Kuuma kesäkassiarvonta!

11.7.2014

Kävimme viime viikolla kaverini kanssa maatalousnäyttelyssä Oripäässä – kyllä, luit oikein, maatalousnäyttelyssä –, koska kaverin porukoilla...

Kävimme viime viikolla kaverini kanssa maatalousnäyttelyssä Oripäässä – kyllä, luit oikein, maatalousnäyttelyssä –, koska kaverin porukoilla oli koju siellä. Pakattiin muina emäntinä lapset ja itsemme autoon, ja ajoimme paahtavassa kesäsäässä maalle moikkaamaan messulaisia. 

Sain kaverin perheeltä matkaani LOQIn kestokassin, joita myydään heidän nettikaupassaan, Maatalouskoneet.fi. Kysäisin haluaisivatko he lahjoittaa arvottavaksi myös lukijoilleni yhden kätevän kassin, ja hehän halusivat! Jee!


LOQIn kestokassit ovat minulle jo entuudestaan tuttuja. Niitä on näkynyt blogeissa, kaduilla ja jopa lehtien sivuilla Hollywood-tähdillä. Kassien idea on ihastuttava: Ne menevät hyvin pieneen tilaan ja ovat itsessään todella kevyitä, vaikka kantavat jopa 20 kiloa. Ne ovat pestäviä, ekologisia ja täysin kemikaalivapaita! 

Meillä kassi on ehtinyt jo olla käytössä kauppakassina, rantakassina ja vaippakassina. Kassi tulee pienessä pussukassa, mistä saa vaikka kätevän kesäkukkaron.


Maatalouskoneet.fi lupasi arvonnan voittajalle vapaavalintaisen LOQIn kestokassin nettimyymälänsä valikoimasta. Minä valitsin itselleni Pop Catin, mutta valikoimassa on muitakin ihania. Esimerkiksi se värikäs raidallinen Pop Stripes, Forest bird ja Botany Bird ovat upeita!

Arvontaan osallistut jättämällä tänne kommentin sähköpostiosoitteesi kera 19.7.2014 mennessä! Reilu viikko siis aikaa osallistua! Hurraa!


Arvottava kassi ja minun saamani kassi ovat 
Maatalouskoneet.fi:n lahjoittamia. Kiitos heille!


You Might Also Like

72 comments

  1. Kuulostaapa kätevältä! Tuo lilan värinen kassi on erityisesti mun mieleen :)
    Mukana arvonnassa, blogdreamincolor@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana! Hihiii!! Toi olis niin kiva ja kätsy! Vilma-tättä osallistuu arvontaan! vilmaberggren@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo, joten ollaan arvonnassa mukana... Meille sitten tuo omppukassi, koska "Aatu tykkää omppua"! Miumaaria@gmail.com ;)

    VastaaPoista
  4. Plop. Mä jaa. Osallistun osoitteella pudonneitaomenoita(at)gmail.com. Luulen, että se on minun.

    VastaaPoista
  5. Mulle kans! Hienoja ovat. mette.huuskonen@uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  6. Kelpais mullekin! :) ann85@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan kivaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Hieno! :)

    T. Getan äiti

    lmmant@utu.fi

    VastaaPoista
  9. Nämä ovat tosi kivoja. Mulla on jo yksi, mutta toinenkin kelpaisi. Erityisesti tuo farm rooster.
    T. heidi-ojala(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana ollaan! hanna.petaja@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Hieno. Arvontaa ootellen. pirkko.juola@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Uusi kauppakassi tulisi tarpeeseen: vanhasta alkaa saumat ratkeilemaan jo...

    tyyli.casual (at) gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mahtavaa, arvonta!! Pop cat ofcourse. 😊 marjamakitiina@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Haluan! Forest Bird, kiitos. amerikanmeininki ät gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana ollaan!
    hammihei at gmail piste com

    VastaaPoista
  16. Jou, mukana olhan! hanik26@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Oi vitsit, meille mahtuisi vielä lisää kestokasseja (jos multa kysytään - mieheltä ei). Prima Cherry ois aika chic noille Lidl-reissuille!
    Mukana, say I.

    VastaaPoista
  18. Tyylikäs :) Mukana arvonnassa. sanna.pesola@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Pop cat minulle:) Mukana ollaan. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Valitsisin Pop Stripes kassin. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  21. Ihania kestokasseja! :) crista.holopainen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Mukana tavoittelemassa Farm Artichokee :)

    VastaaPoista
  23. Prima Dahlialle olisi käyttöä,mukana arvonnassa.

    pikkunen78 [at] gmail.com

    VastaaPoista
  24. Poppiraidat! :) stu83@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. ihana tuo pop stripes! emja(at)live.fi

    VastaaPoista
  26. Mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Ehdottomasti arvontaan messiin :-)
    Vilkku

    vilhelmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukaan arvontaan! Ihania kasseja :) sari-h(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kelpuuttaisin mieluusti kaikki kassit, mutta Pop Cat vie voiton - eli mukana ollaan.
    ladymess01@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ihana kassi, käytännöllinen mutta silti kaunis! :)

    juillenblogi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa. Kivan näköisiä kasseja :)

    ei.ihan.viela@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Olispa kiva kauppakassi! :)

    |Riia|
    jamrii.m(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Voihan kiesus, olishan tosi hieno, käyttökelpoinen kassi.
    kkirsikka@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hauskan värikkäitä kasseja :)
    vaniljahillamo(a)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Hei, mäkin kävin tuolla näyttelyssä:) Oli ihan noin vaan muutama ihminen lähteny siellä käymään...;) Mukaan arvontaan, tosi söpö just tuo pop cat :D saevma@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Uu nää on ihan parhaita! Mulla on just toi sama kissakassi ja useammallekin kassille keksisin kyllä käyttöä. Viimeisimpään reissuun lähtiessä myttysin sen laukun pikkutaskuun, koska tiedän jo kokemuksesta, että paluupakkausta varten tarvitaan jostain syystä lisätilaa, ja toi tosiaan on supervetoisa. Tänään kotiin lähtiessä käärin sinne lasten peitot, molemmat, ihan sutjakkaasti solahtivat.

    hiudipii at gmail.com

    VastaaPoista
  38. mukana kivassa arvonnassa.

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  39. Mukana! Olisipa kiva voittaa kassi!
    annaleena.emilia (at) gmail.com

    VastaaPoista
  40. Onpa hienoja! Mää tarttisin tällasen, ettei tarttis kantaa ostoksia seksikkäästi muovikassissa. Sitä paitsi ton saa olalle, mikä on huippua. Mukana: hekaket@utu.fi

    VastaaPoista
  41. osallistun.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Onpa ihana kassi, todella kätevä! Mukana siis!
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Onpa ihana ja kätevä! EHdottomasti mukana siis!
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  44. ohops, pahoittelut, tuli kahdesti...
    -Shiva-

    VastaaPoista
  45. Yritetään arpaonnea, aika magee on kassi!
    Mukana siis,
    spihamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Valinnanvaikeusthan siinä iskisi voittaessa, upeita kasseja!
    Mukana!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Siis hyvän tähden miten upeita!! Joku runsas kukikas olisi varmaan valintani jos onni osoittaisi tähän suuntaan...
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  48. Kestokassi Farm Artichoke Ihania! marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  49. Ihana kassi :) suvi.pihlajasalo (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  50. Jei, kassi mulle! Elina.lahdetie@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ihanan värikkäitä. Valitsisin noista varmaankin Farm Artichoke -mallin. backinreverieÄgmailÖcom

    VastaaPoista
  52. Kivannäköinen kassi. Mukana arvonnassa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa, Pop Stripes olisi suosikkini. :) pihinainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Prima Cherryssä kohtaa kaikki; väriyhdistelmä, muodot, aihe... ihania ovat.
    Mukana arvonnassa siis.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  55. Mukana.:) linnuton.puu@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Forest Bird on ihana ♥

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Ihania kasseja :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Prima Dahlian kotiuttaisin. Yksi tommonen kassi löytyykin jo kotoa, ovat erikäteviä!
    mimosa.mammikoura@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Tää haaveilee tosta Earth Rock kassista ;) satu.vanh@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Hmm, mun kommentti hävis johonkin, mutta kauneimmat kassit on Prima Cherry ja Prima Dahlia. Harmittelen meillä asuvia sataaseitsemääkymmentä kestokassia siksi, että ne ovat vetoisuudeltaan niin kamalan pieniä, että kauppaankin mennessä mukana on oltava viisi kassia, jotta vastataan yhtä esim. K-kaupan kestokassia. No, eivätpähän paina niin paljoa ja esim. hedelmille ovat ihan verrattomia, mutta isompia (ja kauniita ja edullisia) kasseja olenkin kaipaillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja oh, mulla ei olekaan profiilissa spostia! ammake@luukku.com

      Poista
  61. Mukana. :)


    Vii2@windowslive.com

    VastaaPoista
  62. Ihan ihania, mukana siis....
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  63. Mukaan vielä arvontaan :) ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa haapunen@gmail.con

    VastaaPoista
  65. Mukana arvonnassa. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  66. vielä ehdin! mukana arvonnassa! hanna.tiri@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana arvonnassa näin viime metreillä
    kristapasm(@)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Onpas hyödyllinen arvontapalkinto, mukana minäkin
    pauleceb AT gmail.com

    VastaaPoista
  69. Aivan ihania, eihän noista osaisi päättää minkä haluaisin
    janttarainen @ luukku.com

    VastaaPoista

Hae