Tietoa mainostajalle ›

Ostin tänään Kauppahallista suppilovahveroita. En sillä lailla ole sienenkeräilijänaisia, joten ostin. Ihan kiva, että sain silti pienen kos...

Ostin tänään Kauppahallista suppilovahveroita. En sillä lailla ole sienenkeräilijänaisia, joten ostin. Ihan kiva, että sain silti pienen kosketuksen hommasta, kun tytär nakkasi sienet kotona maahan. Pääsin keräilemään. Keittiön lattialta, mutta kuitenkin.

Keräilemistäni sienistä valmistin sienikastiketta. Oikein kermaisaa ja voisaa. Niin eihän tuo jälkimmäinen sana ole, mutta ihan kuvaava. Oli siellä vähän sipualiakin.

Sienikastikkeessa asuu sellainen turvallinen tunnelma. Joku varhaislapsuuden muisto, luulisin. Kun pakattiin eväät reppuun ja mentiin metsään. Siihenkään aikaan en ollut kova sienestäjä, ja nyt kun oikein mietin, taisin tehdä saman tempun äidilleni, kuin tyttäreni tänään minulle ja nakkasin sienet nurin.

Kuitenkin metsässä, eli huomattavasti keittiötä autenttisemmassa ympäristössä. Sillä lailla olen ollut hyvin fiksu lapsi aina.

Minun äitini pääsikin siinä oikein kunnolla niin sanotun metsästäjä-keräilijän maailmaan kiinni – ensin keräiltyään keräämänsä sienet toistamiseen ja sitten metsästettyään minut kiinni luikittuani pakoon metsään.


Suppilovahveroista kannattaisi aina ensin paistaa yksi satsi ihan vaan suolan, pippurin ja voin kanssa. Syödä sitten ruisleivän päällä, niin kuin meillä oli aina tapana. Siinä on sitä jotain.

Nyt kuitenkin jonkun muun esikeräilemät sienet maksoivat sen verran runsaanlaisesti, että tyydyin litraan. Siitä saa just tällaiselle keskiarvolapsimääräiselle perheelle kastikkeen, mutta ei siitä ruisleivän päälle saa.

Ehkä kahdesta litrasta jo saisi. Litra kastikkeeseen, litra ruisleivän päälle.

Siinä kun koko perhe söi yhdessä tutun turvallista ja pikkuisen liian kaloripitoista kastiketta, alkoivat perheen miehet kilpaa kehumaan sienikastikettani:

"Mm-m, kyllä on hyvää kastiketta", fiilisteli aviomies. "On hyvää wuokaa", komppasi esikoinen.

Olimme kaikki kolme varsin samaa mieltä, että tekemäni sienikastike oli taas jälleen kerran parasta sienikastiketta, mitä meillä on kukaan koskaan tarjoillut.

"Entäs sinä, onko hyvää?" kujertelin omahyväisyyttäni uhkuen tyttärelle, myöntävää vastausta tietysti olettaen.

Pikkasen päälle puolitoistavuotias katsahti kulmiensa alta kuin töykeästi keskeytettynä, hörppäsi mukista ja ilmoitti:

"Hyvää vettä."

...

Kiva että maistuu.


Niin ja sori tuosta otsikosta. Maailmassa ei ole hauskoja otsikoita sienistä.

1 kommentti

Kukaan ei pidä krapulasta. Väsymys, levottomuus, ahdistus ja huono olo pilaavat vähintään juhlia seuraavan päivän, mutta usein jopa u...


Kukaan ei pidä krapulasta. Väsymys, levottomuus, ahdistus ja huono olo pilaavat vähintään juhlia seuraavan päivän, mutta usein jopa useita päiviä. Alkoholin liiallinen nauttiminen kostautuu henkisenä ja fyysisenä huonovointisuutena, jolloin järkevintä olisi nauttia alkoholia harkitusti.

Krapulaan on yritetty keksiä monia lääkkeitä, mutta ainoa tapa välttyä kokonaan siltä on tietysti olla juomatta. On silti muutama keino, joilla kankkusen voi välttää – ellei kokonaan, niin aika lähelle!

Näillä ohjeilla olen jo vuosikaudet välttänyt krapulan!

1. Juo vettä janoon. Juo vettä noin yleensäkin. Alkoholin on hyvä olla vain sivussa nautiskeltava tuote.

2. Syö. Edes jotain. Iiihan vaan jotain siinä juhlan ohessa. Viimeistään juhlien jälkeen on hyvä syödä. Mutta mielellään myös ennen. Ja aikana.

3. Kun huomaat humaltuvasi, pidä tauko alkoholin nauttimisessa. Tällöin homma pysyy kontrollissa, eikä ylilyöntejä pääse sattumaan.



4. Kun huomaat humaltuvasi liikaa, lopeta juominen. Oikeasti. Pidä edes nyt se tauko.

5. Lopeta ajoissa. Vanha sanonta kuuluukin: Nothing good happens after 2am. Eli vapaasti suomennettuna: Mitään hyvää ei tapahdu kahden jälkeen.

Ja se todella pitää paikkaansa. Jengi on yleensä liian humalassa, parhaat bileet on jo ollut ja... no harvemmin menettää mitään huikeaa, vaikka lähtisi kahdelta kotiin. Vaikka siltä just silloin kahdelta tuntuisi.

6. Nuku. Krapula johtuu usein huonoista yöunista. Alkoholi heikentää unen laatua, jolloin väsymys saattaa painaa, vaikka tunteja olisikin kertynyt yöhön. Yleensä pienet päikkärit seuraavana päivänä normalisoivat oloa.

7. Pysy miedoissa. Drinkit ovat hyvänmakuisia, mutta petollisia. Ja jos jossain on boolia, älä hyvä ihminen juo boolia.

Tai...


