Muistatteko vielä sen minun rouppimiskeissini ? No totta kai te muistatte. Se oli toissapäivänä, senkin pikkuiset dementikkoystäväni. Niin...

Muistatteko vielä sen minun rouppimiskeissini? No totta kai te muistatte. Se oli toissapäivänä, senkin pikkuiset dementikkoystäväni.

Niin se kai sitten vaan on, että mitä isot perässä, sitä pienet edellä. Eiku siis toisinpäin. Mitä pienet edellä, sitä isot perässä. Ei, vaan isot edellä, pienet perässä. No jotkut jossakin järjestyksessä ja sitten ne toiset perässä.

Ja perässä, todellakin.

Katsokaas, kun me olimme vähän lasten kanssa käymässä tuolla lastenfesteillä messukeskuksessa ja siinä sitten, aivan yks kaks yllättäen, minun esikoiseni tarttui sellaista vierasta emäntää hanurista. Aivan tuosta nuin vaan varoittamatta kouraisi. Jatkoi sitten matkaansa kuin ei mitään. Ihan muina metriheikkeinä.

Nainen oli ollut pikkasen hämillään pienestä kähmijästä, joka muuten saattoi nauraa vähän tekonsa päälle.

Itsehän pelinaisena en edes nähnyt koko sattumusta. Kaveri kertoi. Ei tarvinnut taas sitten punastella tuolla vieraille ihmisille. Vaikka se varsin hallussa jo onkin. Nolous.

Että tuota nuin. Pahoittelemme taas, arvon kanssaihmiset. Mitä isot eteen, sitä pienet perään. Niin se sanonta tais mennäkin.

Pitääkö meidän liittyä johonkin Anonyymit yllätyskourijat -ryhmään?


2 kommenttia

Mulla alkoi tämmönen reissu-yksinhuoltajuus. Mies lähti vähän laskureissulle kaveriporukalla ja mä olen keskenäni lasten kanssa muutaman päi...

Mulla alkoi tämmönen reissu-yksinhuoltajuus. Mies lähti vähän laskureissulle kaveriporukalla ja mä olen keskenäni lasten kanssa muutaman päivän.

Otin tämän yksinhuoltajuuden sen verran tosissani, että lähdin heti tuohon lähikauppaan miehiä iskemään. Kivespusseille, jos tarkkoja ollaan.

Tiedättehän sen tavallisen tarinan. Kun tyttö tapaa pojan ja poika tapaa tytön.

Tyttö menee kauppaan ja poika menee kauppaan. Tyttö on kahden lapsensa kanssa kaupassa, poika... no, pojasta emme tiedä, ilmeisesti yksin. Tytön lapsi törmää omilla pikkukärryillään isoon kärryyn ja tyttö siinä äkkiä sen toisen kärryn karkaamista estämään.

Ja siinä se sitten tapahtuu.

Tyttö ojentaa kätensä kohti kärryjä ja poika kävelee sattumalta kohdalle. Tyttö ei nää selän takaa tulevaa poikaa ja yhtäkkiä tytön kämmenselkä tömähtää pojan nivusiin. Kaikista maailman paikoista, pojan nivusiin.

Mikä taianomainen hetki. Eikä yhtään nolo.

"Anteeksi, anteeksi, anteeksi", siinä toisillemme toistelimme. Kävelit pois käsi kasvojasi häpeillen peitellen, enkä nähnyt sinua kunnolla. Ehkä joku keski-ikäinen mies, kuten minäkin. Paitsi, että olen nainen. Mutta harmillista, sillä kyllä minä yleensä olen rouppimiani miehiä ihan silmiin katsonut. Sillä lailla herrasnaisia tässä ollaan, kuitenkin.
Kuvan kauppa ei liity tapaukseen.

Mutta jos sinä tai vaikka puolisosi tätä lukee, niin pahoitteluni vielä. Ei minulla yleensä ole tapana tuolla lailla vieraiden miesten munille käydä. Hyvin epämiellyttävä tilanne meille kummallekin, varmasti.

Anteeksi.

(Huomenna sama aika, sama paikka?)

9 kommenttia

Sain juuri tiedon korvanappiini, että kummityttöni oli kirjoittanut englanninkielisen "The person I admire" -esseensä... TATTADA-D...

Sain juuri tiedon korvanappiini, että kummityttöni oli kirjoittanut englanninkielisen "The person I admire" -esseensä... TATTADA-DAA: Minusta! Siis mi-nus-ta. Rimpuilevasta mammasta. Wazaaaaaaaap!

Saako vähän liikuttua? Ja heti perään vähän huolestua. Haha, vitsi vitsi, olenhan mä nyt tosi ihailtava. Loistava esikuva. Erinomainen idoli. Oikeastaan ihmettelen, miksei musta oo kirjoitettu enempää esseitä.

En voi silti olla miettimättä, koska se kummityttö oli kertomansa mukaan kirjoittanut muun muassa tästä mun blogista, että mitä jos se opettaja tulee tänne ja lukee täältä jotain? Niinku mitä vaan. Satunnaisesti arpoo jonkun jutun ja on sitten ihan, että mitvit, tai siis wtf, koska se on englannin ope – niinku englanniksi miettii asioita, tajusitteko, hahha, niin hauskaa – ja soittaa johonkin koulukuraattorille. Että ei ole ihan hyvä tämmöinen, varataanko aika.

