Kaipailen

30.7.2015

-Yksinoloa. Vähäksi aikaa. Tai pidemmäksikin, mutta ei liian pitkäksi. Aikaa omien ajatusten kanssa. Olen viimeksi ollut yksin paria tuntia ...

-Yksinoloa. Vähäksi aikaa. Tai pidemmäksikin, mutta ei liian pitkäksi. Aikaa omien ajatusten kanssa. Olen viimeksi ollut yksin paria tuntia kauemmin syksyllä 2013. Löl!

-Sitä, että tavarat pysyisivät hetken paikoillaan. Että kukaan ei siirtelisi niitä heti, kun olen saanut ne paikoilleen. 

-Nukkumista. Ai että. Saisi nukkua ilman herätyksiä. Ooh.

-Syömistä. Siis rauhassa. Maistellen ja tutkiskellen. Ilman keskeytyksiä.

-Illanviettoa. Vähän skumppaa, ruokaa ja seuraa. Sanoinko jo skumppaa? 

-Oi, seurasta (ja skumpasta) puheenollen! Kaipaan keskusteluja, KESKUSTELUJA. Ilman keskeytyksiä. Paneutuen, kuunnellen, myötäeläen, kertoen...

-Solakkuutta. Mutta ei lähdetä nyt sille linjalle. Paitsi että ois mukavaa, että ei tarvis jokaisen vaatteen kohdalla kelata, että peittyykö joku läsö kohta.


-Aikatauluttomuutta. Sellaista haahuilua, että ei oo pakko mitään tai sit jos yhtäkkiä haluu, niin voi!

-Metsää. Tai mökkiä. Metsää ja mökkiä! Järveä. Hiljaisuutta. Ja metsää. Mökkiä. Siellä ne läsöt kohdatkin saisivat vaan olla. Ketään ei kiinnostais.

-Lentomatkustamista! Ai että! Pelkkä se lentokentällä hengailu on ihanan kivaa ja kutkuttavaa. 

-Leffoja. Päiväleffoja, iltaleffoja, kotisohvalla katsottuja leffoja... Oih, leffoja.


Mutta en valita. Kaipaan. Eli niinku kaipailen. Kyl ain kaivata saa, hei!


Mitä sää sit kaipailet? Tai siis: et sä mittä kaipaile? niinku turkulainen sanois. Eli mä.

You Might Also Like

10 comments

  1. Gyl maar sitä ain jottai kaipaa! Omaa aikaa, sellaista jolloin voi rauhassa kirjoittaa blogia, lukea lehteä/kirjaa tai katsoa jotain hömppäsarjaa. Vaikka yhden kokonaisen päivän ajan. Aiettä. Syödä karkkia eikä tosiaa miettiä mitään läsökohtia. Niitä on ja ne olkoon siellä missä ovat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaipaa gai! Ai että. Hömppää ja karkkia. Ohh.

      Poista
  2. Mä niiiiiin tiedän mistä puhut ja niiiin allekirjoitan kaiken! Paitsi lentokenttäilyn. En allekirjota lentomatkustamista. YH, pelkään ja inhoan lentämistä ja silti istun koneessa tyyliin joka toinen kuukausi ja usein vielä lasten kanssa ilman toista aikuista.

    Ny jo puistattaa, vasta palattiin Lontooseen ja kohta pitäis taas Suomeen ja seuraavaksi pitäis taas kerätä itteni, kamani ja perheeni ja lentää kivasti semmoinen lyhkänen rykäys Kaliforniaan. Oon varmaan lentopelkosista ihmisistä eniten lentävä yksilö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiikä! Kuinka voikin olla, että just sitte sun, lentopelkoisen pitääkin lennellä paljon. Mut oot kyllä ihan ässä, kun menet silti pelkosi päälle ja pystyt! <3

      Poista
  3. Mie komppaan! Olin kesän töissä silleen pienesti. Sillä tavalla jotta sain olla pari tuntia yksin työhuoneessani hiljaisella koululla ja ai että oli kivaa ja olinpa aikaansaava kun sai tehdä töitä rauhassaan ilman keskeytyksiä. Ja kaikki nuo muutkin mainitsemasi kohdat nosti pienen haikeuden pintaan. Kolme lasta neljässä vuodessa tarkoittaa sitä, että eipä ole tarvinnut olla issekseen, ei. Mutta en miekään valita. Kunhan välillä huokaisen. Ja kuulemma tämä aika menee tosi nopeasti jakohtanelentääpesästäjamuistatkonytvarmastinauttiajokahetkestä... Kyllä me muistetaan, eikö vaan! Kiitos tästäkin kirjoituksesta, taas kerran.
    T. Se muuan itäsuomalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei valiteta, mutta kaipaillaan! Ja muistetaan niimpal nauttia joka hetkestä! Haha! Mut vähänkö hyvä tommonen vähän töissä käynti! Saa just ihanasti sitä työn tuomaa rauhaa nautiskella! :D

      Poista
    2. Rauhaa ja rahaa. Ei paha :)

      Poista
  4. Nyökyttelin listasi läpi. Kyllä. Kaikkia noita, kiitos!

    VastaaPoista

Hae