Mä alan olla vähän rikki. Loppuvuoteen on tullut liikaa juttuja. Ei todellakaan mitään maata mullistavia, mutta turhia, tyhmiä, ikäviä juttu...

Mä alan olla vähän rikki. Loppuvuoteen on tullut liikaa juttuja. Ei todellakaan mitään maata mullistavia, mutta turhia, tyhmiä, ikäviä juttuja. Pelkästään tämä loppuraskaus on jo fyysisten juttujen lisäksi henkisesti vähän uuvuttava kaikkine hormoneineen ja jännityksineen lapsen syntymästä ja kaikesta. Sitten kun päälle tulee muutakin, kaikki ikävät asiat kasvavat monta kertaa kokoaan suuremmiksi. Tuntuvat painavilta kuin maapallo. 

Niin. Tapaninpäivänä taapero kaatui metsäretkellä metsäkirkon lumisissa ja jäisissä portaissa ja sai kamalan pintanaarmun kasvoihinsa. Naarmun seuraksi tuli poskeen tietysti myös mustelmat kyseisestä tömähdyksestä. Edellispäivänä taapero kompastui tuolia päin ja sai sellaisen pienen, mutta ikävän haavan silmäkulmaansa, että jouduimme käymään päivystyksessä liimauspaikkauksessa. Taapero onkin nyt aika katu-uskottavan näköinen. Oikeasti mua vaan itkettää katsoa sitä raukkaa ruhjepoikaa, vaikka itsehän hän ei ole moksiskaan kolhuistansa.

Olenkin nyt parin vuorokauden sisään sanonut aivan liian usein varo, hitaammin, varovasti, käveleppä välillä, älä kiipeä sinne, tarkkana nyt ja niin edelleen, koska olen vain pelännyt uutta kaatumista kolhuineen niin paljon. 

Minä en mielestäni kuulu niihin paljon puhuttuihin ylivarovaisiin vanhempiin, mutta kyllä tässä väkisinkin säikyksi tulee. Tällä hetkellä sellaiset asiat, joihin en ole kiinnittänyt aikaisemmin sen suurempaa huomiota – ainakaan näin dramaattista – ovat minulle pelkkää vaaravyöhykettä, silkkaa onnettomuusriskiä. Olen tullut kotimme yliherkäksi riskianalyytikoksi. Pelkkä taaperon juokseminen aiheuttaa minussa ahdistuksen, koska nään vain kulmia ja kompastumisriskejä, jotka voivat aiheuttaa kolhuja. 

Ja kun tuota vauhtia kaksveellä riittää. Tuntuu, että jopa enemmän kuin vielä muutama päivä sitten. Eikä se kai osaa enää ollenkaan kävellä paikasta toiseen – kaikki pitää hoitaa juosten. Huoh. Tai sitten se on vaan minun traumatisoitunut, herkkä mieleni, joka kokee asian nyt niin. Enkä tykkää sellaisesta herkkyydestä yhtään. Se uuvuttaa.

Pakko muuten kertoa vielä, että kun edellispäivänä päästiin päivystyksestä pois, niin ensimmäinen asia, mitä taapero pihalla keksi, oli hypätä tasajalkaa kynnykseltä alas jäiselle tielle. Koska niiltä kynnyksiltähän ei voi vain astua alas, se olisi liian tylsää. Onneksi piti sentään minua kädestä kiinni, joten vaikka olisi kaatunut siihen liukkaalle tielle (läheltä piti), olisin saanut kopin pikkutyypistä. Hienon hyppynsä päälle vielä hörähti he-he – hauska jätkä kun on.


Tiedättehän sanonnan "ei kahta ilman kolmatta"? Noh, sitä ollaan nyt pelätty, ja arvatkaapa mitä: Niinhän siinä sitten kävi – tuli se kolmaskin tapaturma. Ei onneksi enää taaperolle, vaan aviomiehelle jäkistreeneissä.

Olin jo nukkumassa, kun mieheltäni tuli kuvaviesti päivystyksestä. Oli törmännyt illan treeneissä toiseen pelaajaan ja oli liimattavana huulensa kanssa päivystyksessä. Niin, siellä samassa paikassa, missä olimme päivää ennen taaperon kanssa. Nyt mulla on tuommonen aviomies, joka näyttää siltä, että botox-hoidot olisivat menneet pahasti pieleen. Turpeahuulinen siippa. Sillai.

Että sovitaanko, että ne oli nyt tässä. Ei yhtään enempää koloja, vekkejä, naarmuja tahi mustelmia. Herkkä raskaussieluni ei enää kestä noiden rakkaiden apinoideni tohelointeja. Ei kai niiltä voi ikuisesti välttyä, mutta pidetään maailmankaikkeus jooko nyt tauko jo niissä.

Rössypenat ja Mamma toivottavatkin näin iloista ja tapaturmatonta vuodenvaihdetta kaikille! Varovasti niiden rakettien ja skumppien ja nakkien ja perunasalaattien kanssa siellä sitten niin. 

Meidän posse syö vähän sipsejä ja juo alkoholitonta karpaloskumppaa. Pauke pitää porukan kotona pikkukoirien turvana. Villit kuviot siis tiedossa.

*** 

Niin ja hei! Mun laskettu aika on tänään! Näyttääpi siltä, että saadaan kuin saadaankin vuoden 2015 vauva. Ellei oikein nopeasti nyt jotain tapahdu. Jaiks!


6 kommenttia

Sanotaan, että ei kolo komiassa haittaa, mutta mites sen komian äidissä? Kun tuo meidän taaperomme sai viikon sisään jo toisen kolhun naamaa...

Sanotaan, että ei kolo komiassa haittaa, mutta mites sen komian äidissä? Kun tuo meidän taaperomme sai viikon sisään jo toisen kolhun naamaansa ja äiti-ihminen ei ollut toipunut vielä ensimmäisenkään aiheuttamasta traumasta. 

Ensimmäinen ruhje tuli metsäretkellämme Ruissalossa, kun lapsi kaatui metsäkirkon portaissa. Toinen tuli tänään, kun taapero juoksi keittiöön ja kompastui tuolia päin. Toinen kolo ei ollutkaan ihan vain pintanaarmu, kuten ensimmäinen, vaan ihan kunnon vekki, joka käytiin liimailemassa päivystyksessä. 

Voi olla, että otan nämä onnettomuudet liian raskaasti, mutta kyllä minun sydän kuristuu ihan kamalasti kun näitä käy. Ottaisin kaikki kompastelut mielummin itselleni, kuin  tuolle pikkuapinalleni. Mutta niin kai kaikki vanhemmat tekisivät.


Tänään kaatumisen satuttua taapero tietysti itki, mutta kun soitin miehelleni, että tulee viemään meidät päivystykseen ja aloin yhtäkkiä parkua puhelimeen kuin heikkopäinen, taapero hämmentyi niin, että lopetti itse itkemisen. Katsoi minua viiden sentin päästä silmät suurina ja ihmetteli, että mitä toi mutsi tuossa vollottaa, kun mullehan tässä jotain kai sattui. Tuli vähän höpsö olo.

Päivystyksessä lääkäri kertoi, että haava paranee pian, mutta ei sanonut, koska äidin traumat paranevat. Sanoi vain, että ne äitien traumat tuppaavat usein olemaan tiukemmassa. Myös kaverimme, lääkärisihmisiä myös, sanoi että lapset ovat onneksi aika kestäviä, ja traumatkin jää yleensä vain äideille. 

Huoh. Niin se taitaa olla. 

Mutta silti: Dear Eki, kuinka pääsen tästä yli? Auttaako aika, ja voi apua – miten kestän jatkossa kaikki rössypenttimme mahdolliset köpsähtelyt? 


Lapsi sai joululahjaksi ihka oikean jäkiskypärän sen leivontakipon tilalle. Saanko pitää sitä 24/7 sen päässä, ettei kävisi mitään enää? Pliis!

4 kommenttia

Turkulaisnainen koki kauhunhetkiä sunnuntai-iltana kotonaan, kun hän suureksi järkytyksekseen heräsi yhtäkkiä raastavaan näläntunteeseen. Na...

Turkulaisnainen koki kauhunhetkiä sunnuntai-iltana kotonaan, kun hän suureksi järkytyksekseen heräsi yhtäkkiä raastavaan näläntunteeseen. Nainen oli nukahtanut sohvalle aivan normaalisti päiväunille, kun yhtäkkiä huomasi mahansa kurnivan. – En muista, koska näin olisi viimeksi käynyt, nainen kertoo järkyttyneenä.  – Voi olla, että ehkä joskus ennen joulua, nainen jatkaa surullisena.

Huomattuaan epämiellyttävän ja vieraan tunteen vatsansa seudulla, naisen oli pakko nousta ylös ja kävellä puoliunisena jääkaapille. – Tuntui kun koko kroppa olisi pannut hanttiin. Kauheaa nousta sellaisen vuoksi kesken päikkäreiden, nainen muistelee kammottavaa tilannetta. 

Kokemastaan shokissa hän otti käteensä ensimmäisen asian, minkä kaapista hamuamalla sai. Naisen löytämä oranssi asia oli porkkana. – Se oli kauhea näky, turkulaisnaisen aviomies huokaa. – En ole koskaan nähnyt vaimoani sellaisena. Aivan kuin hänen elämänilonsa olisi kaikonnut silmissä, mies jatkaa pettyneenä.

Kuorittuaan tärisevin käsin porkkanan, nainen söi sen nopeasti. – Se käy ensiavusta, mutta ei se kinkulle ja suklaalle vedä vertoja, pelastuslaitoksen päivystävä ylipalomestari kommentoi tapahtunutta. 

