Mamma rimpuileen kulta-aika ei ehkä sittenkään ole ohi!

31.8.2017

Muistatteko, kun vuonna 2015 sain ehdokkuuden The Blog Awardsiin ja heti perään 2016 en saanut kutsua ollenkaan  gaalaan ja ajattelin blogi...

Muistatteko, kun vuonna 2015 sain ehdokkuuden The Blog Awardsiin ja heti perään 2016 en saanut kutsua ollenkaan gaalaan ja ajattelin blogini kulta-ajan olevan turmiollisesti ohi ja koko maailman hyljänneen minut?

Tiettävästi näillä kahden eri vuoden tapahtumilla ei ollut yhteyttä toisiinsa – en esimerkiksi kompastellut pahasti punaisella matolla (enpä) tai suurieleisesti osoittanut pettymystäni häviöstäni – ja tuo inhimillinen virhe kutsun lähettämättä jäämisestä korjattiin heti kun olin sattumoisin soittanut poliisin, palokunnan, Tukesin, Valviran, Eviran ja Puolustusvoimat läpi ja kertonut kokemastani Suuresta Vääryydestä.

Noh, jotta tällä Mammalla pysyisi jalat maassa ja samalla pikkuisen sopivasti varpaillaan, niin tänä vuonna sain kuin sainkin, en vain kutsua, VAAN EHDOKKUUDEN VUODEN PERHEBLOGIKSI!



Huh! Olen tuttuun tapaani valmistellut jo Oscar-puheeni ja täysin valmis juomaan taas konkurssiin eräänkin viskifirman promopisteen seljankukkadrinkkeineen. Hahha, vitsi vitsi, hätätilassa voin juoda myös muiden sponsorien pisteet ns. pöydän alle, mikäli tilanne vaatii.

Kiitos tuhannesti taas tuomaristo ja kaikki, jotka olivat ehdottaneet blogiani shortlistille! Yli 3000 blogista on nyt valikoitunut 14 kategoriaan yhteensä 42 kilpailijaa. Eli kolme blogia/vlogia/sometyyppiä kilpailee samasta pystistä. Minulla on kunnia olla upean esikuvani ja ystäväni Lähiömutsi-Hannen sekä tubettaja Iina-Katariinan kanssa samassa kategoriassa!

Jokaisesta kategoriasta tuomarit valitsevat voittajan ja sen lisäksi kaikki 42 kilpailijaa on asetettu äänestettäväksi Yleisön suosikki -kategoriaan. Käy äänestämässä suosikkiasi täällä. Tai voit äänestää myös mua.

Harmaa syksy sai juuri ihanan uuden piristeen! Olen valtavan otettu ehdokkuudestani!

Lue myös:
Ehdolla
Kun blogin kulta-aika on ohi: "Tunsi itseni niin loukatuksi"

You Might Also Like

2 comments

Hae