Fuck it all

29.12.2015

Olen murehtija. Joskus lähtee ihan lapasesta oma murehtimiseni ja pienimmätkin tapahtumat, katseet, eleet ja... no ei mitkään paisuvat pääss...

Olen murehtija. Joskus lähtee ihan lapasesta oma murehtimiseni ja pienimmätkin tapahtumat, katseet, eleet ja... no ei mitkään paisuvat päässäni mörrimöykyiksi. Joku väittäisi paikoittain neuroottiseksi, mutta itse kutsun sitä lieväksi ylianalysoimishäiriöksi ja siitä koituvaksi toistuvaksi murheeseen johtavaksi pohdintailmentymäksi.

Mulla menee nämä vähän kausittain. Ehkä kerran kuussa, ehkä parissa. Joskus se kestää tunnin, joskus viikon. Asia pyörii päässä, eikä tahdo mennä sieltä pois. Harmittaa joku juttu, ahdistaa ja sitten että mitähän sekin ja tuokin ja tämäkin tästä nyt miettii.

Onnekseni mulla on tuo aviomies. Se aina mukavasti arikirealismillaan tiputtaa minut murhepilveltä takaisin maan päälle. Löytää jonkin järkevän vaihtoehdon salaliittoteorialleni ja saa aika hyvin, ehkä joku kahdeksan kymmenestä kerrasta, katkaistua neur... siis lievän ylianalysoimishäiriöni ja siitä koituvan toistuvan murheeseen johtavan pohdintailmentymäni tuloksen siivet.

Juuri männäviikolla sanoin sille, että taas nähtiin, miksi sen kanssa on hyvä olla naimisissa. Se kun keksi täydellisen hyvän vastineen mun pöljäilylle – ja luultavasti vielä täydellisen toden. Niin hyvän, että repesin nauramaan omalle urpoudelleni. Että ihanko kaikista maailman vaihtoehdoista olin sen surkeimman keksinyt ottaa totuudekseni. Enkä vaikka sitä todennäköisintä vaihtoehtoa.


No, tässä on sitten pitänyt aika paljon myös reenata ihan itsekin tätä tyhmistä ajatuskuluista luopumista. Paras vinkkini itselleni on, että jos se ei ole mitään, mihin minä voi vaikuttaa, antaisin sitten vaan olla. Tämähän ei tietystikään ole oma keksintöni, vaan siskoni laukoma, tai jonkun Dr. Philin, mutta melkein sama. Että onko se jotain, johon voit vaikuttaa? Ei? No, lopeta sitten murehtiminen.

Usein nämä murheeni ovat niitä, että ajattelen ehkä jonkun ajattelevan minusta jotain. Siis ei pidä tai ajattelee pahaa tai jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Siis ihan mitä vaan ja mitä milloinkin, tilanteeseen sopivasti. Mutta koska en voi vaikuttaa toisten ihmisten ajatuksiin, miksi murehtia? Ihan sama, olkoot, ajatelkoot.

Tämähän on varmasti suurelle osalle ihan pala kakkua, kuten meillä Ameriikassa sanotaan, mutta mun pitää välillä ihan muistuttaa siitä itseäni. Työstää ajatusta. Hyväksyä, että kaikkeen en voi omalla toiminnallani vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisin. Keskittyä niihin asioihin, joille voin jotain ja jättää muut ulos murhelistaltani. Ei se nyt voi olla niin vaikeaa, voiko?

Toisin sanoen:



Näin mä sit pyrin olla aina jatkossa, kun meinaan alkaa murehtimaan liikaa. Mun uusi tunnari heikkona hetkenä. Iha hyvä?

You Might Also Like

6 comments

  1. Ylianalysoimishäiriö!!! En kestä!!! Kärsin ehdottomasti samasta. Mistäs sitä tietää jos sen naapurin Pirkko-sedän ajatukset vaikka vaikuttaa maailman menoon ja meininkiin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi yleinen ja harvoin diagnosoitu vaiva. Vähän niinku joku 2010-luvun kilpirauhastauti tai vehnäallergia! :D Pirkko-sedän ajatusten ei pitäis vaikuttaa ja toinen aika hyvä motto meille ylianalysoimishäiriöisille on, että ihmiset ajattelevat sinua vähemmän kuin luuletkaan. Se ois pitänyt lisätä tohon juttuun muuten myös!

      Poista
    2. Luulen että kyllä noilla ohjeilla alkaa oireet helpottamaan. Oikein kun ahdistaa niin laulelee ja hengittelee paperipussiin tuota tunnusbiisiä.. ;)

      Poista
  2. OH I KNOW!! Sairastan samaa!! Ja aviomiehen on myös sitä kurkkua myöten tä.. ei ku.. niin että.. hyvin tasapainottaa omalla stressittömyydellään :) Mä olen itse erikoistunut kadehtimiseen. Että on se NOILLA helppoa kun asuu isovanhempia lähellä ja TUOLLAKIN sisko naapurissa, jolla SILLÄKIN on sattumalta saman ikäisiä lapsia. Ja voi hitsi toi tyyppi, jolle vaan tarjotaan jotain uusia työpaikkoja. Ja toi, joka tiputti tosta vaan raskauskilot ja tuollakin noin paksu tukka. EI MULLA VAAN. Niin. Minä surkea. Mun surkea elämä. Byyyyyyyhhyyyäääää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulla on onneksi tuohon kateuteen hyvä vastalääkeasenne. Oon nimittäin VAKUUTTUNUT siitä, että kaikilla menee jollain lailla huonosti. Ehkä eri tavalla kuin mulla, mutta kuitenkin :) Eli ei oo syytä kadehtia :)

      Fani Helsingistä

      Poista
    2. Jes, mä koetan tästä lähtien samaa. Semmoinen pieni hiljaa mielessä kuiskattu "kyllä suakin joku *tuttaa ja rankasti" saattaa kuin saattaakin toimia tehokkaasti :D ;)

      Poista

Hae