin, että 80-luvulla syntyneitä on öbaut kymmenen ja 40-60-lukujen lapsia öbaut 150. 

Ajatellaanpa vaikka tämän päivän asenteita ja arvoja. Kaikki parrut eivät ehkä ihan ole ehtineet raahautumaan perässä, mutta silti päättävät tärkeistä asioista siellä. 

Ei sen tarvi olla rakettitiedettä sen homman. Kengät jalkaan ja uurnille. Äänestä, ÄÄNESTÄ! 

Muuten et pääse vaalikahville.

Ja vaikken Päivin aktiiviseen vihaamiseen aikaani kuluta, niin oli osuva, hei:


You Might Also Like

9 comments

  1. Aivan samaa mieltä! Äänestäkää!!

    VastaaPoista
  2. No kyl! Me puhuttiin lapsillekin jo tänään, miten tärkeää äänestäminen on. Hyvä aloittaa tälleen ajois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! No on on! :D Minä olen ainakin ollut niin poliittisessa perheessä, notta se on selkärangassa, että pitää äänestää. Vaikka pää kainalossa.

      Poista
  3. EIH mä en kestä! :D Toi Päivi :D

    Joo, mä äänestin. Enkä Päiviä, sorry KDt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Päppä! :D Vähän käy ihan sääliks kun on niin vihattu nainen.

      Poista
  4. Hahahh! Tää on kyllä paha tää Päivi, niin OSU JA UPPOS! :DD

    VastaaPoista

Hae