Se on vuosi kohta paketissa. On ollut riemukas vuosi täällä rimpulamestoilla kanssanne. Blogi on kasvanut huimasti – kävijämäärät tupla...


Se on vuosi kohta paketissa. On ollut riemukas vuosi täällä rimpulamestoilla kanssanne. Blogi on kasvanut huimasti – kävijämäärät tuplaantuneet viime vuodesta! – ja meno on ollut mukavan rempseää.

Olen äärettömän iloinen, että te tajuutte mua. Ei tarvitse selitellä tai laitella disclaimereita, vaan voi heittää ihan huoletta hyv... noh, melko hyvää läppää. Välillä (usein) ihan paskaa, mutta senkin te tajuutte. Henki on hyvä ja mulla on iso luotto teihin.

Tässä on loppuvuonna vilahdellut blogeissa sellaisia vuosikoosteita ja mäkin nyt ekaa kertaa ihan vallan katsoin tuolta Google Analyticsistä, mitkä todella ovat tämän vuoden 234 tähänastisesta ja koko historian yli 600 postauksesta 2015 luetuimmat jutut!


Tähän laitan silti sen vastuuvapauslausekkeen: Mä en voi sille mitään, että just nää urpoimmat ovat niitä luetuimpia! Hah!

1. Pitkän parisuhteen salaisuus
2. Ei merkkiäkään synnytyksestä
3. Aikuisten kesken vs. lapsiperheporukalla ravintolassa
4. Tein huomion itsestäni
5. Minun yöni
6. Yhdyssana on kynnys kysymys
7. Kusinen keitto
8. Paras ehkäisymainos ikinä
9. 16 kysymystä juhlajärjestäjän keskeisimpiin kysymyksiin
10. Mies, joka osaa valita sanansa
11. Ikea-opas

Näähän on siis ihan herran haltuun aina, että mikä teksti saa minkäkinmoisen lennon, laadusta se ei kerro välttämättä mitään – löl, enkä itse osaa usein edes ennustaa, mistä jutusta tulee suosittu ja mistä ei. Mutta nämä nyt oli tuosta arkiriumbasta Analyticsin mukaan luetuimmat.


Kyselin taannoin myös kommenttikenttään mieleenpainuvimpia postauksia ja silloin esille nousi ehdottomasti yli muiden Kusinen keitto.

Muita useammin mainittuja postauksia, joita ei edellisessä luettelossa ole vielä listattu, olivat Katsaus juoksuharrastukseen, vauvan syntymä, eli Hän on täällä!, 13 askelta onnistuneeseen suihkussa käymiseen ja Rakas nakkipiilo.


Vaikken ruokablogiksi olekaan profiloitunut (no shit), mulla on luetuimpien joukossa paljon myös reseptejä. Osa jopa enemmän luettuja (kiitos Googlen) kuin nuo edellä mainitut!

Niistä tänä vuonna luetuimpia oli myös parit vanhemmat, mutta ei sen niin väliä!

1. Erittäin hyvä gluteeniton suolainen piiras
2. Nopeat, helpot, hiivattomat sämpylät
3. Ihan himputin hyvä tacosalaatti
4. Ihana rahka-omenatorttu (vuodelta 2013!)
5. Kaksi erinomaisen hyvää lehtikaalireseptiä


Kiitos taas vuodesta rakkaat kakkapeput ja hauskaa vuodenvaihdetta! Ei muuta kuin nakit silmille ja... ja... No, en keksinyt mitään hauskaa tähän.

10 kommenttia

Olen murehtija. Joskus lähtee ihan lapasesta oma murehtimiseni ja pienimmätkin tapahtumat, katseet, eleet ja... no ei mitkään paisuvat pääss...

Olen murehtija. Joskus lähtee ihan lapasesta oma murehtimiseni ja pienimmätkin tapahtumat, katseet, eleet ja... no ei mitkään paisuvat päässäni mörrimöykyiksi. Joku väittäisi paikoittain neuroottiseksi, mutta itse kutsun sitä lieväksi ylianalysoimishäiriöksi ja siitä koituvaksi toistuvaksi murheeseen johtavaksi pohdintailmentymäksi.

Mulla menee nämä vähän kausittain. Ehkä kerran kuussa, ehkä parissa. Joskus se kestää tunnin, joskus viikon. Asia pyörii päässä, eikä tahdo mennä sieltä pois. Harmittaa joku juttu, ahdistaa ja sitten että mitähän sekin ja tuokin ja tämäkin tästä nyt miettii.

Onnekseni mulla on tuo aviomies. Se aina mukavasti arikirealismillaan tiputtaa minut murhepilveltä takaisin maan päälle. Löytää jonkin järkevän vaihtoehdon salaliittoteorialleni ja saa aika hyvin, ehkä joku kahdeksan kymmenestä kerrasta, katkaistua neur... siis lievän ylianalysoimishäiriöni ja siitä koituvan toistuvan murheeseen johtavan pohdintailmentymäni tuloksen siivet.

Juuri männäviikolla sanoin sille, että taas nähtiin, miksi sen kanssa on hyvä olla naimisissa. Se kun keksi täydellisen hyvän vastineen mun pöljäilylle – ja luultavasti vielä täydellisen toden. Niin hyvän, että repesin nauramaan omalle urpoudelleni. Että ihanko kaikista maailman vaihtoehdoista olin sen surkeimman keksinyt ottaa totuudekseni. Enkä vaikka sitä todennäköisintä vaihtoehtoa.

No, tässä on sitten pitänyt aika paljon myös reenata ihan itsekin tätä tyhmistä ajatuskuluista luopumista. Paras vinkkini itselleni on, että jos se ei ole mitään, mihin minä voi vaikuttaa, antaisin sitten vaan olla. Tämähän ei tietystikään ole oma keksintöni, vaan siskoni laukoma, tai jonkun Dr. Philin, mutta melkein sama. Että onko se jotain, johon voit vaikuttaa? Ei? No, lopeta sitten murehtiminen.

