Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Täällä mä oon, vieläkin

27.4.2019

Olen päättänyt, etten koskaan blogitauon jälkeen kirjoita tällaista postausta, jossa mainitsen blogitauon ja sitten selitän sitä. Suunnittel...

Olen päättänyt, etten koskaan blogitauon jälkeen kirjoita tällaista postausta, jossa mainitsen blogitauon ja sitten selitän sitä. Suunnittelin tulevani pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen suoraan vaan vitsillä sisään ja jatkavani kuin ei mitään. Se ei onnistunut.


On kulunut vajaat kolme kuukautta, kun kerroimme julkisesti erostamme. Se tuntuu kuin kuudelta kuukaudelta. Vähintään.

Samaan aikaan, kun olen ilakoinut alkavasta keväästä ja lisääntyneestä valon määrästä, olen uuvuttanut itseni täysin. Olen tehnyt liikaa asioita, joista en ole saanut lisää voimia – päinvastoin. 

Olen antanut sellaisten minulle tärkeiden asioiden, kuten tämän blogin, väistyä koska on ollut liikaa kaikkea ja on ollut pakko suoriutua ns. pakollisista asioista. Asioista, jotka eivät anna minulle voimia, kuluttavat vain.

Olen paahtanut elämääni niin valtavalla vauhdilla, etten ole ehtinyt pysähtyä miettimään mitään. Tunteet ovat heitelleet sekopäisestä ilosta ja hurmiosta lamaantuneeseen alakuloon. Olen ehtinyt tuntea alle kolmen kuukauden aikana enemmän, kuin olen tuntenut kai vuosiin. 

Se on rankkaa. Niin kamalasti tunteminen. 


Olen ollut varma, että tulen kuolemaan kissojeni syömänä, vaikkei minulla ole edes kissoja ja tuntenut oloni yksinäiseksi. En kaipaa mennyttä, mutta huomasin surevani tunnetta, etten ole enää kenenkään aikuisprioriteetti. Tiedätkö, se yksi, ainoa, ensimmäinen ja viimeinen.

Arkisten asioiden, kuten töiden hoito on ihan erilaista, kun peruspilari on kunnossa. Kun peruspilaria ei ole, se on luotava uudelleen. Kun yhtäkkiä kaikki sähkösopimuksista lasten kuskauksiin ja nettiliittymistä sängynhankintaan on kokonaan uudelleen mietittäviä, ei itsestäänselvyyksiä, niiden toistenkin asioiden hoitaminen hankaloituu.

Ajateltavaa on niin paljon, hoidettavaa on niin paljon, tunteita on niin paljon, kaikkea on niin paljon. Haluaisin hetken vain nukkua. 

Minulta kysyttiin eilen Instagramissa, aionko jatkaa vielä blogia. Mietinkin, koska joku kyselee perääni.

Kyllä minä jatkan. Koska arvaa mitä? Tuntui ihan hiton hyvältä kirjoittaa tämä. 

Ehkä sitten seuraavaksi sillä vitsillä sisään.

Tässä muuten biisi, jonka kuuntelen lähes päivittäin. 


"Soi, sävel ajaton ja uus ja se sulamaan saa tämän routaisen maan, väistyy toivottomuus. Näin, tanssin aamuruskoon päin enkä huoli vaik illuusioo oiskin tää huolettomuus."

Minun kevääni täsmälleen.


(Ja jos sulla on ikävä mua, Instagramissa sekoilen päivittäin! Varsinkin stoorien puolella.)

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. On ikävä.
    Ja oli muuten hiton hieno teksti <3
    (On ne läpätkin mahtavia, mutta tää oli kans ihan timantti.)

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti. Eteenpäin, saatana! Jostain ne voimatkin tulee takaisin.

    VastaaPoista
  3. Ihan kuin mun fiilikset ja ajatukset noin puolitoista vuotta sitten kun silloisen mieheni ja lasteni isän kanssa laitettiin lusikat jakoon -hyvinä ystävinä. Aika auttaa vaikka edelleen tunteita tulee ja menee. Nyt juuri tuntuu hyvältä; molemmilla uudet tukipilarit ja olemme edelleen tärkeitä myös toisillemme. Hyvä kirjoitus ja jotenkin tuntuu helpottavalta lukea muidenkin käyvän läpi yllättävänkin samoja fiiliksiä. Kaikkea hyvää alkavaan kesään ja uuteen vaiheeseen ❤️

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus ❤️ Meillä lusikat laitettiin jakoon vuodenvaihteessa, samaan syssyyn valmistuin uuteen ammattiin ja vaihdoin työpaikkaa. Alkuvuosi on ollut ihan helkkarin raskas ja suoritin vaan elämää töiden, treenaamisen ja lasten kuskaamisen keskellä. Helmikuun lopulla istuin yksin kotona television ääressä ja kudoin villasukkaa ja silloin se iski: huonon parisuhteen aiheuttama paine on poissa ja pystyn taas nauttimaan vaikka siitä kutomisesta. Kevätauringon myötä elämään on löytynyt ihan uusia, kirkkaita värejä ja odotan kesää ihan eri fiiliksellä kuin vuosiin. Onnellisena. Alan löytää oman itseni uudelleen, nyt vasta ja onneksi jo nyt. Sun instagram on ollut mun päivien ilo ja pelastus ja vertaistuki. Kiitos ❤️ Me selvitään tästä molemmat, sä oot ihan ykkösmuija ja niin oon mäkin ����

    M

    VastaaPoista
  5. Oli jo ikävä. Kiva, kun tulit takaisin. Voimia, valoa kevääseen. Ja iloa, miksei niitä huutonaurujakin. Isolla pensselillä maalaten niinkuin elämällä on tapana.

    VastaaPoista
  6. Hei, haluan jakaa ihanan todistukseni Kun olisin ollut suhteissa aviomiehen kanssa vuosia, hän hajosi kanssani, tein kaiken mahdollisen, jotta hänet saataisiin takaisin, mutta kaikki oli turhaan, halusin hänet takaisin niin paljon rakkauden vuoksi Hänelle, minä rukoilin häntä kaikella, lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että ottaisin pikemminkin yhteyttä oikeinkirjoituskoneeseen, joka voisi auttaa minua saamaan loitsun tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, minä postitettu oikeinkirjoitin, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolmea päivää, että minun ex palaa minulle ennen kolme päivää, hän heitti loitsun ja yllättäen toisella päivänä, se oli noin neljätoista. Minun ex soitti minulle, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki hän sanoi, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänelle, että aloimme elää yhdessä onnellisesti uudelleen. Siitä lähtien olen luvannut, että joku tiedän, että minulla on suhdeongelma, olisin apua tällaiselle henkilölle viittaamalla häneen ainoaan todelliseen ja voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan, joka auttoi minua omalla ongelmallani. sähköposti: babaidadawiseman01@gmail.com
     voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apuaan suhdettasi tai muussa tapauksessa.

    Rakkauden loitsuja
    Ansaitse hyvää rahaa tai voittaa arpajaiset.
    Saavuta menestys liiketoiminnassa.
    Hengelliset ongelmat.
    Voita oikeustapausta.
    Etsi elämäsi kumppani.
    Hanki hyvin palkattu työ.
    Valvonta avioliittoosi.
    Vastaanottaminen ja houkutteleminen ihmisiltä.
    Palaa menettää rahaa.
    Paranna sinua kaikista sairauksista. sekä parantuva että parantumaton.
    Ratkaise raskausongelmia ja siunaa teitä vauvoilla jne.

    Ota yhteyttä tähän hienoon miehen kanssa, jos sinulla on ongelmia kestävän ratkaisun kanssa
    kautta babaidadawiseman01@gmail.com
    WhatsApp: +2348136951551

    Kiitä minua myöhemmin

    VastaaPoista
  7. I m so glad to visit this blog.This blog is really so amazing.Thanks for sharing with us.

    VastaaPoista
  8. So great even shared . Thank you guy for this wonderful post . A lot of thanks .

    VastaaPoista

  9. No matter what age we belong to or what we do. if we are students trying to score well in exams or a professional trying hard that pending promotion or just an adult who is fighting hard to fight dementia, the idea of taking a pull to boost our brain functioning seems little appealing. Thus today it is no surprise that the use of the smart drug also known as nootropics is on a rise. In the past, the term nootropic was used to refer to chemicals that met certain criteria. However, today the term nootropic is used for any kind of natural or synthetic compound that affects the brain functioning of a person positively. The smart drug that is advancing over time is Nuvigil smart drug. People wishing to get this smart drug can buy Nuvigil online.
    Buy Nuvigil online

    VastaaPoista
  10. Provigil is a very effective smart drug that helps us to stay awake and active. This smart drug is a brand of Modafinil that also can work as a mood enhancer and brain booster. Provigil 200 mg got the approval of the FDA in 1998. You can get this smart drug easily in the market. You also can buy Provigil online to get this smart drug at an affordable price.
    Buy Provigil 200mg

    VastaaPoista
  11. Body pain is a very common issue that we have to face in our daily life. When you face the issue of pain, it is best if you take the help of the doctor. But every time, you cannot get the help of the doctor. In those situations, to get quick and effective relief from pain, you take the help of the painkillers. Soma pill is an effective painkiller by using which you can get instant relief from your pain. This painkiller has Carisoprodol as the active ingredient. You can buy Soma 350 easily from the market. To enjoy the effects of this painkiller at an affordable price, buy Soma 350 mg online.
    Buy Soma 350mg pills Online
    Soma 350mg
    soma 350mg tablets
    soma 350mg dosage

    We all have across some or the other body pain at some point in life. Certain body ache can be so severe that it can affect the normal functioning of the person. Therefore to be able to work and function well the person needs to take some kind of medication. The pain medicine that is widely used and accepted by people all across is the use of Soma pill. It is effective in treating a number of body pain caused by different factors. So buy soma pill online to get rid of any kind of body pain to have a pain free and healthy life.
    Buy Soma 500mg pills Online
    soma 500mg
    soma 500mg tablets
    soma 500mg dosage

    When you feel any kind of body pain, it is best if you go to the doctor for treating it. Sometimes body pain can be the symptom of some serious disease. Sometimes body pain attacks us suddenly because of which you may not able to get the help of the doctor.
    Buy tramadol hcl 50mg
    tramadol 50mg
    tramadol 50mg tablets
    tramadol 50mg dosage

    Pain is a sensation that is unpleasant and can affect the normal functioning of the person. Now no one would like to suffer from any kind of body ache but it is also not possible to avoid such cases in life. Sometimes the body pain can become so serve that it can come in the way of the daily functioning of the person.
    Buy tramadol hcl 100mg
    tramadol 100mg
    tramadol 100mg tablets
    tramadol 100mg dosage

    VastaaPoista
  12. Bachelor of Pharmacy (B.Pharm) is an undergraduate degree course in the field of Pharmacy education. The students those are interested in the medical field (except to become a doctor) can choose this course after the completion of class 12th (PCM/B). After the completion of this degree, the students can practice as a Pharmacist. The duration of this course is 4 Total years.
    soma 350mg dosage
    bpharm
    bachelor of pharmacy
    best bachelor of pharmacy college
    bachelor of pharmacy admission
    bpharm colleges
    bpharm Admission
    best college for bpharm
    bpharm mumbai
    bachelor of pharmacy admission mumbai
    bachelor of pharmacy mumba
    bpharm admissioon mumbai

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki