Uuden vuoden harrastus

11.1.2016

Näin alkuvuodesta kaikki alkaa aina harrastaa kamalasti. Uudenvuodenlupaukset vaan paukkuvat, kun ihmismassat valuvat kuntosaleille ja ransk...

Näin alkuvuodesta kaikki alkaa aina harrastaa kamalasti. Uudenvuodenlupaukset vaan paukkuvat, kun ihmismassat valuvat kuntosaleille ja ranskan tunneille. Sitten sitä hekumaa kestää joku kaksi kuukautta ja homma lopahtaa. Eeeeeen siis sano, että just sulla tai mulla, mut joillain. Oon kuullut.

No minä aloitin myös harrastuksen! Ajattelin näin ehtoopuolella alkaa vähän Kiira Korveksi Kiira Korven paikalle ja opetella luistelemaan. Osaanhan mä luistella, tavallaan, mutta niinku jos oppisi uudelleen menemään sillä lailla eteenpäin (ehkä myös taakse), ettei koko ajan tarvitsisi pelätä kaatumista. Eli aivan kuten Korpikin. Sillai semihyvin.


Lähdinkin sitten tuossa näyttämän vähän ulkojäälle kuka kukin on. Otin Helenini vintiltä ja pakkasin vettä matkaan. Ajattelin, että täytyyhän tässä huikeassa urheilusuorituksessa jano tulla.

Pääsin luistelumestoille ja siinä sitten muiden taaperoiden kanssa luistimia pukemaan. Minusta vähän epäreilua, kun ei kukaan minun luistimiani kiristänyt, vaan itse oli kolmikolmosena siinä narut kiristettävä. Hikikarpalot selässä valuen, pipo päätä paahtaen.

Terien päälle kuitenkin päästiin, ihan jokainen, ja kevyeen liukuun tähdättiin. Juuri kun olin päässyt vauhtiin (vauhtiin ja vauhtiin) ja ohittanut myhäillen kaikki kolmevuotiaat amatöörit, niin ette usko mitä tapahtui! Minun luistimeni meni rikki! RIKKI! Miten voi mennä luistin rikki? Ja nyt et kyllä vihjaile mitään painoindeksistä, vaan että kuinka voi irrota se kanta siitä muusta kengästä? Häh?

Maailmankaikkeus ehkä yritti jotain minulle viestittää, mutta en minä sitä kuuleviin korviini ottanut. Pakotin siskoni tuomaan minulle omat luistimensa, tällä kertaa Miat, ja lähdin seuraavana iltana uudelleen.

Sinne taas sitten. Luistimet jalkaan, vesipullo mukaan ja liitoon.


Hahha, vitsi vitsi, siinä mitään saatana liidetty. Olin kuin Bambi jäällä, mutta ei Bambi, vaan joku... kanki. Jäykkä ja ponteva, sellainen vähän vaivaannuttava. Aina kun luulin, että nyt liukuu ihanasti, niin johan tökkäs. Kuin hiekkaan olisi luistellut. Ehkä luistelinkin. Kädet vispasivat ja emäntä huojui.

Jos olisi mitään häpyä, niin olisi voinut tavallaan hävettää. Ainakin siinä kohtaa kun toistuvasti nauroin yksinäni, tai kun leikin, että olen se Frozenin Elsa ja kuuntelin sitä biisiä.

Mutta kato tässä mitään hävettävää ole. Se tässä ikääntymisessä on just parasta.

Tatsi vähän parani siinä kolmen vartin aikana ja uskalsin koittaa myös takaperin luistelua. Ei lähtenyt, mutta ei sitä Roomaakaan kolmessa vartissa rakennettu. Must tulee vielä tähti. Tää on nyt niin mun tän vuoden harrastus. Oon käynyt joka päivä. Eilen ja toissapäivänä.

Parasta tässä mun uudessa harrastuksessa on, että tän saa lopettaa ihan suosiolla viimeistään kuukauden päästä. Joo kato, mä panostan mun uralla enempi tähän ulkojäähommaan.

You Might Also Like

15 comments

  1. Luistelu on NIIN kivaa :)
    Kyllä se siitä, minäkin pingoin tänään menemään järven jäällä Tuusulasta Järvenpäähän ja takaisin, yhteensä 13km! En muuten mainitsisi, mutta täytyyhän tuolla jo vähän henkseleitä paukutella.. :D

    ps. mun luikkaritkin, mistähän lie kierrätyksestä tulleet on muuten merkiltään princess :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota mäkin niin haluaisin, että pääsisi oikeesti jonkun lenkin tekemään luistimilla! Se olisi upeeta! Mutta toistaiseksi täällä lähimaastoissa ei nyt pääse kuin noille kenttäjäille... Aurajokeen en aivan uskalla vielä lähteä! :D

      Poista
    2. jyväsjärven jäällä on joku 5km reitti. puuttuu enää ne luistimet :D

      Poista
    3. Laura, me oltiin viikonloppuna Littoistenjärvellä luistelemassa. Siellä ei kyllä ollut mitään aurattua rataa, mutta hauskempaa se oli kuin kiertää pientä kaukaloa.. Nyt tämän lumipyryn jälkeen voi olla tosin aika raskasta hommaa :D Näin vuoden Turussa asuneena en kyllä tiedä, onko edes tulossa mitään aurattuja retkiluistelureittejä. Tietääkö joku?

