Juhlamummo

15.9.2015

Noniin. Esikoisen synttäribailut lähestyvät. Viimeisimmät juhlathan olivat aika sähläystä, kun sekoilin kaikkien tarjottavien kanssa ja vie...

Noniin. Esikoisen synttäribailut lähestyvät. Viimeisimmät juhlathan olivat aika sähläystä, kun sekoilin kaikkien tarjottavien kanssa ja vielä samana aamuna aloin leipoa lisää suolaista tarjottavaa ruuan loppumisen pelossa. Nythän siitä suolaisesta näyttäisi vieläkin olevan jotain jämiä pakkasessa, että ei ois tarvinnut. 

Mies sanoi noiden nimiäisjuhlien päätteeksi, että ensi kerralla kyllä vuokrataan paikka ja otetaan catering. En tiedä oliko se vihjaus, ettei muka oltaisi handlattu sitä juhlaa omin voiminemme vai lupaus kolmannesta lapsesta, mutta nyt mietin oikeesti mitä kaikkea tohtisi tilata muualta, vaikkei nyt ihan paikkaa vuokratukaan. 

Kakunhan tilasin jo, koska aattelin, että mulle käy kuitenkin se perus "nailed it" -juttu ja bussikakuksi tarkoitettu näyttää joltakin kädettömän apinan jätökseltä. Kuvan pistikin jo eilen tuonne Facebookiin. Kerran oon kokeillut itse tehdä sokerimassakakkua – itse asiassa viime synttäreille – ja voi jumaleissön hei. Kaikkien kannalta mukavampaa tilata sellainen, jos sellaista halajaa.

Mulla on vuosien varrella kehkeytynyt joku ultimaattisen superäitiyden mittari päähäni, jonka mukaan mun pitää kaikki tehdä itse. No ei tietenkään pidä, ihan urpo ajatus, mutta jotenkin oon niin pään silittelyä kaipaava henkilö, että musta on ihanaa, kun ihmiset kehuu mun ruokatuotoksiani. Jotain kummia kiksejä siitä sitten revin, että jee, noi syä noita innoissaan. 

Eli niin tuleva sellainen marttyyrimummo, joka kattaa lapsille ja lapsenlapsille ruuat pöytään ja itse syö – jos edes syö – seisaaltaan jossain keittiön nurkassa. "Emminä, syökää te vaan." Siskonpedissä oli muuten loisto sketsi siitä aikoinaan, hahahaa! Terkkuja vaan omalle mummilleni: kulkee suvussa!


No nyt kuitenkin pysäyttääkseni tämän selkeän kulun kohti marttyyrimummouttani ja nauttiakseni itsekin juhlista, aattelin, että vähän rennommalla otteella nyt, jumankauta. Rohkeesti vois tilata vaikka lähileipomista joitain helppoja ja hyviä säilytettäviä ja tarjoiltavia, jotka vois hakee jo viikolla. Ja tiedän, olen tosi myöhässä jo, mutta sain hei kakunkin tilattua alle viikon varoitusajalla, joten uskon tsäänsseinihin! Ja kuten oon ennenkin kirjoitellut, pakko on paras motivaattori kaikkeen tekemiseen...

Ihan kaikkea en silti raski tilata muualta, koska nuukuus ja haluan vähän ees päästä ressaamaan edellisenä iltana. Se on vähän niin kuin joulua edeltävä ilta, kun paketoidaan niska hiessä lahjoja ja panikoidaan jotain rosollin koostumusta: se vain kuuluu asiaan!

Ja hei, jos sulla on hyvä vinkki suolaisesta tarjoiltavasta, mitä saa tehtyä isosti mutta helposti, niin otetaan vastaan! Jotain rullamunakasta googlailin just... 

You Might Also Like

19 comments

  1. Hehee, niin tuttua :)
    Mä olen vielä niin onneton leipuri että tuotokset ovat usein vähintäänkin epäilyttävän näköisiä, silti pakko vääntää itse kauheella raivolla.

    Oma vinkkini (jos fetasta tykkää) on tämä ihana piirakka, jota väännän ihan jokaisiin kissanristiäisiin. Tulee varmaan vierailla jo korvista ulos :)

    Resepti löytyy blogista, siitä tulee uunipellillinen:
    http://caeliasblog.blogspot.fi/2013/02/triple-cheese-pie.html?m=0

    VastaaPoista
  2. Kinkkukierteet. Törkeen hyvii ja maailman iisein +nopee ja tekee paljon kerralla.
    Lehtitaikinalevyyn (mieluiten se iso levy ei valmiiks pätkittyi), tuorejuustoo pintaan (esim. Ruohosipuli), sit kinkkua juustoa ja paprikaa, kääri rullalle (kuin kääretorttu), leikkaa paloiksi, pellille ja uuniin 20-25min.
    Toinen klassikko on kinkkupiirakka. Ohje löytyy mm. Lilyn Tuuliajolla blogista. Se on niin törkeen hyvää että teen sitä joka juhlille ku kaikki siitä tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa sopivan vaivattomalta tyyliltä tehdä! Voiskohan ton tehä myös vehnättömänä ja gluteenittomana ja kaikkee? Vaikka just niinku munakasrullan?

      Poista
  3. Välimeren pannukakku, ehkä kantsii tarjoilla jollain muulla nimellä tämänhetken situationit huomioon ottaen. �� Hullun helppo, täytteetkin on sovellettavissa. http://sekasoppa.vuodatus.net/lue/2008/07/suolainen-valimeren-pannukakku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi oi! Kuulostaa just hyvältä. Mutta voikohan noi jauhot korvata jollain muulla tai jättää pois tai jotain? Ku tarttisin jonkun suolaisen mis ei olis vehnää...

      Poista
  4. Tuulihatut lehtitaikinalevystä. Yks, oisko se n.10x20cm, levy leikataan kahdeksaan osaan ja palat paistetaan uunissa. Kun ovat paistuneet ja jäähtyneet, niin halkaistaan nökköset ja täytetään haluamalla täytteellä. Tosi hyviä tulee esim ku laittaa tuorejuustoa, kylmäsavulohta, tilliä, sitruunapippuria. :) ai että vesi herahti kielelle, taidankin tällä ratkaista meidän muksujen synttäritarjoilujen suolaisen puolen osittain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmm... Kuulostaa ihanalta.<3 Mä aina jotain tollasia just alan väsäämään ja sit kohta mietin, et ois pitänyt tehä vaan joku suurtuotantopellillinen piirakkaa! :D

      Poista
  5. Saaristolaisleivän palasille tai vaalealle muutamaa eri tahnaa. Esim tapanade (oliivitahna) ja hummus. Helppoja tehdään ja niim pal hyvii! Basilikaa koristeeksi. Siskon pedin sketsi oli ihan paras! Elävästä elämästä. T. Tiinahema

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nammm! Ton vois tehä niinkun et laittaa vaan esille ja vieraat saa itse voidella. Säästyis itse siltäkin vaivalta! Haha! Ja joo, Siskonpeti=parasta!

      Poista
  6. http://www.myllynparas.fi/suomi/reseptit/suolaiset_leivonnaiset/pikkusuolaiset/nakkipiilot/

    VastaaPoista
  7. Mun on pakko sanoo et nakkipiilot:D Niistä sä et kyl ehkä saa niitä tarvittavia kiksejä, hehehee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä, ne on parhaita! Ps. Ooksä joku mun sukulainen?? :D
      http://mammasti.blogspot.fi/2015/09/rakas-nakkipiilo.html

      Poista
  8. Pizzakierteet/-kiekot! :)

    http://www.hellapoliisi.fi/leivonnaiset/suolaiset-leivonnaiset/2514-pizzakierteet

    Tai vanhat kunnon lihapulla(cocktailtikku)ukot! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotain just tommosii kierteitä vois! Ja siis cocktailtikut on parhaita, hahah, mut kauhee näpräily! :D

      Poista

Hae