Usein nämä murheeni ovat niitä, että ajattelen ehkä jonkun ajattelevan minusta jotain. Siis ei pidä tai ajattelee pahaa tai jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Siis ihan mitä vaan ja mitä milloinkin, tilanteeseen sopivasti. Mutta koska en voi vaikuttaa toisten ihmisten ajatuksiin, miksi murehtia? Ihan sama, olkoot, ajatelkoot.

Tämähän on varmasti suurelle osalle ihan pala kakkua, kuten meillä Ameriikassa sanotaan, mutta mun pitää välillä ihan muistuttaa siitä itseäni. Työstää ajatusta. Hyväksyä, että kaikkeen en voi omalla toiminnallani vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisin. Keskittyä niihin asioihin, joille voin jotain ja jättää muut ulos murhelistaltani. Ei se nyt voi olla niin vaikeaa, voiko?

Toisin sanoen:



Näin mä sit pyrin olla aina jatkossa, kun meinaan alkaa murehtimaan liikaa. Mun uusi tunnari heikkona hetkenä. Iha hyvä?

6 kommenttia

Aina ei lähe. Ihan istuin nyt tunnin tässä ja tuijottelin tyhjää ruutua (eli surffailin Facebookissa) ja ei vaan lähe. Ei niin ei. "San...

Aina ei lähe. Ihan istuin nyt tunnin tässä ja tuijottelin tyhjää ruutua (eli surffailin Facebookissa) ja ei vaan lähe. Ei niin ei. "Sano jotain hauskaa, niin kirjoitan sen blogiin", sanoin miehelle, mutta ei siitäkään lähtenyt mitään. Ku ei lähe.

Aloin sitten kirjoittaa jotain meidän uudesta matosta ja siitä, kun meidän joulukuusi lähti ihan tuosta nuin vaan just äskön pois. Ei sopinut mun uuden maton kanssa, joten sai mennä. Sitten olinkin huomaamattani taas tulossa kakka-punchlineen ja ajattelin, että ehkä tässä on viime aikoina taas ollut ihan tarpeeksi kakkajuttuja täällä blogissa, että antaapa olla.

Nooh. Kun nyt palat kuitenkin halusta kuulla, mikä kakkajuttu se olisi ollut, niin sellainen vaan, että meidän koirilla alkaa yleensä aina just sillon ripuli, kun tuon tänne uuden maton tai minkä tahansa uuden asian. Niin vaan alkaa heti mahassa kiertää ja pakko paskoa sen päälle. Tai välittömään läheisyyteen ainakin. Paitsi tekokuusen. Siihen ei kakka tullut lähellekään. Saattaa muuten olla, että sen tekokuusen olemassaoloaika oli ehkä sisäsiistein kausi meillä ikinä. Taidanpa hakea takaisin.

Mies muuten kysyi, kun ilmoitin, että nyt lähtee kuusi vaihtoon, että olenko nyt ihan varma? Kysyin, että miten niin olenko ihan varma – totta kai olen, vai luuleeko se, että muutan heti kuusen purettuani mieleni ja ripustan valot ja pallot poikineen siihen takaisin. Urpo. Vastasi, että no ei musta kuulemma tiiä(?!).

Pöh, vai ei ti... No ei kyllä tiedäkään.
Kaverin kuusi.

Aikamala. Ei meinannut sormet perässä pysyä, ku yhtäkkiä tuli niin paljon juttua, että itsekin vähän hätäännyin. Lähti sittenkin. Ihan paskaa, mutta lähti. Postaus se on huonokin postaus.

Eikä tämäkään postaus selvinnyt kakkajututta. Anteeksi. En voi sille mitään. Onko tähän jotain lääkettä? Terapiaa? Homeopatiaa? Antibiootteja? Ihan mitä vaan. Otan kaikki.

Tässä joulun aikaan ja loppuvuodesta olen alkanut muistella vuoden takaisia. Kun vatsa oli kolmen kinkun kokoinen, kun tuntemuksia tuli ja m...

Tässä joulun aikaan ja loppuvuodesta olen alkanut muistella vuoden takaisia. Kun vatsa oli kolmen kinkun kokoinen, kun tuntemuksia tuli ja meni, kun jännitettiin, kummalle vuodelle vauva syntyy, ja kun se sitten viimein syntyi – seuraavan vuoden puolella.

Mä en haluaisi unohtaa niitä aikoja ollenkaan. Olin ihan kamalan onnellinen silloin. Nytkin toki, mutta se loppuraskaus, uuden vauvan odottaminen ja se positiivinen jännitys on niin hurmaavaa. Ja kun se vauva sitten syntyi ja se siitä koittanut seesteinen, lämpöinen vauva-aika. Koko perhe koko ajan yhdessä. Kiireetöntä yhdessäoloa. Vauvakuplaa. Ah, sitä vauvakuplaa.

Lueskelin juuri silloisia postauksia ja täytyy sanoa, että tuntuu, että myös te siellä olitte jotenkin tosi läsnä tässä hommassa.

Tuntuu, että myötäelitte mukana ja mulla on tosi hyvä fiilis niistä ajoista blogin suhteen. Kaikki tsemppaavat viestit, empatia, ja se aito tunne siitä, että te olitte meidän puolesta onnellisia. Aivan kuin oltaisiin oltu samassa veneessä. Ja itse asiassa jotkut teistä olivatkin. Ainakin muutamalla lukijalla oli ihan samoihin aikoihin laskettu aika! Miten teillä siellä sujuu, hei?

Kohta vauva täyttää jo vuoden, enkä pysty olla katsomattta meidän sairaalakuvia ilman liikutusta. Se sen ajan tunne vyöryy ihanasti päälle.

Etenkin tuo mieheni ottama pihakuva sairaalahuoneemme ikunnasta kiteyttää kaiken. Sen suloisen ramaisevan tunteen, mikä vauvan syntymän jälkeen oli. Raskauden loppuminen, uuden alkaminen. Pysähtyneisyys. Toiveikas, kiitollinen olo. Ja se mieletön hormonicocktail, jonka huumavassa vaikutuksessa sitä vain leijui pieni vastasyntynyt sylissään. Ah.


Se oli vaan niin hyvää. Onnellista, täydellistä, ihanaa.

Apua, tuliko mulle juuri vauvakuume? Ei, ei, ei... Saatetaan nyt tämä yksikin vauvavuosi loppuun!

10 kommenttia

Tiedättekö, mistä tietää, ettei kehno tekokuusenne hämää ketään? Nimittäin. Tarkkasilmäisimmät lukijat jo huomaavat, että kuvasta puut...


Tiedättekö, mistä tietää, ettei kehno tekokuusenne hämää ketään?

Nimittäin. Tarkkasilmäisimmät lukijat jo huomaavat, että kuvasta puuttuu eräs keskeinen jouluelementti.

Mikä kumma? kysyy toinen. Siinähän on kaikki. Pallot, valot, nauhat poikineen!

Mutta vähänpä tietää. Ei ole joulua ilman... Noh, katsotaanpas...


Sytyttääkö? Eikö?

Katsotaanpa uudelleen...


Sytyttääkö jo?

Annan vinkin.


Noniin, sepä se! Vuoden tärkein koriste uupuu! Mr Hankey! Joulukakka! Miten, miksi, miten, ei voi olla totta!

Edes koira ei mene lankaan tämän kanssa!

Jollei jouluna ole kuusta, voiko joulukakka tullakkaan? Jollei jouluna ole joulukakkaa, onko jouluakaan? Jos puu kaatuu metsässä, eikä Milda ole sitä kakkaamassa, tuleeko siitä silti joulukuusi? 

Vaikeiden kysymysten äärellä tässä.

Joten Milda, pliis. Minun ja meidän kaikkien hyväksi. Pistät vaan silmät kiinni ja kuvittelet sen oikeaksi. Sen verran pystyt sinäkin taipumaan uuden edessä. Tuonko aidon kuusenoksan, jota voit haistella vähän? Vähän jeesiä nyt, koira. Yrittäsit edes!


En pysty siihen, äiti. Pahoitteluni, äiti. "If there is no tree, there is no poo."

***

Leppoisaa joulua kaikille!

2 kommenttia

...is ovi. Eiku door. Mut niinku ovi. Meillä on sillä lailla urpo koti, että meillä ei ole ovia. Sisällä, siis. No on kylppärissä (huh) ja...

...is ovi. Eiku door. Mut niinku ovi.

Meillä on sillä lailla urpo koti, että meillä ei ole ovia. Sisällä, siis. No on kylppärissä (huh) ja vessassa (tupla-huh!) sentään, mutta muuten ei. Makkarien ovet avautuvat vääriin suuntiin nykyisellään, ja silloin neljä vuotta sitten, kun tämä koti ostettiin, otimme toisen makkarin hankalasti vessan oven eteen avautuvan oven pois. Toisessa makkarissa ovi olikin jo valmiiksi pois.

Jos ovet haluttaisiin avautumaan järkevästi, eli ei kylppärin tai vessan oven eteen, karmit pitäisi kääntää, ja se, mitä tuossa juuri puusepältä kyselin, olisi ihan vitullinen homma näillä meidän metrin rautanauloilla asennetuilla antiikkikarmilla.

Karmien edestä pitäisi purkaa kaapit, jutut, kaikki, jotta karmit saataisiin yleensäkin edes irti. Samassa menisi ympärillä olevat seinien ja muiden maalit poikineen uusiksi. Liian työlästä, en jaksa.

No, nyt ollaan kuitenkin tultu pisteeseen, että meidän on pakko se ovi vaan silti laittaa. Avautukoot vaan väärään suuntaan ja olkoot sitten hankala, mutta pakko. Pakko. Kahden lapsen kanssa nukkumisjärjestelyt on muutenkin moista kikkailua, saati sitten ovettomassa kodissa.

Aletaan nimittäin olla aika valmiita siihen, että jokainen vähänkin kovempi ääni havahduttaa vauvan hereille – no, lähinnä vain sellaisen herkän unen jaksolla – ja että joka. ikisenä. aamuna. esikoinen herättää vauvan ihan vaan pitämällä normaalia ääntään. Aika isoa sellaista, mutta se on sen tyyli. Äänekkyys. Ölinä. Kyl te tiiätte.
Kotimme ulkoa.

Ovi on vintillä, tänään se on tuleva sieltä alas. Pakko. Se taitaa pikkasen ottaa listan maaliin kiinni, niinku just sen maalikerroksen millin verran, mutta haittaako se sitten? Maalit ruttuun ja äänieristystä kehiin! Itse ovikin on aika ruttusessa kunnossa, mutta aiva seima, kuten meillä Turussa ammareiden kesken sanotaan.

Rakas joulupukki, vain ovi riittää. (Ja ois joku hieronta-jalkahoitolahjakorttikin ihan kiva.)

2 kommenttia

1. Luota vanhaan suunnitelmaan: Pari päivää ennen aattoa kuusi lähimyyjältä ja kotiin koristelemaan. 2. Lue juttu, kuinka kuuset ovat a...


1. Luota vanhaan suunnitelmaan: Pari päivää ennen aattoa kuusi lähimyyjältä ja kotiin koristelemaan.

2. Lue juttu, kuinka kuuset ovat allergisoivia homeitiöpommeja ja sairastuttavat sinut, lapsesi, kotisi, koirasi, naapurisi ja enosi.

3. Järkyty vähän. Ilmoita miehellesi, että tarvitaan sittenkin tekokuusi.

4. Mielellään tänään.

5. Tiedustele nopeasti aidon näköisten tekokuusien perään. Huomaa, että mistään ei löydy suositeltuja kuusia. Aloita googlettelu.

6. Löydä ihan hyvä kuusi Clasulta.

7. Lähetä mies hakemaan kuusi. Käske sen ostaa myös uudet valot kuuseen. Vanhat on menneet rikki. Ainiin ja konvehdit, niitäkin tarvitaan.

8. Saa kuva mieheltäsi jostain markan kuusesta. Integroiduilla ledeillä.

9. Hylkää tarjous ja käske ostaa se alkuperäinen vaihtoehto.

10. Saa uusi viesti mieheltäsi: haluamasi kuusi loppu Clasulta. Eikä haluamiasi jouluvalojakaan ole.

11. Ehdota Stockaa. Siellä näyttäisi interwebin mukaan olevan kaikkea haluamaasi. Plus yksi Fermlivin kuusenalusmatto. Sekin ois kiva.

12. Saa mieheltä viesti, että ko. kuusta ei ole sielläkään. Lisäksi kaikki jouluvalot ovat loppu. Myös se matto.

13. Pyydä miestäsi tuomaan sushia kotiin tullessaan.


14. Saa viesti, että ainoa suhteellisen ok kuusi Stockalla on näytekappale. Ehdota miehellesi sen ostamista.

15. Saa viesti, että sushi on tuloillaan, näytekuusi kohta purettu ja sitä odotellessa mies aikoo kokeilla Sokosta jouluvalojen toivossa.

16. Saa viesti, että myös Sokoksella on jouluvalot loppu.

17. Ja konvehdit, paitsi Pandat ja ne ei kuulemma käy.

18. Saa mies ja näytekappalekuusi kotiin.

19. Avaa sille olut.

20. Miehelle. Ei kuuset juo olutta.

21. Kokoa näytekappalekuusi.

22. Riisu ikkunasta jouluvalot kuuseen ja koristele kuusi.

23. Saa pieni morkkis, koska se kuusi näyttää huolellisesta kartoituksestasi huolimatta kyllä silti ihan... tekokuuselta.

24. Käännä katseesi pois kuusesta, kaada lasi punkkua itsellesi ja unohda se helvetin kuusi. Myyt sen sitten ensi vuonna Tori.fi:ssä ja palaat kohtaan yksi.


Kuvissa viime vuoden kaunis, aito, oikea kuusi. Sattuu. Oispa konvehteja.

2 kommenttia

"Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; s inne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy. Joulumaasta kuvitellaan paljon k...

"Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista, kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta, joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä..."


Jos jollain on vielä joulufiilis hukassa, niin...



Joulun taika löydetty! Lähempänä kuin uskoinkaan. Hurraa! 

*** 

Yllätyskynttilänjalka-arvonnan voittajat ovat Anelma ja Elina! Laitelkaa mulle sähköpostia: mammarimpuilee@gmail.com!

Suuri kiitos kaikille osallistujille, ja voi ei, miten ihania mieleenpainuvimpia postauksia teillä oli! Kiitos, kiitos, kiitos!


Pikkumuija jatkaa tutulla linjallaan : -Sano äiti -Kakka! -Eiku äi-ti -Kak-ka! -Ei vaan äiii-ti -Kaaak-ka -Äi-ti -Äiii- kakka ! -Äiti ...

Pikkumuija jatkaa tutulla linjallaan:

-Sano äiti
-Kakka!
-Eiku äi-ti

-Kak-ka!
-Ei vaan äiii-ti
-Kaaak-ka
-Äi-ti

-Äiii-kakka!
-Äiti
-Kaaii-ti
-Äiti
-KAKKA!


Ok. Ei kait siinä.
Tässä hän on vähän pöydällä.

Kyllä se sen on jo sanonut, mutta minkäs teet – huumorinainen mikä huumorinainen.

***

Eilinen aiheeseen liittyvä kirkkoepisodi täällä.

Ja hei: Muista käydä osallistumassa yllätyskynttilänjalka-arvontaan täällä!

2 kommenttia

Käytiin koko perhe vähän kirkossa. Jouluhommia fiilistelemässä, kun oli oikein kutsuttu ja kaikkea. Siellä oli sellaisen lämpimän sekava t...

Käytiin koko perhe vähän kirkossa. Jouluhommia fiilistelemässä, kun oli oikein kutsuttu ja kaikkea.

Siellä oli sellaisen lämpimän sekava tunnelma. Kolmasosa, ehkä jopa puolet väestä oli lapsia, joten aivan sellaista staattisen hiljaista, muutamalla satunnaisella yskäisyllä maustettua tunnelmaa ei aivan saavutettu. Eikä tarvitsekaan – hyvä se on olla välillä vähän elämääkin kirkossa. Tarvi siellä aina niin muina körttiläisinä tuppisuina kökkiä.

No meidän vauvahenkilö vei elämöinnin ihan omille leveleilleen. Kirkoissahan on sillä lailla kiva akustiikka, että siellä kaikuu oikein mukavasti. Erityisesti k-kirjain saa komean kaiun, kun oikein kipakasti kajauttaa.

Siinä sitten, papin kertoessa joulun sanomaa, vai mitähän se siellä nyt yrittikään kertoa, eräs yksitoistakuinen huuteli yhtäkkiä, äkkiarvaamatta täysin sopimattomia kesken papin puheen. Tiedän, vauvani, en minäkään ole aivan samaa mieltä kaikista jouluperinteiden alkuperistä, mutta että pappi puhui sinusta silkkaa shaibaa? Vähän julmaa, hei vauva.

Katsokaas, kun siinä, kesken papin jumalallisten lauseiden, alkoi kakkaa huutamaan, hävytön. KAK-KA, KAK-KA! kirkkaalla vauvaäänellään julisti, vaikka minä yritin kertoa, että yritetttäisiin nyt edes vähän kunnioittaa toisten ihmisten vakaumuksia. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta hei joku roti, hei vauva.

Mutta minkäs teet. Ei hän ottanut kuulevin, vaikkakin aika pieniin korviinsa oppineen äitinsä järkeviä, väittäisin suorastaan viisaita neuvoja. Jatkoi vain uhmakkaasti solvauksiaan. Nuori pakanallinen, sanoi olevansa.

Hmph, nykyajan nuoriso. Ei mitään häpyä.

8 kommenttia

Mä tuossa taannoin tilailin vähän nettiputiikeista asioita ja tulin sitten vahingossa tilanneeksi kynttilänjalat tuplana. Ajattelin nyt näin...

Mä tuossa taannoin tilailin vähän nettiputiikeista asioita ja tulin sitten vahingossa tilanneeksi kynttilänjalat tuplana. Ajattelin nyt näin joulun alla, että voisin vaikka arpoa ne täällä pois, koska te olette niin kivoja. Pieni jouluylläri hei vähäks ihanaa, ääää!

No ei ole noin ihanaa, mutta arvotaan nyt kuitenkin.

Kynttilänjalat ovat siis nämä (kannattaa katsoa sieltä parempi kuva, kun tää mun äskön pimeessä kännykällä räpsäsemäni on niin avuton) ja mää ajattelisisin, että voisin arpoa kahdelle yhden jalan, koska noi menee trendikkäästi yksinkin.

Osallistua voi kommentoimalla vaan jotain, mutta musta ois tällä kertaa ihana kuulla – näin kun loppuvuotta elellään –, että mikä susta on ollut hauskin, urpoin tai mikä vaan mieleenpainuvin postaus tänä vuonna! Jos olet anonyymi kommentoija, niin jätä kommenttiin jokin nimimerkki itsestäsi.

Arvonnan suoritan jo tulevana sunnuntaina 20.12.15 klo. 18 ja maanantaina nakkaan voittajille paketit postiin – edellyttäen tietysti, että olen saanut voittajiin siihen mennessä yhteydet ja osoitteet on selvillä! Paketti saattaa siis ehtiä jo jouluksi kotiin, joten hiphurraa vaan sillekin!


Edit. Arvonnan voittajat täällä

52 kommenttia

Hei, arvatkaapas mitä! Nooh, nyt kun palatte  tietysti halusta kuulla, niin mä sain syksyllä puhelun yhdeltä tyypiltä. Se on yksi mun bl...

Hei, arvatkaapas mitä!

Nooh, nyt kun palatte tietysti halusta kuulla, niin mä sain syksyllä puhelun yhdeltä tyypiltä. Se on yksi mun blogi-idoleistani, ja se kysyi, haluaisinko tulla heidän remmiinsä. Muistan aikanani ihastelleeni kyseistä remmiä, että oispa aika khuulia joskus vielä kuulua siihen, ja nyt yhtäkkiä mulle soitetaan ja kysytään, että miten olisi.

Mä tykkään ihan kamalasti tämänhetkisestäkin remmistä, Blogiringistä, ja etenkin sen taitavista, omistautuneista ja ihanista naisista siellä toimistolla, sekä sen lempeästä, auttavaisesta ja yhteisöllisestä bloggaajaporukasta. Saamani puhelu oli silti tarjous, josta ei voinut kieltäytyä (tähän ei kuitenkaan liittynyt mitään hevosenpäitä sängyssä).

No, se tyyppi, joka mulle soitti, oli Hanne Lähiömutsista ja se remmi, johon mua pyydettiin, oli Suomen Blogimedia. Se koostuu itsenäisistä, ammattimaisista bloggaajista ja on muuten aika tekijämäen porukkaa, kurkatkaapa!

Yhteistyökuviohommat pysyvät ennallaan siinä mielessä, että niitä tulee ja niitä teen. Edelleen vapaaehtoisesti ja sellaisista jutuista, jotka mua itseäni kiinnostaa. Täähän on se mitä aina kuuluu painottaa näissä yhteistyökuviokertomuksissa, haha, mutta niin se vaan on! 


Sivuille imestyy perjantain aikana Blogimedian banneri, sekä muita bannereita. Se onkin ehkä näkyvin muutos ulospäin, mutta sen dramaattisemmasta muutoksesta ei ole kyse. Blogin osoite, itsenäisyyteni tai juttujen taso ei muutu, mutta mediamyyntiä sisältöyhteistöineen hoitaa nyt toinen firma. 

Mä olen tosi innoissani päästessäni tuohon rautaisten bloggaaja-ammattilaisten joukkoon ja olen vieläkin otettu ehdotuksesta. Tää mun rakas rimpuilublogini tuollaisessa kovassa seurassa, nam!

Sellaisia uutisia tähän keskiviikkoon! Hurraa!

Kiitos ihana, lempeä Blogirinki parista viime vuodesta ja kaikkea hyvää sinne kaikille! Olette mahtavia! Törmäillään!

31 kommenttia

Meidän lapset on tosi kivoja matkustuskavereita ja aivan ihania, mutta kun ne on tuommosia lapsia, niin niiden kanssa on joskus vä...


Meidän lapset on tosi kivoja matkustuskavereita ja aivan ihania, mutta kun ne on tuommosia lapsia, niin niiden kanssa on joskus vähän... no, mitä mä tässä selitän, tiedättehän te! Sitten aikuisia väsyttää ja lapsia väsyttää ja... Noh, silti aina me vaan reissuille silti lähdetään, että ei se kamalaa ole, mutta.

-Olipa kyse sitten yhden yön reissusta tai viikon reissusta, matkalaukkujen ja nyssyköiden määrä on vakio. Auto on lähtiessä joka tapauksessa täynnä, kuten myös tullessa pyykkikori... ja mitta.

-Jos kotona nukkuu katkonaisesti, niin voi jösses, niin nukkuu reissussakin. Meikä on viime yönä ollut sellainenkin unien mahdollistaja. Sellainen uni-DJ, tiedättehän?

Sellainen, joka oikealla kädellä rauhoittelee pyörivää taaperoa, nostaa tippunutta peittoa ja silittää korvan takaa, ja vasemmalla kädellä imettää vauvaa, siirtelee unipotkivaa mittarimatovauvaa uudelleen ja uudelleen alemmas, ettei pää ota kiinni seinään ja tekee kaikki kevätjuhlaliikkeet, jotta kenenkään uni ei katkeaisi. 

-Mikähän taika siinä muuten on, että automatkoista usein vain 50 prosenttia lapsista on tyytyväisiä? Toinen vetelee sikeitä taju kankaalla, niin toiselle tulee nälkä/kakkahätä/jano/muu angsti. Mikä olisikaan ihanampi näky, kuin takapenkillinen nukkuvia naperoita? Ei mikään. Ei sitten niin mikään.


-Onko kamalan paha asia ja täten täysin huono äiti, jos kotiin tullessa lapsen "kevyen" energianpurkuriehumisrössyilyjakson jälkeen, pyytää lapsensa hetkeksi sohvan nurkkaan ja laittaa sille netistä lastenohjelmaa pyörimään? Niinku että passivoidu lapseni, passivoidu. Edes hetkeksi, voi hyvä jumala – passivoidu.

-Koska saa laittaa lapset nukkumaan? Seitsemän ei liene liian ajoissa? Jos väitän, että ollaan siirrytty kesä- tai talviaikaan ja kellot on vielä siirtämättä ja Helsingissä on eri aikavyöhyke kuin täällä ja joulupukkikin tahtoisi, että menette ajoissa nukkumaan ja ja ja... No, jotain keksin.

-Ennen sitä silti vielä pitsaa iltapalaksi. Tai pizzaa, zetalla. Kaikki käy, kuha tulee kotiinkuljetuksella (tähän se kuhameemi). Minen poistu kotoani seuraavaan kahteen vuorokauteen. Käperryn henkiseen laturiini ja kurkkaan ulos vain pieruleggareistani käsin.

-Ainiin toi vauva. Sille pitää sitä puuroa silti. Koska vauvat saavat syödä pitsaa? 

4 kommenttia

Amatöörimpi kummitäti voisi kuvitella, että on kätevämpää ottaa kahdeksanvuotias kummityttö kauppaan mukaan valitsemaan itselleen mielu...


Amatöörimpi kummitäti voisi kuvitella, että on kätevämpää ottaa kahdeksanvuotias kummityttö kauppaan mukaan valitsemaan itselleen mieluisen Kånkeninsa. Että menee sitten kerralla toi väri nappiin.

Nooh...

-TÄN MÄ HALUUN! Tän vaaleensinisen!!!
-Okei. Tämä siis!
-...tai sit tää punanen.
-Aha, okei, no se sitten?
-Joo, tai toi lila.
-Jaha, no nyt sun täytyy päättää.
-Joo, tää lila ihan varmasti.
-Sä oot nyt satavarma?
-Joo. Mitä on kolme kertaa sata?
-Kolmesataa..?
-No, mä on viiskyt varma.
-Aha, no mistä sä oisit satavarma?
-Käänny pois, niin mä laitan sen repun selkään mistä mä oon satavarma.
-...
-Noni, saa katsoa!
-Ai vihree sittenkin?!
-Joo, tää se on! Tää, tai sit toi pinkki.
-Hei, nyt sun pitäis kyllä valita. Vain yhden voi ottaa.
-Joo. Mä otan ton sinisen.
-Sinisen sittenkin? 
-Joo, se sopii mun takkiin.
-Okei, no sä olet siitä nyt satavarma?
-Joo, kolmesataa varma. 
-No se sitten. 
-Se, tai sitten toi lila.
-Hei nyt sit...
-Lila, punanen tai vihree.
-No jos sä mietit vielä ja ilmoitat sitten.
-Joo.

Kävellään pois kaupasta.

-Nyt mä tiedän! Mä otan sen pinkin.
-Selvä.
-Eiku sen...
-...nyt mietit ihan rauhassa vielä!
-Ok.

Toistaiseksi värivalinta on vielä auki.

8 kommenttia

Mähän en ole mikään kamalan hyvä käsistäni. Tai niinku olen, mutta omassa päässäni ja sitten se lopputulema voi olla jotain ihan... skeidaa....

Mähän en ole mikään kamalan hyvä käsistäni. Tai niinku olen, mutta omassa päässäni ja sitten se lopputulema voi olla jotain ihan... skeidaa. Askarteluhommat ja muut on vähän muiden heiniä, ehkä. Ruoanlaitto ja semmonen leipominen on enempi mun vahvuuksia.

Joskus toki onnistaa myös askartelusaralla ja muulla kädentaitoalalla, mutta ei ihan hirveen usein. Noh, kyl te tiedätte. Piparkakkutalot, partylakit ja muut...

No sitten kun törmään johonkin, jonka joku on tehnyt ihan itse ja jos se on vielä tyylikästä ja taidokasta, oon ihan pähkinöinä. Jos se on vielä ihan tuosta naapurista, tiäkste kotimaista, saati vielä turkulaista, niin olen ihan... pähkinöi... eiku ton mä jo sanoin... öö.. mantelei.... eih... noh, tosi-tosi innoissani!

Turussa tuo Forum on ollut aika pitkään kuollut. On ollut tyhjää liiketilaa täynnä – muutamia sinnikkäitä yrittäjiä lukuunottamatta. Tänään muistin yhtäkkiä koko Forumin olemassaolon ja sen, että sinne on avattu niin uutta sushipaikkaa, kuin kotimaista designiakin myyvää putiikkia. Ja sitten tietysti kahvia. Rakkaudella valmistettua kahvia, kun myös Kaffillari on parkkeerannut hetkeksi pyöränsä sinne.

Ilokseni huomasin, että ensin pop-up-kaupaksi luulemani Puf Designmarket on tullut Forumiin jäädäkseen, ja vielä suuremmaksi ilokseni huomasin, että se on fantastisen hieno!

Tiedättekö sellainen, että voisin viedä kaikki Turkuun, tai vaikka Suomeen tulevat turistit sinne ja esitellä ylpeydellä, kuinka hienoa käsityötä meillä täällä tehdään. Sellaista kotipaikkaylpeyttä niistä, vaikkei itselläni mitään tekemistä niiden kanssa olekaan.