Koska tavallaan ajattelisi, että tuollaisella otsikolla kirjoitetaan yleensä jostain rauhannobelistista tai ensimmäisestä naispresidentistä. Tai edes jostain rokkitähdestä tai näyttelijästä. Tai jos oikein herttainen on, niin Lotta Svärd -isomummista.

Mutta ei esimerkiksi kummitädistä, joka kiroilee teksteissään liikaa ja jonka luetuimmissa jutuissa ja otsikoissa vilahtelevat sanat kakka ja pissa. Kaikissa eri synonyymeissään.

Joten: Rakas kummityttöni opettaja. Nyt vaan peräännyt hitaasti pois, etkä missään nimessä lue mitään täällä. Joo, ihan nyt panet sieltä ruksista tämän sivun kiinni ja unohdat koko jutun. Kuvittelet, että se sen nuoren naisen kummitäti on vaikka joku lääkäri tai joku tietokirjailija.


Tai sitten luet kaiken täällä ja huomaat, että oppilaasi on oikeassa! Olen hauska, ihana, viisas ja upea! Hyvin, hyvin ihailtavaa tyyppiä!

(En.)

4 kommenttia

Perjantaina enteilin tästä viikonlopusta maailman parhainta viikonloppua. Ilokseni voin todeta, että ei se ainakaan kamalan kauas siitä jää...

Perjantaina enteilin tästä viikonlopusta maailman parhainta viikonloppua. Ilokseni voin todeta, että ei se ainakaan kamalan kauas siitä jäänyt.

Lauantaina aamupäivällä mies ja lapset lähtivät pihalle ja minä jäin yksi leipomaan. Leipomaan, eli puolestatoista tunnista noin puoli tuntia leivoin ja lopun ajan säädin kaikkea muuta. Kuuntelin kovalla musiikkia ja bailasin essu kaulassa.

Illalla saatiin vieraita. Rakkaat ystävät, esikoisemme kummit, jotka penteleet ovat muuttaneet pois tästä kaupungista ja siksi ovat niin harvinaislaatuista herkkua.

Minä tein ruokaa, kaatelin punkut, sytyttelin kynttilät ja oltiin ihan hygge. Odoteltiin mies lyhyeltä työkeikalta kotiin ja syötiin. Vaikka itse sanonkin, niin ihan himputin hyvää thaimaalais-intialaista. Thaimaalais-intialaista, eli sellaista fuusioaasialaista, jota en osaa nimetä, koska en itsekään tiedä, mitä se olisi, koska se on vähän kaikkea. Thintialaista, kenties?

Syömisten jälkeen minä ja kaveriperheen äiti-ihminen lähdettiin kaupungille. Poikettiin parissa drinkkibaarissa Gin tonicilla – totta kai, sillä sitähän me silloin nuorina 60-luvulla aina juotiin – ja lopulta päädyimme tanssimaan rumbaa. Luitte oikein, rumbaa.

Kanssarumbailijat eivät ehkä olisi ihan samaa mieltä rumbaliikkeidemme oikeaoppisuudesta, mutta kyllä mä sanoisin, että ihan 5/5 vedettiin.

No, nyt kun menin tarkastamaan nuo rumba-askeleet interwebistä, niin eiiii se ihan rumbaa tainnutkaan olla se, mitä me vedettiin. Mutta ehkä jotain salsaa? Tai jotain siltä väliltä? Srumbaa? Ralsaa?

Ei sen niin väliä. Ihan 5/5, silti.


Tänään mun posseni herätti mut yhdeksältä valmistamalleen aamupalalle, ja jo kymmeneltä tehtiin lähtöä pulkkamäkeen. Ulkona oli ihanan pysähtynyt tunnelma. Lunta sateli hiljalleen, eikä missään ollut ketään.

Pulkkamäen jälkeen syötiin lounas ja juotiin kuumaa kaakaota. Koko päivä ollaan vaan oltu ja möllötelty. Ulkoiltu, pesty pyykkiä, rakennettu legoja, katsottu piirrettyjä, nukuttu päikkäreitä, leikitty kauppaa, syöty thaimaalaista ruokaa (vähän autenttisempaa kuin se mun) ja mussuteltu runebergintorttuja. Sellaista ihan niin tavallista, mutta just passelia.

Nyt me hengaillaan esikoisen kanssa sen huoneessa, hän omissa puhteissaan, minä omissani, ja kohta luetaan iltasatu ja aletaan nukkua. Väsyttää paljon, mutta sillai tosi onnellisesti.

Shh... Tulin vain ihan tällee kuiskausäänellä kertomaan, että ette usko, mitä juuri kävi. Oltiin tuossa lasten kanssa vähän ulkoilemassa j...

Shh... Tulin vain ihan tällee kuiskausäänellä kertomaan, että ette usko, mitä juuri kävi.

Oltiin tuossa lasten kanssa vähän ulkoilemassa ja kotiin tultuamme, lounaan jälkeen, ihan varovasti suunnittelin, että jos koittaisi saada kuopuksen nukahtamaan päiväunille sisällä.

Koko ikänsä verran on tottunut nukahtamaan päikkäreille vaunuihin, joten mitään ihan kamalan suuria odotuksia ei asian onnistumisesta ollut. Varasuunnitelmakin oli: Jos ei nukahda millään omaan sänkyynsä, puetaan ulkovaatteet päälle ja vien sitten ulos, vaunuihin.

No, tuossa sitten, kun kuopus oli jo saanut lautasensa tyhjäksi, jätin esikoisen viimeistelemään lounastaan ja lähdin viemään nuorempaa unille. Edelleen aika skeptisenä homman onnistumisesta. Kohta esikoinen olikin jo huutamassa omaa väsymystään oven takana, joten laskin nuoremman sänkyynsä ja lähdin jeesaamaan isompaa.

Esikoinen on jo siitä helppo tapaus, että riittää, kun hänet vain vie sänkyynsä ja sanoo hyvät päiväunet. Jää sinne mukavasti itse, joten ajattelin, että vien äkkiä hänet ja palaan pienemmän luo.

Ilmeisesti kuopuksen aamupäiväpäikkäreiden poisjättö teki tehtävänsä, sillä palatessani ei toisesta huoneesta raikunutkaan surkea itku, vaan huoneen täytti... pysäyttäkää painokoneet: hiljaisuus!

Pikkumuija oli ihan muina esikoisina nukahtanut itse, ja tiedän että tässä kertomisessa on riskinsä, koska luultavasti langetan epäonnen tämän päälle sanomalla tämän ääneen, mutta: Muistakaamme tämä päivä päivänä, jolloin MINUN MOLEMMAT LAPSENI NUKAHTIVAT ITSE PÄIVÄUNILLE – MOLEMMAT OMIIN SÄNKYIHINSÄ!

Uskomatonta. Tämän täytyy olla lupaus maailman parhaimmasta viikonlopusta.

Kiitos 22.1.2016 12:18-13:09. Nevöfoget. Thank you and good night.

1 kommentti

Meillä on tuo isi-ihminen ja esikoinen ottaneet tavaksi käydä silloin tällöin jäkispeleissä. Aina, kun esikoiselta kysyy huvittaisko lähteä ...

Meillä on tuo isi-ihminen ja esikoinen ottaneet tavaksi käydä silloin tällöin jäkispeleissä. Aina, kun esikoiselta kysyy huvittaisko lähteä matsiin, hän on salamana valmis lähtöön. Koska tahansa, aina messissä. Kotona jo huutaa "PEE PEE ÄS, PEE PEE ÄS!" (TPS) ja lähtee innolla hallille.

Mutta peliä hän ei kyllä katso.

Jos tarkkoja ollaan, hän on kiinnostunut ehkä mistä tahansa muusta, kuin pelistä.

Isi-ihminen kertoi, että esikoisen mielestä:

-Automatkat on parasta. Pääsee isin kaverin "ralliauton"(?!) kyytiin.
-Nakkimuki on parasta.
-Lentokoneella leikkiminen seisomapaikkojen korokkeella on parasta.
-Pillimehu on parasta.
-Screeni on parasta. Teki toissapelissä photobombin ja tunki muita ihmisiä kuvattaessa mukaan kuvaan.
-Maskotti on parasta.
-Rusinat on parasta.
-Pomppulinna on parasta. Muttei yksin. Isin pitää olla vieressä.
-Popcornit on parasta.
-Tanssitytöt on parasta. Tänään olivat jutelleet esikoiselle. Jäätyi. Suu auki jäi tuijottamaan. Melkoinen hetki nuoren tanssin ystävän elämässä.

Ja sitten. Se, minkä veikkaamme olevan ratkaisevin tekijä:

-Pulla on parasta. Se on koko homman kohokohta. Siitä jutellaan peliin lähdettäessä ja pelistä tultaessa. "Puwwaa".


TPS, Turun pullaseura, nevöfoget.

17 kommenttia

Kuulin ehkä parhaan väärin kerrotun vitsin ikinä. Ai että. Vitsit ovat hauskoja, mutta kyllä ne väärin kerrottuna on vieläkin hauskempia....


Kuulin ehkä parhaan väärin kerrotun vitsin ikinä. Ai että. Vitsit ovat hauskoja, mutta kyllä ne väärin kerrottuna on vieläkin hauskempia. Siis, kun niistä lähtee koko pohja, eikä niissä ole enää sitä... noh, vitsiä. Siis priceless.

Väärin kerrottujen vitsien hauskuuden haastavuus on tietysti aina siinä, että se alkuperäinen, oikea, vitsi pitää tuntea, että voi nähdä sen väärin kerrotun hienouden.

Mä nyt luotan, että te tiedätte tämän alkuperäisen ja kerron vain sen väärän.

Valmiina?

Noniin:

"Mitä Cheekki sanoi kiinalaisessa ravintolassa?
– Anna sitä soijaa."

Toistan:

"Mitä Cheekki sanoi kiinalaisessa ravintolassa?
-Anna sitä soijaa."



HAHAHAHHAHHHAA! Väärin meni! Niin monella tapaa väärin! Hahahahahha, kuolen! Voi jumaleissön... niin väärin.

Aaah, vieläkin naurattaa.

Ja vieläkin.

Jaaaaa.... vieläkin.

No, nyt alkaa vähän helpottaa.

...

Ei, vieläkin naurattaa.

Hahhahaaa, Cheekki... anna sitä soijaa. Eih.

Niin väärin.

Jos et nyt tiennyt sitä oikeaa vitsiä, niin täältä sen löydät. Palaat sitten takaisin tänne ja ymmärrät.

Aah, niin hyvä.


24 kommenttia

Viime viikolla saatiin lukea perheenäidin hauska listaus 44 asiasta , joista hänen kolmevuotiaansa veti yhden päivän aikana herneet nenään. ...

Viime viikolla saatiin lukea perheenäidin hauska listaus 44 asiasta, joista hänen kolmevuotiaansa veti yhden päivän aikana herneet nenään. Valeäiti veti ehkä vähän pidemmän korren, tai ainakin ihanamman korren, ja listasi 32 asiaa, josta hänen kolmeveensä ilostui päivän aikana. Oma lempparini niistä oli ehdottomasti kohta numero 4: Kun mutisin että pitää ostaa uusi pulkka ja sinä kuulit että sanoin "Boom-Kah".

Viime viikolla puhutti myös parisuhdeasiat, kun Väestöliiton Heli Vaaranen huolestui "naisten tavasta suhtautua miehiin välttämättömänöä pahana". Juttu poiki paljon kirjoituksia parisuhteesta ja myös koiramme innostui avaamaan sanaisen arkkunsa.

Eilen sain palautetta aviomieheltäni päivän mittaan ilmenneestä kiukkuisuudestani ja siksi ajattelin viime viikon teemoissa ja ihan noin niin kuin kompensoidakseni eilistä palautetta kertoa tämän pitkän aasinsiltaviidakon saattelemana: 14 asiaa, jotka ilahduttivat minua tänään. 

1. Kun aamulla nukuttiin yli kahdeksaan.

2. Kun vauva tarttui naamastani kiinni, katsoi syvästi silmiini ja sanoi tärkeänä "äiti".

3. Kun esikoinen väitti taas molempien koiriemme nimen olevan Uma. (Ei ole)

4. Kun muistin, että mulla on nimipäivä.

5. Kun sain oikein vanhoja kunnon nimipäiväonnittelutekstareita, joista yksi oli vuosien takaiselta työkaveriltani.

6. Kun ulkona satoi aamupäivällä niin simona lunta, että saatoin kuvitella asuvani lumisadepallossa.

7. Kun kaksi ihmistä riensi pyytämättä auttamaan minua vaunuineni jättimäisen lumivallin yli ulos bussista.

8. Kun söin hyvän lounaan.

9. Kun sain ilmaiseksi jälkkärin, jonka olin jo muina naisina ottanut, koska luulin, että se kuuluu lounaaseen, eikä se kuulunutkaan, mutta sitten sain silti sen, vaikkei olisi kuulunutkaan.

10. Kun minua autettiin toistamiseen vaunujen kanssa mennessämme sisälle vaikeakulkuisesta kirjakaupan ovesta.

11. Kun kotimatkalla ei vauvan kanssa otettukaan bussia, vaan käveltiin ja Turku oli ihana ja kaunis lumiviitassaan.

12. Kun katsoin vanhojen talojen satavuotiaita savupiippuja ja mietin Maija Poppasesta tuttua Chim chim cher-ee -biisiä ja niitä katoilla tanssivia miehiä.

13. Kun sain kotona nimipäiväkukkia esikoiselta ja mieheltä.

14. Kun esikoinen oli vähintään yhtä innoissaan kukkien antamisesta, kuin minä saamisesta.


Aioin laittaa tähän alkujaan 22 kohtaa, mutta mua alkoi ihan kamalasti ramasta kesken kaiken, koska tällä hetkellä me valvotaan keskellä yötä aina pari tuntia ja nukutaan muutenkin huonosti, koska flunssat, yskät, räät ja kaikki ja sen takia mua väsyttää ja mun on ihan pakko mennä nyt kyllä nukkumaan ja voi hemmetti pyykitkin on koneessa ja tiskitkin vielä pöydällä ja pitääkö mun kaikki aina ja kuka on syönyt mun suklaat ja miksei mulla oo nyt mitään kuvaakaan laittaa tähän postaukseen ja... Mutta ei mennä nyt siihen.

Ilahduttavaa viikkoa kaikille!

7 kommenttia

Hei kaikki arvon toverit! Meillähän on nykyään sellainen homma, että me olemme vähän niin kuin yrittäjäperhe. "Vähän niin kuin", e...

Hei kaikki arvon toverit! Meillähän on nykyään sellainen homma, että me olemme vähän niin kuin yrittäjäperhe. "Vähän niin kuin", eli mieheni on yrittäjä ja minä tavallaan en. "Minä tavallaan en", eli en. Vielä ainakaan. "Vielä ainakaan", eli... en.

Tässä on nyt sitten viime aikoina opeteltu elämään yrittäjinä. Tai yrittäjä mieheni on toki ollut jo kauan, mutta nyt sillä lailla, että hän ei ole sekä päivätöissä että omat yrityshommat päälle. Siis vain yrittäjä. Päivähommissa, mutta yrittäjä. Saitteko kiinni? Okei, no ei se mitään.

Se, mitä yritän nyt tässä sepustaa, on, että minä olen nyt joutunut opettelemaan yrittäjävaimona vähän yrittäjäkieltä. Tiedättekö, esimerkiksi aivan uusia aikamääreitä ja sen sellaisia.

Olenkin nyt koonnut tähän – ajatellen, että jos joku teistä vaikka on alkamassa yrittäjäksi tai sellaisen puolisoksi, niin tiedätte sitten – yleisimmät käsitteet, joita meidän perheessä käytetään. Ihan vaan selvyydeksi, koska minulle ainakin tuli vähän yllätyksenä nämä hennot eroavaisuudet:

-Voitko pitää vapaapäivän perjantaina, kun olet koko viikonlopunkin töissä? 
-Joo, eiköhän se onnistu! 
= On puoli päivää perjantaina töissä, käy lounaalla kotona ja menee illaksi töihin.

-Aion olla torstaina vain puoli päivää töissä!
= On torstaina kahdeksan ja puoli tuntia töissä.

-Onko teillä joulun alla yhtään vapaata?
-Joo, ajateltiin olla koko viikko vapaalla!
= On koko viikon töissä, aattoa ja joulupäivää lukuun ottamatta.

-Millanen päivä teillä on huomenna?
-Normipäivä!
= aamukahdeksasta iltakahdeksaan

-Pakko mennä viimeistään kahdeksaksi!
= Sulkapallotreenit työporukan kanssa ennen töitä

-Pakko mennä viimeistään kahdeksaksi!
= Salitreenit työporukan kanssa ennen töitä

-Pakko mennä viimeistään kahdeksaksi!
= Jalkapäivä

-Pakko mennä viimeistään kahdeksaksi!
= Mave

-Onko teillä kaikki välipäivät vapaata?
-Joo, on kyllä!
= Menee töihin keskiviikkona.

-...mut ollaan vaan puoli päivää!
= katso kohta kaksi.

-Oliko sulla nyt sitten viikonloppu vapaa?
-On!
= Ei.


Sellainen yrittäjä-suomi-sanakirja! Toivottavasti tästä on apua! Ettette vaan menisi harhaan näiden hommien kanssa, kuten eräs nimeltä mainitsematon turkulaisäiti.

12 kommenttia

Väestöliiton asiantuntija Heli Vaaranen on huolissaan naisten aviomiestä vähättelevästä asenneilmastosta ja miesten syrjivästä kohtelusta ko...

Väestöliiton asiantuntija Heli Vaaranen on huolissaan naisten aviomiestä vähättelevästä asenneilmastosta ja miesten syrjivästä kohtelusta kotona:

"Kysymys, johon en osannut vastata, oli tämä: mitä voin tehdä, kun tiedän, että koirakin on vaimolle minua tärkeämpi?"

Meillä ei tällaista ongelmaa tietystikään ole, mutta koiramme voi samaistua suomalaisen miehen tuskaan: mitä voin tehdä, kun tiedän, että mieskin on vaimolle minua tärkeämpi?

Keskustelimme aiheesta aamupalapöydässä koiramme kanssa ja hän pyysi minua kirjaamaan ylös hänen aatoksiaan:

"Ei tämä meille koirillekaan helppo asema ole... Olla kakkoskansalaisena omassa kodissaan, vain käskyjä vastaanottavana osapuolena", koira kertoo murheissaan.

"Siksi haluaisin jakaa omat vinkkini miehille, sillä samassa veneessä tässä ollaan – näiden välinpitämättömien tyranninaisten kylmässä ikeessä", koira jatkaa ja kääntää surullisena katseensa puolityhjään kahvikuppiinsa.

1. Tuijota naista. Istu viereen ja vain tuijota. Oikein läheltä. Ennen pitkää hän huomaa sinut ja olet saanut ensimmäisen kontaktin. Nyt tarkkana:

2. Hauku. Itse olen huomannut, että mitä enemmän haukun, sitä enemmän saan huomiota. Kuten meillä päin sanotaan: huomiota se negatiivinenkin huomio on!

3. Kilisytä ruokakuppia. Jos nainen ei ymmärrä palvella sinua, pyydä väkevämmin. Ruokakipon kilisyttely ja vesikipon raapiminen saa naisen lämpeämään, eikä nainen voi olla kaatamatta isoa kulhollista rakkautta, eli ruokaa.

5. Kyllä on kyllä ja myös ei on kyllä. Jos nainen sanoo "ei, koira, et saa hypätä syliin" hyppään silti. Nainen tykkää, kun hänen ei tarvitse itse päättää, koska on minun hali-rapsutusaikani.

10. Nopeus on valttia: Jos kuulet naisen kääntävän sohvalla kylkeä, sinulla ei ole sekuntiakaan hukattavaksi. Peiton reuna nousee vain kerran ja se on sinun hetkesi päästä ryömimään lämpöön. Käytä sekuntisi hyvin!

7. Jos mikään edellä mainituista keinoista ei toimi, olen yleensä pissannut naisen sänkyyn. Ei siitä mitään hyötyä ole, mutta tietääpähän hemmetti, että meikäkoiraa ei ole hyljeksittävän.

Kuva, jonka @offtheleashcartoon julkaisi

Juuh, elikkäs tässä nämä minun vinkkini, toivottavasti niistä on apua! Vaan voi huppistakeikkaa sentään, minullahan on tuo numerointi aivan väärin. Hahahaha, olenpas minä höpsö! Toisaalta: Mitä oikein odotit? – Olen koira.

2 kommenttia

Näin alkuvuodesta kaikki alkaa aina harrastaa kamalasti. Uudenvuodenlupaukset vaan paukkuvat, kun ihmismassat valuvat kuntosaleille ja ransk...

Näin alkuvuodesta kaikki alkaa aina harrastaa kamalasti. Uudenvuodenlupaukset vaan paukkuvat, kun ihmismassat valuvat kuntosaleille ja ranskan tunneille. Sitten sitä hekumaa kestää joku kaksi kuukautta ja homma lopahtaa. Eeeeeen siis sano, että just sulla tai mulla, mut joillain. Oon kuullut.

No minä aloitin myös harrastuksen! Ajattelin näin ehtoopuolella alkaa vähän Kiira Korveksi Kiira Korven paikalle ja opetella luistelemaan. Osaanhan mä luistella, tavallaan, mutta niinku jos oppisi uudelleen menemään sillä lailla eteenpäin (ehkä myös taakse), ettei koko ajan tarvitsisi pelätä kaatumista. Eli aivan kuten Korpikin. Sillai semihyvin.

Lähdinkin sitten tuossa näyttämän vähän ulkojäälle kuka kukin on. Otin Helenini vintiltä ja pakkasin vettä matkaan. Ajattelin, että täytyyhän tässä huikeassa urheilusuorituksessa jano tulla.

Pääsin luistelumestoille ja siinä sitten muiden taaperoiden kanssa luistimia pukemaan. Minusta vähän epäreilua, kun ei kukaan minun luistimiani kiristänyt, vaan itse oli kolmikolmosena siinä narut kiristettävä. Hikikarpalot selässä valuen, pipo päätä paahtaen.

Terien päälle kuitenkin päästiin, ihan jokainen, ja kevyeen liukuun tähdättiin. Juuri kun olin päässyt vauhtiin (vauhtiin ja vauhtiin) ja ohittanut myhäillen kaikki kolmevuotiaat amatöörit, niin ette usko mitä tapahtui! Minun luistimeni meni rikki! RIKKI! Miten voi mennä luistin rikki? Ja nyt et kyllä vihjaile mitään painoindeksistä, vaan että kuinka voi irrota se kanta siitä muusta kengästä? Häh?

Maailmankaikkeus ehkä yritti jotain minulle viestittää, mutta en minä sitä kuuleviin korviini ottanut. Pakotin siskoni tuomaan minulle omat luistimensa, tällä kertaa Miat, ja lähdin seuraavana iltana uudelleen.

Sinne taas sitten. Luistimet jalkaan, vesipullo mukaan ja liitoon.


Hahha, vitsi vitsi, siinä mitään saatana liidetty. Olin kuin Bambi jäällä, mutta ei Bambi, vaan joku... kanki. Jäykkä ja ponteva, sellainen vähän vaivaannuttava. Aina kun luulin, että nyt liukuu ihanasti, niin johan tökkäs. Kuin hiekkaan olisi luistellut. Ehkä luistelinkin. Kädet vispasivat ja emäntä huojui.

Jos olisi mitään häpyä, niin olisi voinut tavallaan hävettää. Ainakin siinä kohtaa kun toistuvasti nauroin yksinäni, tai kun leikin, että olen se Frozenin Elsa ja kuuntelin sitä biisiä.

Mutta kato tässä mitään hävettävää ole. Se tässä ikääntymisessä on just parasta.

Tatsi vähän parani siinä kolmen vartin aikana ja uskalsin koittaa myös takaperin luistelua. Ei lähtenyt, mutta ei sitä Roomaakaan kolmessa vartissa rakennettu. Must tulee vielä tähti. Tää on nyt niin mun tän vuoden harrastus. Oon käynyt joka päivä. Eilen ja toissapäivänä.

Parasta tässä mun uudessa harrastuksessa on, että tän saa lopettaa ihan suosiolla viimeistään kuukauden päästä. Joo kato, mä panostan mun uralla enempi tähän ulkojäähommaan.

15 kommenttia

Rikoin iPhoneni näytön lasin ( taas ). Vaihdoin eilen puhelimeen kuoren. Kun olin saanut kuoren paikalleen, mietin, että tää ei kyllä o...


Rikoin iPhoneni näytön lasin (taas).

Vaihdoin eilen puhelimeen kuoren. Kun olin saanut kuoren paikalleen, mietin, että tää ei kyllä ole niin hyvä suojaamaan tuota lasia – pitäisikö vaihtaa takaisin. Noh, en vaihtanut. Tippui sitten jäiselle sepelille (tästäkin nähdään, että pitäisi olla lunta!!) ja riks raks poks, rikki meni.

Aloin sitten kiivaasti surffata netissä ja vertailla huoltopaikkoja. Löysin yhden lupaavan oloisen ja soitin:

"Hei, tässä on Laura hyvää päivää!"

"Päivää!"

"Sattuisiko saamaan iPhone 5S:lle etulasin vaihtoa esimerkiksi... nyt heti?"

"Juu, katsotaanpas. Minkä värinen näyttö sulla on?"

"Öö, värinen?"

"Niin, se näyttö?"

"Se... se.. näyttö... Siis se lasi?"

"Nii-in, minkä värinen se on?"

Tässä kohtaa käytin ihan oikeesti kaikkia aivonystyröitäni ymmärtääkseni kysymyksen. Siis lasihan on... lasia. Läpinäkyvää, kirkasta, hemmetti!

Ajattelin, että nyt taidetaan puhua eri asiasta tai jotain. Että tän on pakko olla joku sellainen iPhone-juttu, jota vaan en nyt ymmärrä. Niinku että se luulee, että mulla on mennyt se näyttö rikki ja siihen tulee yleensä joku väri, vähän kuten Xboxissa se death ring, kun se virtanäppäimen valo muuttuu punaiseksi ja silloin se meinaa, että nyt sun Xbox kuoli.

Huhhuh. Tiedättekö sen tunteen, kun ei vittu vaan tajua. Ajattelee, että mun on pakko olla se tyhmä tässä, mutta salaa miettii jossain takaraivossa, että voisikohan se kuitenkin olla se toinen?

"Niin, se lasi? Tarkistaisin, että onko meillä sopivia nyt varastossa."

"Ööh... mmm... "

"Että minkä värinen se on?"

"Nyt mun on tiäks pakko oikein katsoa..."

Tässä kohtaa aloin nyppiä puhelimen kuoria irti. Jotenkin sain kiinni sellaisesta ajatuksesta, että se haluaa tietää, minkä värinen mun puhelin on.

Kunnes tajusin, että... ei. Vaan se näyttö. Siinähän tosiaan on se alareuna ja yläreuna. Niissä on väriä. Kappas, enpä ole ennen tullut ajatelleeksi! (No shit.)

Onneksi en ehtinyt näsäviisastella mitään, vaan hyvin, hyvin tyylipuhtaasti korjasin tilanteen:

"Jaa, joo, niin se näyttö! Musta on!"

"Ok, kiitos! Mustia löytyy varastosta! Voit tuoda tänään ja saat sitten tunnissa takaisin!"


Huh, melkein paljastuin.

16 kommenttia

Moni koiraa hankkiva pohtii, kumpi sukupuoli olisi parempi juuri heille. Neuvoa kysytään muilta koiranomistajilta, ja kumpaakin sukup...


Moni koiraa hankkiva pohtii, kumpi sukupuoli olisi parempi juuri heille. Neuvoa kysytään muilta koiranomistajilta, ja kumpaakin sukupuolta puolustellaan ja vastustellaan kiivaasti – riippuen keneltä kysyy.

Sekä narttukoirassa ja uroskoirassa on puolensa. Minulla on ollut sekä uros- että narttukoiria, mutta tällä hetkellä – kuten moni vakilukija jo tietääkin – meillä on kaksi narttua. Italianvinttinarttua.

Vinkkiviidakon syövereistä voikin olla haastavaa saada täysin puolueettomia vinkkejä, joten olen näin kokeneena koiranomistajana halunnut vähän helpottaa pohdintojanne ja kerännyt alle narttukoiran omistamisen plussat ja miinukset:

+ Narttukoirat eivät merkkaile sisälle

- Ei vaan hetkinen, merkkaileepas.


Eissss...

Nartut... He vihaavat tuota divaania.


Mutta katsokaa uutta mattoa! Sille ei ole käynyt vielä mitään! Läheltä piti, mutta ei aivan. Livin' on the edge, baby. Livin' on the edge...



Lue myös aikaisemmat plussat ja miinukset täältä!

1 kommentti

Minä rakastan aforismeja. Sellaisia puolivillaisia ei-mitään -sloganeita. Ne ovat vähän kuin sananlaskuja – joista niin ikään pidän –, mutt...

Minä rakastan aforismeja. Sellaisia puolivillaisia ei-mitään -sloganeita. Ne ovat vähän kuin sananlaskuja – joista niin ikään pidän –, mutta ne yrittävät olla paljon suurempia. Hengellisiä, sielukkaita, niin kovin yleviä. Lohduttavia, kannustavia, opettavia.

"Olet juuri niin vahva kuin tahdot olla", "vaikeudet eivät ole esteitä, ne ovat polku". "Carpe diem", "home is where your heart is." 

Ja jokainen niistä kuuluu lausua sellaisella pehmeän möhevällä henkäysäänellä. Ah, ja ne eteeriset kuvat niissä taustalla. 

Erityisen paljon pidän niistä fitness-sloganeista. "Fitness is not a destination it is a way of life", "Move it or lose it", "Those who do not find time for exercise will have to find time for illness".

Ihan täyttä paskaa.

No, nyt kun ollaan näin vuoden alussa, niin ajattelin luoda muutaman oman aforismikuvani. Perhehenkisesti, totta kai. Teille, meille, sisustustarraksi, kansikuvaksi, työpaikan mukiin. Lohdutukseksi, kannustukseksi, self-helpiksi.

Ilo on minun puolellani.

Näillä eväillä kohti vuotta! Minä olen sinun Coelhosi, ei sinulta mitään puutu.

29 kommenttia

On aika taas parkua. Minun vauvani , huomenna taaperoikäinen. Vauvavuosi loppuu ja sitten mulla ei enää ole vauvaa. On leikki-ikäinen esi...


On aika taas parkua. Minun vauvani, huomenna taaperoikäinen. Vauvavuosi loppuu ja sitten mulla ei enää ole vauvaa. On leikki-ikäinen esikoinen ja taapero.

Vauvavuosi meni taas luvattoman nopeasti. Sen tietää siitä, että mä muistan sen kotiintulotunnelman kuin eilisen, eikä siitä todellakaan tunnu olevan paria kuukautta kauempaa. Sen jälkeen vaan monta eilistä ja nyt tämä hetki – yksivuotissynttärin kynnyksellä.

Kun aloin oikein muistella muuta vauvavuotta, niin vissiin aika väsyneissä tunnelmissa on paikoin menty, koska en muista esimerkiksi kesästä oikein mitään. Mitä me silloin tehtiin? Missä me hengailtiin? Mitäh? Viime alkuvuoden jälkeen muistan seuraavaksi syksyn. Voi tietysti olla, että se johtuu siitä, että mitään kesää ei varsinaisesti ollut. Oli kevättä, josta alkoi suoraan syksy.


Lopetin vähän vahingossa kuukausikatsausten kirjoittamisen vauvan ollessa puolivuotias. Se viimeinenkin niistä tuli reilusti myöhässä. Siellä niitä nyt kuitenkin on – edes se kuusi kappaletta. Ihan hyvä, koska niistä voi kurkkia ainakin ensimmäisen puolen vuoden kehitysaskelia. Juttusarjan keskeneräisyydestä ja yllättävästä loppumisesta syytän vaikka väsymystä.

Vauva aloitti puolivuotiaana kiinteiden syömisen ja samaan aikaan vähensi rintamaidon tarvettaan. Kun imetys väheni, väsymys iski päin näköä. Yhtäkkiä muistin taas oikeasti, mitä sellainen päässä suriseva, silmiä pistelevä väsymys on. Vauvan ensimmäiset puoli vuotta meni sellaisessa lempeässä hormonicocktailissa, minkä kai mahdollisti täysimetys. Imetyksen vähetessä, myös avustavat hormonit vähenivät.


Yhtäkkiä, siinä puolen vuoden kieppeillä, vauvasta kasvoi ihka oikea tyyppi. Ei enää käpertyvä nyyttivauva, vaan sellainen omatahtoinen, luonnikas, hauska huumorimuija. Sellainen, joka pusuttelee takaisin, kiukustuu heittäytyen vatsalleen, kun isoveli ottaa siltä kädestä lelun ja kikattaa kun sitä kutittaa. Hassuttelee, nauraa ja kikkailee.

Osaa istua, seistä tukea vasten, ryömiä ja kontata. Harjoittelee myös ilman tukea seisomista, mutta köpsähtelee alvariinsa. Kiipeilee käsivoimiensa avulla sohvalle ja meinaa holtittomasti muksahtaa sohvalta alas.

Syö jo itse aamupalaleivän, osaa juoda itse nokkamukista ja huutaa äitiä ja kakkaa. Kakkaa sanoo yleensä kun pyytää sanomaan äiti ja äitiä toistelee, vaikkei ole mitään asiaa.


Muistatteko muuten vauvan viimekertaiset bailut? Ja sen miehen uhkauksen, että "ensi kerralla kyllä vuokrataan paikka ja otetaan catering". 

No, jumankauta! Niihä myö tehtiin, ja oli kyllä emännällä ja isännällä leppoisinta ikinä!

Lauantaina juhlittiin yksivuotiasta isolla porukalla Kansanpuiston Villa Promenadessa – tai siis linnassa, kuten esikoinen väitti.

Tultiin samaan aikaa vieraiden kanssa (jotkut oli ehtinyt jo meitä ennen paikalle) ja oltiin siellä ihan yhtä vapaina, kuin muutkin. Ei tarvinnut leipoa, tiskata, kaataa kahvia, olla koko ajan kärppänä, että kaikkea riittää ja kaikilla on kaikkea. Kunhan vaan oltiin.

Tästä pitää kyllä antaa erityismaininta ja -kiitos Herkkupisteen Samille, joka maailman lyhyimmällä varoitusajalla taikoi yhdessä porukkansa kanssa meille hulppeat kartano-olot ja mitä ihanimmat tarjoilut! Kiitos!

Suosittelen lämpimästi downshiftaamaan juhlajärjestäjänä ja harkitsemaan sen ulkoistusta. Ja turkulaisille Herkkupistettä!

Tämän kehno tulos täällä. Kauhean nopeita tyyppejä.

Huomenna juhlitaan vielä ihan kotipossen kesken, joten vähän kakkua kyntilöineen puhallettavaksi tarvitaan pienelle sankarille. Lähdenkin tästä nyt leipomaan ja itken mausteeksi muutamat suloisen katkerat kyyneleet.

Mun vauvani! Nyyh...

Kiitos René kuvausavusta!
8 kommenttia

Meillä ennen niin innolla ja hyvällä ruokahalulla syövä esikoinen on alkanut kikkailemaan ruoan edessä. Ei nirsoilemaan, mutta jotenkin...


Meillä ennen niin innolla ja hyvällä ruokahalulla syövä esikoinen on alkanut kikkailemaan ruoan edessä. Ei nirsoilemaan, mutta jotenkin ei vaan muka ehtisi syömään, kun olisi niin paljon kaikkea mielenkiintoisempaakin.

Olemmekin tulleet pisteeseen, jossa neuvottelukortit on otettu toisinaan pöytään. Tiedättehän, kun yksi lusikallinen ruokaa ei vaan ole tarpeeksi, vaikka kolmevuotias hyvin vakuuttavasti niin väittäisikin.

No, tänään käytiin taas neuvottelua lounaan äärellä:

-Syö neljä lusikallista vielä ja sitten saat mennä.
-Ei! Akki (2)!
-Tehdään kompromissi: kolme.
-Ei! Viiti (5)!
-Okei, sopii, viisi sitten. 

Lapset, nuo pienet urpoleet. 

8 kommenttia

Hae