No niin. Ei hyvä luoja, epätoivo on saavutettu. Nimittäin nukkumaanmenohetkissä. Sanokaatte, mitä sanotte, mutta kaikkea ei voi hallita ka...

No niin. Ei hyvä luoja, epätoivo on saavutettu. Nimittäin nukkumaanmenohetkissä.

Sanokaatte, mitä sanotte, mutta kaikkea ei voi hallita kasvatuksella. Sillä voi vaikuttaa kyllä asioihin, mutta sanotaanko näin, että vaikka kuinka kasvattaisi samalla johdonmukaisuudella ja päättäväisyydellä, ja ihan millä vain tekniikalla lapsiaan, lapsen synnynnäinen persoonallisuus, ns. temperamentti, vaikuttaa kyllä aivan helvetisti myös.

Kuopuksemme, tuo sekopäinen luonnonlapsi, joka kulkee omia polkujaan ja iloisesti nauraen viittaa kintaalla kaiken maailman normeille, ei toimi kuten jotkut toiset lapset. Kuten esikoisemme. Siinä missä esikoiselle riittää kolme pyyntöä, kuopukselle riittää neljäsataa. Eikä kyllä sekään.

Hän on taitava neuvottelija ja aika usein sillä päästäänkin hyvin yhteisymmärrykseen. Siten siis ihan opettavainen minullekin ja jokaiselle kasvattajalleen, kun ei toimi millään käskyillä.

Jos tämä lapseni olisi koira, hänestä sanottaisiin häneltä puuttuvan sellainen miellyttämisenhalu. Ei siis mikään noutajatyyppi, jos tiedätte mistä puhun.

Ja älkää ymmärtäkö väärin, juuri sitä piirrettä hänessä arvostan. Kunnon punk-henkeä.

Mutta olipa tässä kuinka anarkistihenkinen vain, tämä tällainen toden totta välillä koettelee, noin niin kuin vanhemman näkökulmasta. Onneksi hän sentään on myös sellainenkin humoristi, että samalla kun itseä itkettää tilanteen toivottomuus, se myöskin naurattaa.


Tänään(kin) kuopus karkaili sängystään ja kikattaen juoksi karkuun. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja... no arvanette kuvion. Noin puolelle meistä kahdesta se oli hauskaa ja toiselle puolikkaalle melko uuvuttavaa.

Epätoivon hetkenä liu'uin tilannetta loppuun asti harkitsematta kiristämis... tarkoitan motivoinnin puolelle, eikä se nyt taas mennyt niin kuin lyhyellä tähtäimellä hölmönä oletin:

– Nyt pysyt sängyssä ja aletaan nukkumaan, tai äidin on otettava sinun lelu pois.

– Ai mikä lelu?

– Tämä tässä.

– Ai mikä lelu, en nää?

– No tämä tässä näin... *etsii ympäriltään jotain lelua*

– Mikä lelu, äiti?

– No, no... tämä lelu täss..

– En nää, äiti, näytä nyt mikä?

– No TÄMÄ lelu *näyttää jotain satunnaista lelua*

– Aa, no en halua sitä. Ota vain, äiti.


Tiedättekö sen, kun kolmevuotias on sinua nohevampi? Vie ihan 6-0. Joo, en minäkään...

No ei siinä. Panokset koveni.

Nimittäin: On kesäkuun 27. päivä ja ensimmäinen "tontut kurkkii ikkunoissa" -kortti on nyt käytetty.

Boom.

Ei nähnyt sen tulevan.

Nimim. Lapsi nukkuu, tontut vissiin ei.


Kuuntele myös:
Vinkkejä vanhemmuuteen

Lue myös:
Tahtoikä, nevöfoget
Kesä: Odotukset vs. todellisuus
Joskus tämä ns. vi**ttaa

10 kommenttia

Mitä asiakastyö oikeastaan on? Miksi sitä tehdään ja kenelle? Mistä asiakas maksaa? Olen hieman kyllästynyt tuntemaan oloni tyhmäksi ja to...

Mitä asiakastyö oikeastaan on? Miksi sitä tehdään ja kenelle? Mistä asiakas maksaa?

Olen hieman kyllästynyt tuntemaan oloni tyhmäksi ja toiselle vaivalloiseksi asiakaskohtaamisissa. Että minun pitäisi aina anteeksipyydellen yrittää saada sitä, mistä syystä koko paikkaan edes astuin. Niin sanotusti rahoilleni vastinetta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Sama pätee mihin tahansa asiakastyöhön, mutta annan pari esimerkkiä ravintoloista. Niiden palveluja kulutan noin viisi kertaa viikossa.


Minä en vaadi ravintolahenkilökunnalta kohtuuttomia. En käske heitä syöttämään minua, samalla kun hierovat liikavarpaitani. En vaadi luettelemaan kaikkia ravintoarvoja salaatistani, tai edes kertomaan nippelitietoa viinini rypäleistä.

Esitän mielestäni aivan kohtuullisia pyyntöjä. Neuvoteltavissa olevia, ihan tavallisia asioita. Kuten saisinko tilata ekstramajoneesin 18 euron hampurilaiseni perunoille, tai voitaisiinko lasten jälkiruoka-annoksen jäätelö korvata listalla olevalla päärynäjäätelöllä mansikan sijaan.

Minä maksan kyllä ekstramajoneesistani ja vaikka sen jäätelönkin vaihdosta, mikäli se on käytäntö. Kestän sen.

Mutta sitä en kestä, että tilaukseni tai pyyntöni muodostuu minun ratkaistavakseni tai että tilauksestani tulee minulle jotenkin syyllinen olo.

Että majoneesin tilaamiseen saan vastaukseksi ihan yksinkertaisen "kyllä"-vastauksen tilalle "no mun pitää sitten tilata se erikseen kokilta ja bongata se tonne koneelle ja sitä ei kyllä ainakaan ilmaiseksi saa, vaan me kyllä veloitetaan siitä euro" -huokaisun.

Tiedättehän, sillä lailla hiukan kyllästyneenä, kehonkieli huutaen, että minun pyyntöni ärsyttää työntekijää ja minä aiheutan nyt sanoinkuvaamatonta vaivaa ja hankaluutta hänen päiväänsä.

Ymmärrän, että joku nihkeilijäasiakas haluaa tietää maksaako se ekstramajoneesi jotain, mutta se riittää myöntävän vastauksen lisäksi.

Kun minulle ei kuulu, mitä sen majoneesin saattaminen lautaselleni vaatii tarjoilijalta tai kokilta. Minun ei tarvitse tietää, minkälaisen bongin se vaatii keittiöön tai kuinka paljon tuskaa se tuottaa tarjoilijalle. Kyllä, tai vaihtoehtoisesti ei riittää.

"Kyllä onnistuu", on asiakastyöntekijän tärkein ja ainoa lause (ja asenne), mitä asiakas haluaa. Siis jos ja kun se pyyntö kerta joka tapauksessa lopulta onnistuu.

Kaikki muu on täysin kaikkien meidän ajanhaaskuuta.

Majoneesin lisähintakäytännöstä ravintoloissa tosin voisimme aloittaa ihan oman keskustelun, mutta ei mennä nyt siihen.


Varsinkin kesän alla ravintolat valtaa uudet työntekijät. He eivät voi osata kaikkea – eikä tarvitsekaan. Omalla asenteella pääsee pitkälle. Uuden edessä pärjäämiseen ei lopulta tarvita, kuin kolmea sanaa selittelyn sijaan. "Pieni hetki, selvitän!" – ja asia on otettu haltuun, pois asiakkaan harteilta.

Tarvitaan halua olla kaatamatta ongelmaa asiakkaan päälle. Halua mieluummin ratkoa ne.

Pyysin eräässä ravintolassa lapselle margheritapitsan. Se tarkoitti käytännössä sitä, että parmankinkkupitsasta otetaan parmankinkku pois. En edes tiedä mistä aloittaisin kertomaan, kuinka paljon säätöä se aiheutti koko meidän pöytäseurueellemme, kun yhdessä tarjoilijan kanssa mietittiin, onnistuisikohan se pitsa sillä pelkällä tomaatilla ja juustolla, mitenhän sen velottaisi ja kuinka ohjestaisi siitä kokkia. Katsos kun sitä ei ole listalla.


Olen ollut lapsesta asti myymässä jotain aina jossain. Tehnyt erilaisia asiakastöitä aina kioskityöstä ravintolahommiin ja kirjanpidosta tuottajan töihin. Kaikkien yhdistävä tekijä on, että asiakas, olipa se yritys tai yksityishenkilö, haluaa jonkinlaista apua ja helpotusta asiaan X.

Tiedän, että asiakaspalvelutyö voi olla perseestä. Kiire on perseestä. Asiakkaat on perseestä. Mutta nekin vain välillä. Eivät ne kaikki ole mulkkuja ihan koko ajan, eikä niihin kannata siten suhtautuakaan.

Kuten olen ennenkin kirjoittanut, se työ on itselleenkin mielekkäämpää, kun on miellyttävä asiakkaille.


Jos minun pitäisi koskaan palkata ketään johonkin töihin, palkkaisin ihmisen, joka ottaa ongelmani – olipa se sähkötyötä, lastenhoitoa, taloushallintoa tai mainostamista – omakseen ja hoitaisi sen. Keventäisi taakkaani, ei lisäisi sitä. En sellaista, jonka työnteosta aiheutuu enemmän minulle ongelmia, kuin niiden ratkomisia.

Jos jokin asia on työntekijälle ns. inconvenience, se ei saa näkyä asiakkaalle. Se ei ole asiakkaan ongelma, se on asiakastyöntekijän työtä.

Se kannattaa muistaa ihan jokaisessa työssä. Siitä asiakas maksaa.

Tämän sisäistäminen ei ole mahdoton vaatimus keneltäkään. Se pitää vain oivaltaa. Sillä koko ajan, useissa paikoissa on erinomaisia työntekijöitä, joille nämä asiat ovat itsestäänselviä ja selkärangasta lähteviä. Niitä kokemuksia on kertynyt lopulta minullekin enemmän.

Siksi niitä ei edes aina huomaa – ja se on tavallaan koko homman jujukin. Netinkin toimimisen huomaa vasta, kun se alkaa takkuilla.


Rakkaat minkä tahansa asiakasyrityksen omistajat, johtajat ja päälliköt:
Kouluttakaa henkilökuntaanne. Kouluttakaa, motivoikaa ja tarkkailkaa. Ja puuttukaa, jos tarve vaatii.

Tuotteenne ja palvelunne ei paljon paina, jos niitä myyvät henkilöt eivät hanskaa tätä. Nippelitiedolla ei tee mitään, jos perusasenne on pielessä.

(Tulen mielelläni pitämään teille koulutuksia aiheesta. Tämä on – kuten ehkä huomaa – lähellä sydäntäni, haha.)


Lue myös:
Miksi kannattaa olla hyvä asiakaspalvelija?
Päätätkö olla mulkku vai kiva?
Turun parhaat ravintolat ja kahvilat

15 kommenttia

Joillekin ihmisille joulu tuottaa tuskaa, minulle sitä tuottaa juhannus. Minä vihaan juhannusta. Juhannus aiheuttaa ahdistusta. Kaikki muu...

Joillekin ihmisille joulu tuottaa tuskaa, minulle sitä tuottaa juhannus. Minä vihaan juhannusta.

Juhannus aiheuttaa ahdistusta. Kaikki muut ihmiset ovat menossa mökille, purjehtimaan tai karavaanaroimaan. Jollei ihmiset itse omista mökkiä, niillä on aina, aina, edes joku suvun mökki.

"Meillä on sellainen vakioporukka, millä mennään aina meidän mökille."

No tiedättekö mitä. Meillä ei ole. Meillä ei ole saatana mitään. Ei mökkiä, suvun mökkiä, vakioporukkaa, asuntoautoa, saati venettä. Varsinkaan venettä.

Katsoin hätäpäissäni taas matkoja ulkomaille juhannusta pakoon. Tiedättehän, samalla tapaa kun ihmiset pakenevat joulua. Halvimmillaan reissu maksaisi yli tonnin muutamalta päivältä, enkä minä saatana suostu yhden juhlan takia maksamaan yli tonnia vain päästäkseni sitä pakoon.

Asuntoautoakin katselin. Sen vuokraaminen maksaa saman verran, kuin lennot johonkin muualle. En suostu.

Juhannus on lopetettava. Se aiheuttaa liikaa mielipahaa meille mökittömille – joilla edes niiden suku ei ole ymmärtänyt hommata yhteistä mökkiä –, sekä kaltaisilleni köyhille, perinnöttömille, asuntoautottomille, venettömille ja ilmeisesti myös ystävättömille.

Ehdotin epätoivoissani miehelleni, että otetaan oma auto alle ja mennään telttailemaan. Ajetaan vaan jonnekin ja pannaan teltta pystyyn.

Loistoidea, mutta meillä ei ole edes telttaa.



Oispa saatana edes teltta.

15 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Viking Line ja Suomen Blogimedia . "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka", vai miten se nyt menee. Pä...

Kaupallinen yhteistyö: Viking Line ja Suomen Blogimedia.

"Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka", vai miten se nyt menee. Päämäärä oli upea, mutta tämän reissun itse matkasta jäi kyllä legendaarisimmat tarinat.

Tukholma on aina ihana. Erityisesti olen "yllättäen" iskenyt silmäni SoFoon, eli South of Folkungagataniin, mikä on vähän kuin Berliinin Prenzleaur Berg ja Friedrichshain olisivat saaneet rakkauslapsen ja se olisi muuttanut Tukholmaan.

Parasta on, että SoFoon on lyhyempi matka Viikkarin satamasta kuin vaikka vanhaan kaupunkiin. Se on tunnettu viehättävistä vintage- ja second hand -liikkeistään, sekä hyvistä kahviloistaan ja ruokapaikoistaan. Mutta siitä lisää lopussa!


Matkamme alkoi heti ruhtinaallisella illallisella À la Carte & Seafood Barissa. En vain voi sille mitään, mutta yksi lempiasiani – eli syöminen – yhdistettynä toiseen fiksaatiooni, risteilyyn, on parhaimpia asioita maan pääll... ei vaan merellä, jos tarkkoja ollaan.

Vähän arvelinkin, että jos tämän remmin vien laivalle, emme voi välttyä a) infernaaliselta tanssimiselta b) karaokelta c) ylimääräiseltä huomiolta.

Ensimmäinen ilta laivalla tanssittiinkin sitten hiestä märkinä. Seurueessamme jokainen on oman elämänsä Madonna, Lady Gaga, Bonnie Tyler ja Kylie Minoque, joten ei sillä lailla kauaa tarvitse ihan minkä tahansa pumpun soittaa, että meidät saa ottamaan tanssilattian haltuun.

Ja tanssilattian haltuuunottamisella todella tarkoitan sen hallitsemista. Siinä on kuulkaa vaan muut tiellä, kun nämä mammat alkaa riivaamaan.

Noh, tämä oli huumoria, ei me pahasti sitä valloiteta. (Eipä.)

Meiltä muuten kysytiin, olemmeko joku yhtye. Ollaan me, tavallaan.

"Laura and the Maijus"

Jo menomatkalla seurueemme toinen Maiju – risteilyemännäksi syntynyt – valloitti yleisönsä karaokessa. Täytyy sanoa, että Garbriellan karaoke on ensimmäinen, missä voin rehellisesti sanoa viihtyneeni. Lauloin jopa itse, vaikka olen ollut totaalikieltäytyjä mielestäni!

