Hauskaa vappua tyypit! Vappu on ollut mulle pikkuisesta saakka kiva karnevaalijuhla. Lapsena vappuaaton koulupäivä oli aina lyhyempi. Sil...

Hauskaa vappua tyypit!


Vappu on ollut mulle pikkuisesta saakka kiva karnevaalijuhla. Lapsena vappuaaton koulupäivä oli aina lyhyempi. Silloin tehtiin luokan kanssa jotain hauskaa, eikä sinä päivänä ollut oikeita tunteja. Koulun jälkeen kipitin äkkiä kotiin ja lähdin porukoitten kanssa erään paikallisen radiokanavan perinteisille vappukutsuille. Se oli yksi vuoden kohokohdista. Tivoli kuului myös aina vapun ohjelmaan, se oli huipuinta!

Kotona koristelin aina keittiön lampun serpentiineillä ja ilmapalloilla. Se oli mun homma (muita ei kai edes kiinnostanut niinkään koristeluhommat). Ostin tippaleipiä ja touhotin vappuhuiskujeni kanssa. Joka vuosi ne huiskat olivat yhtä kadoksissa ja niitä sitten itkun kanssa etsittiin. Aina ne löytyi. 

Aikuisena en ole kauheasti syttynyt vapusta. Tai no olen, mutta en sillälailla, miten ehkä valtaosa parhaillaan. Mä olen kokenut vapun aina jotenkin lapsensilmin, ja tykkään edelleenkin siitä riemukkaasta karnevaalihöpsöilystä!
Vappuvauva jeesaa mutsia ilmapallobisneksissä
Noh, nyt kun tuo vauvankäppänä on tuossa, jonka varjolla saan taas lapsellistua, täällä on ilmapallot ja serpentiinit valloillaan! Jännä että ihan vapaaehtoisesti ihminen halajaa tuommosta röhnää kämppäänsä...
Yhtä köpösti koristeltu lamppu kuin lapsuudessakin. Hei, perinteet kunniaan!
Lisää palloja
Hauskaa vappua siis! Muistakaa riemu! 

Uuuh! Kolme viikkoa blogia, 3000 kävijän raja rikki! Wau! Sen kunniaksi nopea ruokabloggaus. Teimme eilen  oopperavoileiv...


Uuuh! Kolme viikkoa blogia, 3000 kävijän raja rikki! Wau!

Sen kunniaksi nopea ruokabloggaus.


Teimme eilen oopperavoileivät lapsen mentyä nukkumaan. Oopperavoileipien maku tuo elävästi mieleeni lapsuuteni lauantai-illat. Äiti hoiti yleensä arkiruoat ja viikonloppuisin isini tykkäsi kokkailla herkkuruokia. Savipataruuat olivat kai yleisimpiä viikonloppujen päivällisiä. Iltasella taas isi teki äidille ja lapsille herkkuiltapalat.

Siinä Napakymppiä ja Velipuolikuuta seuratessa, lapsien nököttäessä äidin vieressä olohuoneen sohvalla, isi kokkaili kaikille olohuoneessa syötävät leivät. Kun leivät alkoivat olla valmiita, oli aika vetää Aallon ritiläpenkki sohvan eteen pöydäksi, kunhan siltä oli ensin siirretty sivuun Sarpanevan metallitarjoitin, joka oli täynnä palavia tuikkuja. Siinä me möllötettiin rivissä perinteisessä 80-90-luvun kodissamme ja odottelimme perinteisiä oopperavoileipiä saapuvaksi. Ja kun keittiöstä kuului "rikottu vai ehjä keltuainen?", tiesi, että kohta on iltapala lautasella. 
(Mulle tuli pienenä aina rikottu keltuainen, kunnes isompana ymmärsin ehjän keltuaisen hienouden päälle.)

Perinteiseen, tai ainakin minulle perinteiseen, oopperavoileipään tulee pohjalle paahtoleipä, päälle ketsuppia, salaatinlehti, jauhelihapihvi (tai joskus ohueksi hakattu naudan- tai possunpihvi), suola- tai tuorekurkkua ja koko komeuden kruunaa, ah, se paistettu muna! Ehjällä keltuaisella.



Eilen muistui yhtäkkiä elävänä mieleen tuo lapsuuden herkku. Sitten sitä alkoi tekemään mieli. Kurkkasin kaapit läpi, ja melkein kaikkia ainesosia löytyi. Loput oli sovellettava. Tässä minun 2013 versio oopperavoileivästä:



Kahdelle leivät:
2 kpl ruisleivän siivua
2 kpl possun ohutta filepihviä
Ketsuppia
Auran paprikamajoneesia
Salaatinlehti
Tuorekurkkua
Paistettua tuorepurjoa
2 kpl paistettua munaa

Oh, niistä tuli melkein yhtä hyviä kuin edesmenneen isäni tekemistä!


Sanoinko jo että ehjä keltuainen!

Jännää miten ruoka voi herättää henkiin muistoja. Ei vain sitä tuttua makua, jonka maistoi niin monesti lapsena, vaan koko sen hetken. Isän äänen, kodin tuoksun ja viikonlopun tunnelman. Sohvaköllöttelyn ja kiireettömyyden.



Vaikka isi ei ole enää täällä, hänen muistonsa elää pienissä asioissa, kuten oopperavoileivissä. Isille! ♥





Millaisia ruoka- ja viikonloppumuistoja muilla on lapsuudesta?


5 kommenttia

Jotta jaksaa rimpuilla, täytyy myös muistaa syödä. Päivän vähähiilarinen menu! Hoplaa! Siemennäkkileipä Täytetyt munakoisot Banaanipannari ...

Jotta jaksaa rimpuilla, täytyy myös muistaa syödä.

Päivän vähähiilarinen menu! Hoplaa!

Siemennäkkileipä
Täytetyt munakoisot
Banaanipannari (a.k.a. kohupannari)


Näkkileipä


Siemennäkkileipä on jo monesta paikasta tuttu ja siitä on useita variaatioita, tässä minun!

3 munaa
2 dl seesaminsiemeniä
1,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl unikonsiemeniä
0,5-1dl mantelijauhoja

1-2tl suolaa (mä olen suolahirmu, joten laitan itse paljon!)
Kaikki kuivat sekaisin ja munat perään! Taikina saa olla aika paksua, ei kauhean juoksevaa. Mittaile mantelijauhot sen mukaan sopiviksi.

Levitetään ohuelti pellille. 
175 astetta n. 20-30min.
Näkkärit kannattaa leikata heti uunin jälkeen tervävällä veitsellä mieleisiksiin palasiksi.


Pellille ohuesti levitettynä




Täytetyt munakoisot 

Mulla on usein hankaluuksia keksiä vähähiilarista iltapalaa, koska mieluiten söisin aina leipää. Aina vaan hotsittais lämpimät voikkarit. Lämpimistä voileivistä piti alkaa keksimään leivätöntä vaihtoehtoa ja mieleen juolahti munakoiso. Noh, lopputulos olikin ennemmin lounasta tai päivällistä muistuttava, sen verran ruokaisa siitä tuli!

Tästä riittää reilut annokset kahdelle, iltapalat vaikka neljälle!

2 munakoisoa
4-6 isoa kokonaista herkkusientä
100-200g jauhelihaa (vegeversiosta voi jättää jauhelihat pois ja tuplata sienimäärän!)
2dl kermaa (mitä kuohumpi, sen maistuvampi)
Sipulia
Valkosipulia
Vähän vehnäjauhoja (nekin voi jättää pois, jos ei halua ollenkaan vehnää)
Mausteet! Suola, pippuri, chiliä, basilikaa ja vähän oreganoa. (Chili, basilika ja oregano mieluiten tuoreina)
Jalapenoja pieniksi pilkottuna
Parmesaanijuustoa

