Tietoa mainostajalle ›

Väsynyt, kömpelö virtahepo

4.11.2014

Kuvitelkaa sellainen iso synkeä möykky, joka vain haahuilee päämäärättä ympäriinsä. On kömpelö harmaa möhkäle, jonka tahmatassut eivät saa k...

Kuvitelkaa sellainen iso synkeä möykky, joka vain haahuilee päämäärättä ympäriinsä. On kömpelö harmaa möhkäle, jonka tahmatassut eivät saa kunnolla tartuttua mihinkään. Sen pään päällä on sadepilvi ja jalkojen alla upottavaa liejua.


Se tiputtelee kaikki käsistään, eikä se pääse kunnolla kyykkyyn nostamaan niitä. Kun se vihdoin pääsee, se ei pääse enää ylös. Sitten sen tekisi mieli vaan vetää pitkäkseen ja jäädä siihen paikkaan nukkumaan. 

Sen kädet ovat voimattomat ja sängyssä kääntyminenkin saa sen hengästymään. Sen väsymys tuntuu jo luissa ja sormenpäissä. Se ei saa nukuttua kunnolla, koska nukkuminenkin tuntuu liian raskaalta.


Oikeasti se haluaisi tehdä vaikka mitä, mutta usein pelkkä ajatus johonkin ryhtymisestä saa sen väsymään. Sitten se tylsistyy, eikä se tykkää tylsyydestä yhtään. 

Sen silmäpussit on tummat kuin synkin yö ja sen jalat tuntuvat raskailta kuin hiekkasäkit. Se ei jaksa puhua lauseita loppuun, koska sen huokailu peittää sanat alleen. Ja vaikka se yrittää hymyillä, se taitaa vaan irvistää. 

Sellainen se väsynyt, kömpelö virtahepo on. Sellaiselta musta juuri nyt tuntuu. Sellainen olo mulla juuri nyt on. 


Luulen, että tämä infernaalinen väsymys, josta aiemminkin valitin (anteeksi), johtuu siitä raudanpuuttesta, josta myös valitin aiemmin (anteeksi). Tilasin tuolloin sitä kaikkien suosittelemaa rautamehua, mutta enhän minä sitä ole muistanut ottaa kuin satunnaisesti. Nyt skarppasin ja olen muistanut hörpätä sitä parina päivänä putkeen. Toivotaan että se auttaa pian.

Mieli on edelleen hyvä ja intoa olisi vaikka mihin, mutta se fyysinen väsymys painaa ihan kamalasti. Välillä aina saan itsestäni irti jotain (äskön leivoin pullia, jee), ja sitten taas tulee väsymys. Vuorotellen, eestaas.

Niin! Ja siitä kömpelyydestä pakko sanoa, että sen lisäksi, ettei lapsen kenkien laittaminen, pukeminen, nostelu tai mikään mukaan onnistu, niin mä tiputtelen koko ajan asioita. Siis koko ajan, jatkuvasti. Eilen multa tippui neljä kertaa tomaattipyreepurkki putkeen. Niinku että kamoon, give me a brake!


Ehdottomiin tähtihetkiini kuitenkin kuuluu, kun olin taannoin autokaistalla mäkkärijonossa ja tiputin maksun hetkellä pankkikorttini penkin ja oven väliin. Tuo ajaminen on jo itsessään vähän hankalaa tämän jättimahan kanssa, mutta arvatkaapa oliko sen pankkikortin etsiminen siellä autossa helppoa. Ovea ei saanut auki kuin raolleen, koska olin siinä luukulla, ja ähisten, puhisten ja varmaan vähän hikoillenkin, yritin hinkuttaa itseäni johonkin otolliseen kortinpoimimisasentoon – tuloksetta. Niin kankean pullukkana, ettei ulottuvuus riittänyt kortin nostamiseen. – Mäkkärin luukulla. Hampurilaisia ostamassa. 

Jouduin luovuttamaan ja kaivamaan toisen kortin maksua varten. Se oli hieno hetki minulle, mutta varmasti myös sille sivusta seuranneelle myyjälle. Joka ei muuten ehkä nähnyt sieltä luukultaan, että olin raskaana. 

Taapero, tuo tunteideni tulkki.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tuttuja tuntemuksia, mutta mulla on vasta rv24 käynnissä.. :-S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh no! Toivottavasti ei pahene loppua kohden. Vaikka nyt kuuluisi tietty sanoa muina reiluna, että ootappa vaan. Mut en sano, koska se on ärsyttävää! :D

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki