Tanssi se!

3.5.2016

Tanssi. Aloitin tanssiharrastuksen kahdeksanvuotiaana. En ehkä ymmärtänyt tuolloin, kuinka paljon se tulee antamaan minulle. Treeneihin ment...

Tanssi. Aloitin tanssiharrastuksen kahdeksanvuotiaana. En ehkä ymmärtänyt tuolloin, kuinka paljon se tulee antamaan minulle. Treeneihin mentiin kaksi kertaa viikossa, aina tiistaisin ja torstaisin. Useimmiten ihan mielellään, mutta usein myös hampaita kiristellen ja vastentahtoisesti. Ei olisi aina jaksanut.

Kotikuntaani oli avattu uusi tanssikoulu. Siihen aikaan ei ilmeisesti lapsille ollut ollut tarjolla kuin balettia tai jotain discoa. Kovin sellaista yksioikoista, tuntui.

Sitten tuli jazztanssi. Tuo mieletön, kahleista irrottautuva, tyylejä sekoitteleva ja vapauttava tanssi. Sellainen, jossa kahdeksanvuotias eläytyy Madonnaan täysillä, oppii Thrillerin askeleet ensimmäisenä vuotena ja niin tajuu Princeä jo 13-vuotiaana. Jossa jokainen oman elämänsä musikaalitähti tulkitsee Chicagoa, Catsia ja My Fair Ladya niin uskottavan intensiivisesti, että vanhempia meinaa alkaa naurattaa katsomossa. Siis mitä nyt kyyneliltään ehtivät.

Kaikenlaisia tunteita herättää moinen. Tanssi. Ihan jokaisessa – tulkitsijassa ja katsojassa.


Kymmenen vuotta tanssin sitä. Jazzia. Tanssin kevätnäytöksissä ja joulujuhlissa, isompana näytelmissä ja musikaaleissa. Aikuisenakin olen harrastanut lyhyitä pätkiä erilaisia tansseja. Reggaetonista dancehalliin ja takaisin jazziin.

Ei minusta ammattilaista tullut, lähellekään, enkä olisi halunnutkaan. Mutta jotain se tanssi on antanut. Jotain paljon enemmän ja suurempaa, kuin olisin osannut lapsena, silloin vastentahtoisesti tunnille mennessäni kuvitella.

Se antoi kyvyn ilmaista itseäni. Tuntea ja tehdä ne tunteet näkyviksi. Antoi kanavan itseilmaisulle ja luovuudelle.

Kun on tosi onnellinen, tanssittaa. Kun on tosi vihainen, tanssittaa. Kun on tosi turhautunut, tanssittaa. Kun ei ole mitään sanottavaa, mutta tuntuu niin perkeleesti kaikki, tanssittaa.

Tiedättehän sen tunteen, kun tuntuu, että räjähtää. Joku tunne sisällä pyrkii ulos, mutta sille ei tahdo löytyä kanavaa. Se koittaa purskua kyynelinä ja kompastelee sanoihin. Ei meinaa osata tulla ulos. On jotain niin abstraktia, sanoinkuvaamatonta. Kaihoa, riemua, kipuilua, surua, anarkiaa.

Silloin tanssittaa.

Musiikit täysille ja tanssia. Tukka auki ja kädet ilmaan. Sukat pois ja huojumaan. Juoksuaskelia ja piruetteja. Ojennuksia ja koukistuksia. Hyppyjä ja kierimisiä. Hiukset takulle ja kuolat poskelle. Ei siinä peilejä tarvita. Eikä haluta. Minä tunnen tässä nyt. Pirskotan sitä kaikkialle. Kukaan ei näe, mutta minä tanssin sen tunteen haltuun. Teen sille mitä haluan. Voimistan sitä tai tunnen läpi ja panen sitten pois. Kumpaa vain, kunhan helpottaa.

Kökkötanssia unohtamatta. Tuota tanssin aatelia. Siinä ei olla nii justiisa. Annetaan palaa ja ollaan ihania ja upeita. Sitä tanssitaan pikkutunneilla baarissa. (Vaikka näin)

Tänään tuli taas tunne. Jokin möykky mieleen. Tiedä mikä, mutta tuli. Ärsytti, turhautti ja vitutti. Kiukutti ja ahdisti.

Ja minä tanssin sen pois. Yksin. Täysillä.


Voi kuinka toivon, että voisin saada omat lapseni innostumaan tanssista. Tai mistä tahansa lajista, joka olisi heille luontainen. Koska kaikilla tulisi olla oma purkukanavansa.

Tulisi olla.


Ja loppuun tanssikohtaus elokuvasta, jonka katsoin teininä kesäisin päivittäin. Kyllä vain, päivittäin. Mietin pitkään, minkä tanssipätkän laittaisin, koska niitä on niin paljon mitä rakastan. Mutta tämä sen on oltava.

Valinta ei ollut helppo – elokuvassa on niin monta lempitanssikohtaustani. Vaan tämä panee aina ihon kananlihalle, aiheuttaa välittömän tarpeen tanssia ja nostaa väkisin kyyneleet silmiin. Aina.

Se on Dirty Dancingin loppukohtaus. Tietysti. Ihanan noloa. Sen melkein pakotin tarkkoine koreografioineen meille häätanssiksi. Sitten ymmärsin, että siitä olisi tullut väistämättäkin tahatonta komiikkaa. Valitsimme toisen tanssin.



Eläköön tanssi!

You Might Also Like

8 comments

  1. Ai että! Nostit esille ne unohdetut tunteet 15 vuoden takaa, kun olin vielä nuori ja notkea jazz-tanssijatar, jolle tanssi oli juurikin tunteiden ilmaisemisen kanava. Pitäisköhän aloittaa uudelleen? Vaikka onkin vanhempi ja kankeampi. Tunteita olisi vielä päästeltäväksi! :)

    -N

    https://aaltoliiketta.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tanssia ilman tuntejakin! Mää ainakin tanssin! Ja ihan kui kankeesti vaa! Täysillä! Yksin! Kotona! Anna palaa, päästele tunteet irti! <3

      Poista
  2. Samat sanat! Koska itse rakastan tanssai, tungin tyttöni about kolmevuotiaana johonkin satujumppaan ja siitä eteenpäin erilaisille tanssitunneille. Hän aina välillä nikotteli ja sanoi, ettei tykkää opettajasta tms. Minä sanoin, että käy vielä tämä kausi loppuun, niin vaihdetaan sitten. Palkinto sitkeälle äidille tuli, kun tyttö oli about 12-vuotias ja sanoi:"Hyvä äiti kun oot pakottanut mut käymään tanssissa, NYT mä oon alkanut tykätä siitä tosi paljon!"

    Mä oon joutunut nyt olemaan kohta jo puoli vuotta tanssimatta, kun on hermopinne nilkassa. Tää on kamalaa! :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hiton hermopinne! Mut iso jes lapsen tunnille tunkemiselle! Ja hyvä kun pakotit! Haha! Kyllä mä uskon että vanhemmilla on kyky nähdä koska lasta ei vain huvittais niinku ihan muuten vaan ja koska se on ihan oikeaa epämieluisuutta harrastusta kohtaan. Ensimmäisessä kaivataan pientä motivointia ja tokassa voi sitten antaa periksi, jos siltä vaikuttaa. Toi sun tyyli oli mainio!

      Poista
  3. En ole koskaan tanssinut, niin kuin harrastuksena, koulussa, koska en päässyt, ei ollut mahdollisuutta, mutta toi leffa ja asenne: Nobody puts baby in the corner. Ja meitsi liitää!
    Sus-anna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja tanssia voi kuka vaan, miten vaan, olipa harrastanut tai ei. Jokainen tavallaan, eikä sillä niin väliä oo kuinka tanssii! Ja toi leffa, uuh!

      Poista
  4. Ei vitsi. Sain nähdä ehkä parhaat muuvit tässä silmieni edessä just äsken. Lösähdin väsyneenä sohvalle, 9kk vauva kitisi puntissa mut laitoin sen dirty dancing pätkän pyörimään silläkin uhalla. No tyttö alkoi sellaiset hetkutukset ja hanurin veivaukset että tuntui myös äidin naamalihaksissa asti. Ja ne hänenkin ilmeet..joten tanssissa todella on taikaa voimaa. Taikavoimaa.

    Ps Ite kävin afrotanssissa ja salsatunneilla. En koskaan osannut seurata opetusta ja häpeillen heiluin takarivissä. Paras kehu kuitenkin oli kun jossain illanvietoissa lattarinaiset tuli kehumaan ja kysymään missä olen oppinut tanssimaan niin hyvin. Jorasin loppuillan heidän kanssaan. :)

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, ihana hetkuttaja! Siinä todella on taikavoimaa! Hei määki on käyny afrossa, sekin oli huippua! Aivan oma liikemaailmansa! Ja jes lattarinaisille! <3

      Poista

Hae