Naisen tila on nyt vakaa, mutta häntä tarkkaillaan edelleen. – Ei tällaisesta aivan hetkessä toivu. Kamalaa, kun tällainen tragedia pääsee yllättämään – ja vielä omassa kodissani! Näistä jutuista aina kuulee, mutta ei tällaista uskoisi omalle kohdalleen sattuvan, nainen kertaa illan tapahtumia kyynel silmässään. 

– Ei tätä toivoisi edes pahimmalle viholliselleen, turkulaisnaisen aviomies toteaa.

Rankasta kokemuksestaan huolimatta nainen katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen. – Huomenna menemme ehkä Heselle.

Toivomme turkulaisnaiselle ja hänen omaisilleen voimia näinä synkkinä aikoina. Poliisi tutkii asiaa nimikkeellä törkeä vahingonteko.


12 kommenttia

On muuten yllättävän vaikeaa päivittää blogia, kun ei ole tapahtunut mitään. Hyvällä tavalla m itään . Olemme ottaneet niin rennosti ...


On muuten yllättävän vaikeaa päivittää blogia, kun ei ole tapahtunut mitään. Hyvällä tavalla mitään. Olemme ottaneet niin rennosti ja juuri sopivan tylsästi viimeiset päivät.

Tämän päivän ohjelma on ollut niinkin huikea kuin aamulla herääminen, aamupala, yleistä kalsongeissa hengailua, aamupäivän ulkoilut pulkkamäkineen ja metsäretkineen, sitten ruokaa ja sen päälle päikkärit. Itse asiassa, tämä on ollut jokaisen päivämme ohjelma. Illalla on jatkettu kalsongeissa hengailua, ehkä saunottu ja sitten menty nukkumaan. Läppärit ovat pysyneet kiinni ja oikeat vaatteet kaapissa.

Tänään tämä chillailun maksimoi vielä se, kun isä ja poika lähtivät suoraan ylipitkiltä päikkäreiltä jäkismatsiin ja äiti-ihminen jäi ihan yksin kotiin. Siis kaiken tämä chillaamisen päälle vielä yksinoloa! Sitä omaa-aikaa! Huhhuh!


Tässä on muutenkin tullut oltua aika rennoin mielin, kun miehelläkin on ollut muutama päivä ihan oikeaa vapaata. Joku on ollut jakamassa vuorokauden ympäri kaikki kotihommat, ja koko posse on nököttänyt saman katon alla. Kellään ei ole ollut mitään menoa. Ihan mielettömän ihanaa ja hyvin, hyvin tervetullutta. En muista koska viimeksi olisi saanut nauttia näin monesta päivästä putkeen kiireetöntä yhdessäoloa. Melkoista symbioosissa oloa.

Ja tämä tällainen on sitä sellaista, mikä ihan oikeasti auttaa nollaamaan kiirettä ja stressiä. Yksi tai kaksi päivää ei riitä mihinkään. Pitää pystyä tavoittamaan se mielentila, missä ei koko ajan mieti, mitä seuraavaksi pitää tehdä tai koska pitää taas mennä. 

Piti oikein tarkastaa puhelimesta viikonpäivä, koska olin tippunut jo kärryiltä.

Niin! Ja se vauvakin on vielä mahassa. Tässä on otettu niin rennosti, että seuraava askel saattaa olla tylsistyminen. Että tuuppas jo vauva, niin saadaan taas tekemistä ja hässäkkää! Hah!

4 kommenttia

Hei tyypit! Täällä ollaan – edelleen yhtenä kappaleena! Tuntemuksia on tullut ja mennyt, mutta edelleen raskaana. Hyvin, hyvin raska...


Hei tyypit! Täällä ollaan – edelleen yhtenä kappaleena! Tuntemuksia on tullut ja mennyt, mutta edelleen raskaana. Hyvin, hyvin raskaana. 

Maha täynnä laatikoita (ja vauvaa), sormet ja naama turvoksissa, kaikin puolin aika leppoisissa tunnelmissa. Jouluaatto tuppaa menemään aina vähän hässäkässä, vaikka kuinka olisikin stressaamatta, jolloin joulupäivä on ensimmäinen päivä, kun osaa vain olla ja möllöttää.

Tämän päivän aurinkoinen pakkaskeli oli ehkä paras sää, mitä voi joulupäiväksi toivoa. Kävimme pulkkamäessä ja kävelyllä. Meikämamman vaatevarasto vaan on vähän heikohko näihin keleihin, kun mikään takki ei mahdu kiinni. Siksi kylmyys (ja pissahätä) ajoivat mammaran muuta perhettä aiemmin sisälle. Punaposkiselle taaperolle taas ei pari tuntiakaan olisi riittänyt lumessa. 

Nyt vaan jatketaan röhväämistä, suklaan syöntiä ja kalsongeissa hengailua. Katsotaan toisiamme silmiin ja istutaan lattialla lapsen kanssa. 