Okei, no jos saan leijua, niin tunnen mä yhden tyypin, joka on yksi niistä tyypeistä, joka on mukana yhessä semmosessa merkissä, jota myydään nyt just siellä Pufissa. Melkein sukua siis julkkikselle.

Niin, ja se tuote on Kräftkuus ja se tekee pääosin puusta kaikkea hienoa!

Tuossa on Kräftkuusen Hanna. Hän on taitava. On muuten suunnitellut myös mieheni logon!

Itse ostin tänään Kräfkuusin sormuksen ja joulukortteja. Pari muutakin juttua aion ostaa, mutten voi kertoa, koska ne on menossa joulupakettiin sitten. Kräftkuusen kuusihenkinen (heh-heh, huomasitteko, kuusi – kuusi?) porukka on tehnyt suurimman osan puujutuistaan Turun puistojen kaadetuista huonokuntoisista ylijäämäpuista. Eli kierrätystä sekin, eikö?

Mä en huomannut epähuomiossa ottaa yhtään kuva-kuvaa Puf Desingmarketista, snäppäsin vaan sieltä, mutta Kräftkuusen kojusta otin senkin edestä!

Mikäli täällä linjoilla on turkulaisia tai Turussa liikkuvia, niin käykää nyt hyvänen aika siellä Forumissa tsekkaamassa tuo kauppa ja sitten tietysti kaikkien muiden niiden ihanien kotimaisten designien lisäksi tuo Kräftkuus!

Ja muualla enempi liikuskelevat, niin Pufilla on myös nettikauppa!

Kräfkuusia saa myös nyt viikonloppuna Taideakatemian myyjäisistä, sekä ensi viikonloppuna Logomon Uuden muotoilun joulumarketista.

Menkää, ostakaa, tukekaa suomalaista designia! Aaaah, ihanaa!

Okei, nyt, hyvää yötä!

2 kommenttia

No huh, huh. Ette usko, mitä meinasi tapahtua! Oli jo tosi lähellä. Ihan itsekin säikähdin! Olin jo netissä tyyliin syöttämässä Masterin ...


No huh, huh. Ette usko, mitä meinasi tapahtua! Oli jo tosi lähellä. Ihan itsekin säikähdin! Olin jo netissä tyyliin syöttämässä Masterin tunnusta, ja kaikki sähköpostiosoitteet, kengännumerot ja kaikki oli jo täytettynä. Olin ihan et joo, tää on niin nyt mun juttu, pakkaan vaan kamat ja lähen.

Sitten laitoin miehelle viestin, että miten on, kerkiinkö kuudeksi. Kun siitä ei puol kuuteen mennessä ollut vielä kuulunut, niin päättelin, että en vissiin kerkee. Vitsi mikä helpotus. Alkoi nimittäin jo pikkasen lahkeessa tutisee, kun mietin itseäni siellä.

Hikisenä ja paksuna. Kirkkaiden loisteputkien alla, muiden silmät liimautuneena selkääni, punainen naamani peilissä... Huh, huh. Sen jälkeen alastomana muiden edessä, suihkua hädissään etsimässä, pikaisesti itseään huuhtomassa. Saunaan? Enpä usko.

Jumppaan. Meinasin mennä jumppaan. Ryhmäliikuntaan. Johonkin Love2Danceen. Eisssss...

Läheltä piti.

6 kommenttia

Siitä piparkakkutalosta vielä. Niin, niin, siitä helvetin piparkakkutalosta . Sitä niin rakkaudella väänsin. Kaikkeni annoin, sokerihommi...


Siitä piparkakkutalosta vielä. Niin, niin, siitä helvetin piparkakkutalosta. Sitä niin rakkaudella väänsin. Kaikkeni annoin, sokerihommilla itseni poltin. Vieläkin vähän sattuu. Insinöörin tarkkuudella seiniä asensin. Ranskanpastilleja yksitellen asettelin. Strösselillä lempeästi kutittelin.

No se sitten romahti. En tajua miten se sillä lailla. Ihan itsestään.

Mutta sitten! Ettepä arvaakaan mitä löysin!

Hiippailin aamulla keittiöön ja...


Prrrrkele! Syylliset löydetty! Suoraan rysän päältä!

Miksen mä tätä hoksannut?! Ei kai minun piparkakkutalon rakennustaidoissani nyt mitään vikaa ole. Tietystikään. Meinasin jo mennä itseeni. Huh, läheltä piti.

Eli varokaa tuholaisia! Näin talvisin ne etsiytyvät sisälle lämpimään – eikä mikään ole niille pyhää!

(Kiitos Dinovember.)

12 kommenttia

Noniin. Siellä oltiin. Oli kivaa. Tunnelma oli lämminhenkinen ja hyvä. Minusta oli kiva tavata Marjo Niittyviita, koska itse edustan,...


Noniin. Siellä oltiin. Oli kivaa. Tunnelma oli lämminhenkinen ja hyvä.

Minusta oli kiva tavata Marjo Niittyviita, koska itse edustan, varsinkin tämän blogini perusteella, ehkä aika eri äitityyppiä, kuin taas se Marjosta annettu julkisuuskuva, eli Super-Marjo. Marjo oli tosi symppis, kiva tyyppi ja myös huumorintajuinen. Onneksi.

Itsehän katsokaas loistin taas ihan tyylilleni ominaisesti. Kun Marjo kertoi takahuoneessa väsymyskertomustaan kaikkine hampaiden lähtemisiin ja laihtumisineen, pyrskähdin yhtäkkiä nauruun kesken kertomuksen. En siis tietystikään Marjon väsymysjutulle, jossa ei tietystikään ollut mitään naurettavaa, vaan veljeni urpolle tekstarille, jonka satuin juuri vilkaisemaan kesken kaiken.

Veljeni kehotti tekstiviestissä minua kysymään Wiskarilta, haluisiko se tilkan mun rintamaitoa (eli sitä kahvimaitoa), ja siinä jo muutenkin semisti jännässä tilanteessa takahuoneessa, Arttu Wiskaria vastapäätä katsellessa ja täysin ilmeisesti sosiaalisesti lahjattomana henkilönä, repesin. Saaden koko takahuoneen huomion itseeni. Nam.

No, sen olisi tietysti voinut vaan kuitata sillä, että joo sori, tuli hauska tekstari, pahoitteluni, jatkakaa, mutta sen sijaan kerroin niille mille nauroin. Siis KERROIN. Niinku että mun veli laittoi viestin, että haluuksä mun rintamaitoa(??!!).

Miksi? Miksiiih?!

Arvata saattaa, että Wiskarin Arttu on saattanut kuulla tuon läpän pari kertaa aikaisemminkin ja päälleni laskeutui sellainen oikein mukavan kiusallinen hetki. Sopersin äkkiä jotain väsymyksestä ja jostain, ja sitten siihen saattoi tulla perään se sellainen aavikkopallo-hetki. Niin, se just, kun kaikki ovat hiljaa ja ohi puhaltaa hissuksiin sellainen yksinäinen aavikkopallo. Että pisteet kotiin.


Mähän kerroin siinä aikaisemmassa postauksessa, että Valeäiti-Hannen piti olla mun kaverina yleisössä, mutta kävikin niin, että juuri kun istahdin maskiin, Hannelle tuli puhelu. Siinä kerrottiin hänen nuorimmaisensa satuttaneen päänsä ja nyt tuli lähtö liimaukseen. Hanne otti ymmärrettävästi nopeat hatkat, mutta ette arvaa, mitä se tyyppi sitten teki!

Kun mä pääsin lähtemään studiolta, se maailman ihanin muija tuli nappaamaan mut kyytiin ja vei bussille. Evääksi se oli ostanut mulle levyn suklaata ja pullon vissyä! Saattoi vielä autolta oikealle laiturille ja halasi hyvästit. Lapsellansa oli siis kaikki ihan ok, mutta silti! Että jaksoi noin vielä kuskata ja suklaatkin ja nyyh!

Lähetystä ennen hän haki mut juna-asemalta ja vei syömään. Oli mun Stadi-opas ja henkinen tuki! En kestä. Mikä tyyppi.


Mitä itse lähetykseen tulee, niin mulla vissiin karkaili vähän ajatus, mutta semmosta se on. Suora on aina suora, ja niin paan tän aiheeseen sopivasti väsymyksen (mulla muuten luki tässä äskön "sävymyksen") piikkiin. Paan kaiken sen piikkiin. Tämän blogin ja kaiken. Promillen humalaa vastaavaa tilaa, hei!

Areenasta voi vielä kurkata Marja Hintikka Liven Kuolema kuittaa univelat -jakson!

Ja hei, jos ootte Snapchatissa, niin siellä on muutaman tunnin vielä ihan liikkuvaa kuvaakin studiolta! Mammarimpuilee-nimellä löytyy!

8 kommenttia

Sitä jotenkin uskoo aina kykyihinsä. Sillä lailla aika ihailtavan lapsekas taito. Että ei kai tämä nyt niin vaikeaa voi olla, ja että äkk...


Sitä jotenkin uskoo aina kykyihinsä. Sillä lailla aika ihailtavan lapsekas taito. Että ei kai tämä nyt niin vaikeaa voi olla, ja että äkkiäkös tämän tästä sutaisee samalla, kun nuo lapset tuossa roikkuvat sukkahousuissa.

"En oo koskaan muuten tehny", sanoin, kun sain tuon valmispaketin kaverilta. "Mut tollahan se luulis olevan ihan helppoa", jatkoin.

Vähänpä tiesin.

No, mutta sokeria sulattamaan. Noni, ok. Elikkäs... jahas, tämähän on... aisssaatana, kuumaa! Miksi tämä on näin kuumaa! Ja miksi tämä niin heti näin kovettuu? Apua!

Homma eteni sillä lailla, että vain kolmasosa oli pöydällä ja vain puolet piparkakkutalon osista rikki.

Sitten se koristelu.

No tämä tomusokerihomma on helppoa! Tätähän on tehty joka vuosi. Vaan miksei se nyt jämähdä vaan valuu ja valuu ja valuu... Ääh, saatana, pannaan äkkiä noita karkkeja tähän nyt vaan päälle! Ja strösseleitä! More is more!

Ja niin siitä ei sitten tullut aivan sellainen, kuin... piti.

Huomatkaa myös tasalaatuisuus.

Tämähän siis näyttää siltä, että sillä olisi ihan jäätävä krapula. Tai että sillä Hannun ja Kertun noidalla olisi ollut ihan jäätävä krapula tätä tehdessä. Tai että mulla oli krapula. Tai että joku strösselipaketti olisi yrjönnyt tämän talon päälle. Tai että ranskanpastillit olisivat kompastuneet märkään tomusokeriin ja kaatuneet tämän päälle. Tai että... no, saitte kiinni ajatuksesta.

Ajattelin myös ennen työstöä, että oi, onpa ihana sitten poltella sähkötuikkua tuolla sisässä. Niin, että valo kajastaa ulos, ja taidanpa oikein tehdä liivatteesta sellaiset kauniit ikkunatkin tähän.

Niin, no, ollaan nyt onnellisia jos se pysyy pystyssä seuraavan vuorokauden. Joka kerta, kun katsahdan siihen, siitä romahtaa joku osa. Oikeasti.

Nailed it.

Oikeastaan parempi niin. Voi olla että pakotan perheeni syömään sen pois jo heti tänään. Ei aiheutettaisi sitten talosta sen pidempiä traumoja lapsille. Katsella nyt tuota vielä jouluun asti.

Vaikka siis tämähän olisi tosi upea, jos sen olisi tehnyt vaikka... no vaikka tuo meidän kolmevuotias.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

16 kommenttia

Hae