...teet kaiken päinvastoin ja kärsit krapulasta vielä maanantainakin.

Ehkä vielä keskiviikkonakin.

Luultavasti koko viikon.

Kuolen...

Kiitti upeista nelikymppisjuhlista (ei mun)! Nevöfoget! Tai no siis osan olen kyllä jo foget. Mut niinku...

1 kommentti

Te perkeleet. Vetelehditte. Pitkin tuolinkarmia, lattioita. Olette siinä, käytettyinä ja haisevina. Ettekä edes aina selvästi likaisina...


Te perkeleet. Vetelehditte. Pitkin tuolinkarmia, lattioita. Olette siinä, käytettyinä ja haisevina. Ettekä edes aina selvästi likaisina, ärsyttävän puolittain. Käyttäisinkö vielä, panenko pois. Kaappiin en varmana laita, tuollainen puolilikainen roikale.

Ja te pienimmät teistä. Parilliset. Mikähän siinäkin, ettette osaa pysyä yhdessä. Karkailette eroon toisistanne. Piiloudutte sohvanrakosiin ja hyllyn alle. Tahallanne erkaannutte, saa taas harmaita hiuksia tämä.

Sitten teitä sinne kaappiin runnon. Muka kategorioihin, yritän. Valkoiset, mustat, värillliset. Kolmekymppiset, nelikymppiset, kuuskymppiset. Lopulta panen kaikki sekaisin ja täytän kapasiteetin äärilleen. Ei jaksa enää masiina pyöriä.

Valkoisiin sujahtaa yksi erillisistä. Joku vittumaisen punainen. Luultavasti ihan uusi, kaiken lisäksi. Värjää kaiken. Valkoinen on pinkkiä ja siinä sitä ollaan. Muka uskottava aikuinen vauvanpinkissä.

Suurimmat ne vasta vaikeita ovat. Eivät mahdu mihinkään. Mikään naru ei ole teille tarpeeksi. Mikään kone ei vedä kolmea enempää kerralla. Talvella johonkin ovien päälle saa yrittää. Siellä rutussa kuivuvat ja ihan pölyiseksi tarttuvat.

Ja se ulos vieminen. Kaunis ajatus, mutta mistä tuo sade tuli! Viikko sitten vienyt ulos ja edelleen ovat märkiä. Saatanan syksy yllätti. Kuivuneet, kastuneet, melkein kuivuneet, kastuneet. Sitten vain kastuneet, kastuneet ja kastuneet.

Kun viimein aurinko vähän ehtinyt kuivata, niin ne linnut. Paskoivat teihin. Kyllä kannatti pestä ensin kolme kertaa, kun unohdin teidät aina sinne koneeseen ja viedä taas kastumaan. Ja paskottavaksi.


Ja sama alusta.

"Vienkö vintille vai ulos kuivumaan?" kysyi mies. "Vie ulos", vastasin. Idiootti. Masokisti.

Siellä te taas kastutte. Linnut paskoo ja kappas, orava! Painuhan jyrsijä siit... ET SYÖ MINUN LAKANOITANI!

Noniin. Reikä. Heitän roskiin.

Pyykit. Mitä hyvän elämän tuhlausta.


1 kommentti

Minulta kysytään aina silloin tällöin, miten lasten ja koirien yhteiselo on sujunut. Kuinka lapset ovat suhtautuneet koiriin ja päinvastoin....

Minulta kysytään aina silloin tällöin, miten lasten ja koirien yhteiselo on sujunut. Kuinka lapset ovat suhtautuneet koiriin ja päinvastoin. Miten kaikki ovat hyväksyneet toisensa ja onko jotain ongelmia yhteiselossa ollut.

En sano, että aina olisi ollut kovin helppoa kahden vilkkaan koiran – joista toinen on kaupanpäällisiksi todella herkkis luonteeltaan – ja kahden vilkkaan lapsen kanssa, mutta pikkuhiljaa kova työ, maltillinen totuttelu, sekä johdonmukainen kasvatus on tuottanut tulosta.

Ja kovalla työllä, maltillisella totuttelulla, sekä johdonmukaisella kasvatuksella tarkoitan... ajan kulumista.

Kyllä, emme ole tehneet kovin aktiivisesti mitään sitten esikoisen taaperovuosien asian eteen.

Mutta kun aikaa kuluu ja lasten ja koirien kanssa käyttää sellaista ihan tavallista esimerkin voimaa, kunnioittaa toisen rauhaa (lähinnä koirien) ja muistaa kehua kaikkien kiitettävästä käytöksestä, päästään... ellei maaliin, niin johonkin asti.

Herkempi koirista on edelleen herkkä ja arastelee lasten lähestymistä, mutta toinen koirista on jo saavuttanut toisen lapsen kanssa oikein tavoiteltavan tason, eli niin sanotun bestis-tason.

Esikoinen on selvästi kiintynyt koiraan ja koira esikoiseen. Esikoinen kävelyttää koiraa mielellään, leikkii sen kanssa, sekä paijaa aina kun mahdollista, ja koira taas hakeutuu vapaaehtoisesti esikoisen paijaavan käden etäisyydelle.

Näin:

Nuoremmat versiomme, eli kuopuskoira ja kuopuslapsi, ovat edelleen hieman kehitysvaiheessa.

Kuopuskoira arkailee vielä lapsia ja kuopuslapsi on pikkasen liian innokas lähestyjä.

Ihan tavallisten rapsutuksen lisäksi kuopuslapsi tahtoisi paijata myös koirien korvia, häntää, hampaita, silmiä ja peräreikää, mutta pikkuhiljaa alkaa jo kaikkien onneksi sisäistää, mitkä osat koirasta ovat rapsuteltavia ja mitkä ns. yksityisiä paikkoja.