***

Peeäs! Arvoin myös sen huikean 100 euron Expert-lahjakortin voittajan! Onnetar suosi Onnellista Oliivia! Onnea voittajalle! Voittaja saa pian sähköpostia.


4 kommenttia

Jahas. On paha mennä sanomaan, tarkoittaako tämä jotain vai ei, mutta nyt on semmosia jänniä tuntemuksia, notta! Kävin juuri koirien kanssa ...

Jahas. On paha mennä sanomaan, tarkoittaako tämä jotain vai ei, mutta nyt on semmosia jänniä tuntemuksia, notta! Kävin juuri koirien kanssa kävelyllä, mikä tosin muuttui sellaiseksi kakkahätäsipsutukseksi, koska en pystynyt kävelemään enää. Mahaa poltteli ja tuntui että on pakko pidättää... vauvaa? Siis sellainen tunne, että vauva tulee ihan kohta housuun. Myös päivällä kaupungilla ollessani oli sellaisia pelottavia oloja paikoittain. Mietinkin pariin otteeseen, että käynkö johonkin kylkiasentoon ja soitan vaikka poliisille.

Päivän neuvolakäynnilläkin sanottiin, että vauva on kiinnittynyt ja ihan tuloasennossa sielläniinsitten.

Tässä pari päivää sitten toivoin vielä, että tulisi sitten jo, mutta huomisen jouluaaton vuoksi toivomus on nyt, että odottaisi vielä edes päivän tai pari. Täytyy sanoa, että jotain maailmankaikkeuden kieroa huumorintajua olisi, jos ensi yönä tai huomenna tulisi lähtö sairaalaan. Kun kerta tässä nyt on niin toivottu muuta.

Yritin tuossa chillailla ja otin oikein nokosetkin, josko se nyt mitään auttaisi siihen, että vauva malttaisi vielä pari päivää pysyä mahassa. Tuli myös valtava tarve vetäytyä hetkeksi aivan omaan kuplaani, mikä niin ikään sai miettimään, alkaisiko kohta tapahtua. Pian kuitenkin pirttihirmu otti minusta taas ylivoiman ja aloin tehdä huomisia perunasalaatteja ja muita. Se siitä lepäilystä ja kuplasta.

Laitettaisiinko kuitenkin kaikki sillai kivan kollektiivisesti peukut pystyyn, että saisin olla kotona vielä ainakin huomisen? Kun minä niin jouluaaton haluaisin olla kotona perheeni parissa. Sen jälkeen ei olisi mitään väliä, koska lähtö sairaalaan tulisi.


14 kommenttia

Blogiringin perhebloggaajat päättivät tehdä yhdessä joulukalenterin Mehukekkerit-blogin  Veeran ideoimana. Minulle tuli luukku 22, joten t...

Blogiringin perhebloggaajat päättivät tehdä yhdessä joulukalenterin Mehukekkerit-blogin Veeran ideoimana. Minulle tuli luukku 22, joten tässä sitä ollaan!

Täältä luukusta paljastuu joulupöydän kruunaamaton jälkiruokakuningatar: joulupavlova! Ajattelin, että raskaan jouluaterian jälkeen jokin makea maistuu, muttei kuitenkaan mikään kovin raskas sellainen. Siksi kevyempi pavlova sopii jouluruuan päälle kuin parta pukille


Pavlovia on yhtä monia versiota kuin tekijöitäkin ja siksi se onkin kätevä herkku eri tilanteisiin kaikessa muunneltavuudessaan. Usein sitä syödään kesäisin sen keveyden vuoksi, mutta nyt ajatuksena oli tehdä jouluisen makuinen pavlova. Siksi luumu ja piparit pääsivät pääosaan rahkan ja kermavaahdon rinnalle.

Pavlova on siis marenkipohjainen herkku, jota koristellaan usein kermavaahdolla, hedelmillä ja marjoilla. Siinä on pehmeä, vaahtokarkkimainen sisus ja rapea kuori. 

Pavlova on keveytensä lisäksi myös siitä hyvä jälkiruoka joulupöytään, että marengit voi tehdä jo edellisenä iltana valmiiksi ja täytteen vasta juuri ennen tarjoilua. Ja kannattaakin tehdä, jotta marenki ja piparit pysyvät rapsakkaina ja täyte raikkaana. 

Pavlovan täyttäminen ja koristelu käy nopeasti. Vatkaa vain kerman ja nakkelee rahkan, luumuhillon ja piparit kyytiin.


Jouluinen pavlova kuudelle:

Marengit:
8 munanvalkuista
3 dl sokeria
3 tl Maizenan maissitärkkelysjauhoja
1 tl viinietikkaa

Vatkaa valkuaisia lasi- tai peltikulhossa (muovikulhoon on saattanut jäädä rasvanjäämiä, jolloin muna ei vaahtoudu kunnolla).
Sekoita Maizena desiin sokeria. Lisää pikkuhiljaa sekä pelkät sokerit että Maizena-sokeriseos vaahtoutuvaan valkuaiseen.
Lisää viinietikka.
Vatkaa valkuaisia kunnes seos on kovaa, eikä valu pois kulhosta.

