Vaikka päivä ei ole suloinen kuin Suvivirressä konsanaan, tänään valmistutaan taas oikein urakalla. Mieheni lähti juuri töihin kuvaamaan muu...

Vaikka päivä ei ole suloinen kuin Suvivirressä konsanaan, tänään valmistutaan taas oikein urakalla. Mieheni lähti juuri töihin kuvaamaan muutamat ylioppilaat ja vastavalmistuneet, ja harmitteli lähtiessään, kuinka tylsä sää valmistuneille tänään sattui. 

Tänä(kään) vuonna ei meidän lähipiirissä kukaan ole sellaisessa iässä, että meille olisi postiluukusta ensimmäistäkään kutsua tipahtanut. Ja sekös harmittaa. Olisin niin halunnut pukea kesämekon päälle ja päästä juhliin. Laittaa taaperolle suorat housut ja käydä matkalta ostamassa sen ruusun, jota kukaan vastavalmistunut ei edes halua. Lapsena vihasin leipäkakkua, eikä se vieläkään kuulu lemppareihini, mutta kyllä minä sen palan siitä mielelläni silti olisin ottanut. Koska se kuuluu asiaan. Lahjaksi olisin vienyt raakaa käteistä, tai sitten kiusallani sen kakkulapion, jota ei niin ikään kukaan halua. Tai sitten kakkulapion, johon on kääräisty raakaa käteistä.


Ravintola-alalla aikoinaan työskennellessäni tämä päivä oli aika hauska. Tokihan päivä manattiin aina etukäteen työkaverien kanssa, mutta oikeastihan se oli aika leppoisa. Kiirettä piteli ja Ville Vallattomia väännettiin oikein olan takaa. Mutta silti päivä oli positiivinen ja sillä lailla sopivasti urpo. Käteistä pursuili iltalaukuista ja povitaskuista, ja jokainen pieni yhdeksäntoistavuotias juhli iltaansa maailmanomistajan elkein. Joku sofistikoitunut saattoi antaa ihan tippiäkin. Monikaan tuskin ajatteli, että 90% meistä iltansa palvelijoistakin oli ylioppilaita, eli yhtä suuren etapin saavuttaneita. Monet olivat koulutukseltaan jo reilusti enemmänkin, ja silti oltiin tässä palvelemassa. Heitä tulevaisuuden johtajia, insinöörejä, lääkäreitä ja juristeja. Nojoo, se oli – kuten sanoin – sillä lailla söpösti urpoa. Hymyssä suin. 

Takaisin leipäkakkuun. 

Kummityttöni, nyt 15-vuotias, saattaa olla vasta seuraava, jonka leipäkakkubileisiin pääsen. Onneksi se sentään pääsee ripiltä tänä kesänä, joten jotkut juhlat ainakin tiedossa, mihin saa viedä ruusun. Näin kirkkoon kuulumattomana tosin voisi kuvitella rippijuhlien – tai Suvivirren – kaipuussa olevan jotain kaksinaismoralistista, mutta meitsi vaan tykkää niin paljon siitä leipäkakusta, että ihan sama. Osallistun vaikka bar mitsvaan, jos siellä tarjoillaan leipäkakkua ja saa laittaa kukkamekon päälle ja viedä ruusun. Jota kukaan ei halua.


Vetoankin nyt kaikkiin kanssaihmisiin, että eikö millään voitaisi aloittaa sellaisia uusia perinteitä, joissa valmistujaisia olisi vähän useammassa etapissa? Kuten maailmallakin? Päiväkodista valmistuminen, alakoulusta valmistuminen, peruskoulusta valmistuminen, kansanopiston espanjankurssilta valmistuminen ja käsityökerhosta valmistuminen. Jokaisesta saisi jonkun hatun ja sitten laulettaisiin se Suvivirsi. Joo-o, pakko olisi laulaa, koska perinne. Vietäisiin ja saataisiin ruusuja ja käteistä kukkamekoissa. Ja syötäisiin leipäkakkua.

***

Tuomas Enbusken Twitter-sivulla on muuten taas mehevää keskustelua suvivirsimaanikkojen ja ah, niin provosoivan ja rationaalisen Tuomaksen välillä. Loistoviihdettä. 



Herättäisköhän leipäkakku yhtä suuren haloon? Luulen et joo.

Jaa, jos lukis helatorstain lehden ihan rauhassa tässä sohvalla ja... "Kjäh kjäh" "Äiti luovutti, my work he...

Jaa, jos lukis helatorstain lehden ihan rauhassa tässä sohvalla ja...

"Kjäh kjäh"

"Äiti luovutti, my work here is done. Heippa."

Tämän takia en lue paperilehteä. Ja jos ei lapsi, niin  koirat hoitaa tämän. 

4 kommenttia

On väsymyksiä ja on väsymyksiä. Sellaisia, missä kaikki kiukuttaa ja kaikki on tyhmää. Sitten on sellaisia, missä kaikki naurattaa ja kaikes...

On väsymyksiä ja on väsymyksiä. Sellaisia, missä kaikki kiukuttaa ja kaikki on tyhmää. Sitten on sellaisia, missä kaikki naurattaa ja kaikesta keksii jotain hassua. Tänään taaperolla oli se jälkimmäinen. 

Sellainen hämmentävän höpsö. Aivan levoton ja hersyvä. Niin pöljä, ettei äitikään pystynyt pidättelemään naurua. Lusikka ei osunut lähellekään suuta iltapalalla, vaippaa ei meinannut saada päälle, koska jalat ei tahtoneet nousta kaatumatta, hampaiden pesu oli ihan silkkaa komiikkaa, kun kielen laittoi eteen, ettei äiti saanut harjattua hampaita, iltamaito purskutettiin ulos suusta ja loppu kaadettiin lattialle. Ja kun oli aika ottaa äitiä kädestä ja kävellä nukkumaan, jalat harhailivat aivan omiaan ja etenemisen sijaan meinasi mennä pelkkää ympyrää. Tuntui kuin olisi hypännyt 15 vuotta taaksepäin ja taluttanut liian humalaista teinikaveriaan kesäfestareilta kotiin. Samanmoista oli meno. Ja kaikkea tietysti säesti katkeamaton kikatus – aivan kuten festareilta talutetulla teinikaverillakin.

 Iltapalan voi vedellä myös näin:
Pahoittelen huonoa kuvanlaatua: kumpaakin kikatutti, eikä kännykkä ehtinyt reagoida heiluvaan kohteeseensa.

Aivan kuten kesäfestarikaverikin, tämäkin tyyppi nukahti heti sänkyyn päästyään. 

Hassu tapaus.


Pyrin kasvattamaan lastani sukupuolisensitiivisesti. Perusasiat olen sisäistänyt, mutta usein täytyy itsekin pysähtyä miettimään asiaa tarke...

Pyrin kasvattamaan lastani sukupuolisensitiivisesti. Perusasiat olen sisäistänyt, mutta usein täytyy itsekin pysähtyä miettimään asiaa tarkemmin. Erityisesti sellaiset pienet, harmittoman tuntuiset selkärankaan iskostuneet asiat vaativat tutkiskelua. Niin sukupuoliroolittuneet perinteet on meihin istutettu.

En ohjaa lasta tekemään perinteisesti ajateltuja poikien juttuja, vaan tarjoan kaikki vaihtoehdot, annan valita itse. Meillä on niin nuket kuin autotkin. Jos ostan lapselle vaatteita, en osta vain poikien väreiksi leimattuja värejä, vaan kaikkia värejä. Vielä lapsi ei osaa itse valita mielivärejään, joten vanhempien mieltymykset ohjaavat valintoja. Mutta kun osaa, saa itse valita – ilman "tyttöjen värit" ja "poikien värit" -ohjeistusta.


No, värit ja lelut ovat vielä aika helppoja, aika konkreettisia esimerkkejä. Sitten on muut käyttäytymismallit. Monella aikuisella on tarve selvittää ensimmäisenä kumpaa sukupuolta lapsi edustaa ja alkaa toimia sen mukaan. Lokeroidaan lapsi heti kättelyssä, eikä oteta huomioon lasta yksilönä. Tytöt mielletään rauhallisiksi, tunnollisiksi hoivaajiksi ja pojat rohkeiksi, vilkkaiksi huimapäiksi. 