Yhden asian kanssa olemme päässeet jo kuopusten kanssa yhteisymmärrykseen: Kuopuslapsi on silloin kiva, kun siltä saa ruokaa. Kaikkien kuopuslapsen aterioiden jämät kuuluvat kuopuskoiralle – ja melkein aina vasta aterian päätyttyä, eikä kesken sen.

Kun puolityhjä lautanen tulee koiran nuoltavaksi, herkinkään koiristamme ei muista arkuuttaan, vaan rohkeasti käy kohti ruokailuhetkeä.

Joskus kuitenkin – hämmentävä maailma tämä kun on – kuopukset sekoittavat ruokailujärjestyksen ja kuopuslapsi viimeisteleekin koiran lautasen. Kuivamuonahan on tutkitusti ihan ookoo ihmisenkin ravinnoksi.

Tänään kuopuksemme veivät lautasgeimin kuitenkin seuraavalle levelille ja kuopuslapsen viimeisteltyä lautasen ja kuopuskoiran viimeisteltyä kuopuslapsen lautasen, kuopuslapsi viimeisteli vielä kuopuskoiran viimeistelemän lautasen.

Näin:

Ja näin lautanen oli viimeistelty enempi ja vähempi nuollen, ei yksi, ei kaksi, vaan kolme kertaa! Tämä se on sellaista todellista symbioosia!

Mutta että ihan kivasti menee. Kuten sanottua, vähän vielä kehitysvaiheessa, mutta eiköhän tästä vielä jotain tule! Vastustuskykyä ainakin.


Mites siellä? Koirat ja lapset? Match made in heaven?

1 kommentti

Silloin, kun minä olin lapsi, äitini aina kertoi, kuinka he leikkivät vielä 15-kesäisinäkin nukeilla. Olivat pukeutuneet rusetteihin ...


Silloin, kun minä olin lapsi, äitini aina kertoi, kuinka he leikkivät vielä 15-kesäisinäkin nukeilla. Olivat pukeutuneet rusetteihin ja sieviin villanuttuihin ja aina vaan jollain nukeilla ja nukkekodeilla leikkivät. Olivat sillä lailla lapsempia pidempään.

Nyt minä kerron, tai ainakin tulen kertomaan lapsilleni, kuinka me leikittiin vielä 12-vuotiainakin ihan vaan pihalla kymmentä oksaa laudalla, kirkonrottaa ja muita oikein kivoja vanhan kansan pelejä.

Jollei leikitty ulkona ja juostu raittiissa ilmassa, leikittiin ihan varmasti jotain älyllistä ja kehittävää. Ei tuijotettu sisällä pädejä ja semmosia, nih.

Kun sitten tuli tämä ns. Sanni-kohu (muistatteko vielä, siitä on noin neljä päivää? – Juu ei se haittaa, tuskin kukaan mukaan.) ja sen yhteydessä kovasti puhuttiin lauluista joita ei oltu, ehkä oltiin, tai todellakin oltiin lapsina laulettu – vaikkei sillä ole varsinaisen kohun kanssa mitään tekemistä –, minä muistin, mitä me myös leikimme. Siis niiden ihanan kunnollisten leikkien lisäksi.

Keräsinkin suureksi iloksemme tähän alle satunnaisessa järjestyksessä järkyttävimmät leikkimme. Pahoittelen jo etukäteen.

Varoitus: emme suosittele herkimmille. 



1. Madonna ja Like a virgin
Ai että. Ollappa taas kymmenen ja matkia musiikkitelevisiossa nähtyjä musavideoita. Videoida ne serkkulikan kanssa ja olla ihan, et jes, vähänkö ollaan khuuleja.

Tanssia Michael Jacksonin tahtiin asiaan kuuluvineen hattuineen ja valkoisine sukkineen, mutta ennen kaikkea tunkea joihinkin liian suuriin rintaliiveihin säärystimiä ja sukkia (koska Madonnan kultakorsetti) ja esittää Like a Virgin -biisiä...

Ja mikäli olet nähnyt joskus Madonnan Like a virgin -live-esiintymisiä, niin... No just niin.

2. Kokaiinia vetävät huippumallit
Ah, tämän olin autuaan unohtanut – kenties tahallisesti. Tämä oli toisen kaverin kanssa sellainen sivuleikki Madonna-leikeille. Hänen kanssaan myös fanitettiin Madonnaa, mutta ilmeisesti myös huippumalleja. Muistan elävästi, kun ehkä noin vitosluokkalaisina kävelimme kaverin olohuonetta edestakaisin upeine mallikääntymisimme ja leikimme, että olemme muotinäytöksessä.

No, ei siinä, mutta aina "muotinäytöksen" tauolla kävimme keittiönpöydän äärellä muka vetämässä parit viivat. Kyllä, kokaiiniviivat. Koska sitähän ne huippumallit tekivät, ilmeisesti.

Meidän viivat tosin olivat vehnäjauhoja.

3. Pretty Woman
Yksi silloisista lempielokuvistani. Ihana Richard Gere ja Julia Roberts. Se tavallinen tarina: Tyttö tapaa pojan, poika tapaa tytön. Tyttö menee pojalle vähän hommiin ja he rakastuvat. Lopussa poika noutaa tytön avoautolla kukkien kera tytön ikkunan alta. Iiih, kuin sadusta!

Mitä nyt toinen on siinä sadussa vähän prostituoitu.

Ja me leikimme tietysti niitä pro... Julia Robertseja.