Tee kaksi samankokoista, halkaisijaltaan n. 23 cm, pyöreää kiekkoa leivinpaperille (piirrä vaikka lautasen avulla ääriviivat leivinpaperiin avuksi, mutta käännä leivinpaperi sitten ylösalaisin, ettei kynä tartu marenkiin) ja paista kevyesti perunajauhotetun leivinpaperin päällä uunissa 120-asteessa tunti. Kiertoilmauunissa voi paistaa kummatkin kiekot eri pelleillä yhtäaikaisesti. 

Anna marenkien jäähtyä ennen täytettä! 

Täyte:
1 prk Valion luumu-kanelirahkaa
4 dl kuohukermaa vaahdotettuna
muutama lusikallinen luumuhilloa
6-8 joulupiparia

Laita suurin osa rahkasta ensimmäisen kerroksen päälle ja lisää muutama lusikallinen luumuhilloa sinne tänne. 
Käytä noin puolet kermavaahdosta välikerrokseen. 
Laita toinen marenkikerros päälle ja koristele se lopulla rahkalla ja kermavaahdolla. 
Murustele noin puolet pipareista kermavaahdon päälle ja halkaise loput koristeeksi. 
Kruunaa pavlova tomusokerilla ja tarjoile!

Suussasulavan herkullista!


Eilen joulukalenterivuorossa oli Mistä on pienet pojat tehty -blogi ja huomenna Täyttä elämää -blogiTäältä pääset katsomaan kaikki joulukalenterin luukut.


7 kommenttia

Voi kuulkaa. Se on semmoistakin idylliä, mitä me täällä elelemme. Isi-ihminen kantoi eilen kuusen sisälle. Koko perhe koristeli...


Voi kuulkaa. Se on semmoistakin idylliä, mitä me täällä elelemme. Isi-ihminen kantoi eilen kuusen sisälle. Koko perhe koristeli kuusen yhdessä ja joululaulut raikasivat. Lapsi ihasteli kiiltäviä palloja ja etenkin omaa peilikuvaansa niistä. Äiti-ihminen fiilisteli perinnekoristeitaan ja isin tärkeä tehtävä oli kruunata kuusi tähdellä. 

Ja voi että kuinka kaunis kuusi siitä taas tulikaan. Niin tasaisen sievä ja soma. Kullat ja hopeat loistivat ja ihana kuusentuoksu valtasi kodin. Kaikilla oli niin mukavaa.

Sitten tuli muukin tuoksu:

Tadaa, kakka! Mr. Hankey, the Christmas Poo'han se siellä. Taas. Aivan kuten viime vuonna. Ja sitäkin edeltävänä. Jaaaa sitäkin edeltävänä.

Me unohdamme aina tämän ihastuttavan perinteen, mutta onneksi koira muistaa. Ei tule joulua ilman yhtä joulukakkaa kuusen juuressa. Koiran itse tekemä lahja kuusen alle. Voi onnea.

"If there is a tree, there is a poo"

Perkele.

15 kommenttia

Olen tykännyt joka vuosi tehdä jotain itse joulutervehdyksiksi tuttaville ja sukulaisille. Yleensä jotain kulutettavaa, kuten syömistä.  Vii...

Olen tykännyt joka vuosi tehdä jotain itse joulutervehdyksiksi tuttaville ja sukulaisille. Yleensä jotain kulutettavaa, kuten syömistä. Viime vuonna askartelinpaskartelin suklaata ja edellisvuonna kynttilä-karkkipaketteja. 

Tänä vuonna päätin tehdä näitä blogissanikin olevia sämpylöitä, joiden ohje on ollut kovin luettua kamaa viime päivinä. Tai siis tehdä niistä vettä vaille valmiita settejä, jolloin joulutervehdyksen saajan ei tarvitse kuin lisätä vesi jauhoseokseen ja laittaa sämpylät uuniin. 

Ajattelin, että moinen olisi kiva ja helppo aamun pelastaja, kun yllättävä leipäpula iskee. 



Eli nakkelin ohjeen mukaan kaikki kuivat aineet sekaisin, mutta korvasin tuon alkuperäisessä ohjeessa olevan hunajan (sitä ei viitsi laittaa valmiiksi purkkiin) fariinisokerilla. Testasin tällä viikolla fariinisokeriversiota itse ja se oli aivan yhtä hyvä. 

Purkkiin siis 4 dl venhäjauhoja, 1 dl ruisjauhoja, 1 rkl leivinjauhetta, 1 tl suolaa ja 2 tl fariinisokeria.

Sitten vain dymolla yksinkertaiset ohjeet kylkeen, vähän narua ympärille ja lahja on valmis! Purkit ostin ihan Ikeasta. 

Noin ikkäästi! 



Tämä sopii myös epäleipureille lahjaksi. Sen verran helppo uuniin nakattava homma tämä on! 

5 kommenttia

Tässä kun oli tämä kaneligate vastikään. Että se on joissain päiväkodeissa kielletty, tai ei ehkä olekaan, vaan rajoitettu sen määrää tai j...

Tässä kun oli tämä kaneligate vastikään. Että se on joissain päiväkodeissa kielletty, tai ei ehkä olekaan, vaan rajoitettu sen määrää tai jotain, mutta kuitenkin, koska se voi olla haitallista lasten terveydelle. No ei minulla siitä oikeastaan ollut asiaa.

Mutta sellaista vaan ehdottelin tänään puistohoidon henkilökunnalle, että pitäiskö laittaa joku vetoomus myös jouluesitysten kieltämiseksi hoitopaikoissa. Ei muuten, mutta kun tuo meidän lapsi treenaa nykyään öisinkin tuota huomista jouluspektaakkelia. Niin juuri sitä, mistä juttelin täällä jo aiemmin. Kun se homma taas alkaa olla vanhempien terveydelle haitallista. Me kun valvotaan keskellä yötä pari tuntia taaperon kiipiessä väliimme ja laulaessa sitä pip-pappia siinä sitten. Kaksi tuntia. Koreografioineen päivineen.


Nooh, huomenna se suuri päivä koittaa, kun lapsemme esiintyy  (ehkä, jos suostuu) muiden naperoiden kanssa. Jospa se siitä pikkuhiljaa sitten rauhoittuisi. 

Äskön se juuri nukahti tuonne kesken treenien. Kuului vain viimeksi pip-pap pip-pap, jee, jee, jee, ja sitten kuorsaus.

3 kommenttia

Tähän asti kaikki itse tekemästäni joulukalenterista tulleet yllätykset ovat olleet taaperon mieleen. Ihan kaikki rusinoista muovieläimiin....

Tähän asti kaikki itse tekemästäni joulukalenterista tulleet yllätykset ovat olleet taaperon mieleen. Ihan kaikki rusinoista muovieläimiin. 

Tänään kuitenkin lapsi olisi halunnut vaihtaa saamansa yllätyksen toiseen yllätykseen. Ei kelvannut jumalauta. Käveli pussukoiden alle ja tyrkytti saamaansa sorminukkea takaisin. Näytti, että ottaisi mieluummin jonkun toisen pussin.


No sehän ei meillä passannut. Katsokaas kun meidän joulukalenteriyllätyksissä ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Sitä saa, mitä saa, ja siihen on tyydyttävä.

Ensin vähän ihmettelin, miksei neulottu sorminukkepupu muka kelpaa – onhan lapselle kelvannut hänen omat vanhat värikynänsäkin, minun vanha muovisormukseni ja kuivatut mangotkin –, mutta sitten hoksasin. Onhan tuo pupu nyt tosi vi**umaisen näköinen:


Huomenna taas rusinoita.

8 kommenttia

Melkein harmittaa, etten hoksannut aiemmin vintillämme olevan pussillinen aarteita. En tiedä miksi, mutta esikoista odottaessa en vain taj...

Melkein harmittaa, etten hoksannut aiemmin vintillämme olevan pussillinen aarteita. En tiedä miksi, mutta esikoista odottaessa en vain tajunnut, että se nukke, jonka pää vilkkui muovipussista, kantoi yllään minun, siskoni ja veljeni ensipukua. 

Sellaista pukua, jonka isäni on ostanut 70-luvulla esikoiselleen, eli siskolleni ensivaatteeksi. Oli kuulemma nimenomaan halunnut ostaa jonkun spesiaalin vaatekerran syntyvälle vauvalle. Ja se samainen puku päällään lapsuuden nukkeni – Somitimi muuten nimeltään (?!) – on hengannut yli kaksikymmentä vuotta varastossa, enkä minä ole sitä muistanut aiemmin.

Eikä siinä vielä kaikki. Samaisessa pussissa oli muitakin löytöjä! 


Olen saanut lapsena näemmä vanhoja vauvanvaatteitani nukelleni käyttöön. Esimerkiksi tuo puna-valkoraidallinen vaate on kummitätini tekemä potkupuku minulle ja tuo vihreä-valkoraidallinen on juuri se ensivaate, jossa kaikki meidän perheen vauvat on tuotu kotiin. 

Esikoisemme kannettiin kotiin isänsä vanhassa puvussa, mikä näkyykin tässä yksivuotispostauksessa. Nyt, kun tajusin kaivella nuo minun vanhat vaatteet esille, meidän nuorempi lapsi saakin tulla sitten kotiin minun ensipotkarissani. 