Päälle rucolaa

Koverra munakoisoista siemenosa pois täytettä varten. Fiksu ja säästeliäs pilkkoo myös sen osan kastikkeeseen, minä en tehnyt niin.. ehhehe.
Raasta parmesaanijuusto
Paista sipulit, jauhelihat, sekä kuoritut ja pilkotut sienet oliiviöljyssä.
Lisää mausteet. Mausteita saa olla reilusti!
Ripottele paiston jälkeen n. ruokalusikallinen jauhoja paistoksen päälle, jotta täytteestä tulee kunnolla paksua, ja paistele jauhot sekaan.
Lisää kerma ja keitä vähän kasaan. 
Sitten täyte munakoison sisään, lisää pilkotut jalapenot ja parmesaanijuusto päälle!
Paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
koverretut koisot


Rehut niskaan


Ja sitten, viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, KOHUPANNARIT! Tämän reseptin olen anastanut täältä.
Me tehtiin tuplana, 2 banaania, 4 munaa. Ja koska rrrrakastan vanilijasokeria, laitoin sitä pari teelusikallista. Nam!

2 banaania
4 munaa
vanilijasokeria

aineet sekaisin sauvasekoittimella

Paistoon voita. Meillä ei ollut pikkulettupannua, joten paistettiin pienellä valurautapannulla.

Päälle vaikkapa kermavaahtoa ja marjoja!

Eka yritys ei mennyt ihan nappiin
Sitten! Ta-daa!
Tässä se poseeraa esi-isiensä kanssa



10 kommenttia

Facebook täyttyi eilen tilapäivityksistä, joissa kirottiin takatalvea. Aikuisia vitutti  harmitti, että juuri kun kevät on tehnyt tuloaan, ...

Facebook täyttyi eilen tilapäivityksistä, joissa kirottiin takatalvea. Aikuisia vitutti harmitti, että juuri kun kevät on tehnyt tuloaan, asfaltti on ollut kuivaa ja aurinko on paistanut monta päivää putkeen lempeästi lämmittäen, yhtäkkiä ihanan kevään pyyhkii alleen lumisade. Itseänikin kismitti.

Lapsen näkökulmasta lumisade on tilaisuus uudelle hauskalle leikille, pulkkamäkilaskuille, lumilinnoille ja lumienkeleille. Jokainen lumisade on lähes yhtä hauska kuin ensilumi.

Lumisade ei ole ainoa, mihin lapset osaavat suhtautua paremmin kuin me aikuiset. Oletteko koskaan seuranneet miten lapset kohtaavat täysin vieraita lapsia? Olen ollut muutamia kertoja ystävieni lasten kanssa leikkipaikoilla ja huomannut kuinka upean ennakkoluulottomasti lapset tutustuvat toisiinsa. Ulkoisella olemuksella ei ole merkitystä. Aina ei tarvitse edes olla yhteistä kieltä ja silti lapset onnistuvat löytämään yhteisen sävelen. Toisin kuin aikuiset, lapset eivät ensimmäisenä katso ulonäköä ja habitusta. Eivät tee sen mukaan päätelmää ihmisestä. He menevät avaramielisesti juttelemaan ja leikkimään.

Lapsilta puuttuu myös aikuisille, ah, niin tuttu tunne, häpeä. Tuo kahlitseva, itsetuntoa heikentävä ja aitoa minää piilotteleva tunne. Lapset tanssivat kun tanssituttaa, laulavat kun laulattaa ja tekevät sen aivan fiilispohjalta, välittämättä miltä se näyttää, kuulostaa ja vähiten, mitä muut ajattelevat! Oi jos minäkin! Kuinkakohan monta hauskaa juttua minulta on jäänyt tekemättä häpeänpelossa?
Tyypit bailaa huoletta!
Lapsilla on niin ikään luontainen taito kiinnostua kaikesta uudesta, tarve oppia uutta, tutkia ja kokea. Lapset ovat avoimia uusille opeille, ja he suorastaan hinkuvat päästä tutkimusretkille heille ominaisen uteliaisuuden houkuttelemana! Aikuiset, toiset aiemmin, toiset myöhemmin, jotenkin vain kangistuvat ja lopettavat kiinnostumasta uusista asioista. Eivät vastaanota uutta informaatiota. Menevät kippuralle maailmaansa.

Liikutuin siskonpoikani pyyteettömästä huomaavaisuudesta, jota hän osoitti luokkakaveriaan kohtaan. Siskoni ihmetteli, miksi poika otti aamulla kaksi pulkkaa mukaan kouluun. Selvisi, että ekaluokkalaisilla oli pulkkamäkipäivä, eikä pojan luokkakaverilla ollut omaa pulkkaa. Poika oli oma-aloitteisesti ajatellut kaverinkin parasta ja halunnut jeesata kaveria pääsemään mukaan pulkkailemaan! Voi jos me aikuisetkin!

Aikuisilla on myös tapana piilottaa tunteensa, olettaa että muut tietävät mitä haluamme ja tarvitsemme, olla marttyyreitä. Vaikka lasten oma tahto voi joskus ilmentyä aikuisille kiukutteluna, lapset osaavat sanoa mitä mielivät ja mitä eivät. TAHDON keinua, EN TAHDO leikkiä hiekkalaatikolla. Yksinkertaista, mutta niin vaikeaa meille.

Tietenkin pieni varauksellisuus, suojaava häpeä, varovaisuus ja jousto ovat myös hyviä asioita. Ne auttavat meitä suojelemaan itseämme, auttavat pohtimaan tekojemme seurauksia ennalta ja kunnioittamaan toistemme rajoja. Eikä työpaikoillakaan työnteosta tulisi mitään, jos kaikki ilmoittaisivat etteivät halua tehdä kyseistä projektia, vaan haluavat olla aina lounaalla. Kuitenkin, jos osaisimme olla sopivasti kuin lapset, elämässä voisi olla enemmän iloa ja arki saattaisi olla vähemmän kettumaista.

Lapsi ottaa ilon irti sateesta Norjan Trondheimissä sijaitsevassa graffitissa.
Loppujen lopuksi, nythän se eilinen lumi on jo sulanut pois ja tuo keli on taas keväinen. Turhaa angstailin.







Vauvankäppänälle piti pikaseen keksiä välipalaa. Vanhempienkin alkoi tekemään smoothieta mieli. Pyöräytettiin sauvasekoittimella ...

Vauvankäppänälle piti pikaseen keksiä välipalaa. Vanhempienkin alkoi tekemään smoothieta mieli.

Pyöräytettiin sauvasekoittimella parista banaanista ja kokonaisesta mangosta soseet, josta eroteltiin pikkujäbälle oma satsi. Loppuun banaani-mangososeeseen heitin melkein pussillisen suomalaisia pakastemustikoita, reilun ruokalusikallisen turkkilaista jogurttia ja päälle vielä loraus Bonnen 100% mansikkasosetta. Koko perhe sai hetkessä herkulliset ja terveelliset välipalat! Nam!

2 banaania

1 mango
n. 1 pss pakastemustikoita
1 rkl turkkilainen jogurtti
n. 3 rkl Bonne mansikkasose

Varastossa oli mangoa, banaania ja avokadoa
Avokado sai jäädä tällä kertaa myöhempään käyttöön ja mukaan pääsivät mango ja banaani
Vauvajäbän sose
Loppusoseesta vanhemmat saivat luonnonjogurtilla, mustikoilla ja mansikkasoseella tuunatut smoothiet 

Mikäli mangon käsittely on uusi tuttavuus, varsin oiva ohje löytyy täältä! Ja kuvainnollisempi ohje videon muodossa täältä!


Kahvilassa itkee vauva. Äiti yrittää etsiä äkkiä pulloa, tuttia, tai mitä tahansa vauvan suuhun tulpaksi, jotta lapsi hiljenisi ja nihkeät...

Kahvilassa itkee vauva. Äiti yrittää etsiä äkkiä pulloa, tuttia, tai mitä tahansa vauvan suuhun tulpaksi, jotta lapsi hiljenisi ja nihkeät katseet irtoaisivat niskasta. Jotkut ovat nihkeilijöitä rohkeampia. Juuri teini-iästä yli päässeet kakskymppiset pyöräyttävät silmiään ja kuuluu "tosi kiva". Kolmekymppiset, Sex and the Citystä raamattunsa tehneet, toteavat kovaan ääneen "onneks mulla ei oo lapsia". Vieläkin rohkeampia on: täti viereisestä pöydästä sanoo "shhh!".

