Tietoa mainostajalle ›

Mystinen pikkutie

16.8.2015

Eilen, kun olimme iltamyöhään matkalla kotiin häistä, näimme yhtäkkiä sysimustalla taivaalla revontulia. Siis REVONTULIA! Hurmiosta soikeana...

Eilen, kun olimme iltamyöhään matkalla kotiin häistä, näimme yhtäkkiä sysimustalla taivaalla revontulia. Siis REVONTULIA! Hurmiosta soikeana päätimme ajaa pois motarilta ja etsiä jostain pimeä, katuvalaisimien ulottumattomissa oleva paikka, mistä näkisi hyvin tulet.

Vauva nukkui tyytyväisenä kaukalossaan, joten meillä ei ollut mikään kiire vielä kotiin. Nousimme motarilta jonnekin ykköstien huudeille ja mies katsoi Googlemapsista pienimmän tienpätkän, joka tulisi ekana vastaan. Löytyi sitten ihan niinkin pieni, että asfalttikin loppui. Alkoi kunnon muhkurainen hiekkatie, jossa sitten muina Vatasina ajelin melkein kolmeakymppiä ja mies antoi kartturina ohjeita kurvista.

Pysäytimme auton yhden maatilan postilaatikoille ja hyppäsimme autosta pois. Nyt ollaan niin korvessa, että vähän pelottaa jo se pimeys ja hiljaisuus, mutta täällä ei ainakaan valosaaste pääse haittaamaan revontulishowta. Ihan autiota, jee.

Änd you won't böliiv what happened next.

Se naurettavan pieni, muhkurainen hiekkatie oli joku keskiyön liikennöidyin paikka sitten kehä ykkösen! Ensin paikalle jolkotteli joku kreisi suunnistajajuoksija (ultrajuoksija, ehkä?) rannelamppunsa ja juoksutrikoittensa kanssa. Raps raps raps vaan kuului kun hän saapui hiekkatietä, ja raps raps raps vaan kuului, kun hän poistui. Ei sanonut mitään, jolkotteli vain.

Se oli jo jotenkin mystinen tapahtuma. Keskellä yötä, keskellä ei mitään. 

Kun juoksijaheppu oli hävinnyt näköpiiristä, paikalle ilmaantui mystinen kissa. Puski jalkaani päin ja kehräsi rapsutuksien perään. Oli ihan mun uusi bestis ja melkein jo adoptoin sen meille. Viereisen maatilan väki ei ehkä olisi ollut ajatuksesta mielissään, joten annoin kissan mennä menojaan.

Kohta ohi ajoi megaiso keikkabussi, jonka nimeä emme ehtineet lukea. Luultavasti joku AC/DC tai Madonna. Edelleen, keskellä ei mitään. 

Keikkabussin jälkeen autoja meni muutamat molempiin suuntiin, joista lopuksi yksi parkkeerasi meidän lähelle. Ehkä muhinoimaan, ehkä katsomaan revontulia, ehkä aikeinaan murhata meidät? Se oli joka tapauksessa liian jännää minulle, joten halusin poistua paikalta. Mielikuvitukseni on näet ehtymätön ja olen katsonut muutamat rikos- ja scifisarjat liikaa.


Lähtiessämme kurkkasimme vielä taivaalle, eikä revontulia enää näkynyt. Olimme niin hämmentyneitä tästä mystisen tien mystisestä trafiikista (mainitsinko jo mystisen), että revontulispektaakkeli meni ihan ohi. 

Mutta että sellainen erikoinen juttu tapahtui. 

Vai tapahtuiko..? (ja tähän Salaisten kansioiden biisi taustalle.)

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. I want to believe, sanos Mulderin Foxiki.

    Jännä reissu teillä ja upea tuo kuva! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii sanoiski ja nii määki! Oli khyl jännää.

      Kuva on miehen ottama kuva perseidistä (heh-heh) ja otettu aikaisemmin viikolla! :)

      Poista
  2. Oi miten kaunis kuva! Oli varmaan aika keskittyminen tuon otoksen saamiseen sen kaiken härdellin keskellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miehen puolesta! Kuva toimii tässä nyt vaan kuvituskuvana ja tunnelmanluojana – se kun on aikaisemmin samalla viikolla otettu kuva perseidistä. Revontulista ei todellakaan ehditty ottelee kuvia! Hahah! Mutta ne oli semmosia vihreitä! Tähtitaivas oli yhtä komea kuin tässäkin kuvassa kyllä! :)

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki