Tietoa mainostajalle ›

Kakkaa ja lounasta. Sekä yksi taianomainen hetki.

27.7.2016

Voisi vaikka pitkästä aikaa oikein kokkailla lounasta kotona! Jotain muutakin, kuin hätäistä salaattia tai pikaista pastaa. Aika paljon myös...

Voisi vaikka pitkästä aikaa oikein kokkailla lounasta kotona! Jotain muutakin, kuin hätäistä salaattia tai pikaista pastaa. Aika paljon myös tullut nautittua lounaat jossain lennossa, ulkona, mutta nyt voisi oikein repäistä ja tehdä taas itse! Uu, wokkia. Teen wokkia!

Laitanpa lapset hetkeksi jonkin puuhan pariin. Eivät sitten hillu tuossa jaloissa kuumien pannujen äärellä.

Noin. Toinen huoneessaan, toinen ruokapöydän ääreen tuhtaamaan. Eivät aloita tappelua, kun ovat eri tiloissa.

Pannut esiin ja... ai mutta hetkinen, eihän meillä ole mitään ruokaa. Täytyyhän täällä jotain olla! Katsotaas... Sipulia, valkosipulia, chiliä, nuudelia... jääkaapissa kalakastiketta... Kyllä näillä jotain saadaan aikaan!

Pilkotaan, paistetaan... ja voi hyvänen aika, lapsetkin niin nätisti tuossa. On ne kyllä sellaisia kullanmurusia. Nuudelit veteen, öljyä päälle.

Jahas, nyt tuo kuopus alkoi hermoilla jotain. Tahdotko jo pois?

Autetaanpa hänet pois syöttötuolistaan.

"Kohta on ruoka valmiina, lapset! Odottakaa ihan hetki vielä!" ilmoitan.

Voi, voi. Alkaa käydä vähän levottomaksi tuo tyttö. Älä nyt kiipeile sinne. Tulispa se nyt sieltä alas. Älä revi niitä sieltä. Kohta on ruoka valmiina. Pari minuuttia ja otan pois liedelt...

AAAAAARGHHH! ONKO SULLA KAKKAA KÄSISSÄ?

Älä koske mihinkään! Pysy ihan hetki paikallasi! Äiti ottaa nämä ruoat pois, ettei mene ylikyps... ÄLÄ NYT HIERO SITÄ! Odota! Äiti ihan kohta vaihtaa vaip...

Älä mene sinne, älä koske... Ei, ei, EEEEIIIIII! EI DIVAANIA!

Ja niin muistin, miksi ulkona syöminen on ihan kivaa.


Akuutin kakkatilanteen jälkeen kuitenkin jotain tapahtui. Jotain lähes taianomaista.

Kun koko tyttö oli pesty, ruoat ylikypsyneet ja esikoinenkin tullut huoneestaan seuraamaan jännittävää kakkanäytelmää, pyysin, josko isoveli voisi hakea jonkin kirjan ja näyttää sitä pikkusiskolle sillä aikaa, kun minä pelastan ne ruoat, mitä pelastettavissa oli ja katan pöydän.

Selin lapsille tätä selittäessä, samaan aikaan jo lautasia hakemassa, olin aivan varma esikoisen kieltäytymisestä. Vahvaa EN-vastausta odotellessa ehdin jo sekoittaa ylikypsät, mössööntyneet nuudelit wokkiin ja nakata pannun pesuun.

Sitten katsoin taaksepäin.

Esikoinen istui sohvalla, kuopus kyljessään kiinni. Sylissään Pupen iloinen sanakirja, josta esittelee isoveljen rauhallisella viisaudella porkkanan, ämpärin ja hiekkalaatikon kuvia. Sisko keskittyneen pohtivana veljensä vieressä sanoja tuumaillen.

Hymyilen. Ehkä tirautan pienen kyyneleen.


Emmää kestä. Tommosia ihania.


(Ruoka oli muuten pahaa. Jatkamme ulkolounaslinjalla. Ainaki loppukesän.)

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Pupen iloinen sanakirja on pelastanut myös mun päivän pariinkin otteeseen. Loisto teos! :)

    VastaaPoista
  2. Voi tuommostako se oli, siitä on niin kauan , ettei enään oikein muista.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.
    Mun blogiin voi taas liittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, semmostahan se – ainakin välillä! :)

      Poista
  3. Eikä, voi saakeli näitä sun onnellisia loppuja. :D Tossa kakkakohdassa olin ihan mukana angsteissani, että niin just, niin just, tommosta se just on aina on! Mutta sitten, kuin varkain: onnellinen loppu! Äsh, nyt pitää taas ollakin tyytyväinen eikä saa angstailla kohtaloaan. :D

    -Nuunu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa-haa! Onnelliset loput on kyllä ihan perseestä!

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki