Ajasta ikuisuuteen ja muita kiertoilmaisuja
12.36Kolmevuotias toki haluaa tietää, miksi ihmiset roudaavat kynttilöitä kivien eteen ja haahuilevat pimeillä katajakäytävillä, mutta koska itselle on niin päivänselvää, että tämmöstäkin tässä elon tiellä touhutaan, en ollut yhtään varautunut etukäteen, kuinka tämänkin tapahtuman lapselle selittäisin.
Vaikka jotakin siinä matkalla haudalle selostin, että näin muistellaan ihmisiä, jotka eivät keskuudessamme enää ole, niin jäähän se sellainen selitys aika abstraktiksi lapselle. Ajasta ikuisuuteen, ja muita kiertoilmaisuja.
Haudalla takeltelin sanoissani, että tuossa lukee minun isäni nimi ja että se on kuoll... nukk... ääh, ja sitten sopersin jotain sinne päin. Mulle ei ole vaikea puhua isäni kuolemasta, mutta en ollut yhtään valmistautunut kertomaan lapselle asiasta, enkä yhtään siinä tilanteessa, kesken lauseen, keksinyt, miten sen sujuvasti selittäisin.
Koska kun tullaan ensimmäistä kertaa ihmisen elämässä tilanteeseen, jossa se kuulee sellaisestakin pikkuasiasta kuin elämä ja kuolema, niin miten se kuuluu sille kertoa? Että se ikätasoaan sopivasti sen voisi sisäistää?
Tai tarviiko sen edes sisäistää sitä sen kummemmin? Ja onko se edes kolmevuotiaalle vielä mikään juttu? Siis sellainen, miten me aikuiset sen koemme? Jotenkin vaikeana.
Hetken mietittyäni, noin niin kuin yhteenvetona, vielä selitin, että minun isäni on jo lähtenyt täältä keskuudestamme pois, kuollut, ja näin me tässä nyt muistelemme häntä sytyttämällä kynttilän tähän haudalle. Lapsi nyökkäsi ookoot, eikä siinä sen kummempia hänen mielestään kai ollut. Ainakaan nyt tällä erää.
Kerroin vielä kynttilät sytytettyäni, että se laulu, jota me laulamme aina iltaisin, on laulu, jota minun isäni minulle aina lauloi. Kysyin, huvittaisiko esikoista laulaa se minun kanssani ja sitten me laulettiin.
En tiedä mikä kuva lapselle koko tapahtumasta jäi, mutta luulen, etten kämmännyt tätä pahasti, haha!
Mutta siis: Miten te olette lapsillenne puhuneet kuolemasta? Miten lapsenne ovat suhtautuneet siihen?
Näin pienethän eivät kai vielä ymmärrä kuoleman lopullisuutta, mutta ilmeisesti jossain kohtaa lapselle voi tulla kausia, jolloin pelkää omaa, vanhempiensa tai muiden läheistensä kuolemaa. Miten niissä sitten toimitaan?
Että sellaisia pyhäinpäivän aatoksia, kullai teil?