Arvaa mikä: "Ai!" "Ai, ai ai!" "Ai, ai, irrota, aiii!" "Ai, ai, ai, ai, apuaaaa, aiiii, irrota, ...

Arvaa mikä:

"Ai!"

"Ai, ai ai!"

"Ai, ai, irrota, aiii!"

"Ai, ai, ai, ai, apuaaaa, aiiii, irrota, aii!"

"Okei, I'm done, nyt loppu."

Kunnes...

"Ai!"

"Ai, ai ai!"

"Ai, ai, irrota, aiii!"

"Ai, ai, ai, ai, apuaaaa, aiiii, irrota, aii!"

"Okei, I'm done, nyt loppu."


Ja taas...

"Ai!"

"Ai, ai ai!"

"Ai, ai, irrota, aiii!"

"Ai, ai, ai, ai, apuaaaa, aiiii, irrota, aii!"

"Okei, I'm done, nyt loppu."

Ja niin edelleen...

– Jep, vauvalle on tullut hampaat. Joko saa laittaa maitobaarin kokonaan kiinni?

8 kommenttia

Kaupallisessa yhteistyössä  3M Command  ja  Blogirinki Media . Arwon cansalaiset, medborgare !  Rouva Berggerströmille on sattunut epä...

Kaupallisessa yhteistyössä 3M Command ja Blogirinki Media.


Arwon cansalaiset, medborgare

Rouva Berggerströmille on sattunut epämiellyttävä ja hyvin, hyvin kohtalokas tauluonnettomuus!

Kuka vihulainen on tämän traagisen katastrofin takana ja kuinka Rouva Berggerström tilanteen ratkaisee?

***

Hyvät naiset ja herrat, mina damer och herrar, 

Rimpula productions esittää:

Rouva Berggerströmin tauluprobleemi



***

Teidänkin on nyt syytä tilata oma maksuton 3M Command näytekappaleenne lähettämällä interwebitse yhteystietonne osoitteeseen 3mcommand.suomi ( at ) gmail.com – ja näin Tekin voitte olla itsenäinen pikku remontööri, aivan kuin Rouva Berggerström konsanaan! 

• Helppo kiinnitys, ei reikiä seinään. 
• Muunneltava ja monikäyttöinen.
• Sopii erilaisiin seinäpintoihin (ei tapetti). 
• Kiinnityksen saa irti jälkiä jättämättä.
• Katso myös ohjevideo.

Mullistawaa, eikö! 

Yhteistyössä 3M Command ja Blogirinki Media.

16 kommenttia

Yleisön pyynnöstä (yksi pyysi) mekkogate vol. 2! Awardsit lähestyy ja paineet kovenee. Viikon päästä pirskeet, että sillä lailla vähän pa...

Yleisön pyynnöstä (yksi pyysi) mekkogate vol. 2!

Awardsit lähestyy ja paineet kovenee. Viikon päästä pirskeet, että sillä lailla vähän parempi tilanne kuin viimeksi. Tällä kertaa ei myöskään tarvitse miettiä imettämisteknisyyttä, mutta noin muuten on hankalaa. Aina on vähän.

Olin ihan autuaan tuudittautunut, että joku mekko vaan ilmestyy eteeni ja tiedän että siinä se nyt on. No, kuten arvata taas saattaa, se ei tälläkään kertaa ilmestynyt. Sitten tuo Nakkimutsi ja muut alkoivat vielä stressaamaan mekoista, niin mullekin iski joku paniikki. Ryhmäpaniikki. Paniikkiin lietsontaa, sanon minä.


Mutta olihan se jo tavallaan aikakin. Panikoitua. Tai edes tehdä asialle jotain.

Määhän sitten muina muijina otin kaverin suosituksesta yhteyttä erääseen showroomiin, että josko sieltä löytyisi jokin mekko mulle. Sainkin pian vastauksen, että vois ehkä mekon lainaaminen onnistuakin, mutta arvatkaapa mitä? No, ne kaikki mekot on siellä kokoa S. Siis S. (!!!) Ja mähän oon siis ehkä just inasen päälle S. S ja puol, ehkä. 

Soitin myös tutulle vintageputiikin pitäjälle ja sieltäkin olisi voinut lainata mekkoa. Mutta arvatkaapa taas. Eihän nuo vintagemekot oo kovin usein muuta kokoa kuin ässää nekään, että se siitäkin sitten. Ei oo hei helppoo olla pehmee muija, hei.

Jatkoin mekkoetsintöjä ja löysin sitten yhden ehkä ihan kivan Cosilta. Myöhässä kun olin, sitä ei kuitenkaan enää ehtinyt tilaamaan nettikaupasta ajoissa tänne. Onneksi mun ihana-ihana Helsingin kaveri oli juuri sopivasti tänään tulossa Turkuun, joten se haki mekon liikkeestä, josta minä olin aiemmin varannut sen. Nyt sitten jännätään, onko mekko alkuunkaan sopiva. Syytä olis.

Soitin vielä äskön tuolle samalle vintageputiikin frouvalle, joka on siis myös upea ompeljia (teki mun hääpuvunkin!), ja varmistelin, että jos siinä mekossa on jotakin korjailtavaa, niinku vaikka helman pituus tämmöselle persjalkaselle, niin ehtiikö se jeesaamaan mua siinä. Lupasi ehtiä, joten toivotaan, että mekko on muuten hyvä!


Viimeksihän kun soittelin samalle ompelijalle ja pyytelin mekonmuokkausjeesiä, kävikin niin, että se teki mulle kokonaisen mekon. Ihan from scratch, kuten meillä Ameriikassa sanotaan. Silloin Ranskan netistä tilattu häämekko oli täysin eri kuin piti ja siinä pari kuukautta ennen häitä ei sitten enää auttanut kuin teetättää mekko. Siis jos halusi sellaisen, joka olisi oikeasti mieleen. Ja mikä ihana mekko se silloin sitten olikaan!  

Mutta jos mä häihinkin löysin mekon tavalla tai toisella, eli sillä toisella, niin ehkä tääkin tästä taas järjestyy. Ainahan nämä. Vaikkei nyt ihan teettämishommiin mennäkään. Tai sit vaan paan ton oman häämekkoni? Kääntäisi ainakin päitä, ehkä? Ei ehkä hyvällä, mutta ainakin... jollain. 

Sen häämekon kankaat on muuten vanhoista vintage- ja kasarimekoista – en muista olenko koskaan kertonut – ja myös tattada-daa: vanhoista pitsiverhoista! Jeppis, oon niin Scarlett O’Hara. Voi miksei mulla oo siitä tähän hätään kunnon kuvaa, häh? Paitsi tuolla on jotain.

Ainiin, ja korkkikset on taas ihan fine. Ne on ne mun samat luottokorkuttimet, mitkä aina. 

Ja sunnuntaina loppuu The Blog Awards Finland 2015 -yleisöäänestys! Vielä ehtii!

4 kommenttia

...onnellinen. Tänään, kun kävelin ulkona lehtisateessa ja katsoin märkää maata, sain jonkin hassun onnen väristyksen. Väsyttää ihan hemme...

...onnellinen.

Tänään, kun kävelin ulkona lehtisateessa ja katsoin märkää maata, sain jonkin hassun onnen väristyksen. Väsyttää ihan hemmetisti ja yöt ovat aika rikkonaisia vielä, mutta jotenkin silti päässä surisee kivasti onni.

Pikkuvauva-aika on ohi ja nyt opetellaan vauvan kanssa uudenlaista systeemiä. Siinä systeemissä me esimerkiksi nukuttaisiin melkein kokonainen yö ilman maitoa, isi olisi aivan yhtä kelpo tyyppi vauvan mielestä kuin äitikin, ja muutenkin tiukassa symbioosissa elo olisi joustanut, hommat asettuneet uomiinsa ja se sellainen varmuus, että okei näin nää asiat nyt menevät tästä lähin -fiilis olisi läsnä. Ja niin ne nyt on alkaneet sitten olla.


Samaan aikaan kun vauva kasvaa ja olen siitä iloinen, se myös haikeuttaa. Ihan hetkittäin. Pieninä murusina, kuten vaikka tänään aamulla, kun ajattelin, että apua, tämä ihana pallero tässä minun vieressä on jo nyt sellainen, että sen koko maailma ei enää olekaan se, että saa olla minussa kiinni. Saatika sitten tuo kolmevuotias. Sitä ei meinaa saada edes syliin välillä, koska kaikki muu on hei hiukan paljon kiinnostavampaa, daa.

Tulevaisuuskin saa hymyilemään. On ollut toveja, kun on vähän jännittänyt ja mietityttänyt kaikki, mutta tässä hetkessä, juuri nyt, asioiden suhteen on levollinen ja hyvä olo. Paljon on tapahtumassa uutta meidän porukalle, mutta silti kaiken suhteen on tosi luottavainen tunnelma. Sellainen elämä kantaa -fiilis.

Emminä tiedä mitä mä tässä nyt jauhan, mutta haluan vaan sanoa, että tuntuu hyvältä. Ja että hetki sitten mun lapset leikkivät tossa keskenään ihan intsinä. Sovussa ja rauhassa, yhdessä, sisaruksina, ja sekin sai hymyilemään. 

Ja palatakseni vielä tuohon vauvaan ja isiin: tänään ei tarvittu ollenkaan äitiä vauvan yöunille menemisessä. Oi oi, uusi aika on todellakin alkanut! Ihanaa ja vähän jaiks. Tähän sydän.

Tiettekö mitä? Nyt se on kuulkaa kohta loppu: minun vanhempainvapaani!  ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ...

Tiettekö mitä? Nyt se on kuulkaa kohta loppu: minun vanhempainvapaani! 

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Jep. Siltä se nyt tuntuu. Vauva ei ole vielä vasta kuin pian yhdeksänkuinen ja nyt periaatteessa alkaisi työt ja vauvan päivähoito! Ei ei ei! En halua irtautua vielä vauvasta! Hän on niin... vauva vielä.

Ollaan siis samassa tilanteessa kuin kaksi vuotta sitten, eli että mitäs sitten. 

Kaksi vuotta sitten pelotti ihan kamalasti alkaa hoitovapaalle, koska ei ollut vielä tietoa miten me voitaisiin pärjätä ilman minun päiväduunini palkkaa. Muitakin sekavia tunteita siinä käsiteltiin.

Viime kerrasta rohkaistuneena tämän hoitovapaa aloittaminen ei pelottanut enää niin paljoa. Tiedämme jo miten handlaamme talouden, koska ollaan harjoiteltu sitä jo esikoisen hoitovapaalla. Itse asiassa olin niin tottunut pienempiin tuloihini, että kun äitiysloma alkoi, olin hetken ihan että whaaaaaaaaat, mitä tämä kaikki tililleni tupsahteleva raha on! Koska siis puhutaanhan nyt jostain miljoonista öbaut.

Vanhempainvapaani jälkeen olen virallisesti kesä- ja talvilomalla ja sitten niiden jälkeen alkaa hoitovapaa. Aivan vapaalla en toki ollut viime hoitovapaallakaan, vaan keräilin satasiani sieltä täältä – aina blogihommista lehden sisustusjuttuihin. Juuri sen kaltaiset hommat sopivat kotona työskentelevälle, kun lasten mentyä nukkumaan voi kaivaa läpsterin pöydälle ja alkaa naputtaa.

Myös tällä hoitovapaalla blogi tuo taas pientä tienestiä. Kesä on ollut yhteistöiden kanssa tietysti hiljaista, mutta nyt niitä taas alkaa pikkuhiljaa olla muutamia. Ne ovat hyvä jeesi hoitovapaalaisen kukkarolle, vaikkei nyt mistään suurista rahoista puhutakaan. 

En tiedä, olenko koskaan sen kummemin avannut näitä yhteistyökuvioita, mutta lyhyesti kerrottuna kuulun siis Blogirinkiin, jota kautta saamme ehdotuksia yhteistyöjutuista. Jutut voivat olla ihan mitä vain ruoasta hyvinvoinnin mittaukseen ja me saamme itse valita, mihin ehdotettuun juttuun lähdemme mukaan. Se Blogiringillä on juuri ihanaa, että jokainen voi olla rehellinen niin itselleen, blogilleen kuin lukijoilleenkin, eikä mitään yhteistyötä ole pakko tehdä, jos siitä kirjoittaminen ei tunnu luonnolliselta. 

Muutenkin Blogiringin tyyppien – niin bloggaajien kuin työntekijöidenkin – kanssa on hyvä, lämmin, auttava ja kiva henki. 

Blogiringin ensimmäisen yhteistyökuvioni tein noin kaksi vuotta sitten ja siitä asti kamppiksia on tullut tasaisen epätasaisesti – välillä enemmän, välillä vähemmän. Kaikki yhteistyökuviot merkkaan heti alkuun "Yhteistyössä se ja se" -kirjoituksella ja joka ikisestä kuviosta maksellaan verot ja ollaan kaikin puolin avoimia. 

Joku oli huolissaan, että tuleeko blogistani nyt ehdokkuuden myötä mainos-mainos-blogi, mutta ei syytä huoleen. Kaupallisia yhteistöitä on ollut ja tulee tietysti olemaan, mutta pääosin jutut ovat ihan tuttuja urpoiluja – LÖL!

Noniin, lähti aivan sivuraiteille tämä vanhempainvapaan lopusta itkeminen. Mutta niinhän nää aina lähtee. Nämä minun jutut. 

Sellainen tuli vielä mieleen, että minkälaisia tunteita teissä herättää yleisestikin nuo blogien yhteistyökuviot? Minun tai muiden? Te olette kuitenkin juuri se minun yleisöni niille ja toivon tietysti kovasti, että tykkäätte myös niistä. Tai että ette ainakaan pahasti inhoaisi niitä. Olette olleet tosi ihania ja kannustavia tyyppejä siellä ja ja ja... no olette vaan ihan parhaita. 

27 kommenttia

Juhlien järjestämiseen liittyy monta huomionarvoista asiaa ja juhlia järjestettäessä vastaan tulee yleensä pari muuttujaa. Juhlaorganisaatto...

Juhlien järjestämiseen liittyy monta huomionarvoista asiaa ja juhlia järjestettäessä vastaan tulee yleensä pari muuttujaa. Juhlaorganisaattorille saattaakin herätä matkan varrella tärkeitä kysymyksiä, aina koristeluista juhlatarjoiltaviin, ja tässä niistä keskeisimpiin vastaukset. 

Kuinka monta kertaa juhlaviirit voivat pudota alas katosta?
Laskujemme mukaan 11 kertaa.


Kuinka monta kertaa ne pitää yrittää saada takaisin roikkumaan?
Laskujemme mukaan 10 kertaa.

Haittaako, jos joku viireistä jää roikkumaan vaan toisesta päästä ja loput makaavat lattialla?
Ei haittaa. Ketään ei kiinnosta teidän viirinne.

Ehtiikö viirien lisäksi laittamaan vielä parit ilmapallot?
Ei.

Entä serp...?
Ei.

Miksi aina siinä kohtaa kun ensimmäiset vieraat jo tulevat olen itse vielä kalsareissa ja meikittä?
Koska et hallitse ajankäyttöäsi. Yrittäisit edes.

Kuinka monta päällekkäistä tehtävää voi antaa aviomiehelle puolen tunnin sisään?
Laskujemme mukaan niin monta, kunnes se alkaa vaatimaan lakisääteistä kahvitaukoa.

Onko aviomiehillä lakisääteisiä kahvitaukoja?
Ei.


Kuinka paljon yliääräistä ruokaa juhlista yleensä jää?
Sanotaanko näin, että ihan helvetisti.

Kuinka kauan kakkua, karkkia, sipsejä ja keksejä voi syödä sen varjolla, että kun oli ne juhlat?
Laskujemme mukaan niin kauan kuin tavaraa riittää.

Miksi 15 hengen kakusta riittäisi todellisuudessa noin 100 hengelle?
Emme tiedä. Epäilemme kakuntekijöiden salaliittoa.

Miksi jäljelle jäänyt kakku on niin vaikea runnoa jääkaappiin ja miksei meillä ole astioita, joihin täytekakku sopisi?
Emme tiedä. Epäilemme kakuntekijöiden salaliittoa. Ja niin sanotun Tupperware-yhtiön yhdistymistä salaliittoon, jos ymmärrätte mitä tarkoitamme.

Miksei kaikki vieraamme voisi olla teini-ikäisiä nuoria miehiä, jotta kaikki se vieraille varattu ruoka hupenisi edes vähän suuremmalla ruokahalulla?
Koska silloin teillä haisisi tosi paljon hiki siellä kotona.

Miksi edes järjestän kotona mitään juhlia?
Koska olet vähän urpo.

Miksi minulla on 14 kuvaa viime viikon salaattinnoksestani, muttei ensimmäistäkään lapseni syntymäpäivistä?
Katso edellinen vastaus.


Onko ok, jos syön yksin salaa pimeässä lopun kakun ja itken sen jälkeen itseni uneen?
On.

***

Toivottavasti näistä on apua kaikille juhlajärjestäjille. Autamme mielellämme vastaisuudessakin. Saa jakaa.

14 kommenttia

Kaupallisessa yhteistyössä  Plan  ja  Blogirinki Media . Kuuntelin taannoin radiolähetystä, johon kaverini oli kutsuttu haastateltavaksi ...

