Rumat churrot ja ällöt munkit

30.4.2014

  Kiireessä ei tule kuin rumia churroja ja ällöjä munkkeja. Viemisiksi tarkoitettu perunasaalaattikin jäi tähän päivää...

 

Kiireessä ei tule kuin rumia churroja ja ällöjä munkkeja. Viemisiksi tarkoitettu perunasaalaattikin jäi tähän päivään, vaikka eilenhän se piti tehdä. Churrojen taikinasta tuli aivan liian löysää, eikä ne muistuta lainkaan churroja. Lähinnä pieniä kieroja käärmeitä. Vehnäjauhot loppuivat kesken ja korvasin loput graham- ja durumvehnäjauholla. Ei paras vaihtoehto. Lopuksi en jaksanut enää pursotella sitä köpötaikinaa öljyyn – varsinkaan, kun pursotinpussi repesi jo toistamiseen, joten nakkasin loput lusikalla paistumaan. Niistä tuli taidemunkkeja. Annoin niille nimeksi "Sieluni on ruma munkki". 

Lisäksi käsi paloi vähän, keittiö on kaaos, vaatteet on yltäpäältä taikinassa ja kohta pitäisi olla kylässä. Ihan hyvä. Pientä lisäjännitystä hektiseen aikatauluun toi, että meidän piti olla vaihdattamassa renkaat kahdelta. No ehdittiin hädin tuskin, ja käytiinpä sillä välin vapputorillakin. Äidille mansikoita ja lapselle pallo.

Nyt kuitenkin jätämme kodin kaaoksen taaksemme, otamme perunasalaatin ja rumat churrot kainaloon, ja painumme kylään. Huomenna tivoliin, joo!

Iloista vappua tippaleipäseni!


You Might Also Like

2 comments

  1. "Sieluni on ruma munkki". :D

    Harvey4eva vai mikä se oli..

    VastaaPoista

Hae