Lihaton lokakuu

1.10.2013

Docventures yllytti ihmisiä osallistumaan Lihattomaan lokakuuhun. - Lopeta lihansyönti tai vähennä sitä merkittävästi lokakuun ajan. Haasta...

Docventures yllytti ihmisiä osallistumaan Lihattomaan lokakuuhun. -Lopeta lihansyönti tai vähennä sitä merkittävästi lokakuun ajan. Haasta kaverisi mukaan. Vertaistukiryhmä sykkii somessa 24/7, sanotaan tapahtumasivuilla.

Olen jo kauan, siis kauan, miettinyt lihatonta ruokavaliota. En haluaisi syödä lihaa: en pidä tehotuotannosta, tai siitä koituvista eläinten kärsimyksistä, enkä eläinten ystävänä koe olevani oikeutettu olemaan osallinen eläinten huonoon kohteluun. Kuitenkin Lihan Himo on ollut niin suuri, että moraalin ja omatunnon ääni on jäänyt hiljaa piipittämään taka-alalle, raa'aksi paistetun sisäfilepihvin tullessa lautaselle. 

En voisi ikinä omin käsin tappaa nautaa, sikaa, hirveä, peuraa tai poroa, miksi siis olen ollut valmis syömään muiden tappamaa eläintä? Olen kokenut olevani kaksinaismoralisti ja tekopyhä. Miksi jotkut eläimet ovat saaneet ruuan roolin, toisten, kuten koiriemme, ollessa lemmikin roolissa? Enhän söisi ikinä koiriammekaan. 




Jo ennen Docventuresin Food inc. -jaksoa, aloin tutustumaan kasvisruokavaihtoehtoihin. Kasvisruokia on kokeiltu eri muodoissaan ihan sellaisenaan, mutta myös korviketuotteita on testattu.  Esimerkiksi soijavalmisteet (vaikkakin nekin oli kai dokkarissa ei ei) 
ovat vierailleet jo lautasillamme lihan korvikkeena kastikkeissa. Ensimmäistä kertaa soijasuikaleista tehty meksikolainen ruoka meni mieheen kuin väärä raha ja oli minunkin mielestä hyvää. Innostuin tekemään lisää erilaisia kasvisruokia, ja nyt onkin, aikaisempien satunnaisten kokeilujen lisäksi, reilu viikko jo syöty lihatonta ruokaa päivällisellä. Aamupalalla on vielä viime kuun puolella vedelty metukkaa ja leikkeleitä, mutta tänään jäljellä olleet metukat menivät koirien suuhun. Tänään aamupalalla syötiin avokadoa, tomaattia, basilikaa ja juustoa lähituottajan valmistaman nokkosleivän päällä. 

Docventuresin haaste tuli siis niin sopivaan saumaan, että siihen on lähdettävä. Carpe diem ja sillee taas. Minun ei tarvinnut ylipuhua miestäni mukaan, hän innostui omatoimisesti haasteesta. 

Suunnittelin meidän lokakuun olevan lakto-ovo-vegetaarinen, ja jos oikein houkutus käy kovaksi, WWF:n kalaoppaan mukaista kalaa on sallittua syödä joskus. Lisäksi tarkoitus on muutenkin parhaamme mukaan valita eettisimmät vaihtoehdot lautaselle. Katsotaan josko tämä homma jatkuisi sitten marraskuuhun, joulukuuhun, tammikuuhun... Noh, katsotaan nyt se lokakuu ensin.

En ole vielä tarpeeksi tutustunut lapselle sopivaan lihattomaan ruokavalioon, joten lapsi ei ehkä vielä ainakaan lähde kokonaan mukaan äidin ja isin haastekuuhun. Pitänee tutustua pikapikaa asiaan.


Kaikki vegeruokavinkit otetaan ilolla vastaan ja keltanokka kuulee muutenkin mielellään lisää kasvisruokavaliosta! 


Raporttia meidän lihattoman lokakuun onnistumisesta ja tunnelmista luvassa jatkossakin!


You Might Also Like

8 comments

  1. No mä päätin myös lähteä tähän, ja sen kunniaksi arvon myös lasten kasviskeittokirjoja, eli sieltä ainakin löytyy vinkkejä. :) Mä en kyllä lähde koko perheen täysin lihattomalle linjalle, mutta ainakin lihattomammalle, sekin olisi jo hyvä alku - varsinkin jos sitä sitten tosiaan saisi jatkettua lokakuusta eteenpäinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Hyvä että jengi innostuu lähtemään kokeilemaan lihatonta tai edes lihattomampaa ruokavaliota. Jostain luinkin että se määrä, mitä me syömme päivässä lihaa, riittäisi aivan hyvin viikon lihamääräksi.

      Mullekin on tulossa tuo kirja testiin, ja jos siitä pidän, niitä tulee myös arvontaan!

      Poista
  2. Mä olin menneisyydessä vuoden verran lihalakossa. Kaikki kutsuivat kasvissyöjäksi, mutta itse en, koska olin vain päättänyt pitää taukoa.
    Hauska idea tämä, mies ei varmaan suostu mukaan, mutta jos itse lähtisin ja mies saisi aina paistaa pihvin (itse) päivän ruoan viereen :D
    Voisin alkaa myöhäisherännaiseksi, koska tietokonelakkoni aikana kaikki tällainen on mennyt kokonaan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, vielä ehtii hyvin, mukaan vaan! Ja miehelle voit tehdä muina naisina vaikka soijasuikaleista "possunlihakastiketta" ja "kanaviilokkia" ;) Hihhiii!

      Poista
  3. Hieno päätös! :) Itse siirryn vegestä kuukaudeksi vegaaniseen ruokavalioon :) Jos keksit oikein maukkaan keinon hyödyntää esim. pastaa ja syksyn satoa niin osallistu reseptilläsi työnantajani Raision Kausiruoka-reseptikilpailuun www.ekologia.fi/kausiruoka, Paras kasvisruokakin palkitaan! #lihatonlokakuu #kausiruoka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sä olet jo ihan pro-tasolla lihattoman lokakuu kanssa! Hyvä!

      Katsotaan jo keksi jonkun hyvän reseptin :)

      Poista
  4. Gepsun ja Martan äiskä :)3. lokakuuta 2013 klo 12.34

    Mäkin oon kauan tuskaillut sen ristiriidan kanssa, että koen (ainakin tehotuotetun) lihan syömisen moraalisesti vääräksi mutta en kuitenkaan kykene jättämään lihansyöntiä kokonaan. Mutta kuten lihattoman lokakuunkin viesti kuuluu, myös vähentäminen on askel oikeaan suuntaan! :) Nykyään syön lihaa kerran, kaksi viikossa, ja aina luomua, jos mahdollista. Kokkailen mielelläni soijasuikaleita, jotka marinoin ja/tai keitän kasvisliemessä. Tykkään myös Jalotofusta, jonka paistan öljyssä kuumalla pannulla hyvin ohuina siivuina. Maistuu pekonilta :) Ehdoton suosikkini on piirakkaohje, joka on peräisin Inna Somersalon kirjasta Yllin kyllin herkkuja isolle ja pienelle joukolle:

    Tofupiiras

    Pohja:
    150 g kasvismargariinia
    2 dl grahamjauhoja
    3 dl vehnäjauhoja
    0,5 tl suolaa
    0,45 dl vettä

    Tofutäyte:
    2 rkl kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä
    1 sipuli silputtuna
    2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
    0,5 pkt (reilu 100 g) kylmäsavutofua pilkottuna
    1 tl kuivattua timjamia
    ½ ruukkua rucolaa silputtuna
    0,3 dl tuoretta basilikaa silputtuna
    10 (noin 1 dl) aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna
    vastajauhettua mustapippuria
    suolaa maun mukaan

    Jukurttikerma:
    1 dl maustamatonta soijajukurttia
    1 dl kaurakermaa
    0,5 tl paprikajauhetta

    Valmista taikina sekoittamalla jauhot ja suola margariiniin. Lisää vesi ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes taikina on tasaista ja kiinteää. Laita taikina tuorekelmuun käärittynä jääkaappiin 1 tunniksi.

    Valmista tofutäyte. Kuumenna öljy paistinpannussa. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä 5 minuuttia. Sekoita loput ainekset joukkoon. Valmista jukurttikerma sekoittamalla ainekset keskenään kulhossa.

    Kauli taikina ohueksi levyksi ja vuoraa voideltu piirasvuoka taikinalla. Levitä tofutäyte tasaisesti vuokaan. Kaada jukurttitäyte tasaiseksi kerrokseksi tofutäytteen päälle. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia.

    (Olen aika usein käyttänyt tuossa luomukermaa ja -jukurttia, mutta hyvää tulee varmasti soijatuotteillakin. Pohjataikinan vesimäärä ei meinaa millään riittää mulle, vaan tulen aina laittaneeksi sitä enemmän kuin ohjeessa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään soijasuikaleista, ja tosiaan, kunnon maustamisen ne tarvii! Vielä mulle on epäselvää, että onko ne nyt sitten hyvää vai huonoa ravintoa - vastaus kun riippuu vähän keneltä kysytään. Siitäkin, saako soijaa syöttää hyvillä mielin lapselle, on olemassa montaa mielipidettä. Voi jos löytyisi täysin riippumaton ohjeistus jostain.

      Kiitos tosi paljon reseptistä, vaikuttaa herkulliselta! Pitää testata! :)

      Poista

Hae