Pyrin ottamaan lapsen huomioon ja ymmärtämään häntä yhtäläisellä herkkyydellä, olipa lapsi sitten tyttö tai poika. Liian usein kuulee pojille sanottavan, ettei pojat itke tai "iso poika, ryhdistäydy nyt". Tytöt saavat osoittaa helpommin herkkyyttä ja surua. Tytöt asetetaan heikomman rooliin, kun taas poikien pitäisi olla koviksia ja rautakuoria. Ajatelkaapa satujakin: prinsessa on pulassa ja Prinssi Uljas tulee ja pelastaa. Ei koskaan toisinpäin.

Oletteko muuten huomanneet, kuinka usein keskenään leikkivät tytöt ja pojat leimataan pieniksi rakastavaisiksi ja vitsaillaan tyttö- ja poikaystävillä? Onko se tarpeellista? Voisiko siitä päästä eroon, vaikka se söpöltä kiusoittelulta vanhemmista saattaakin tuntua? Kuinka paljon se jatkossa vaikuttaa vastakkaisten sukupuolien kaverisuhteiden syntymiseen? Lasten pitäisi saada valita leikkikaverit sukupuolesta riippumatta, eikä kaverivalintoja tulisi ohjata tai kyseenalaistaa. 


Mitä se sukupuolisensitiivisyys sitten on? Se on tasa-arvoista suhtautumista lapsiin, sukupuolesta riippumatta. Sitä, että ollaan ohjaamatta tiettyihin rooleihin ja tuetaan lapsen yksilöllistä persoonaa. Valinnanvapautta. Ei määritellä lapsen persoonaa etukäteen sukupuolen mukaan, vaan annetaan lapselle mahdollisuus kasvaa juuri sellaiseksi, kuin on. Ei pidetä toista asiaa normaalina jollekin sukupuolelle ja toista taas epänormaalina. 

Jotkut ovat ymmärtäneet sukupuolisensitiivisyyden käsitteen väärin ja sekoittaneet sen sukupuolineutraaliuteen. Siitä tässä ei ole kyse. Sukupuolia ei häivytetä, mutta niiden näkeminen toisilleen vastakkaisina asioina on turhaa. Sukupuolen ilmaisun tulee lähteä lapsesta itsestään, ei ympäröivän maailman määrittelemänä. 


Tasa-arvoisen ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ajatus menee pieleen myös silloin, jos lapselta kielletään perinteisiin sukupuolirooleihin mielletyt asiat. Ei edes oteta selvää, olisiko jokin sellainen lapselle mieleinen. Silloin valinnanvapaus ei toteudu, vaan sukupuolisensitiivisyys menee toista kautta väärin. 

Olen törmännyt ajatukseen, ettei tyttölapselle olla suostuttu tarjoamaan ollenkaan nukkea leluksi perinteisten sukupuoliroolien pelossa. Totta kai nukkea voi tarjota leluksi, mutta ajatus on, ettei sitä tarjota ainoaksi oikeaksi leluksi tytölle. Sitä tarjotaan siinä missä mitä tahansa lelua, autoista palikoihin ja keittiöleikeistä junaratoihin. Esimerkiksi meidän lapsemme on juuri nyt kiinnostunut vain rekoista, kuorma-autoista ja kaivureista, vaikka nukkekin lelukorissa köllii. Se on ollut hänen oma valintansa, eikä vanhemmat ole vaikuttaneet siihen.


Olin katsomassa kummitytön päiväkodin kevätjuhlaa, jossa koko joukko esitti intiaaneja. Kaikki lauloivat yhtäläisesti intiaanilaulua, mutta tytöt oltiin istutettu alas nukkeja hoivaamaan ja pojat metsästivät jousipyssyt käsissään. Olikohan päiväkodin henkilökunnalla edes tullut mieleen kysyä, ketkä oikeastaan halusivat tehdä mitäkin? Tytöt oltiin automaattisesti asetettu hoivaajiksi ja pojat taisteleviksi, sotahuutoja huutaviksi metsästäjiksi. Eikä Intiaaniesitys ollut ainoa sukupuoliroolittunut esitys. Lähes jokainen esitys oli perinteisten sukupuolimallien mukaan toteutettu. 