Olen nimittäin hieman karaokeongelmainen henkilö, mutta vain siksi, että en kerta kaikkiaan kestä sitä, että ihmiset käyvät peräjälkeen laulamassa jotain melankolista itkuvirttä, minkä ajan muut istuvat täysin reagoimatta koko esitykseen. Siinä on jotain sellaista liian Kaurismäkeläistä vivahdetta, eikä se toimi ainakaan minulla alkuunkaan fiiliksen nostattajana.

Mutta annas olla! Jos menomatkalla jengi oli Gabriellan karaokessa meno päällä, kiitos oman elämänsä risteilyemännän, paluumatkalla potti räjähti täysin. Laiva oli lastattu erityisen valovoimaisilla showhenkilöillä, sekä erityisen innostuneella yleisöllä. Täydellinen kombo!

Siellä laulettiin Abbat ja muut lavan täyttyessä toisilleen tuntemattomista tanssijoista. Siellä hurrattiin laulajat sekä lavalle, että sieltä ulos, eikä hauskan fiiliksen tartunnalta voinut välttyä. Karaokeisäntä yllytti ihmiset tanssikilpailuun ja ihmisethän lähti.

Totaalisesti riemu repesi yleisössä, kun korealainen laivaporukka lauloi ja tanssi Gangnam Stylen. Siellä 67-vuotias pappa veti sellaiset moovit, että jopa meidän tanssiryhmä olisi jäänyt kakkoseksi.

Paras karaokekokemus ikinä. Rakastan, kun ihmiset eivät ota itseään tai muita liian vakavasti!

Laivamatkojen yksi taioista on, että siellä tutustuu aina uusiin ihmisiin, joihin ei tavallisessa arjessa ehkä tutustuisi koskaan. Tarpeeksi kauan kun törmää kerta toisensa jälkeen samoihin tyyppeihin lyhyen ajan sisällä, sitä alkaa höpöttelemään – ja kohta huomaa bailaavansa tanssilattialla samassa jengissä, kuin oltaisiin aina tunnettu. Vähän sama efekti kuin festareilla!


Tukholmasta palatessamme kävimme jokainen rentoutumassa Viking Gabriellan hoitolan hoidoissa. Myönnän, otin myös tirsat samalla. Täytyy sanoa, että se jos mikä teki terää edellisen yön bailujen ja koko päivän kävelyn jälkeen.

Palatakseni vielä ruokapuoleen, olimme iloisesti yllättyneitä À la Carten aamupalasta – mikä siis kuuluu Premium-hytin hintaan tullessa ja mennessä –, sekä pop up -ravintolan meksikolaishenkisestä tarjonnasta.

À la Carten aamiainen ennen Tukholmaan saapumista antoi virkistävän alun päivälle. Ei tunkua, eikä säätämistä, vaan hallittavissa oleva aamiaiskokemus, jossa kahvi tuodaan pöytään samalla kun itse ihastelee merimaisemaa ja Tukholman rannikkoa.

Meksikolaisessa vedimme pitkän päivän ja rentoutushoitojen jälkeen navat täyteen tacoja. Ilahduttavaa oli, että tacoihin ja alkupaloihin oltiin saatu raikas ja maukas makumaailma. Toimi mainiosti kakkospäivän illan aloitukseen!


Ja nyt sinne itse Tukholmaan!

Viking Gabriellalla ehtii olla maissa reilu viisi tuntia. Siinä ehtii aivan hyvin pyörähtämään vanhan kaupungin kautta Tukholman keskustassa ja sieltä takaisin matkalla satamaan SoFon kautta.

Mikäli taas haluaa ottaa iisimmin, voi päivän viettää aivan hyvin myös pelkässä SoFossa. Siellä kyllä on tarpeeksi tekemistä siksi aikaa!

Teimme vuosi sitten matkan Turusta lähtevillä Vikingin laivoilla Tukholmaan, jolloin maissaoloaikaa kertyy ruhtinaalliset 13 tuntia. Siinä ehtii jo Junibackenit, huvipuistot ja päälle kaikki edellä mainitut.

Erona Helsingin päivä Tukholmassa -lähtöihin, että Turusta lähtiessä laivaa vaihdetaan välissä, joten omat kamat otetaan hytistä mukaan. Ne voi onneksi laittaa säilytykseen Vikingin sataman matkalaukkusäilytyslokeroihin, eikä se sinällään tuota paljon enempää vaivaa.



SoFon helmiä:

Vintage- ja second hand -puodit

Täällä meillä päin vielä aika moni käytetyn tavaran kauppa on sellainen suunnittelematon kasa vähän tuhnuisia vaatteita ja pölyisiä tavaroita, mutta heti kun astuu mihin tahansa muuhun Euroopan kaupunkiin liikkeet muuttuvat kauniiksi, tyylikkäiksi ja suunnittelluiksi puodeiksi, eikä niiden aina edes heti huomaa olevan kierrätetyn tavaran kauppoja.

Tukholman SoFossa muutaman korttelin sisään mahtuu useita viehättäviä second hand -kauppoja, joissa tuntuu, että kaikki esille pannut vaatteet ja asusteet huutavat minut ostamaan ne. Siinä on kummallinen ero, miten asiat on pantu esille. Olisipa mahtavaa, että täältäkin alkaisi löytyä entistä enemmän noiden kaltaisia liikkeitä.

Stadsmissionista seurueestaamme kaksi löysi itselleen kesävaatteita, ja ihastuttavan Grandpa-vaateliikkeen (joka myy ihan uutta vaatetta) viereisestä An Ideal for Living Stockholm -putiikista Maiju osti kaksi (2!) valaisinta kotiinsa.

Samaisessa liikkeessä oli myös runsaasti vinyylejä ja jonkin verran vaatteita myynnissä.



Ruokaa ja juomaa

SoFossa on useita viehättäviä ruoka- ja kahvittelupaikkoja. Tällä reissulla ehdimme syömään lounasta Shanti Gossipin viehättävällä kesäterassilla, ja ai hyvä luoja jos menette, niin syökää se niiden paneer tuoreella pinaatilla!

Kahville tai syömään kannattaa suunnata aivan Stadsmission-liikettä vastapäätä olevaan Urban Deliin. Siinä on maailman somin ja mehukkain kauppa samassa yhteydessä ja aivan perältä löytyy erilaisia ruokahommia listalta. Vuosi sitten vedimme brunssit siellä!

Kaupan yhteydessä myös kahvila, josta saa otettua mukaan erikoiskahvit. Kaupasta taas löytää oikeastaan mitä tahansa herkkua ja vähän päälle matkaevääksi vaikka viereiseen puistoon.


Täältä muuten näkee lähes kaikki SoFon kaupat ja kuppilat!

Mikäli olet lasten kanssa SoFossa, muutaman metrin päästä Urban Delistä on huippu leikkipuisto lapsille. Siellä hengasimme monta tuntia viime kesänä ystäväperheen kanssa. Aina välillä haettiin eväitä ja jätskiä Urban Delistä ja taas jakoi möllötellä.

Lue viimekesäisestä matkastamme lisää: Lapsiperheen 13 tuntia Tukholmassa.


Mikäli olet todella aamuvirkku tai vastaavasti jaksat bailata auringonnousuun (kesällä se ei vaadi kuin noin kolmeen asti humppaamista), mene ja koe auringonnousu merellä. Täysin sanoinkuvaamaton värimaailma.

En muista eläissäni nähneeni mitään näin vaikuttavaa taivasta. Sille ei mikään kuva anna oikeutta, se pitää nähdä ihan itse.


Jälleen kerran mahtava matka! Viimeisen puolen vuoden aikana on käyty sekä perheen, puolison ja nyt kavereiden kanssa reissussa ja on ollut huippua. Erilaisia matkoja kaikki – ja kaikki yhtä erityisiä. 

Kooste Instagramin tarinoiden puolella myös matkastamme videokooste (mm. se Gangnam Style)! 

Lisää Viking Linen matkoista voit katsoa täältä.


Lue myös: 
Lapset istuivat koko ruokailun paikallaan ja muita ennennäkemättömiä tapahtumia risteilyllä

Muita viimeisimpiä matkajuttuja:
Yllätysseikkailu Berliiniin
6 protippia Kööpenhaminaan
Lapsiperheen 13 tuntia Tukholmassa

Kyllä se on niin, että ihmisen on hyvä, kun sillä on tekemistä. Olemisen sietämätön keveys, ja muuta sellaista, tiedättehän. Aina kesän ky...

Kyllä se on niin, että ihmisen on hyvä, kun sillä on tekemistä. Olemisen sietämätön keveys, ja muuta sellaista, tiedättehän.

Aina kesän kynnyksellä minussa herää jokin maaninen työnarkomaani. Koen oloni äärimmäisen tuotteliaaksi, mutta samaan aikaan koko työrintamalla juuri rauhoittuu. Turhaudun. Sormet syyhyävät ja ideat tursuilevat.

Silloin tuntuu, että koko pääni olisi jossain ummetuksen kaltaisessa tilassa, kun mitään ei saa ulos. Ideat särkevät päätä ja tuntuu, että ne pitää saada johonkin näkyväksi tuotokseksi. Ja siis nyt en puhu enää paskasta, vaikka ummetusmielikuvilla tuossa leikittelinkin.

Haluan nämä jäsennellyt, ja vähän jäsentymättömätkin, ajatukset, sekä kaiken sisälläni kuplivan energian tuottamaan jotain, kehittymään joksikin ja rakentumaan joksikin valmiiksi.

Tänään sitten tuijottelin ikkunasta ulos ja mietin mitä seuraavaksi tekisi. Aloin kirjoittaa kirjaa. Ei minulla kustannusopimusta ole, mutta saa kai sitä kirjan kirjoittaa ilmankin. Kirjoitin heti siltä istumalta muutaman sivun ja koin hetkellistä tyydytyksen tunnetta.

Toissaviikolla aloitin tiukan fitness-elämän. Tai siis lasketaanko se fitness-elämäksi, jos vaan syö niin kuin fitness-elämässä kuvittelee syötävän? Koska en minä sillä lailla mitään rautaa ole kuitenkaan pumpannut, vai mitä ne nyt tekevätkään.

"Mitä siihen sun fitness-ruokavalioon nyt sitten kuuluu?" kysyi kaveri. "No siis, en vaan syö enää mitään", vastasin.

Oikeasti olen syönyt kuten Jutta Gustafsberg konsanaan, eli protskui ja rehui. Tunsin oloni jo tosi timmiksi – olinhan sentään elänyt uutta elämääni jo melkein kaksi viikkoa –, kunnes tuli veljeni nelikymppiset ja join itseni turvoksiin.

Tavallaan täysin yhtä tyhjän kanssa tämäkin eletty fitness-elämäni, jos kaiken aikaansaamansa pystyy kerralla kumoamaan kunnon känneillä.

Nyt taas turvottaa ja vituttaa.



Eilen kävin yhtäkkiä illalla ostamassa kaksi isoa viherkasvia. Ilmeisesti kodistamme, ja varsinkin elämästäni, puuttui kaksi isoa viherkasvia.

Oikeasti se johtui siitä, että kaveri on juuri saanut valmiiksi oman ison talonsa ja muutti sinne vasta. Olen katsellut sen tekemisiä ja tuli sellainen olo, että minäkin haluan tehdä jotain tuollaista: Aikuismaista ja pysyvää.

Viherasvit edustakoot sitä.

"Ne niin kuolee meillä hetkessä", lausui aviomieheni.

Mitä sekin mistään tietää. Se ei ole eläissään edes kirjoittanut aloittanut yhtäkään kirjaa.


Huomenna onneksi lähden työmatkalle. Loppuu edes hetkeksi tämä sekoilu.


Lue myös:
Kesä: Odotukset vs. todellisuus
Vähän ns. omaa aikaa perhetapahtumassa
Kiusallinen hiljaisuus – ja kuinka tehdä siitä vieläkin kiusallisempi

Hae