Ei pahasti epätervettä. Perus horoleikit



Että sellaisia mukavan tervehenkisiä naiskuvia! Ja siitä huolimatta IHAN HYVÄ MUSTA TULI!

Tai no...


Luoja paratkoon. Olen niin onnellinen, ettei siihen aikaan ollut internetwebsiä.

8 kommenttia

Tässä sitä taas ollaan. Häpeilemässä omaa käytöstäni. Tilanne tuntuu kiristyvän aina, mitä enemmän muuttujia lisätään yhtälöön. Nyt esimer...

Tässä sitä taas ollaan. Häpeilemässä omaa käytöstäni.

Tilanne tuntuu kiristyvän aina, mitä enemmän muuttujia lisätään yhtälöön. Nyt esimerkiksi 1) kuopuksella on vesirokko, 2) mies on sopivasti taas matkoilla vesirokon aikaan, 3) minulla on kaksi koiraa ulkoilutuksineen ja kaksi lasta yksin hoidettavani ja 4) toista lapsista ei saa vietyä mihinkään, koska kohta 1.

Ihan tavallinen elo yksin tämän paketin kanssa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään tai yrittää toimittaa mitään erityisiä tehtäviä, kuten pyykinpesua, ruoanlaittoa, saati jonnekin lähtemistä, menettelee aivan.

Mutta kun yrittää suorittaa kahden aikuisen duunit kerralla yksin, eli lähteä viemään toista hoitoon, ulkoiluttaa koirat, pukea ja ruokkia kaikki, kammata kaikkien naamat ja käydä kaupassa, saattaa tilanne muuttua.

En ole ihan varma, onko se kaiken suorittaminen varsinaisesti niin kamalaa, mutta se oma etukäteisstressi tekee viimeistään asioista vähän hankalampaa.

Että mitenhän pääsen nyt kaupassa käymään, kun toisella on vesirokko, eikä sitä voi sinne kauppaan viedä ja voikohan sitä lasta jättää kahdeksi minuutiksi autoon, jos juoksen äkkiä hakemaan pikkukaupasta maitoa, vai tuleeko joku ja rikkoo ikkunat ja soittaa johonkin eläinsuojeluun, vaikka ulkona on jotain miinus 10 astetta ja pilvistä.

Tai sitten etukäteistressin jälkeinen stressi, kun olen suunnitellut hyvin järjestelmällisesti, kuinka me pääsemme kaikki ulos ovesta järkevästi, koirat aamupissalle ja lapset autoon, ja kun sitten joku metrinen ja toinen kahdeksankytsenttinen päättää tehdä kaiken toisin ja karata pihasta, jäädä aitaan jumiin, tai repiä pyykinarulta paitani ja leikkiä kummitusta se päässä, ja koko kehittelemäni suunnitelma romahtaa korttitalon lailla.

Ja mitä tapahtuu, kun hommat meinaavat romahtaa?

Minusta tulee ihan vitun ärsyttävä valittaja.

Nipottaja, motkottaja, kiukutteleva, kieltävä, nariseva ämmä.

Jos näkisin minut silloin itseni ulkopuolelta, luultavasti vihaisin itseäni. Ajattelisin, että eikö tuokaan muija osaa mitää lausetta aloittaa ilman valittavaa mussuttamista. "Älä mene sinne, tule tänne, koita nyt, älä viitsi, voitko nyt, lopeta heti."

Pelkkää mussutusta. Mussun, mussun, mussun. Kaikki rakentava on poissa ja ärsyttävä narina vain jäljellä.


Minä vieroksun kaikissa aikuisissa sellaista turhaa, jatkuvaa äänen korottamista ja jokaiseen asiaan negatiivisesti suhtautumista. Kuuntelen aina kummaksuen ihmisiä, jotka eivät osaa puhua lapsilleen tai muille ihmisille ikinä muutoin, kuin valittamalla ja kitisemällä, saati huutamalla ja komentamalla. Tiedättekö, joiden perustyyli on ihan helvetin negatiivinen?

Ja nyt käyttäydyin jälleen itse täysin samalla lailla.

Nolottaa.

Sitten minulle tulee morkkis. Että hyvä luoja ihminen, koita nyt itse siinä skarpata. Lopeta mussuttaminen ja käytä sitä, mitä sinulle aikuisena ihmisenä on suotu: malttia, harkintaa ja pikkuisen pelisilmää.

Väsyttää ja ärsyttää kai, mutta ei se niiden kanssaihmisten syy ole. Lapsetkin toimivat paljon paremmin, kun niille puhuu normaalisti, eikä hermoile jokaisesta vastoinkäymisestä. Vähän luovuutta, mutsi, vähän luovuutta. Motivointia ja muuta sellaista perushommaa. Pystyt siihen, vaikka vaikeaa tekisi.

Minä inhoan itsessäni sitä, miten stressin ja väsymyksen alla alan käyttäytyä. Aina jälkikäteen harmittaa hitosti ja jää itsellekin paha maku suuhun. Eikä siitä käytöksestä ole kellekään mitään hyötyä.

Erityisen kunniamaininnan haluaisin antaa itselleni tämänaamuisesta koirien ulkoilutuksesta. Tiedättehän, se perinteinen tilanne, kun koira ei taaskaan ymmärrä ihmisen kiirettä. Alkaa siinä tehdä jo samalle aamulle toista kakkaa "VAIKKA JUSTHAN SÄÄ KAKKASIT".

Turhautumistani korostaakseni pyörittelin silmiäni ja huokailin oikein äänekkäästi. Koska ilmeisesti myös toistuva kakkaaminen on perheessämme kiellettyä.

Mitä luulette? Ottikohan koira opikseen ja seuraavalla kerralla sitten ymmärtää keskittää sen kakkaamisen vain yhteen kertaan?