Potkupukuun kuuluva paita jäi kuitenkin pesusta huolimatta vähän kellertäväksi. Lisäksi se on vähän hassun mallinen ja epäkäytännöllinen, vaikka siinäkin on kyllä ne ristiinsolmittavat nauhat. Mutta kuten esikoisellekin, myös tälle kuopukselle voidaan ihan hyvin pukea nykyaikainen body alle ja perintöpuku siihen päälle.


Olen niin onnellinen, että löysin nuo vaatteet edes nyt. Lilan potkupuvun muistan nähneeni jossain vanhassa kuvassa päälläni. Valkoista, punakukkaista pukua en muista, mutta se on niin khuul, että käyttöön tulee joka tapauksessa. Myöskään tuosta suloisesta neulepuvusta en ole ihan varma, onko se meidän vai jonkun muun vanha, mutta käyttöön pääsee myös! 

Historian havinan lisäksi vaatteissa on ihailtavaa, etteivät värit ole haalistuneet ollenkaan ja se, että kankaat ovat todella hyvässä kunnossa. Yli kolmekymmentä vuotta vanhoja kledjuja kuitenkin. Pesuohjeissa lukee, että 100-prosenttista puuvillaa ja pesu kuudessakympissä. 

Ovat varsin hurmaavia, olen mielissäni! 

6 kommenttia

Yhteistyössä  Expert  ja  Blogirinki Media . No nyt se joulu on täällä! Niin minulla, kuin lukijoillakin!  Antakaas kun kerron.  ...

Yhteistyössä Expert ja Blogirinki Media.

No nyt se joulu on täällä! Niin minulla, kuin lukijoillakin! 

Antakaas kun kerron. 

Blogiringistä kysyttiin, haluaisinko lähteä mukaan Expertin kampanjaan, missä saisin valita itselleni yhden keittiön pienkoneen ja arpoa lisäksi lukijoiden kesken 100 euron lahjakortin Expertille. No ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, varsinkaan, kun mukana oli lukijoillekin näin kiva yllätys!

Meillä on ollut sellainen vähän köpönen blenderi käytössä, ja vaikka sillä on kyllä hurruteltu smoothiet ja muut, mielessä on ollut pitkään hommata parempi kone tilalle. Enhän minä ole siltikään saanut aikaiseksi sitä ostaa, vaikka kuinka olen hampaita kiristellyt tehottoman ja muovisen laitteen kanssa. 


Nyt kun näin oikein tarjottimella ehdoteltiin uuden laitteen hankintaa, minulle oli heti selvää, minkä koneen haluan. Vanha, tehoton kone sai lähtöpassit kierrätykseen ja tilalle tuli kunnon masiina. 

Koneen hommaaminen kävi helposti kotoa käsin klikkailemalla. Sen lisäksi, ettei meidän tarvinnut liikahtaa kotoa mihinkään ostamaan vehjettä, sitä ei myöskään tarvinnut noutaa edes postista, koska vaihtoehtona oli kohtuuhintainen kotiinkuljetus. 

Olen ollut vähän huono ostamaan netistä asioita, koska haluan aina perinpohjaisen selostuksen ja suosituksen ostamistani tuotteista, mutta ilokseni huomasin, että Expertin nettiputiikissakin saa palvelua. Expert palvelee niin puhelimitse, sähköpostitse kuin Whatsappinkin kautta ja antavat mielellään niin ostamiseen kuin käyttöönottoonkin liittyvää apua. Että huoli pois kaltaiseni nettiostosvieroksuja, jeesiä saa! 

Myös jouluostosten vieroksujan kannattaa käyttää hyväksi nettikauppamahdollisuutta. Eipähän tarvitse hikoilla ostoskeskuksissa, kun vaan klikkailee joululahjat ostoskoriin kotoa käsin. Huomasinpa myös, että tällä hetkellä monen tuotteen perässä on alennuskoodi ilmaista kotiinkuljetusta varten, joten olkaa tarkkana!


No entäs se meidän saama laite? Meikämuija tilasi Wilfan BL-1200 -tehosekoittimen, jossa tehoja on nimensä mukaan 1200W. Pikkasen enempi kuin siinä meidän vanhassa rutkussa. Tällaiselle smoothiefanille oli myös kiva, että laitteessa on tehosäätöjen lisäksi valmisohjelma smoothieille, jolloin yhdellä napinpainalluksella saa sopivan tehon.

Nyt kun joulu on jo ovella, päätettiin kuitenkin terveellisen smoothien sijaan herkutella kunnon joulupirtelöllä, ja voi nam hei, tuli itkettävän hyvää. Ihan paras jälkiruoka vaikka jouluruuan päälle tai muuten vaan herkutteluun!


Jouluinen Cookie dough -pirtelö (2-3 annosta):
1 paketti (500ml) Ben & Jerry's Cookie dough -jäätelöä

0,5-1 dl maitoa, riippuen kuinka sulaneeksi jäätelö ehtii
1 tl kanelia
4 joulupiparia palasina

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja hurruttele tasaiseksi. 