      -Koo

      Poista
    4. Katariinanlaaksosta tai uittamonrannasta on joskus lähtenyt usein luistelijoita, mutta eipä taida olla aurattu. Retkiluistimia voi vuokrata ja käydä kokeilemassa Kupittaan puiston luistelumadolla. Naantalissa on ollut talvisin oikein kunnon aurattu reitti, jossa pituuttakin ihan kivasti. Lähtee siitä ihan vanhankaupungin laiturista. Sielläkin voi vuokrata kunnon retkiluistimia, vähän kivempi mennä kun kaunareilla tikuttaa. Hokkarit toimii ehkä vähän paremmin tuolla luonnon jäillä imho, jos niillä osaa luistella ;)

      klik : http://www.turunlatu.fi/retkiluistelu.php

      Poista
  2. Odota kun pääset viemään lapsen luistelukouluun. Mä hytisin vuoden katsomossa, sitten kyllästyin ja ilmoittauduin samaan aikaan harjoittelevaan aikuisryhmään. Oli muuten ihan superkivaa, varsinkin kun luisteltiin lämmitetyssä hallissa ja vaihdoin hokkarit ihan oikeisiin taitoluistimiin. Enkä kaatunut edes joka kerta. Nyt on kaksosten vuoro olla luistelukoulussa ja mulla taas jääprinsessan varpaita syyhyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on niitä vanhempi-lapsi-luisteluita ja mä just mietin, että jos mun pitäisi viedä esioinen sinne ja jotenkin pystyä häntä tukemaan siinä, itse myös luistimien päällä, niin huhhuh. Voi olla, että mies saa viedä lapsen niihin harrastuksiin! :D

      Poista
  3. Osaan niin kuvitella sut siellä. Snäpissä jo ihastelin sun liukua ;) Mäkin kävin ostamassa hokkarit ja satsaan nyt täysillä tähän luisteluun. Hehe!! Luistimilla olin viimeksi noin 5 vuotta sitten. Ensimmäisenä päivänä mun mies, vanhana kiekkoilijana, kiristi hokkarit ja mä lähdin jäälle. Jumankekkuli siitä mitään tullut. Luulin, että olin unohtanut miten luistellaan. Noin 10 minuuttia jaksoin polttavilla jaloilla siinä köpötellä ennen kuin kauheassa tuskassa revin hokkarit jalasta. ( -20 C, sormet jäässä yritin avata naruja, samalla kun jalat huusi hoosiannaa ) Mutta periksi en antanut. Seuraavana päivänä uudelleen jäälle. Kiristin sitten itse luistimeni ja mähän osasin luistella. Nooh, siis luistella ja luistella, mutta ainakaan en enää töpötellyt menemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mäkin oon huomannut, että liian kireet luistimet tai jos on liian paljon sukkaa siellä sisässä, niin vaikeuttavat vaan hommaa. Pelkässä tavissukassa, eikä liian kireelle luistimia, niin pääsee paremmin!

      Poista
  4. Edellisestä kerrasta on varmaan rapiat viis vuotta. Mutta ihan aikuisiällä siis. Sattu vaan jalkapohjiin niin p*rkeleesti minuutin jälkeen, että jäi traumat. Puistattaa ajatuskin. (Ja ehkä vähän myös nolottaa näyttää kolmivuotiaalle taitoni tai siis niiden puute, uidakaan en muuten osaa tai siis pysyn pinnalla, mutta se on asia erikseen). Mutta siis sä inspiroit mua, et lannistu! Mä ostan uudet luistimet! Heti kun ne on offseason...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sattui muuten oikeen jalan penikat. Mutta vähän kun sai rentoutettua hommaa, niin alkoi helpottaa. Arvaa muuten mitä! Mäkin olen kehno uimari! Pysyn pinnalla ja osaan uida, mutta esim. sukeltamisessa saan aikaan sellaisen pärskimis-, niisto-, silmiinkirvelee-shown, että mies aina pyörittelee silmiään mun seurassa! :D

      Poista
  5. Minäkin luistelin eiken ekaa kertaa sitten... kymmeneen vuoteen..? Kiitin luojaa että mulla oli kaunokit, en ikimaailmassa pysyis hokkareilla pystyssä. :D Oli niin kivaa, puoltoistatuntia meni äkkiä kun pojat pelas kääkiekkoa. Tänään uudestaan!! Pakko päästä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en tajuu, miten hokkareilla mennään. Kysyin just mieheltä, että miten se oikein niillä osaa ja arvata saattaa, että vastaus oli jotenkin sarkastinen! :D Mäki aattelin tänään taas mennä! Ja luntakin on satanut täällä, joten voi olla, että myös pulkkamäkeen! JOOO! <3

      Poista
  6. Heeh! Mahtava kirjoitus - tulee omat sulokkaat Kiirakorpi-ajat mieleen. Enaa en osteoporoottisine luineni edes uskaltaisi. Mutta hyvia liitoja sulle!

    VastaaPoista
  7. Pitäisköhän munkin kaivaa mun Susanit tuolta varaston perukoilta...niitä on käytetty viimeksi ehkä 15 vuotta sitten...saattavat kaivata teroitusta ������

    VastaaPoista

Hae