Voi luaja. Olen niin loppu.

25 kommenttia

Ei haitannut sade (no vähän), kun Portsan pihamarkkinat olivat käynnissä. Taas lukemattomia kirppispöytiä, antiikkia, posli...


Ei haitannut sade (no vähän), kun Portsan pihamarkkinat olivat käynnissä. Taas lukemattomia kirppispöytiä, antiikkia, posliinia, vaatteita, kymmeniä kahviloita ja muutamat ruokaravntolat pystytettynä kauniille, persoonallisille Port Arthurin pihoille. Ihmiset iloisia (Portsassa ollaan aina) ja yhteisöllisiä (sitäkin melkein aina).

Tuntemattomat juttelivat toisilleen, mummukat kauppasivat kantarelleja ja antiikkia, farkkuja soviteltiin ihmisten vessoissa, vanhasta pyykkituvasta oltiin tehty ravintola ja lapset möivät toisille lapsille aarteitaan, joista olivat viimein valmiita muutamaa kymmentä senttiä vastaan luopumaan.

Portsassa on ihmisen hyvä. Menkäämme kaikki sinne.

Erityishuomion ja kaikkein suurimman rakkaudentunnustukseni haluan silti antaa pojalleni, tuolle kohta neljävuotiaalle kaverilleni, joka on nykyään mitä parasta seuraa missä vain.

Olipa se sitten Musapiknik, Maarianhamina, markkinat tai teatteri, tämä meidän hymyilevä, kiharatukkainen lapsemme on aina ihan messissä. Reippaana potkuttelee potkulaudallaan kohti uusia seikkailuja ja jaksaa hillua missä milloinkin – räppikeikalla, kevätrullajonossa, tanssinäytöksessä, tai nyt pihamarkkinoilla.

Neljä (4!) tuntia jaksoi koluta pihoja kanssani. Etsi itselleen lelun, jonka maksoi omalla rahallaan, omasta pienestä kukkarostaan, jonka isiltä oli saanut tälle reissulle lainaan. Muisti myös pikkusiskoa, joka kipeänä ei voinut lähteä mukaan ja osti tällekin oman lelun.

Toisteli koko markkinahumun ajan, kuinka näyttäisi heti kotona isille uuden paloautonsa ja muistutti, että se ostamansa Muumihyrrä on annettava sitten siskolle.

Innostui kaikista leivonnaisista, joita taloyhtiöiden väki oli omin kätösin leiponeet, ja pikkuisesta nahkakukkarostaan aina kaiveli euron ja toisen mokkapalaa ja muffinsia ostaakseen.


Pillimehu ilahduttaa sitä aina, ihan joka kerta niin, että sen silmät loistavat ja hymy ulottuu korviin, vaikkei se koskaan malta edes juoda sitä mehuaan loppuun.

Kaatosateesta se ei ollut moksiskaan, vaikka se kasteli kypärän läpi kiharat valumaan pitkin päätä ja sai kengät märiksi.

Edes vanhan kaupunginosan mukulakivet, joilla ei voinut potkutella kuin vaivoin, eivät saaneet kikkarapään mieltä mustaksi. Nappasi vain potkulautansa kainaloon ja ravisteli vesipisarat kiharoistaan.

Kaivoi sitten sateen nihkeyttämin sormin pienen kukkaronsa reppunsa pikkutaskusta ja osti vielä yhden pillimehun.

En kestä.

Hän on aika erityistä seuraa, sanon. Erityistä.

Ihan älyttömän kiva kaveri se on.

3 kommenttia

VAROITUS: Resepti sisältää kermaa, suolaa ja aika paljon voita. Emme suosittele herkimmille.  Ohhoh, suattaapi olla niin, että viime arki...

VAROITUS: Resepti sisältää kermaa, suolaa ja aika paljon voita. Emme suosittele herkimmille. 

Ohhoh, suattaapi olla niin, että viime arkiruokapostauksesta on kulunut reilu kuukausi. Älkäätte kuitenkaan huoliko, olemme silti syöneet ruokaa. Emme siis ole nähneet nälkää – ja sen kyllä (minusta) huomaa.

Sain kaverilta pari kesäkurpitsaa heidän puutarhastaan ja tein siitä ihanan kermaisen pastan. Mies, joka ensikuulemalta ilmoitti "iyyh" tai jotain muuta kypsää kesäkurpitsasta, söi tätä pastaa niin hartaudella, että aivan valitteli, ettei pystynyt yhtään hitaammin nautiskellen sitä syömään, koska se olisi jäähtynyt.

Ja tämä ei siis ollut kettuilua häneltä, vaikkei sekään ihme olisi ollut. Tykkäsi siis oikeasti! TYKKÄSI TYKKÄSI.


Nyt, kun kesäkurpitsakausi on kuumimmillaan, ajattelin jakaa tämän pastareseptin tänne. Tämä on helppo tehdä, eikä siihen tarvita kesäkurpitsan lisäksi kuin sipulia, valkosipulia, pastaa, öljyä, kermaa, voita, suolaa, pippuria ja pikkuinen ripaus chiljauhetta.

Tässä pastassa suosin itse simpukkapastaa, sillä se kerää herkullisesti sisuksiinsa paksunkermaisen kesäkurpitsan, joka on mössääntynyt ihanasti kerman sekaan.

