Pelkoa, inhoa ja pikkuisen oksennusta Turussa

5.6.2016

Kaupallisessa yhteistyössä Kärcher ja Suomen Blogimedia . Onko sinullakin oksentelevia eläimiä tai muita perheenjäseniä? Löytyykö sohvi...

Kaupallisessa yhteistyössä Kärcher ja Suomen Blogimedia.

Onko sinullakin oksentelevia eläimiä tai muita perheenjäseniä? Löytyykö sohviltasi ja matoiltasi yllätyksiä? Tässä vastaus kaikkiin ongelmiisi!

Meidän koirillammehan on sellainen hauska tapa, että he tykkäävät oksennella aina silloin tällöin. Koska he ovat koiria, he eivät sillä lailla niin pohdi siivousteknisesti, mihin he oksuteoksensa pulauttavat, vaan tähtäävät melko tarkoituksenomaisesti aina johonkin pehmeälle ja mukavalle. Ymmärtäähän sen.


Uskon, että koiramme käyvät läpi jonkinlaista identiteettimuunnosta koiruuden ja jäniksiyden välillä, sillä ruohikon syönnin lisäksi he yrittävät edesauttaa jänikseksi muuntaututumistaan kyseisen eläimen kakkaa syömällä. Nämä yhdessä, varsinkin se ruohikon syönti, aiheuttavat vatsan kääntymistä sohvillemme, joskus myös matoillemme. Pääosin silti sohville.

Useimmiten oksuhommat tapahtuvat öisin, jolloin heidän ihmishenkilökuntansa ei ole läsnä tilanteessa, aivan heti hinkkaamassa tuotosta pois kankailta, jolloin oksun poistaminen vaikeutuu hieman entisestään. Uuden sohvan ostaminen jokaisen "vahingon" jälkeen ei aivan taitu budjettiimme, mutta tiedättekö mikä taittuu? 

Tällainen väline, jolla imaista vähän pintaakin syvemmältä oksuloiset ja muut tahruloiset pois!

Katso video, etkä koskaan enää ole entisesi!



Tällä Kärcherin tekstiilipesurilla pystyy pesemään niin sohvatyynyt, autonpenkit kuin matotkin. Sen idea piilee siinä, että asioita pystyy vesipesemään ihan kotikonstein ilman, että vesi jää täytteisiin ja sisuksiin, sillä imuri imee veden pois. Kangas kuivuu siitä sitten nopeasti, eikä vesi jää muhimaan kohteeseen.

Ja se se vasta miellyttävän näköistä vettä on, mitä likavesisäiliöön pesun jälkeen jää. Samaan aikaan vähän ällöä, silti erittäin tyydyttävää. Tiedättehän. Kun oikein näkee lian irtoavan kankaan sisuksista. Nam.

Noniin! Ei muuta kuin impesymään!

On se sana. On, on.

You Might Also Like

10 comments

  1. Tuo on sitten loistava vekotin! Auton penkeistä lähtee kans aika ihanan väristä vettä koirataloudessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä ajattelin seuraavaksi Lähiömutsin innoittaman pestä rattaat tolla! Jes jes!

      Poista
  2. Paras video evö!

    Meillä koirien lempioksennuspaikka on matto. Sellainen koko talouden pitkäkarvaisin pehmomatto. Tiätty. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos! :D Joo, ja totta kai se on matto! Se pehmein ja vaikein, tietty!

      Poista
  3. Meidan labradorinnoutaja rakasti janiksenpapanoita. Silla oli muutama ihan feivorit ravintola / kuusen alus, jotka kavi aina tarkastamassa, etta onko uutta hoyryavaa annosta tarjolla. Ei oksennellut kylla pahemmin, mutta jos oksensi niin ei tietenkaan paljaalle lattialle, koska siitahan se parskyisi ikavasti tassuille. Hyi, miten epasiistia. Nyt syo taivaallisia papanoita ja me taalla ikavoidaan papanaroyhyja ja oksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih labbista. Sateenkaarisillan rafloissa hän nyt papanoita popsii! <3 <3

      Poista
  4. Meillä oli kyseinen vekotin lainassa viikon päivät ja avot, kun tuli siistiä. Tsiisu, missä p**ka kasassa me ollaan oikeasti eletty! Kyllä, sohvalta löytyi about viidetkymmenet vauvan (ja mikseipä myös varmaan miehenkin) puklut, sängystä puolestaan parit turhan löysät vaippatuotokset (ei onneksi miehen). Kyllä nyt taas kehtaa kutsua vieraita, kun kotona ei haise p**ska ja puklu. Voittajafiilis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on järisyttävä kokemus kun katsoo millaista se likavesi pesun jälkeen on. Nam! :D

      Poista
  5. hei oletpas hyvä ja hauska esiintyjä!

    VastaaPoista

Hae