Mietinpä siinä, että jos kevätjuhlaakaan ei saada tehtyä yhtään sukupuolisensitiivisemmin, miten tasa-arvoinen kasvatus toteutuu päiväkodin arjessa? Laitetaanko tytöt auttamaan arkiaskareissa poikia useammin, kun taas poikien ei odoteta siivoavan edes omia jälkiään, kuten päiväkotien toimintapoja seuraamalla on todettu?


Toinen minua ihmetyttänyt asia on kaupat. Kun menet ostamaan lastenvaatteita tai -kenkiä, leluja tai lahjaa, ensimmäinen kysymys myyjiltä on: tyttö vai poika? Jos vastaus on tyttö, sinut ohjataan vaaleanpunaisten hersyleiden luo ja jos poika, löydät itsesi sinisten ja paljon rouheampien asioiden luota. Ei kysytä, mistä lapsi tykkää, vaan kummat vehkeet sillä on. Edes lahjapaperi ei ole sukupuoleton. Senkin valintaan vaikuttaa sukupuoli. Eikö olisi helpompaa – vaikka sitä lahjapaperia kysyttäessä – kertoa vaihtoehdot, joista saa valita: meillä on vihreää, oranssia ja punaista paperia, mitä laitetaan? 

Pakko muuten kertoa esimerkki, kuinka joillakin on puoliksi hanskassa tämä asia. Olin ostamassa nukkea taaperollemme. Myyjä ei kummeksunut ollenkaan nukkehankintaani pojalle, mikä oli kiva. Mutta kun mietin, mikä nukke olisi lapselle mieluisin, myyjä yritti väkisin myydä minulle vaaleansinisiin puetun poikavauvanuken, "koska se kerta menee pojalle". Ääh, niin lähellä, mutta niin kaukana. 

Vaikka kuinka kotona kiinnitettäisiin näihin asioihin huomiota, on koko ympäröivä maailma vahvasti sukupuoliroolittunut ja leimaava. Päiväkodit, koulut, urheiluseurat, vaatekaupat, mainokset, kaikki. Olisi tärkeää, että muuallakin kuin kotona arvostettaisiin lapsen tasa-arvoista kohtaamista. Muutamat päiväkodit ovatkin olleet jo mukana sukupuolisensitiivisen kasvatuksen pilottihankkeessa, ja yhä enenevissä määrin asiaan kiinnitetään huomiota.


Miksi haluan kirjoittaa tästä, miksi tästä pitää jauhaa? Siksi, että haluan että jokainen lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen. Siten, että heidän omaa persoonaansa tuetaan ja kunnioitetaan. Haluan, että kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus tulla miksi haluavat. En halua, että kukaan lapsi joutuisi taipumaan oman persoonansa kustannuksella, vain, koska aikuisella on ennakkoluuloja ja pinttyneitä joustamattomia näkemyksiä. Miten paljon suljemmekaan tulevaisuuden ovia lapselta, jos emme tue lapsen persoonallista kehitystä? 

Voi olla, ettei suurelle osalle lapsista koidu merkittävää haittaa perinteisten sukupuoliroolien tuputtamisesta, mutta ne joille koituu, voi koitua kalliilla hinnalla. Jokainen lapsi haluaa olla hyväksytty ja rakastettu juuri sellaisena kuin on. 


Aika monelle nämä asiat ovat jo itseestäänselvyyksiä, mutta monelle ne ovat myös asioita, joita ei edes tule ajatelleeksi. Toiset tiedostavat asian, mutta taipuvat silti – ehkä huomaamattaan – vahvistamaan perinteisiä sukupuolirooleja, koska se tuntuu helpommalta.

Miettikääpä, kuinka paljon asenteista naisia ja miehiä kohtaan opitaan kotona, päivähoidoissa ja kouluissa? Kuinka paljon me voisimme vaikuttaa tasa-arvoon tulevaisuudessa, jos kohtelisimme lapsia ennakko-olettamuksia ruokkimatta? 

21 kommenttia

Ihanan aurinkoinen, lämmin viikonloppu, ja Turku täynnä kaikkea kivaa! Tässä nopeat menovinkit täällä päin hilluville. Lauantai 24.5.1...

Ihanan aurinkoinen, lämmin viikonloppu, ja Turku täynnä kaikkea kivaa! Tässä nopeat menovinkit täällä päin hilluville.



Lauantai 24.5.14.

-Siivouspäivä! Kaikkialla myydään edullisesti kaikkea. 
Katso lisää infoa täältä, mm. myyntipaikat kartalla! (Sivut ovat ruuhkautuneet, mutta oma vinkkini on ainakin Kupittaan puisto sekä Asemapuisto Turun rautatieasemaa vastapäätä)

-Siivouspäivä Manillassa! 
Manillan siivouspäivässä lauantaina 24.5. on luvassa esityksiä, taidetta, designia, työpajoja ja kirpputori - yhdessä tekemistä ja viihtymistä koko perheelle. 
Lue lisää täältä.

-Kuralan kylämäen vintage-juhlat:
Kuralan Kyläjuhlat käynnistää Kuralan kesäkauden tunnelmoiden 50-luvun nostalgiaa ja populaarikulttuuria ainutlaatuisessa kulttuuriympäristössä. Koko kylä karkeloi aikakauden svengaavan iskelmän tahtiin ja helmat heiluvat myös hilpeässä vintagemuotinäytöksessä.
Katso ohjelma täältä!



Sunnuntai 25.5.14.

-Portsan Katumarkkinat! Puutarhakadulla pidettävät markkinat kokoavat kadulle pääosin kirppismyyjiä, mutta myös muutamia ruokakojuja. 
Lue lisää täältä!

-Kuralan kylämäen vintagejuhlat jatkuvat. Ohjelma täällä.


Kuvat ovat viime kesältä em. paikoista.

Hauskaa viikonloppua! Nauttikaa, me ainakin nautitaan, kun koko perhe on koko viikonlopun kasassa! 


2 kommenttia

Rakas motivaationi, toimintani voima. Olisi näitä hommia tässä. Ne pitäisi hoitaa. Sen sijaan, että makaat nurmikolla, otat aurinkoa, luet v...

Rakas motivaationi, toimintani voima. Olisi näitä hommia tässä. Ne pitäisi hoitaa. Sen sijaan, että makaat nurmikolla, otat aurinkoa, luet vain muiden tuottamaa tekstiä ja otat kuvia Instagramiin varpaistasi, voisitko ottaa itseäsi niskasta kiinni? Nyt olisi hyvä hetki, lapsen päikkärit ja kaikki. Voisit vastata niihin miljooniin sähköposteihin, kirjoittaa sen jutun, johon olet hädin tuskin saanut nyt kolme ja puoli kappaletta, ja hoitaa tuossa pöydällä liian kauan odottaneet vakuutusasiat pois, ennen kuin ne vanhenevat. Imuroidakin voisit. 

Bonusvarpaat
Ai et? No ei sitten. Syö sitten jätskiä, lue ja makaa riippukeinussa. Muista ottaa kuvia. Jää jälkipolvillekin ihasteltavaa aikaansaannoksistasi.

2 kommenttia

Mitä ruokaan liittyvää näät kuvassa? Riisiä? – Kyllä.  Miehen tulkinta kauppalistasta? Joo, Reissumies, se oli helppo, sen o...

Mitä ruokaan liittyvää näät kuvassa?

Riisiä? – Kyllä. 



Miehen tulkinta kauppalistasta?

Joo, Reissumies, se oli helppo, sen olin sentään viitsinyt kirjoittaa.

Banaanit, bingo!

Ja sitten viimeisenä se riis.. heeeetkinen – MUNIA?! 

Meillä oli vähän eri näkemys Emoji-hymiöiden riisikulhokuvasta. No, mitäs olin niin mysteerinen.


4 kommenttia

Tiedättehän, kun joskus pää on täynnä ajatuksia. Tekemättömiä hommia, velvollisuuksia, aikatauluja. Kaikki pitäisi hoitaa, mutta minkä tahan...

Tiedättehän, kun joskus pää on täynnä ajatuksia. Tekemättömiä hommia, velvollisuuksia, aikatauluja. Kaikki pitäisi hoitaa, mutta minkä tahansa aloittaminen tuntuu niin suurelta ponnistelulta, että alkaa väsyttää. Luovuus ehtyy, ja öisinkin näkee vain unta rästihommista.

Aamulla oli lämmintä. Suorastaan kuumaa. Söimme puurot ja lähdimme ulos. Aurinko jotenkin pakottaa menemään ulos. Tekemään jotain hyödyllistä. Kauniista kelistä pitää nauttia, ei voi jäädä sisälle laiskottelemaan. Vaikka verhot laittaisi kiinni ja teeskentelisi, ettei aurinko paista, sälekaihtimien ja pimennysverhojen jokaisesta välistä se onnistuu silti tunkeutumaan sisälle ja muistuttamaan syyllistävästi itsestään.

Päiväuniltaan herännyt lapsi vaati ruokaa, eikä äiti ollut luomisen tuskaltaan ehtinyt tehdä lounasta. Lähdimme lähes trooppisen painostavaan kuumaan keliin, suoraan päikkäreiltä, ilman pukemisia. T-paita ja leggarit riittivät, kummallekin. Se hyvä lämpimissä keleissä on. Otimme rattaat ja lähdimme hakemaan pitsaa. 

Sitten meni pilveen, alkoi tuulla. Pitsat rattaiden kyytiin ja äkkiä kotiin. Tuli sade. Ja ukkonen.

Ehdimme juuri suurimman sateen alta kotiin. Puolimatkassa alkoi tulemaan pisaroita, mutta ne olivat vielä harvoja. Kun suljimme ulko-oven perässämme kiinni, vettä satoi niin paljon, että hetkessä kadut tulvivat. Autoteille muodostui jokia kävelytien kivetysten juureen. Salamoi ja myrskysi. 

Päänsisäinen myrskyni taukosi. Luonto hoiti myrskyämisen hetken aikaa. Oli ihana olla sisällä, katsoa telkkaria ja syödä pitsaa. Luvan kanssa. Olla olosuhteiden pakosta tekemättä mitään, ajattelematta mitään. Aivan kuin luonto olisi ottanut myrskyni lainaan, ettei minun tarvinnut kantaa sitä enää. Se tuntui helpottavalta, ja minun oli taas hyvä hengittää.

Kun ulkona myrskysi, minun ei tarvinnut. Sade puhdistaa, sanotaan.

Me, pitsat ja joku kissa

2 kommenttia

Pieni pulleasorminen käsi tarttuu tiukasti äidin käteen. Nyt mennään, yhdessä.  Kun ensimmäisen kerran lapsi ymmärsi antaa minulle kätensä...

Pieni pulleasorminen käsi tarttuu tiukasti äidin käteen. Nyt mennään, yhdessä. 

Kun ensimmäisen kerran lapsi ymmärsi antaa minulle kätensä pyynnöstäni, sydämeni suli. Pieni lapsi laittoi käden käteeni rutiininomaisesti, aivan kuin niin oltaisiin tehty aina. Siitä asti olemme kulkeneet joka paikkaan käsi kädessä, taaperon tahmainen käsi päättäväisesti kättäni puristaen. 

Käden antaminen äidille on myös hyväksymisen merkki arkisille askareille, kuten vaipan vaihtamiselle tai hampaiden pesulle. Aina kun ei leikeiltään joutaisi pysähtymään moisten hoitamiseksi. Myös päivä- ja yöunille kuljemme käsi kädessä. Sekin on merkki yhteisymmärryksestä. Jos taaperoa ei huvita jokin askare, hän ei suostu antamaan kättä.

Joskus käsikkäin kuljetaan, kun voimat ovat loppu. Jos itkettää, väsyttää, kiukuttaa ja nukuttaa. Silloin auttavaa kättä tarvitaan ihan vain pystyssä pysymiseen, henkiseksi tueksi ja turvaksi.

Hurjan hauskaa on, kun juoksemme käsikkäin ympyrää tai pompimme sängyllä. Tänään kipitimme kutittavaa isiä karkuun käsikkäin.