Kermainen kesäkurpitsapasta 4:lle aikuiselle:

n. 400 g kesäkurpitsaa kuorineen kuutioituna
2 isoa kevätsipulia pilkottuna
4-5 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 dl kuohukermaa
Voita (Paljon. En kehtaa edes sanoa kuinka paljon. No siis joku 50g. Mutta ei oo pakko hei. Paitsi jos haluaa hyvää.)
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
Chilijauhetta

350 g simpukkapastaa

1. Laita suolattu pastavesi kiehumaan. Keitä pastat al denteksi kun vesi kiehuu.
2. Paista kesäkurpitsat ja sipulit noin puolessa määrässä voita. Lisää suolaa ja pippuria.
3. Lisää kerma ja pieni loraus vettä. Keittele kasaan. Pikkuinen ripaus chilijauhetta terävöittää kivasti kermaista soosia, muttei tuo tulisuutta.
4. Lisää lopuksi loput voit, loraus oliiviöljyä ja ennen kuin sekoitat pastat joukkoon, tarkasta maku! Lisää mausteita tarvittaessa.

Päälle tietysti parmesania, vaikkei sitä raaka-aineluettelossa vissiin ollutkaan. Aina. Parmesania.

5 kommenttia

"Älä sitten näytä pikkusiskolle sitä pullaa, ettei se halua myös." "Joo." "Tässä tää nyt on, muista mi...


"Älä sitten näytä pikkusiskolle sitä pullaa, ettei se halua myös."

"Joo."

"Tässä tää nyt on, muista mitä sovittiin."

"Joo."

"Ihan salassa nyt syöt sitä siinä ja äiti vie pikkusiskon jo päiväunille. Ei kerrota sille, että sää sait pullaa."

"Joo! (kääntyy pikkusiskoon päin) EN MINÄ SAANU PULLAA, SISKO, EN SAANU!"


Juuh, elikkäs... pikkusen vielä hiottavaa juonitteluhommissa.


1 kommentti

First seven jobs, eli #firstsevenjobs on villinnyt somen. Siinä listataan ensimmäiset seitsemän työpaikkaa, mitkä sitten jaetaan someen kai...

First seven jobs, eli #firstsevenjobs on villinnyt somen. Siinä listataan ensimmäiset seitsemän työpaikkaa, mitkä sitten jaetaan someen kaikkien nähtäville. 

Itsekin osallistuin, mutta minun seitsikko oli hyvin yksitoikkoinen. On tullut oltua viisivuotiaasta aina kakskymppiseksi tasan yhdessä kesätyöpaikassa noin joka vuosi. Jotain satunnaisia kukkakauppakokeiluja (olin nuori ja tarvitsin rahaa) lukuunottamatta.

Ihmisten työpaikkoja on ollut tosi jännä nähdä, ja täytyykin sanoa, että minun ikäiseni ovat toden totta painaneet jo aika paljon hommia. On mansikanpoimintaa, kassatyötä, lastenhoitoa, sihteerin hommia, pizzakuskia ja baaritöitä. Nuorena aloitettuja kesätöitä ja opiskelun ohessa tehtyjä iltatöitä. 

Nyt, kun tämä juttu alkaa kuitenkin olla jo nähty, keksin muutaman uuden listauksen aiheen. Ihan saa vapaasti ottaa käyttöön ja jakaa somessa. Osoittaa, että on ajassa tiukasti kiinni. Olla inessä jo siinä seuraavassa somehitissä, kun muut vielä pohtivat köpöisiä työskentelypaikkojaan. 


1. Worst seven jobs
Noniin, niistä ekoista suoraan kamalimpiin. Tämä se vasta hauskaa olisi. Varsinkin, jos entisiä työnantajia on Facebook-kavereina.

2. First Steven Jobs
En ole ihan varma, onko niitä ollut vuosien varrella monta, mutta kuinka mielenkiintoista olisi tietää, kuka oli ensimmäinen! Että oliko the Steven "Steve" Jobs vai kenties joku muu? 


3. Worst seven cops
Aseettomia ihmisiä ampuvat ja muuten vaan ikäväluontoiset poliisit ovat puhuttaneet viime aikoina mediassa. Olisipa informatiivista tietää, ketkä ovat ne kaikkein pahimmat.

4. Jobs seven first
Tämä on Yodan lista.

5. First event sobs
Kaikki ovat itkeneet jossain tapahtumassa joskus. Mutta mikä oli ensimmäisesi?

Omat ristiäiset monella, luulisin.

6. First seven mops
Siivousfriikit huomio! Ketäpä ei kiinnostaisi just sun seitsemän ensimmäistä moppia! 

Tämä toimii myös koiraihmisille. Tai lähinnä mopsin omistajille. Varsinkin pitkän linjan harrastajille.

Ja viimeinen (K18):

7. First seven blowjobs
Varma hitti. 

6 kommenttia

Muistatteko vielä, kun vuosi sitten kävin siellä day spassa kidutettav... tarkoitan hierottavana ja se oli vähän tukalaa . Kun ne kaksi nais...

Muistatteko vielä, kun vuosi sitten kävin siellä day spassa kidutettav... tarkoitan hierottavana ja se oli vähän tukalaa. Kun ne kaksi naista käskivät minut selälleen ja läiskivät ihramahaani. Nyppivät ja läpsivät, niin että tanner tömisi. Tai läski lätisi, jos tarkkoja ollaan

Ja sitten minä repesin. En enää kyennyt käsittelemään minun vatsaani kohdistunutta väkivaltaa. Vaivaantuneisuus kävi ylitsepääsemättömäksi ja tirskahdin. Rikoin day span taian. Eikä se koskaan enää ollut entisensä.

Viime keväänä sain lahjaksi mieheltäni taas lahjakortin sinne. Eivät selvästi tunnistaneet miestäni, kun suostuivat vielä myymään.

Tänään, lähes tasan vuosi viime kerrasta, olin ilmeisesti päässyt yli rancasta kokemuksestani. Kaivelin lahjakortin esiin ja päätin varata ajan. Kyllä hieronta aina maistuu, ajattelin.


