Eka sana

19.10.2015

Vanhempana kokee sellaisia erityisiä onnen ja ylpeyden hetkiä lastensa taidoista, kehittymisistä ja saavutuksista. Ensimmäiset hymyt ja naur...

Vanhempana kokee sellaisia erityisiä onnen ja ylpeyden hetkiä lastensa taidoista, kehittymisistä ja saavutuksista. Ensimmäiset hymyt ja naurut, ensimmäiset kiinteät ruoat, ensimmäiset askeleet, ensimmäinen koulupäivä ja ensimmäinen todistus, noin muutamia mainitakseni.

Sitten on yksi maailman siisteimmistä jutuista: vauvan ensimmäiset sanat. 

Se on selvä murroskohta ja siitä alkaa kehitys aivan uudenlaiseen, kaksisuuntaiseen kommunikointiin, jossa kaikki osapuolet voivat ilmaista itseään puheen avulla.

Aloittelija saattaa usein kuvitella, että vauvan ensimmäiset sanat olisivat jotkut äiti tai isi (lol!), mutta kuten niin monet vanhemmat ovat jo saaneet todistaa, ensimmäiset sanat ovat melko varmasti "lamppu" tai joku "kissa". Sillä nehän niitä tärkeimpiä vauvan elämässä just ovat.

No meidänkin vauva päästeli vastikään ensimmäisen sanansa. Aikaisemmin kuvittelin kuulleeni "äiti", tai siis jonkin sen suuntaisen, kuten äittä, mutta se taisi olla vaan joku omassa päässäni muodostunut kuulema.


Niin mikä se ensimmäinen sana sitten oli?! 

No KAKKA! Tietysti! Hurraa!

Ja uskokaa tai älkää, niin tosi usein kun pikkumuija sitä hokee, se tekee myös kakkan. Että sillai ois niinku ihan tahallaan lausuttu. Voi tietty olla, että kun hokee koko ajan kakkaa, niin joihinkin niistä kerroista myös osuu se sen teko. Tai sitten se vaan kakkaa tosi usein. 

Mutta ei sen niin väliä. Pääasia, että pieruhuumori on verissä. Niin meijän tyttö! <3 


Video, jonka Mamma rimpuilee -blogi (@mammarimpuilee) julkaisi

Sillai kai! <3

Seuraa rimpuiluja myös Snapchatissa (->mammarimpuilee), Instagramissa ja Facebookissa!

You Might Also Like

4 comments

  1. Hahaa. Onnea ekasta sanasta! Mun siskot aloitti noi kakkajutut jo vauvoina. Mun eka sana oli kuulemma "kirja". Meidän pojat on myös hokeneet aluksi "äitä" sellaisena yleissanana, mutta ekat kunnon sanat oli villejä kortteja, esikoisella "vettä" ja kuopuksella "pää". Kumpikin toki elämän kannalta tärkeämpiä kuin äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on on! Haha! Toi kirja on muuten ihana! Selkeesti fiksu tyyppi! :) Tänään olin taas muuten kuulevinani jonku "äitän". Mut voi olla edelleen, että kuvittelen! :D

      Poista
  2. Ihanaa kun kirjoitat kakkan kaksoiskonsonantilla, niinkun kuuluukin. Eikai kukaan käy kakalla kun voi käydä kakkalla. Jes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaahahahahaa! No ei kai ol mittän muuta tapaa sanoa kö kakka kahella, eiku kolmella koolla! Jotain hesalaisten hömpötyksiä jotku kakalla käynnit. :D

      Poista

Hae