Tänään meille syntyi myös uusi käsikkäin olemisen muoto. En ollutkaan hoksannut ennen, että myös rattailla matkustaessa voi kulkea käsikkäin. Tarvitaan vain kolmas henkilö työntämään rattaita sillä aikaa. 

Ja jos leikkijunalle on varattu juuri se äidin puoleinen käsi, voi kättä pitää kädessä myös kauimmaisella kädellä – käsi rintakehän yli ristissä.

Tsihi.



6 kommenttia

En oikein tajua, miksen ole aikaisemmin laittanut sämpyläreseptiä tänne. Aamupalasämpylät ovat kuitenkin sellaiset, mitä itse ainakin tee...


En oikein tajua, miksen ole aikaisemmin laittanut sämpyläreseptiä tänne. Aamupalasämpylät ovat kuitenkin sellaiset, mitä itse ainakin teen ja siksi googletan tuon tuosta. Teen aina eri ohjeilla, muokkaan niitä makuni mukaan, enkä koskaan muista, mikä oli se paras niistä.

Teen usein aamulla sämpylät huomattuani, ettei meillä ole leipää aamupalaksi. Aika usein se sijoittuu viikonloppuaamuun, koska esimerkiksi eilen kukaan meistä ei jaksanut mennä kauppaan. Heitin pari homeista leivänsiivua roskiin ja aloin hommiin. Aamupalasämpylöiden tulee olla nopeita, koska ei kukaan täällä mitään nostatuksia nälissään suvaitse.

Tässäpä siis jakoon oikeasti nopea sämpyläohje, joka ei hiivoja nostatuksineen kaipaa. Kunhan nakkaa kaikki aineet sekaisin ja pyörittelee pellille. Edes voitelua ei kaivata, sillä ilman sitä sämpyän pinnasta tulee ihanan rapsakka. Ja minusta juuri tämä on se paras versio nopeista sämpylöistä!

Nopeat, helpot, hiivattomat sämpylät, 8kpl:

4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja 
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1,5 rkl hunajaa (voi korvata myös 2tl fariinisokerilla)
2,5-3 dl vettä 

Sekoita jauhot ja suola keskenään hyvin sekaisin. 
Lisää hunaja ja vesi, ja sekoita lusikalla taikinaksi. 
Pyörittele jauhotetuin käsin palloiksi tai nostele vesilasissa kastetulla lusikalla kökköjä pellille leivinpaperin päälle. 
Paista 200-asteessa 15 minuuttia.
Syö. Kaikki. 

Helppoa kuin hillon syönti!

HUOM! Toimii myös gluteenittomilla jauhoilla tehtynä! Ruisjauhojen tilalle esimerkiksi gluteenittomia kaurahiutaleita!



46 kommenttia

Olen joskus lukenut, että vaatteiden kohdalla kannattaa satsata laatuun. Vaatteesta voi maksaa suuremmankin hinnan, jos sen käyttää aivan lo...

Olen joskus lukenut, että vaatteiden kohdalla kannattaa satsata laatuun. Vaatteesta voi maksaa suuremmankin hinnan, jos sen käyttää aivan loppuun. Ja että niin pitäisi tehdä. Ostaa laatua ja nauttii vaatteestaan niin kauan kuin se pysyy hyvänä. Kun vaate alkaa menettämään muotoaan tai siinä on tahroja, joita ei enää pesussa saa pois, sitä voi käyttää vaikka treeneissä tai pihahommissa. Ja kun sitä ei kehtaa käyttää enää julkisilla paikoilla, se voi olla kotivaatteena. Vaatteen ollessa niin riekaileina ja läpipuhkirikki, ettei sitä voi käyttää enää mihinkään edellä mainittuihin tarkoituksiin, siitä voi tehdä luutuja, rättejä ja moppeja.

Nooh, mulla on yks semmonen vaate. 

Se ei suinkaan ole ollut kallis vaate, eikä edes kovin laadukas, mutta sitäkin käytetympi. Olen ostanut sen seitsemän vuotta sitten, sellaiseksi rennoksi farkkujen kanssa pidettäväksi paidaksi. Maksoin siitä femman, ja se taitaa olla ihan Gina Tricotin paita. Kyllästyessäni siihen, aloin käyttää sitä jumppa- ja lenkkipaitana. Ensimmäisen kainaloreiän ilmestyttyä siitä tuli mun yöpaita. Se on ollut täydellisen pehmeä ja mukava kotipaitana ja nukkuessa. 