Soitin paikkaan ja samalla aloin googlettaa mitä tuo eksoottisen kuuloinen sana saattaisi tarkoittaa. Että mitä olisi tällä kertaa luvassa.

Jahas, eli kaksi tuntia hierontaa, kuulostaa hyvältä, mitäs muuta sitt... NONIIN. Voi ei. Tulihan se sieltä: Yrttinyyttihieronta. 

Voijjumalauta. Nyyttihieronta. Siis nyytit... hieronta... aäöörghää, pääni räjähtää.

"Poistaa lihasjännitykset kehosta", luvattiin. En epäile hetkeäkään.

YMMÄRRÄTTEHÄN, että mun on koko kaksituntinen hillittävä itseni siellä laverilla, etten heitä läppää "yrttisistä nyyteistä", "nyyttien hieromisesta" ja kaikesta sellaisesta aikuismaisesta, mihin mulla on taipumus.

Nyytit... Voi helvetin nyytit.

"Sää teit tän tahallas, etkö tehnytkin?"

"Niin teinki", vastasi mies virnuillen.


Mää sille nyyttihieronnat näytän.

12 kommenttia

On tosi jalo ajatus kasvattaa lapsestaan seuraavaa Einsteinia, jonka lempiherkkua on luomuparsakaalit ja jonka harrastuksiin kuuluu shakinpe...

On tosi jalo ajatus kasvattaa lapsestaan seuraavaa Einsteinia, jonka lempiherkkua on luomuparsakaalit ja jonka harrastuksiin kuuluu shakinpeluu – samalla, kun opettelee pottailua puolivuotiaana.

Itse odotan jo innolla pääseväni tyttäremme avecina Nobel-juhliin hänen saatuaan rauhanpalkinnon kehitysmaiden naisten tasa-arvon edistämisestä.

Yhtä jalo on ajatukseni siitä, että raskauden jälkeen aloitan tiukan sali- ja juoksutreenin – tullen näin ehkä seuraavaksi Miss Bikiniksi. Tiedättehän "kun on sitä aikaa siinä kotona ollessa".


Toisinaan ei kuitenkaan homma mene ihan kuin suunnitelmissa. Vanhemmuus voi olla välillä pers... haastavaa ja siksi kaikki keventävät vinkit ovat tervetulleita.

Olen kerännyt muutamat protipit, joiden uskon helpottavan vanhemmuutta – ihan vaikka vain sellaisissa arkisissa tilanteissa. Kun on päästävä suihkuun, saatava lapset tottelemaan, syötävä tai ihan vaan kestettävä tätä elämää.


1. Turvavyöllinen syöttötuoli, piirretyt, herkut

Tässä pyhässä kolminaisuudessa on avain kaikkeen. Pyykit kuivumaan, hoituu! Suihkuun, hoituu! Päiväkahvit, hoituu! Sähköposteihin vastailu, HOITUU!

Siihen niin vaan syöttötuoliin turvavöihin istumaan. Kaapo tai Muumit päälle ja jotain nyherrettävää herkkua eteen.

Viihtyy aina kymmenestä minuutista jopa tuntiin. Iästä ja tyypistä riippuen. Ehkä myös herkkujen tasosta.


2. Uhkailu, lahjonta, kiristys

Unohda vastaisuutesi tähän jo vuosikymmeniä toimivaan metodiin. Se on vain paketoitava uudelleen, verhoiltava moderniksi. Positiiviseksi, niin sanotuksi porkkana-lähestymiseksi:

"Kun ollaan siivottu huone voidaan katsoa piirrettyjä!"

"Voi olla, ettei jakseta lähteä leikkipuistoon, ellei ensin nukuta kaikki reippaasti päikkäreitä."

"Sitten, kun on syönyt kaikki parsakaalit, saa keksin!"

Kutsumme tätä myös motivoinniksi. Mutta kuten tiedämme, se on vain kiertoilmaisu uhkailulle, lahjonnalle ja kiristykselle.

Näitä ei tosin kannata yrittää esim. vauvalle. Ne toimivat tietystä iästä alkaen ja lopettavat toimimasta tiettyyn ikään mennessä. Murrosikäinen ei ehkä motivoidu enää leikkipuistosta, piirretyistä ja kekseistä.


3. Ravintola, jossa on leikkipaikka

"Me haluamme opettaa, että ravintoloissa syödään, eikä leikitä."

Hienoa! Niin mekin! Sitä ennen haluan kuitenkin syödä ravintolassa. Noin yleensäkin.

Siihen auttaa leikkipaikka – mielellään aidattu.


4. Tee-se-itse-pillimaito

Kahviloissa, turistikohteissa ja huvipuistoissa on aina tarjolla pillimehuja, muttei koskaan pienemmille tarkoitettuja pillijuomia.

Tiedättehän, kun ei se pienempi tyydy vähempään kuin isompi, vaikka kuinka yrittäisi. Esikoisen kanssa voi olla juomatta mehua 18-vuotiaaksi, seuraavien lasten kanssa tasan siihen asti, kun ne huomaavat, mitä isommat saa.

MUTTA!

Lähes kaikissa edellämainituissa paikoissa on kuitenkin aina korviketta kaupan. Ei siis muuta kuin sakset kouraan, reikä purkkiin ja tavallinen pilli siitä läpi. Kyllä ne vauvoja isommatkin voi korviketta juoda. Ihan täydestä menee – kunhan on pilli!

Taapero 0 - äiti 1.


5. Äitiysvaatteet

Ei, niihin samoihin farkkuihin ei tarvi tunkea itseään enää synnytyksen jälkeen. Ainakaan ihan heti ensimmäiseen – tai kahteen, kolmeen, viiteen, kymmeneen? – vuoteen.

Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun täydellisen mukavat housut odottavat kaapissasi? Saumat ei poraudu makkaroihin ja itse asiassa vatsasiluetti on paljon siistimpi, kun housujen vyötärö ylettyy tissien alle, ei lantiolle. Nim. merk. nuorin lapsi puolitoista ja tilasin juuri äitiyslegginsejä.

Koko siluetin saa kadotettua, kun käyttää myös äitiysmekkoja.


6. Lääkkeen ujuttaminen lapselle

Tämä vinkki tuli lukijalta tähän postaukseen. Kaikki lapsethan rakastavat hedelmätruutteja ja toisaalta inhoavat särkylääkkeen, antibiootin tai muiden lääkkeiden ottamista.

Turauta pikkuinen tilkka truutista pois ja korvaa se valitsemallasi nestemäisellä lääkkeellä. Lapsi vetää truutin niin innolla, ettei edes ehdi huomata ensihörpyn mukana tullutta lääkettä.

KUINKA NEROKASTA. Tämä pitäisi patentoida!


7. Imetys

Okei, ei mennä siihen.


8. Itse tehty ruoka

SE ON IHAN TARPEEKSI ITSE TEHTYÄ JOS KEITTÄÄ PASTAA JA LAITTAA PARMESANIA PÄÄLLE.

Ehkä tiraus öljyä ja viereen vähän tomaattia.

Valmisruoka taas tuntuu paljon enemmän itse tehdyltä, jos sen ottaa pois paketista ja lämmittää mikron sijaan pannulla.

12 kommenttia

Tänään oli ruoho vihreämpää, aurinko kirkkaampi, leipä mehevämpää, kahvi aromikkaampaa ja otsalta valuvat hikikarpaloni makeampia – vaikka s...

Tänään oli ruoho vihreämpää, aurinko kirkkaampi, leipä mehevämpää, kahvi aromikkaampaa ja otsalta valuvat hikikarpaloni makeampia – vaikka satoi, leipä oli loppu, kahvimaito myös ja näin painajaisia –, kun muistin mieheni palaavan tänään matkoilta kotiin. "Muistin", hah, mitään muuta ole odottanutkaan.

Vesirokkoviikko alkaa olla pulkassa ja niin myös reissuyksinhuoltajuus. Viikko on ollut antoisa, ja antoisalla tarkoitan raskas.

Ei niin raskas, kun olin etukäteen kuvitellut (tässäkin nähdään, ettei pessimisti pety), mutta ihan tarpeeksi.

Vesirokkopotilas on ollut älyttömän reipas, ihan itkettävän ihana, mutta huonosti nukutut yöt ja eristys muusta maailmasta, sekä meidän reissun peruuntuminen serkkuni luo ovat vähän harmittaneet, väsyttäneet ja turhauttaneet.

Mutta vain minua. Toistan tämän: Lapset ovat olleet uskomattomia. Olen joka päivä kertonut heille, kuinka ihailtavan hienosti he ovat tämän ottaneet. (Juuri tällä hetkellä tätä kirjoittaessani isoveli mätkii ilmapallolla pikkusiskoa, mutta ei mennä nyt siihen)

Väsymykset ja muut ovat olleet siis vain omia ongelmiani. No mitä nyt he ovat vähän olleet väsymyksen aiheuttajia, mutta ei mennä siihenkään nyt.


Koiranulkoilutukset (ja tämän äiti-ihmisen eilinen ulkoilutus Foodoran piknikille) ovat hoituneet auttavaisten sukulaisten ja ihanan naapurinrouvan avulla.

Mies tulee lasten päikkäreiden jälkeen kotiin, jonka jälkeen lupasin esikoiselle, että "mennää, mennää", kuten hän heti isin tulosta kuultuaan innostui. Ehkä olemme ansainneet jätskit jokirannassa tai pullat lähileipomossa.

Ja mikäli jäitte miettimään, olen ehtinyt käydä suihkussakin! Aromipesä on pois menusta, rakas aviomieheni.

Huomenna aion nukkua pidempään kuin kuuteen ja olla hoitamatta noin 50:tä prosenttia lasten konflikteista. Tiedätte itsekin kuka herää ja kuka hoitaa.

Mutta sitä ennen haluan käydä Anttilassa. Yksin. Viimeistä kertaa.

Avoin ikkuna, puiden kahina. Tuulenvire kasvoillani, verhot riehuvat.  Aurinko pilkahtaa tuulessa kahisevien lehtien läpi, so...


Avoin ikkuna,
puiden kahina.
Tuulenvire kasvoillani,
verhot riehuvat. 
Aurinko pilkahtaa tuulessa kahisevien lehtien läpi,
sokaistun suljettujen silmieni alla.
Vaivun. 

Olen pieni huomaamaton,
kukaan ei nää.
Vaellan koloon kasvoillani,
juovaan putoan.
Hetki ripsilläni.
Nukahdan.

*
Tiedättekö sen tilan valveillaolon ja unen välimaastossa? Kun ajatus vapautuu, ei ole missään kiinni. Kun silmät painuvat umpeen, etkä voi vastustaa enää unen tuloa. Kun keho rentoutuu ja kaikki muu katoaa. On vain sinä ja joutilas mielesi.

Siinä uneen vaipumisen kynnyksellä syntyi tuo runo. Ei ollenkaan mietitysti, puolitiedostaen, mutta hallintani ulottumissa. Torkahdettuani ja siitä välittömästi herättyäni kirjoitin kaiken nopeasti ylös.

Siinä se nyt on.

Tiiä sitte. Ihime paskaa.

Hae

 

 

Ruokablogien kärki