Neljän pysähdyksen taktiikalla

29.5.2015

On se vaan kätevää nykypäivänä, kun on noita erilaisia elämän helpottimia. Ovat mainioita apuja lapsiperheen kiireissä ja vähentävät turhaa ...

On se vaan kätevää nykypäivänä, kun on noita erilaisia elämän helpottimia. Ovat mainioita apuja lapsiperheen kiireissä ja vähentävät turhaa säätöä arjessa. 

Tilasin tänään taas ruokaostokset kotiin K-Extran kauppakassipalvelusta. Toistamiseen jo, ja tällä kertaa oikein reilulla kädellä: kuusi kassillista. Ei ollakaan koko viikkoon käyty kaupassa – mikä on ollut ihan luksusta –, joten nyt sain kerralla kaikki. 

Tai niin oli tarkoitus.

Tein ostokset ihan rauhassa netissä, lapset leikkivät lattialla ja kuunneltiin vähän musaa porukalla. Niin on kätevää kun voi itse rauhassa miettiä aterioita ja samalla välttyy älyttömiltä heräteostoksilta, joita väistämättä kaupassa ollessa tulee.


Klikkailin ostokset ja painoin tilausnappia. Kohta kuitenkin tajusin, että kahvi – KAHVI, tuo elämäneliksiirini – jäi tilaamatta. Damn! Tilaus oltiin ehditty jo keräillä, joten ei auttanut kuin laittaa miehelle viestiä, että hajeppa kahavia. 

No se haki. Citymarketista.

Sitten se tuli kotiin ja minä aloin leipoa. Mutta koska kauppakassitilauksemme ei ollut vielä tullut, mulla ei ollut munia. Hain niitä sitten naapurilta lainaan ja jatkoin leivontaa.  

Muistin, että mulle oli postipaketti tullut Valintataloon ja halusin hakea sen tietysti heti. Uudet leggarit ja lippis siellä venaili. Käskin miehen huolehtia piirakan pois uunista ja lähdin hakemaan. Valintatalosta. Meille oli pian tulossa vieraita, joten miksenpä hakisi samalla kaupasta vähän naposteltavaa. Kun kerta kaupassa oltiin. 

Kotimatkalla vauva alkoi itkeä turvakaukalossaan takapenkillä. Oi voi, pakko pysähtyä, ja kas, tuossa onkin tuo meidän lähi-Koo, pysähdynpäs siihen parkkipaikalle. No koska matka keskustasta lähi-Koolle oli jalostanut naposteltava-ajatustani pidemmälle ja meiltä puuttui just keksimistäni muchosnachoksista juusto, kävin äkkiä vaan vauvan kanssa hakemassa lähikaupasta sen. 

Nii että entäs sitten? 

NO SE OLI NELJÄS KAUPPA YHDEN PÄIVÄN AIKANA! 

Että ihan helvetin kätevää tilata kauppakassit kotiin. Ei tarvi sitten itse siellä kaupassa rampata. Eipä.

Tai jonkun fiksumman ei tarvisikaan. Jos se osaisi tilata kaikki kerralla.

Ainiin, ja palatakseni vielä tuohon munien lainaamiseen naapurilta. Kun vieraat olivat lähteneet, pakkasin kauniisti piirakkapalasen pahvilautaselle, otin kennoon lainaamiani munia vastaavan määrän ja lähdin palauttamaan munia. Ihanasti kiitoksena siivu piirakasta siinä mukana. No se meni sitten ihan hyvin:


You Might Also Like

2 comments

  1. Mä niin maksaisin tosta kauppakassipalvelusta. Meidän kaupungssa sitä ei ole. Mutta; mun tuurilla kävis just noin, unohtaisin monta asiaa listasta. Enkä usko, että kaksivuotiaani jaksaisi leikkiä sen tiaushetken ajan yksinään, sen verran haastavaa tuo vaihe, jossa kaikessa tekemisessä pitää saada olla mukana, on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä huippuhyvä palvelu! Tilaus varmaan kandeis tehdä parin päivän aikana, että varmasti kaikki mieleen juolahtavat ja puuttuvat jutut muistaisi. Mä yritän sillee seuraavaksi! ;)

      Poista

Hae