Kaupallisessa yhteistyössä Plan ja Blogirinki Media.


Kuuntelin taannoin radiolähetystä, johon kaverini oli kutsuttu haastateltavaksi asiantuntijavieraana. Kun kaverini juonnettiin lähetykseen sisään ja hänen nimensä edessä mainittiin tohtorin arvo, koko vartaloni läpi kulki kylmät väreet ylpeydestä. Siis hitto: tyyppi on tohtori, kuinka upeeta. Olin älyttömän ylpeä vastikään tohtoriksi väitelleen kaverini puolesta. Onnellinen hänen hienoista saavutuksistaan.

Niin, ja tämä kaverini on siis nuori nainen. Sillä ei tohtoriuden kanssa ole mitään tekemistä, mutta seuraavan asian kanssa on.

Kuunnellessasi radiolähetystä se iski tajuntaani: Ei hemmetti, tuolla jossain pienet tytöt joutuvat taistelemaan oikeudestaan käydä edes peruskoulua, kun täällä meillä nuoret naiset voivat olla vaikka tohtoreita. Tai ihan mitä haluavat.  

Kun päätimme tyttäremme nimen, googlailin kuuluisia samannimisiä naisia. Vastaan tuli merkittäviä kaimoja, jotka ovat tehneet suuria tekoja ja jättäneet jälkensä historian kirjoihin. Diplomaattia, poliitikkoa, taiteilijaa, nobelistia... Olenkin vitsaillut, että mikäli nomen est omen, niin ei muuta kuin Nobelin juhlia odotellessa. Mutta vaikka vitsiä olenkin heittänyt, en ole joutunut epäilemään hetkeäkään, ettei se voisi olla mahdollista.

Ja samaan aikaan toisaalla...


• Joka sekunti neljä tyttöä joutuu väkivallan uhriksi. 

• Päivittäin 337 000 tyttöä altistuu koulussa tai koulumatkalla väkivallalle.

• Koulutiellä tai koulussa tapahtuva väkivalta on suurin syy siihen, että miljoonien tyttöjen koulu jää kesken.

• Tyttöjen kouluissa ja koulumatkalla kokema väkivalta on suuri 
ihmisoikeusloukkaus. Väkivallan taustalla on usein käsitys, että tytöt ovat poikia ja miehiä alempiarvoisia.

• Tytöt joutuvat erityisesti seksuaalisen ahdistelun, väkivallan ja raiskausten uhreiksi niin kouluissa kuin koulumatkoilla.
lähde: Plan

Aivan uskomatonta. Itkettää. Ärsyttää. Vihastuttaa.

Meillä jokaisen lapsen koulunkäynti on niin perusoikeus, että se on jo velvollisuus – ja hyvä niin. Sillä välin jotkut ihmiset köyhimmissä maissa tekevät kaikkensa, etteivät kaikki lapset pääsisi kouluun. Ja vaikka me täällä toki joudummekin vielä taistelemaan lasikatoista ja naisen euroista, ne pienet tytöt siellä joutuvat henkensä, koskemattomuutensa ja turvallisuutensa uhalla käymään koulutaivaltaan. 

Tiedättekö sen tunteen, kun tekisi mieli huutaa, että ettekö te tajua mitään siellä? Että miten te voitte tehdä noin väärin, epäreilusti ja julmasti? Ja sitten taas itkeä vähän päälle.


Mutta itkemisestä ei ole pahassa maailmassa apua, joten kaivataan myös hyviä tekoja. 

Osallistu kanssani Planin Minun lakini -kampanjaan ja kannusta muitakin osallistumaan.

Plan tekee työtä puolustaakseen tyttöjen ja tietysti myös poikien koskemattomuutta, ja meidän tavisten tukea tarvitaan. Tukensa kampanjalle voi osoittaa virtuaalisesti nappia painamalla ja mikäli voit, myös rahallinen lahjoitus kampanjalle käy helposti netistä.

Sekä mielipidetukea kuin rahallistakin tukea, siis.  

On vain pakko uskoa parempaan. Luottaa, että nämä ihmiset, jotka tietävät mitä tekevät, voivat avullamme saada muutoksia aikaan. 

Sivuilta löydät lisää tietoa Planin työstä, ja siitä mitä järjestö tekee, jotta väkivalta lapsia kohtaan vähenisi ja loppuisi.


Yhteistyössä Plan ja Blogirinki Media.

Eilisessä postauksessa kyselin lopussa vinkkejä juhlatarjoilujen helpoista massatuotantosuolaisista. Pari kommentoijaa onkin jo ehdottanut ...

Eilisessä postauksessa kyselin lopussa vinkkejä juhlatarjoilujen helpoista massatuotantosuolaisista. Pari kommentoijaa onkin jo ehdottanut nakkipiiloja ja olen täysin samaa mieltä: NE OVAT MAAILMAN PARAS SUOLAINEN TARJOILTAVA!

Me ollaan tehty niitä lähes joka juhliin. Ja ne on aina, aina, mitoitettu vajaaksi. 

Siis me ollaan tehty suolaisiksi ties mitä kylmäsavulohirieskarullia, porotahnaruisnappeja, pastasalaattia, cocktailtikkuja, toast skageneita, suolaisia piirakoita aina fetasta sieniin, couscoussalaattia ja ties mitä skördifördejä, ja arvatkaapa mitkä ovat loppuneet aina ekana? NO NAKKIPIILOT!  

Niitä on vedetty kuulkaa kaksi käsin – niin aikuiset kuin lapsetkin – ja seuraavaa satsia on oltu jonottamassa uunin edessä lautaset ojossa. 

Niinku nakkeja, jotka on kääritty voitaikinaan. Siis voi perkele.


Mutta onhan ne ihan parhaita. Itsekin rakastan niitä. Kukapa ei rakastaisi! Ja kun niitä voi tehdä kaikille eri syöjälajeille. On ollut niin tavalliset-, kalkkuna- ja vegenakkipiilotkin, ja aina ne ovat olleet kuumaa kamaa.

No nyt sitten mietin, että millähän nuo juhlapöydän kuninkaat saisi tehtyä kreisinä massatuotantona. Koska se yhden nakin kierittäminen siihen voitaikinaan, joka on kaulittu aivan liian pienellä alustalla – kuten me sen yleensä tykkäämme tehdä – on ihan liian hidasta näpertelyä. Tahdon tehdä ison läjän jotain mättöä kuten kouluruokalan Ritva konsanaan. Kaataa ämpäristä pellille ja panna pöhisemään.

Että voiskohan noita nakkipiiloja tehdä jotenkin niin? Kaulii KERRAN jonku voivittutaikinan ja nakkaa nakit niskaan. Sitten vaan asettaa toisen taikinalevyn päälle ja jotenkin painelee reunat kiinni. 

No ei varmaan voi. Koska uskon, että nakkipiilojen suuri suosio meidän suvun bileissä on just se, että "nii, oliko niitä nakkipiiloja vielä?"

6 kommenttia

Noniin. Esikoisen synttäribailut lähestyvät. Viimeisimmät juhlathan olivat aika sähläystä, kun sekoilin kaikkien tarjottavien kanssa ja vie...

Noniin. Esikoisen synttäribailut lähestyvät. Viimeisimmät juhlathan olivat aika sähläystä, kun sekoilin kaikkien tarjottavien kanssa ja vielä samana aamuna aloin leipoa lisää suolaista tarjottavaa ruuan loppumisen pelossa. Nythän siitä suolaisesta näyttäisi vieläkin olevan jotain jämiä pakkasessa, että ei ois tarvinnut. 

Mies sanoi noiden nimiäisjuhlien päätteeksi, että ensi kerralla kyllä vuokrataan paikka ja otetaan catering. En tiedä oliko se vihjaus, ettei muka oltaisi handlattu sitä juhlaa omin voiminemme vai lupaus kolmannesta lapsesta, mutta nyt mietin oikeesti mitä kaikkea tohtisi tilata muualta, vaikkei nyt ihan paikkaa vuokratukaan. 

Kakunhan tilasin jo, koska aattelin, että mulle käy kuitenkin se perus "nailed it" -juttu ja bussikakuksi tarkoitettu näyttää joltakin kädettömän apinan jätökseltä. Kuvan pistikin jo eilen tuonne Facebookiin. Kerran oon kokeillut itse tehdä sokerimassakakkua – itse asiassa viime synttäreille – ja voi jumaleissön hei. Kaikkien kannalta mukavampaa tilata sellainen, jos sellaista halajaa.

Mulla on vuosien varrella kehkeytynyt joku ultimaattisen superäitiyden mittari päähäni, jonka mukaan mun pitää kaikki tehdä itse. No ei tietenkään pidä, ihan urpo ajatus, mutta jotenkin oon niin pään silittelyä kaipaava henkilö, että musta on ihanaa, kun ihmiset kehuu mun ruokatuotoksiani. Jotain kummia kiksejä siitä sitten revin, että jee, noi syä noita innoissaan. 

Eli niin tuleva sellainen marttyyrimummo, joka kattaa lapsille ja lapsenlapsille ruuat pöytään ja itse syö – jos edes syö – seisaaltaan jossain keittiön nurkassa. "Emminä, syökää te vaan." Siskonpedissä oli muuten loisto sketsi siitä aikoinaan, hahahaa! Terkkuja vaan omalle mummilleni: kulkee suvussa!


No nyt kuitenkin pysäyttääkseni tämän selkeän kulun kohti marttyyrimummouttani ja nauttiakseni itsekin juhlista, aattelin, että vähän rennommalla otteella nyt, jumankauta. Rohkeesti vois tilata vaikka lähileipomista joitain helppoja ja hyviä säilytettäviä ja tarjoiltavia, jotka vois hakee jo viikolla. Ja tiedän, olen tosi myöhässä jo, mutta sain hei kakunkin tilattua alle viikon varoitusajalla, joten uskon tsäänsseinihin! Ja kuten oon ennenkin kirjoitellut, pakko on paras motivaattori kaikkeen tekemiseen...

Ihan kaikkea en silti raski tilata muualta, koska nuukuus ja haluan vähän ees päästä ressaamaan edellisenä iltana. Se on vähän niin kuin joulua edeltävä ilta, kun paketoidaan niska hiessä lahjoja ja panikoidaan jotain rosollin koostumusta: se vain kuuluu asiaan!

Ja hei, jos sulla on hyvä vinkki suolaisesta tarjoiltavasta, mitä saa tehtyä isosti mutta helposti, niin otetaan vastaan! Jotain rullamunakasta googlailin just... 

19 kommenttia

Kävipä niin, että eräänä perjantaina lähes kolmevuotias tyyppimme otti yhtäkkiä kaikki löytämänsä vauvan tutit ja tunki kerralla suuhun. E i...

Kävipä niin, että eräänä perjantaina lähes kolmevuotias tyyppimme otti yhtäkkiä kaikki löytämänsä vauvan tutit ja tunki kerralla suuhun. Ei ole kahteen vuoteen enää syönyt tuttia, joten pisti äiti-ihmisen vähän kummastelemaan moista tutti-intoa. Taantumaako? vallan säikähdyin, kunnes...


Kiitos Tuttiritari 17:36-17:44 (kohta 1:40).

Olet tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. 

2 kommenttia

Ai että. Se kutkuttava fiilis. Laittaudutaan, avataan skumppa, kuunnellaan hyvää musiikkia ja jutellaan. Nauru raikaa ja tunnelma on katossa...

Ai että. Se kutkuttava fiilis. Laittaudutaan, avataan skumppa, kuunnellaan hyvää musiikkia ja jutellaan. Nauru raikaa ja tunnelma on katossa. Punaa huulissa, korot jalassa. Kuplia päässä, hymy korvissa. 

Ai että.

Tässä on jo viimeisen puolentoista vuoden aikana tottunut olla kaipaamatta mitään illanviettoja. Välillä moinen ajatus tuntuu älyttömän kaukaiselta ja tulee olo, ettei sellaisia ole vielä aikoihin tiedossa. Raskausaikana sellaisesta ei edes haaveile ja vauvan synnyttyä sitä on niin vauvakuplassa, ettei muuta ehdi ajatella.

Puolen vuoden täysimetys ja vauvan aikaisempi lähes välitön tyytymättömyys heti poistuttuani, eivät niin ikään nostattaneet suurta skumppahinkua. Ehkä sitten joskus, ajattelin.

Kiinteiden myötä vauvan ja minun tiukassa symbioosissa elo alkoi kuitenkin hellittää ja napanuora joustaa. Kuin taikaiskusta toinen vanhempi alkoi kelvata vauvalle yhtälailla, eikä minun läsnäoloni enää ollutkaan pakollista vauvan tyytyväisyyden takuuksi.


Kun eilen sain vauvan nukahtamaan yöunille ilman tissiä ja kun viime viikot vauva on ollut yhä enemmän ja enemmän minusta riippumattomampi, on mieleen kieltämättä alkanut hiipiä, että ehkä joskus ei olekaan niin kaukana.

Ensi kuussa järjestetään The Blog Awards Finland, jossa minä olen ehdolla perhekategoriassa. Ajattelin, että ehkäpä se, jos mikä, voisi olla hyvä eka kerta varovaiselle illanvietolle. Olen edelleen hullun fiiliksissä ehdokkuudestani, enkä malttaisi odottaa, että pääsen tapaamaan kaikkia upeita bloggaajia. Punat huulissa, korot jalassa, skumppalasi kädessä.

Ai että. 

Vähän jännittää kyllä jo...

3 kommenttia

Mä olen ihan hemmetin kateellinen ihminen. Kadehdin, kun joku saa jotain, mitä minäkin olisin halunnut. Kadehdin, kun joku osaa jotain parem...

Mä olen ihan hemmetin kateellinen ihminen. Kadehdin, kun joku saa jotain, mitä minäkin olisin halunnut. Kadehdin, kun joku osaa jotain paremmin kuin minä, uskaltaa jotain enemmän kuin minä, tai tekee jotain päättäväisemmin, nopeammin ja tehokkaammin kuin minä. Että miksi tuo, miksen minä.

Olin kaverilleni kateellinen kun se pääsi haluamaani kouluun, olin kateellinen kun joku valmistui joksikin korkeammaksi kuin minä tai sai paremman duunipaikan kuin minä. Kadehdin, kun joku tienaa enemmän, näyttää paremmalta, vaikuttaa onnellisemmalta tai jaksaa paremmin.

Olen aikanani kritiikkiin verhoten arvostellut ja moittinut. Mököttänyt, kiukutellut ja pärissyt.

No ei liene yllätys, että se semmonen ei johda mihinkään. Ei auttanut mitään. Ja mikä ikävintä, pahansuopuus uuvuttaa. Se väsyttää niin itse pahansuovan, kuin kaikki sen ympärilläkin. Panettelija roiskii kuraa ympärilleen ja vaikuttaa tyylillään kaikkiin lamaannuttavasti. Mutta kaikkein eniten itseensä.


Sitten aloin päästä hiljalleen kateuteni päälle. Katsoin peiliin, menin itseeni. Sisäistin, että mikään niistä toisten saamista hyvistä ei ole minulta pois. Siis myös tunteen tasolla, vaikka järki niin oli sanonutkin. Minun mökötykseni tai itsesäälini ei auta minua, eikä tuota kuin pahaa oloa. 

Seura on muuten kummallisen voimakas väline. Positiivinen ja kannustava henkilö pystyy tekemään ihmeitä ympärilleen. Olen saanut nauttia sellaisten ihmisten seurasta, jotka ikävyyden sijaan ovatkin kannustavia ja positiivisia. Sellaisten tyypin seurassa myös oma mieli alkaa kääntyä samaan, ja esteiden sijaan saattaa alkaa nähdä mahdollisuuksia. 

Eikä kukaan jaksa loputtomiin olla negatiivinen, kun ympäristö ei enää ruokikaaan valittajan virttä. Tai jos jaksaa, niin olkoot sitten keskenään.


No, kateellinen olen vieläkin, totta kai. Se on aivan luonnollinen tunne, enkä minä mikään jumala ole. Mutta nykyään yritän parhaani mukaan olla erilailla kateellinen: sellaisella hyvällä tavalla.

Kateus voi olla ilkeää, pahansuopaa ja siten väsyttävää, tai sitten se voi olla myönteistä, eli sellaista itseä hanurille potkivaa energiaa. 

Hanurille potkiva kateus on iloinen onnistujan puolesta ja ymmärtää, ettei toisten onni ole itseltä pois. Samalla se saa kateellisen pelkän mökötyksen sijaan tekemään ja ponnistelemaan yhä enemmän omien haaveidensa ja tavoitteidensa eteen. Positiivinen kateus siis voimaannuttaa (anteeksi klisee) ja on hyödyllistä.  

Tämä kaikki kuulostaa joltain markan self-helpiltä, mutta ihan oikeasti tämän asian oivaltaminen, työstäminen ja sisäistäminen on saanut ainakin itseeni ihan erilaista liikettä. Tai vaikkei aina liikuttaisikaan mihinkään, on ainakin ihan hemmetisti kivempaa olla. Kun ei pänni.

Mä olen muutenkin vähän kyllästynyt siihen, että kun joku haaveilee, yrittää, tekee, saati onnistuu jossain, ympärillä on aina ihmisiä, joiden ensimmäinen reaktio on etsiä kaikki negatiiviset puolet asiasta. Että lytätään heti, ja ihan vain tavasta. Olipa se sitten kateutta tai aivan jotain muuta, niin paskaa se silti on.

Kun asioista yrittäisi systemaattisesti nähdä ensin sen hyvän ja sitten vasta tarvittaessa sen huonon, oma – ja siinä sivussa muidenkin – elon kulku kävisi keveämmin. Ja kun itse on saanut kannustusta, on paljon helpompi kannustaa muitakin. Se tavallaan ruokkii itseään ja on lopulta kaikille hyödyksi. Positiivinen kierre, jos sallitte vielä yhden kliseen.

Ja nyt joku lattea self-help-loppukaneetti tähän... ööh, ollaan positiivisia jookos, niinku ananas ja kookos! 

Eiku tää oli kyllä nyt ihan paska lopetus...

6 kommenttia

Jos ei kirppareita ja vanhan tavaran liikkeitä lasketa, minun lempisisustuskauppani ovat Tiger ja Clasu. Joo-o, oikeesti! Niistä löy...


Jos ei kirppareita ja vanhan tavaran liikkeitä lasketa, minun lempisisustuskauppani ovat Tiger ja Clasu. Joo-o, oikeesti! Niistä löytää aina jotain ihanan oivaltavaa, hupaisaa ja joskus vähän urpoakin sisustustavaraa, eikä kummastakaan ikinä pääse pois ilman, että jotain tulee ostettua.

No noin vuosi sitten löysin Clasulta aivan upeita lampun johtoja. Niissä siis idea kaikessa yksikertaisuudessaan on se, että päässä on pistoke ja toisessa päässä polttimon paikka. Välissä tietysti katkaisin. Ja parasta kyseisissä johdoissa on niiden tyylikkäät kuosit, joita ei ihan joka johtokaupasta saa.

Olin vanhaan sisustusblogiini kuvannut kavereiden kodin Oulussa ja silloin heiltä sujuvasti pöllinyt valaisinidean, jossa johtoon oli asennettu Ikean paperivarjostin. Eikä tarvitse kuin osata laittaa pistoke seinään ja koukku kattoon, ja hauska valaisin on valmis!


Myös keittiöön kaipasin tuolloin – ja nyt taas – pimenevinä iltoina lisävaloa. Ikkunan edessä oleva työtaso on päiväsaikaan mainiosti valaistu luonnonvalolla, mutta iltaisin valo ei riitä. Olin jo soittelemassa sähkömiehelle lisävalon puutteessa, mutta sitten keksin Clasun johdot ja Oulun tyyppien valaisinidean!

Ripustin johdon ja myös Clasulta hommaamani mustan metallivarjostimen keittiön katossa roikkuvan Ikean välineroikuttimen (no ei ole oikea sana) koukkuun. Sitten taas vaan pistoke seinään ja työtason lisävalo oli hoidettu. Veri much iisi ja veri much edullinen ratkaisu.

Sittemmin paperivarjostinlamppu on siirretty olohuoneesta taaperon huoneeseen, mutta keittiössä tuo virittämäni työtason valaisin edelleen on. Ja näin vuoden testauksella voin sanoa, että toimii – edelleen!


Ajattelin, että tämä vältavan kekseliäs (pöllitty) sisustusratkaisu ei saa jäädä unholaan, joten halusin jakaa sen täällä teillekin. Melko mainiota, eikö?

3 kommenttia

Siis tiedän, että oon lapseni idoli ja muutenkin tosi rokkistara – totta kai –, mutta hän näkee minut kaikkialla. Siis kaikkialla . "Äi...

Siis tiedän, että oon lapseni idoli ja muutenkin tosi rokkistara – totta kai –, mutta hän näkee minut kaikkialla. Siis kaikkialla. "Äiti" (lausutaan aeiti) hän sanoo ja osoittaa pikkuisella sormellaan kohdetta. 

Tässä mun lempparit:

"Aeiti":

No nää oli ihan perus. Äiti kuin äiti. Etenkin toi viimeisin, kun sillä on toi imetysteknisestikin hurjan kätevä mekko... Mullakin on just tollasia aina... pellolla... ööh.

Mutta sitten nämä:

"Aeiti...":


"Aeiti":


Ja "aeiti":

Jep. Olen todella monipuolinen mutsi. Etenkin tuo Power ranger on tosi mua. Supersankari, nääs. Ja toi lätkämimmi – aivan kuin minä. Niin, ja Viljonk... okei, no Viljonkka olen kyllä välillä... vähän...

Mutta kaikista "aeiteista" ihan all time favourite on silti tämä:


"Aeiti"

Jes. Äiti on kala.

20 kommenttia

Tässä on apina. Sen nimi on Apina.  Apina on ystävä. Seuramies ja huumoriveikko. Se on mukana aamupalapöydässä, päivällispöydässä ja il...


Tässä on apina. Sen nimi on Apina. 

Apina on ystävä. Seuramies ja huumoriveikko. Se on mukana aamupalapöydässä, päivällispöydässä ja iltapalapöydässä. Sille on ihan oma paikkakin siellä.

Se kulkee aina matkassa. Lähtee mukaan automatkalle, yökyläilyreissulle, leikkimään ja pihalle. Se nukkuu vieressä, katsoo kaverina telkkaria ja osaa lukea kirjoja. Apina on tosi hyvä kaveri. 

Mutta Apinalla on lisäksi yksi huomionarvoinen tapa. 

Joskus se tulee aivan naamasi eteen näin...


...ja silloin sillä on asiaa. 

Jos se näyttää ikkunoita, se tahtoo ulos, jos se näyttää suutansa, se tahtoo syötävää ja jos se näyttää alaspäin, sillä on pissahätä.

Ai mistä tiedämme? No, kun siltä kysyy, se nyökkää. 

Osaa se tarvittaessa myös pudistaa päätänsä, mutta aika usein osaamme arvata Apinan toiveet ekalla nappiin. 

Yleensä muuten, kun apina tahtoo jotain, tahtoo taapero samaa. 

Sattumaa ehkä, mutta vähän luulemme, että vaikkei Apina vielä osaakaan puhua, se taitaa olla paras puhemies ikinä.


Ainiin, ja kun apina näyttää nenänpäätänsä, se tahtoo siihen suukon. <3 

4 kommenttia

Kai se sitten niin vaan on. Että tarvitaan muutama huonompi päivä muistuttamaan, kuinka kivaa sitten on, kun on kivaa. Että jos liian kauan ...

Kai se sitten niin vaan on. Että tarvitaan muutama huonompi päivä muistuttamaan, kuinka kivaa sitten on, kun on kivaa. Että jos liian kauan lilluu sellaisessa kivassa, niin unohtuu kokonaan se kivan kivuus. Mukavuus. Ei osaa arvostaa, luulee vaan tietämättään, että tämmöstä tää elo aina on.

No mutta nyt niitä sitten oli. Vähän ankeampiakin päiviä. Tahtoikäinen tahtoili, kohta keski-ikäinen ei tahtoillut ja... no siinä se. Mutta sitten oli taas kivaa. Eilen silkkaa hampaiden kiristelyä, tänään aurinkoa. Ei taivaalla, mutta mielessä.

Se on kummallista, miten pienet jutut voivat piristää päivää. Ihan vaikka vain se, että sain vähän aikaa tuhtailla itsekseni, eli vähän siivoilla ja tehdä ruokaa, auttoi jo selkeyttämään ajatuksia. 

Olen just niin sellainen henkilö, että ulkoinen kaaos ahistaa sisäisestikin, ja etenkin juuri silloin, jos muutenkin vähän ahistaa. Tavallaan sellainen tavallinen kotisotku moninkertaistuu mielessä, vaikka ihan samanlainen sotku olisikin. Että kun nuokin roinat tuossa!


Niin ja tää syksy! Siis onko se nyt hyvä juttu vai ei? Jotenkin se hävittää paineet kauheesta tekemisestä. Että kun on niin nätti päivä, että pitää mennä rannalle. Ja kun tämmönen rantapallo ei oikein koe itseään kotoisaksi rannalla, joten sillä lailla myös mukava homma, että syksyllä saa pukea kunnolla päälle. Villatakkia ja muuta allinpeitettä. Lainapeitettä.

Pyykinpesu on kyllä vähän hankaloitunut, kun ei saa kuivumaan ulos. Nytkin sataa, että onneksi en vienyt. Johan tossa ehtikin edelliset pyykit kuivumaan, kastumaan, kuivumaan, kastumaan ja kuivumaan neljä vuorokautta tuolla narulla. 

Ja mitähän mulla oli vielä mielessä. Niin! Sain silleekin itsestäni irti tässä syksyn saattelemana, että panin Tori.fi-sivustolle myyntiin jotain vauvakamaa. Tässä olisi nyt tavoitteena pikkuhiljaa (tooooosi pikkuhiljaa) käydä varastoja läpi ja laittaa ylimääräisiä myyntiin. Vaikka siis en todellakaan ole mitään lapsilukua lyömässä lukkoon, mutta silti.

Talojakin on katsottu. Tuli taas sellainen olo, että jos kuitenkin omakotitaloasujaksi. Ei ole vielä tärpännyt. Saa ilmiantaa lautalattiaisen omakotitalon Turun huudeilta.

Noniin. Jorisin sitten, sekavia. Sillai kai.


4 kommenttia

Ohjeet seisomalaudan ostoon: 1. Lähde valmistautumatta. Älä mieti mallia etukäteen, älä vertaile hintoja, älä tee mitään, mikä helpottai...

Ohjeet seisomalaudan ostoon:

1. Lähde valmistautumatta. Älä mieti mallia etukäteen, älä vertaile hintoja, älä tee mitään, mikä helpottaisi valintaa.

2. Mene ensimmäiseen lastentavaraliikkeeseen, mikä mieleen tulee. Änge itsesi ja lapsesi liikkeeseen ja totea, että siellä on ystävämyynti, eli ihahimona porukkaa. Käänny kannoillasi ja keksi lennosta toinen liike.

3. Mene seuraavaan lastentavaraliikkeeseen. Kysele paniikissa Instagramissa, mikä seisomalautamalli on paras. 


4. Varmista myyjältä, sopiiko Instagramissa suositeltu malli teidän vaunuihinne.

5. Osta suositeltu lauta, maanittelle taapero lähtemään mukaasi liikkeestä, vaikka siellä onkin hieno junarata, ja aja kotiin.

6. Revi kaikki paketit raivokkaasti auki ja ala asentaa seisomalautaa.

7. Totea, ettet pysty/ehdi/osaa/jaksa asentaa itse lautaa ja jää odottamaan, että mies tulee kotiin.

8. Toivota mies tervetulleeksi ja lykkää sille seisomalautapaketti kouraan. Aloita miehen kanssa laudan asennus. 

9. Huomaa, ettei lauta sovikaan teidän vaunuihinne.

10. Hajoa. 

11. Itke vähän.

12. Pyydä mies lähtemään seisomalaudan vaihtoreissulle, koska "sää et ala itkee, jos ne eivät suostukaan vaihtaa sitä".


13. Katso, kun mies asentaa vaihtamansa seisomalaudan vaunuihin.

14. Lähde tyytyväisenä perheesi kanssa koeajolle.

15. Myhäile onnistunutta miesvalintaasi – et ehkä osannut valita oikeaa lautaa, mutta edes miehen. 


6 kommenttia

Hae