Eih, arki alkaa!

26.1.2015

Mä kyllä tiesin, että tämä päivä koittaa, mutta en millään uskonut, että näin pian. Nämä viimeiset kolme viikkoa ovat menneet älyttömän nope...

Mä kyllä tiesin, että tämä päivä koittaa, mutta en millään uskonut, että näin pian. Nämä viimeiset kolme viikkoa ovat menneet älyttömän nopeaan ja voi kuulkaa, nyt harmittaa.

Isi-ihmisellä jatkuu huomenna taas päiväduunit ja meillä alkaa arki. Olen ehtinyt jo hyvin tottua, että arkea on ollut jakamassa päivisinkin toinen aikuinen. Ei ole pätkissä nukutut yötkään tuntuneet juuri miltään, kun ei ole tarvinnut olla yksin lasten kanssa. Ja se on ollut ihanaa.


Aamut ovat olleet parhaita. On ollut lempeää herätä kahvin tuoksuun, kun mies ja taapero ovat nousseet ylös ennen minua ja vauvaa ja valmistaneet aamiaisen. Aamupäivällä isä ja lapsi ovat menneet keskenään leikkimään pihalle ja minä ja vauva ollaan saatu tuijotella toisiamme ihan rauhassa.

Taaperon päikkäriaikaan koko posse on ottanut usein yhdessä päiväunet. Iltapäivä ja ilta ovat menneet nopsaan yhdessä hengaillessa, ja iltaisin, heti kun lapset ovat nukahtaneet (tai ainakin taapero), on ollut vanhempien iltapala-möte keittiössä. On juotu teetä, syöty leipää ja jauhettu asioista. Siinä on monet päivän aikana hässäkässä väärinkäsitetyt suunnitelmat saatu oikaistua, kun kumpikin on istunut kunnolla alas ja on pystytty juttelemaan rauhassa ilman keskeytyksiä ja muuta hälinää. 

Sitten on käyty nukkumaan ja aamulla olen saanut herätä taas kahvin tuoksuun.


Sellaiset ovat olleet meidän viimeiset kolme viikkoa, noin pääpiirteittäin. Ihan hiton leppoisaa, ihan hiton ihanaa ja nyt, hemmetti soikoon, se on loppu. 

Huomenna alkaa se todellinen arki kahden pienen lapsen äitinä. Apua saatana.

***

P.S.  Se Downton Abbeykin on loppu. Kaikki Netflixin jaksot katsottu.


You Might Also Like

9 comments

  1. Sama täällä, mies tekee kaiken lisäksi kolmivuorotyötä joten nyt ollaan sitten yötkin välillä yksin :/ Meilä katsottiin kolme viikkoa netflixiltä pako sarja alusta loppuun miehen ollessa isyysvapaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Jos yöt on valvomista, voi olla tosi hankalaa, mutta toivokaamme, että yöt saisitte nukkua, niin ette ees huomaa miehen poissaoloa! :) Tsemppiä! <3

      Poista
  2. Tsemppiä! Kyllä se arki alkaa pian sujua kahdenkin lapsen kanssa. Muistan kyllä vielä itse sen pelonsekaisen hetken, kun mies lähti töihin isyysvapaan jälkeen ja minä vauvan ja taaperon kanssa kotiin. Meidän arki ainakin sujui todella hyvin, kun siihen sai rutiinin. Rutiinin määräsi taapero, vauva tuli helposti mukana. Vaikka en ole ikinä nauttinut puistoilusta, niin se muodostui meillä sekä taaperolle että äidille henkireiäksi: taapero sai kuluttaa ylimääräisen energiansa, jolloin kotona asiat sujuivat äidin kannalta paremmin ja toisaalta itse löysin juttuseuraa ja päivä meni nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rutiinia just! Meillä on kans puistohommat tärkeitä. Ja tänään menikin upeasti päivä, niitä toivomme lisää!

      Poista
  3. Mullakin loppuu kohta Downton Abbey ja voin kertoo että reaktio tulee olemaan ihan sama! Nöyy! Pitänee alottaa sitten heti perään katsomaan Kahden kerroksen väkeä.. Tsemppiä uuteen arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä oon kattonu senki aikoinaan! On hyvä! Nyt katon Mr Selfridgeä – saman aikakauden pukudraamaa myös! :D

      Poista
    2. Ooo laitetaanpa muistiin, kiitti vinkistä!

      Poista
  4. Varmasti meni kolme viikkoa nopeasti, teillä alkaakin nyt sit ihan erilainen arki! Mä niin tykkään sun kirjoitustyylistä, jatka samaa rataa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Kiva kuulla!

      Joo erilainen arki nyt. Onneksi tämä päivä meni hyvin – antaa itsevarmuutta jatkoon! ;)

      Poista

Hae