Nyt se on kuitenkin ehkä tullut jo siihen luutuvaiheeseen, vai mitä ootte mieltä?


Sen verran usein olen kotona saanut kuulla läppää paidan kunnosta, että mieheni mielipiteen jo tiedän. Hänen ei tarvitse vastata tähän. 

Mut hei, ekologista käyttöä ainakin, eh? Ei mitään kertakäyttökulttuuria! 

Nyt kuitenkin, rakas riekaleeni, sinusta tulee haketta. Olet palvellut hyvin. Rest in pieces.

4 kommenttia

Niin, kyllä! Minäkin kävin katsomassa Justinia, jota ilmeisesti kaikki muutkin 30+ naiset – eilisen teinit – olivat katsomassa. Sain lipu...


Niin, kyllä! Minäkin kävin katsomassa Justinia, jota ilmeisesti kaikki muutkin 30+ naiset – eilisen teinit – olivat katsomassa. Sain liput mieheltäni hääpäivälahjaksi ja meidän piti mennä yhdessä katsomaan Timpurijärveä. Mies kuitenkin oli unohtanut merkata kalenteriin keikan päivämäärän ja oli sopinut itselleen työkeikan samalle illalle. Lähdin sitten kaverin, toisen kolkytplus naisen kanssa kirkumaan. 

Keikka oli mieletön. Alun biisien jälkeen ehdin jo hetken olla pettynyt, ettei mitään varsinaista spektaakkelia tullut. Toki taustalle heijastetut grafiikat ja videot olivat hienoja, siis mahtavia, mutta odotin jotain suureleisempää. Olen aikoinani katsonut JT:n huikean New Yorkin keikan televisiosta, joten odotin jotain Ameriikan meininkiä tälläkin keikalla.


No sitähän tuli. Kesken keikkaa tuli kymmenen minuutin tauko. Se tuntui poikkeukselliselta, mutta niin oli sitä seurannut yllätyskin. Tauon jälkeisen biisin aikana esintymislavan pitkulainen, läpinäkyvä osa nousi ylös. Se ei vielä kummastuttanut – oli odotettavaakin, että jotain muutosta lavarakenteissa tapahtuisi. Mutta kun samainen osa lähti hitaasti liukumaan kohti meitä permannon seisomapaikkalaisia, meinasin pissiä housuuni. 

Lava liukui koko permannon yli, meidänkin päidemme päältä, aivan Hartwall-areenan taakse asti. Lavan muoto mahdollisti myös sen, että kaikki istumapaikkalaiset sivulla ja takana saivat myös kunnon silmäyksen Justinista. Kun huomasimme aivan vieressämme pienen lavan, johon laskettiin portaat liikkuvalta lavalta, hokasimme, että kohta ollaan aika lähituntumissa kaveriin. JT vetäsi parit biisit siinä viiden metrin päässä, skoolasi itsensä ja Tenneesee Kidsien puolesta (mun Instagramissa on video siitä), ja paineli takaisin liukulavalle. Hetken tuntui, että olisimme olleet intiimillä klubikeikalla. Lava lähti liukumaan takaisin päälavaa kohti, ja keikka jatkui.


Sitten katsoin kelloa ja huomasin, että mun juna lähtee kohta. Jouduimme jättämään keikan ja lähtemään Pasilaan. Kolme biisiä jäi kuulematta, joista kaksi olisi ollut mulle tärkeitä. Se harmitti. 

Ehdin junaan ja lähdin kotiin. Jo junassa alkoi paleltaa ja tuli heikko olo. Seuraavana päivänä universumi kosti kaiken kokemani huikeuden. Olenkin nyt palellut, nyyhkyttänyt ja voinut heikosti kaksi päivää. Tuntuu että pää turpoaa särystä ja että lihakset tippuvat kohta irti. Heikottaa ja itkettää. Blööh. Toivoisin että mies olisi koko ajan kotona, jotta voisin vain nukkua. 

Mutta J to the T oli ihku. 



Hae