On trendikästä olla urbaani lapsia vihaava lapseton ihminen, joka ei todellakaan halua lapsia omaa itsenäisyyttään häiritsemään. Tai on ainakin trendikästä sanoa niin. Lapset ovat helppo vihan kohde.

Äidit vauvoinensa kuuluvat kotiin. Ei tarvitsisi tulla pilaamaan perheettömien ja sinkkujen lattehetkiä. Kahvilat, ravintolat, kaupat, kampaamot, putiikit, Stocka, lentokoneet, junat, linja-autot, metrot... noh, ihan kaikki, kuuluvat ihmisille, joilla on kiire ja jotka ovat ansainneet rauhansa vapaa-aikanaan. Ja vaikkei heillä olisikaan kiire, he haluavat silti olla rauhassa sotkevilta, äänekkäiltä, rumilta ja tyhmiltä lapsilta. Lapset saavat astua ulos kotipihoistaan vasta kun osaavat olla hiljaa ja käyttäytyä kuin aikuiset. Sepä hyvä.

Jos ei ole mitään muuta puhuttavaa ja sääkin on jo aiheena koluttu, on aina hauskaa keskustella, kuinka ärsyttäviä lapsiperheet ovat. Se on mukavan kollektiivinen paheksunnan aihe. Vaikka itse en ole osannut ärsyyntyä vauvan itkusta julkisissa paikoissa tai lasten juoksentelemisesta ostarissa, olen silti ottanut osaa keskusteluihin, joissa kitistään häiritsevistä lapsista. Hävettää. Fraasit, joita on helppo heitellä, ovat esimerkiksi, että maksaisin vaikka lentolipusta enemmän, kunhan sillä lennolla ei olisi vauvoja, tai voisiko ne lapsiperheet mennä vaikka Rossoon, eikä tulla tänne á la carteen touhottamaan. Jopa jotkut perheelliset (monet!) tykkäävät arvostella, kuinka eräänkin perheen kakarat sillä lailla juoksivat ympäri ravintolaa ja kaatoivat maitolasejansa. Onneksi ei meidän – sillä kerralla.


Elämästä on kai tullut niin hedonistista, että ärsyynnymme kaikesta vähänkään itsellemme epämiellyttävästä, mikä on tullut pyytämättä ja ylimääräisenä. "Tilasin espresson, en itkevää vauvaa". Olemme niin keskittyneitä oman hyvinvointimme ja omien tarpeidemme ympärille, että se lentokoneessa itkevä vauva pilaa koko loman, koska en nyt sitten saanut nukuttua yhtään koneessa.
Toisaalta on myös kivaa valittaa. Siitä me tykkäämme. Ja arvostelu, se vasta hauskaa onkin. Kivasti tulee itsestä vähän parempi ihminen, kun joku muu on muka huonompi.


Tässä voisi nyt alkaa puolustamaan lapsiperheiden oikeuksia elää ja nauttia lomasta, vapaa-ajastaan ja lattesta, mutta on sanomattakin selvää että näin on. Jos ärsyynnyt lapsista, se kai on sinun ongelmasi. Ei lapset ole aikuisia, eikä heidän kuulukaan olla. 

Sitten tulevat aina nämä KÄYTÖSTAVAT KUNNIAAN -tyypit! Kyllä, lapselle opetetaan näitä seuraelämän käyttäytymisnormeja, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään ja harva mestari opettaessaan. Eikä tarvitsekaan olla. Vai luuliko joku, että  vanhemmat haluavat lapsensa riehuvan kahvilassa ja kaupassa? Toisaalta riehuminenkin tulkitaan eri tavoin. Toiselle riittää jo se, että lapsesta tulee ääntä, olipa se sitten iloa tai surua. Lasta voidaan hellästi opettaa miten yleisissä paikoissa on tapana olla, mutta silti lapsien pitää saada olla lapsia – lapsellisia ja lapsenomaisia.

Aika monella silmiään pyörittelevällä kakskymppisellä tulee joskus itselläänkin olemaan se tilanne, että lattea tekisi mieli ja lapsi on mukana. Kattellaan sitten uudelleen.


20 kommenttia

Hae