Kun minä niin siitä Helsingistä tykkään

12.10.2014

Voi kuulkaatte. Kun joka kerta, kun minä siellä isolla kirkolla käväisen, niin minä siihen aina niin rakastun. Uudelleen ja uudelleen, ja ai...

Voi kuulkaatte. Kun joka kerta, kun minä siellä isolla kirkolla käväisen, niin minä siihen aina niin rakastun. Uudelleen ja uudelleen, ja aina vähän enemmän. Kun siellä on niin nättiä ja kaunista. Ja kun siellä on kaikki ja kaikkea. 



Kaveri kysyi eilen Kauppatorin lauantaivilinässä haahuillessamme, että haluaisinko muuttaa Helsinkiin. Vastasin, että kyllä, todellakin haluaisin, mutta kun minä en sitten mihinkään muualle haluaisikaan, kuin Helsinkiin. Siihen keskustaan, kantakaupunkiin.

Koska emme toistaiseksi vielä ole miljonäärejä, emme pystyisi asumaan Helsingin keskustassa sitten millään. Tai ehkä jossain yksiössä tai kaksiossa, mutta ei näin kivasti kuin nyt. Eikä ainakaan isommassa, mistä kuitenkin olemme täällä haaveilleet. 

Mutta jos voisimme samoilla puitteilla asua siellä kuin täällä, asuisimme jo siellä.


Näissä pienemmissä kaupungeissa kaikki on niin vaivatonta. Autolla pääsee tarvittaessa parkkeeraamaan melkein minkä tahansa paikan eteen, kävellen pääsee nopeasti keskustan alueella mihin vain, eikä mikään matka ikinä kestä yli puolta tuntia kauempaa. – Ei, vaikka menisi viereiseen kaupunkiin. Täällä me voimme asua keskustassa ihanassa, vanhassa yhtiössä sellaisella rahalla, mikä ei Helsigissä riittäisi vastaavaan edes kolminkertaisena. 

Tietysti luopumalla jostain saa usein jotain paljon parempaa, ja kaikkeen tietysti tottuu (jopa tunnin junamatkoihin), mutta toistaiseksi olemisen helppous, ja tietysti oma turvaverkko lähellä, pitävät meidät Turussa.
Mutta silti minä siitä Helsingistä haaveilen. Sinne aina lattelle haluan. Ihanaan ravintolaan syömään istahdan. Ihmisvilinää ihaillen kummastelen. Kruununhaan ja Töölön vanhoja taloja ihastelen. Esplanadin puistossa käpyttelen ja ratikoiden kilkatusta kuuntelen.  

Kun minä niin siitä Helsingistä tykkään.

You Might Also Like

7 comments

  1. Me jaetaan sama rakkaus! Tosin keskusta-asumiseen ei pystyttäisi mekään. Ehkä sun pitää tulla meille monille bloggaajakavereille kylään lähiöihin. On halvempaa neliöhintaa, paljon palveluita ja julkisilla keskustaan lattelle ihan hetkessä. Tämä on kyllä maailman paras suomalainen kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miehän kuule tuun! Onhan se hyvä kaupunki. Vähän hankala verrattuna pienempiin, mutta ihana! :)

      Poista
  2. Mä tykkään kans! Rakkaus on vaan syventynyt iän ja ajan myötä. Helsinki on ihana ja kaunis. Olin jokin aika sitten Punavuoressa työhaastattelussa ja nyt yritän päästä yli pettymyksestä kun en saanut sitä työhuonetta, josta näkyi pala kaikkea ihanaa (ois se duunikin ollu kiva! :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Kyllä mullekin maistuis Punavuorelainen työhuone! Helsinkin on <3

      Poista
  3. Helsinki on nätti :) Ite asutaan kyllä Helsingissä mutta keskustaan mulla ei ole mitään hinkua. Mä en jaksa niitä ratikoita jne :D

    http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsih! Se voi olla, että kun on liian lähellä jotain, niin ei siinä sitten enää oo mitään hienoa. Itse olen kyllästynyt jokirantaan, Turun linnaan ja kaikkiin lenkkeilymatkan varrella oleviin nähtävyyksiin! :D

      Poista
  4. Heh, itsellä oli juuri päinvastoin! Joka päivä kaipasin kotiin, juuri sieltä Punavuoren kaduilta. Nyt kahden lapsen äitinä en voisi kuvitellakaan, että kasvattaisin lapseni siinä ympäristössä. Mutta turistina paikka on ihan jees.

    VastaaPoista

Hae