Mä en kestä. Olen nyt pyykännyt parina päivänä noita vauvanvaatteita – nyt kun viimein sain sitä kaappitilaakin tehtyä. Pyykkäämisen ohella olen vähän väliä kuulostanut pajupilliltä piipittäessäni noille pienen pienille sukille, myssyille, bodeille ja haalareille.
Eilen, minun ollessa leffassa, mies oli laittanut yhden erän pyykkiä kuivumaan, ja sekin myönsi liikuttuneensa pyykkinarulle asettelemistaan minivermeistä.
Tänään laittelin noita kuivuneita minivaatteita kaappiin, enkä voinut sille mitään: mulle tuli kyyneleet silmiin, koska ne piskuiset vaatteet ovat vaan niin... pieniä. Itkettävän pieniä.
Ja kohta se pikkuruinen pikkumuija on täällä, pitämässä niitä pikkuisia sukkia ja bodeja. En kestä. Nyyhk.
3 comments
Ne vaatteet tuntuu etukäteen pieniltä, mutta kun sen mukulan on pusertanut ulos, on jotenkin konkretisoitunut joka kerta ettei se nyt niin valtavan pieni ollutkaan. Nyt taas kun katsoo jo noita 80 senttisiä vaatteita ja lasta, tuntuu 56 senttiset siinä rinnalla siltä että "tämä ei kyllä ikinä ole tuommoiseen minikokoon mahtunut". Mahtuihan se, esikoinen jopa kolmatta kuukautta!
VastaaPoistaMä vertailen täällä noita esikoisen melkein metrisen kokoisia vaatteita ja nuita pikkupikkupieniä kledjuja, ja oon ihan että voi ei! :)
PoistaTuleekohan muuten sitten kuopuksen synnyttyä sellainen olo, mistä aina puhutaan, että esikoinen kasvaa yhdessä yössä isoksi? Kun nyt se on kuitenkin ollut sellainen meidän pieni...
Kyllä mulla on joka lapsen syntymän jälkeen tullut sellainen olo että aiemmat vanheni hujauksessa ja ovat yhtäkkiä niin isoja. Suurin muutos oli kuitenkin just tokan syntyessä kun juuri kaksi täyttänyt esikoinen tosiaan kasvoi isoksi sen yön aikana kun kakkonen käytiin synnyttämässä.
VastaaPoista