Koristeeksi paaaaaljon kermavaahtoa, piparinmurusia tai suklaarouhetta (jonka muuten sai tehtyä blenderin jääpalatoiminnolla) ja päälle puolikas joulupipari kruunuksi. 

Pakko sanoa, että paras pirtelö, jonka olen koskaan juonut. Keksiä kannattaa olla käden ulottuvilla lisääkin, koska sen kermavaahdon kaapiminen sillä keksillä on taivaallista!


Ja sitten se ARVONTA!

Osallistu Expertin 100 euron lahjakortin arvontaan kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi kera. Aikaa osallistua on 21.12.2014 loppuun asti! Joten tip-tap ja kommenttia kenttään! 

Ja jos et vielä tykkää Mamma rimpuileen Facebook-sivusta, niin tykkääppä siitäkin! Tulisin iloiseksi.


Yhteistyössä Expert ja Blogirinki Media

107 kommenttia

Nyt olisi täydet viikot. Tai siis laskettu aika on vasta reilun parin viikon päästä, mutta jos vauva syntyisi nyt, se katsottaisiin täysiaik...

Nyt olisi täydet viikot. Tai siis laskettu aika on vasta reilun parin viikon päästä, mutta jos vauva syntyisi nyt, se katsottaisiin täysiaikaiseksi. 

Täällä kotonakin on saatu asiat etenemään. Välillä tuli oikein huono omatunto, etten ollut tehnyt mitään asioiden eteen. Nyt kuitenkin kaikki 50-60-koon vaatteet on pesty ja laiteltu kaappiin, vauvan ensisänky, minkä saa sivuvaunuksi meidän sängyn viereen, on tilattu ja matkalla kotiin, ja hei, sain jopa aikaiseksi tehdä esitietolomakkeen sairaalaan synnytystä varten! 

Enää puuttuu tuplavaunut, eikä niilläkään hengenhätää ole – onhan meillä noita kärryjä tuolla. Ei vaan ole sellaisia, millä saa molempia kärrättyä yhtä aikaa, mutta ehtii ne hommata vielä kun vauva on syntynyt. Mieheni on vauvan ensimmäiset kolme viikkoa isyyslomalla, joten käsipareja löytyy, onneksi!


Hauskaa muuten, miten erilailla sitä suhtautuu toisen lapsen tuloon kuin ensimmäisen. Ensimmäistä odottaessa meillä oli vaunut koottuna eteisessä varmuuden vuoksi jo kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Kaikki vaatteet oli pestynä ja kauniisti viikattuna samoihin aikoihin, ja muutenkin kaikki vauvaan liittyvä oli viimeisen päälle hyvissä ajoin. Oli jotenkin sellainen tunne, että koska lapsen syntymä on niin uutta ja mullistavaa, edes tuollaiset ulkoiset seikat on hyvä olla tiptop ja kontrolloitavissa. Ovathan ne ainoita asioita vauvan suhteen kun on.

Vaikka tietysti toisenkin lapsen tulo on ihmeellistä, se on silti jo siten tuttua hommaa, että tietää kyllä selviytyvänsä ja pärjäävänsä. Ja että kaiken ehtii aikanaan – ne vaunutkin.


Pohdin tuossa eilen ennen nukkumaanmenoa miehelleni, että pitäisiköhän mun pakata jo joku sairaalakassi valmiiksi? Että olikohan mulla viimeksikään mitään laitettuna valmiiksi, ja jos oli, niin tarvitsinko mä sieltä silloin mitään, mitä olin pakannut? Joo, jotain hygieniatuotteita varmaan, mutta kaiken muun ehtii tilaamaan siipalta sairaalaankuljetuksella synnytysvuodeosastolla pötkötellessä.

Yhden jutun muistan olleen elintärkeän tuntuinen asia synnärillä: pillimehun. Sen vinkin sain kaverin siskolta, ja voi että, se oli paras vinkki ikinä. Siinä vähän synnytellessä kun tulee järkky jano, jolloin pillimehut ovat ainoat, mitä pystyyy juomaan. Siis teknisesti. Mukista juominen oli ainakin mulle täysin mahdotonta. Varsinkin siinä ponnistusvaiheessa, jossa tuntuu, ettei uskalla liikuttaa mitään raajaa pakollista enempää, ettei sattuisi enempää. Mies toimi siis täydellisenä pillimehun pidikkeenä, ja se olikin oikeasti hiton tärkeä tehtävä.

Viimeksi vaan pillimehuja ei ollut kuin kaksi, eivätkä ne riittäneet alkuunkaan. Tällä kertaa ostan lavallisen.


Mutta että joo! Täällä ollaan valmiita, hei vauva! Siellä sitä supistellaan ja satutetaan äitiä, mutta koskas ajattelit tulla? Tänään tehtiin koko perheen voimin vielä suursiivouksin, notta pikkumuijan kelpais tulla. Tervetuloa! 

4 kommenttia

Hae