Kaikkihan tietävät, mikä ilmiömäinen  naamiaisasuvirtuoosi olen. ( Todiste 1 , todiste 2 )  Kuten sanotaan, pojasta polvi paranee, eli nii...

Kaikkihan tietävät, mikä ilmiömäinen naamiaisasuvirtuoosi olen. (Todiste 1, todiste 2

Kuten sanotaan, pojasta polvi paranee, eli niinku äidistä tytär. Mentiin ns. nextille levelille ja tyttäreni keksi itse mitä mainioimman halloween-asun!

Jos viimeksi meni esikoiselle pukua tehdessä vartti, nyt meni tyttärelle sekunti! Enkä edes tehnyt mitään, joten sillä lailla melko edistyksellistä. Näin ne hommat katsokaas toisen myötä helpottuu. Tuosta nuin vain, ja hurja naamiaisasu oli valmis. Tällä yksinkertaisella ranneliikkeellä sinäkin onnistut!

Saanko esitellä: PÄÄTÖN TAAPERO!


Noin! Karrrrrmiwaa, eikö?

Ei muuta kuin keppostelemaan. Muistakaa vaan varoa pöydänkulmia ja muita esteitä.

Ai että. On se nero.


Herään huolissani. Huoli painaa rintaa. Tuntuu keuhkoja pusertavana lastina. Viiltää vatsaa, herättää vastauksettomia kysymyksiä, no...


Herään huolissani.

Huoli painaa rintaa. Tuntuu keuhkoja pusertavana lastina. Viiltää vatsaa, herättää vastauksettomia kysymyksiä, nostaa polttavia kyyneleitä silmiin. Nielaisen ne pois ja hymyilen lapselle. Hauskaa päivää kulta.

Ovi menee kiinni, olen huolissani. Miten sillä menee, ymmärretäänkö sitä, nähdäänkö hänet, huomataanko hänen tarpeensa? 

Pärjääkö se? Nyt ja elämässä? 

Neuvolankin jälkeen huolettaa. Jokin ei mennyt niin kuin ikäiseltään odotettaisiin jo. Kirjataan paperiin huomioitavaa. Ei mitään vakavaa, mutta ei täytä standardeja, ikäistensä keskiarvoa. 

Painan pääni tyynyn. En ollut ennen huolissani, nyt olen. Aamuyön tunteina havahdun huoleeni. Onhan kaikki hyvin? Mitä jos ei? Pärjääkö se? Nyt ja elämässä? 

Nukahdan. Aamulla jatkan huoltani. 

Katson iloista pellavapäätä. Ainutlaatuista, maailman tärkeintä lasta. En näe huolta sen silmissä. En näe ongelmaa. Näen lapseni. Ei siinä ole mitään vikaa. Se on ihana. Ei se ole keskiarvo. Se on yksilö. 

Mutta pärjääkö se? Nyt ja elämässä? 

Huolettaa.

Silmiin nousee polttavat kyyneleet. Mieli täynnä kysymyksiä, sydän huolista solmussa. Nielen ne pois, hymyilen ja toivotan hauskaa päivää. Silitän hiuksia, otan syliin ja kerron rakastavani. Nähdään iltapäivällä. 

Ovi menee kiinni. Katson ikkunasta isin käteen tarttuvaa pientä lasta. Se nauraa, juoksee autolle ja kipuaa turvaistuimeen. Vilkutan ja se vilkuttaa takaisin. Auto häviää näköpiiristäni. Niin häviää myös suojelevat siipeni lapseni ympäriltä. Pärjääkö se?

En pysty enää nielemään kyyneliäni. Kirpoavat silmistäni. Olen niin voimaton.

Sen on vaan pärjättävä. 

Siihen on luotettava. 

Iltapäivällä saan kaikki omani saman pöydän ääreen. Oli kuulemma ihan kiva päivä. Olivat tehneet tornin ja syöneet makaronilaatikkoa. 

Kai se pärjäsi. 

12 kommenttia

Kuva: Turun kaupunki, Joonas Mäkivirta. En tiedä muista kaupungeista, mutta Turussa on aina jotkut markkinat. Aina . On Silakkamarkkin...

Kuva: Turun kaupunki, Joonas Mäkivirta.

En tiedä muista kaupungeista, mutta Turussa on aina jotkut markkinat. Aina. On Silakkamarkkinat, Saaristolaismarkkinat, Keskiaikaiset markkinat, Joulumarkkinat, Turun päivän markkinat, Kansainväliset markkinat, Käsityöläismarkkinat ja Voi hyvä luoja sentään ties mitkä markkinat.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että nämä erilaisin nimin erotellut markkinat myös eroavaisivat jotenkin toisistaan, mutta näin vanhana turkulaisena – ja suurena markkinoiden ystävänä – joudun toteamaan, että ei. Ei vaan kertakaikkisesti ei.

Tässä 10 asiaa, jotka yhdistävät kaikkia markkinoita – ainakin täällä meidän idyllisessä ja hyvin viehättävässä Suomen Turussa!

1. Jokiranta 
Kaikki markkinat järjestetään jokirannassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Markkinoiden alkusijainti saattaa muuttua noin metreillä, mutta kaikki Turussa järjestettävät markkinat sijaitsevat Myllysillan ja Tuomikirkkosillan välisellä alueella. Ks. kartta.

2. Muikut
Jos johonkin voit hektisessä ja alati muuttuvassa elämässäsi luottaa, niin tähän: Muikut. Olipa teemana keskiaika, silakka tai joulu, löydät markkinoilta paistetut muikkusi. Halusit tai et.

3. Pölypussit
Ainoa oikea paikka ostaa imuriisi pölypussit! Markkinat, nuo pölypussien luvattu maa jo vuodesta 1979.

4. Ihmeliima
Tai teholiima. Samaa eri paketissa. On niin älyttömän tehokas. Liimaa vaikka sormet yhteen. Tai kengän kattoon. Käytön jälkeen pitää kynttilästä valuttaa steariinikorkki päälle ja säilyttää jääkaapissa. Meidän perheemme suosittelee vahvasti ihmeliimaa kaikille. Tai teholiimaa – joka siis on samaa eri nimellä. Nytkin kävin markkinoilla vain ns. liimahommat mielessä.

5. Silmälasien kirkastusneste
Yleensä sama heppu myy tätä ja ihmeliimaa. Tai teholiimaa. Esittelee mielellään sinun silmälaseillasi aineen tehokkuuden. Näe ja ihastu!

Muutamana vuonna olen joutunut traagisesti pettymään, sillä ihmeliimahahmolla ei ole ollut myynnissä ollenkaan ihmeliimaa (tai teholiimaa), vaan pelkkää silmälasien kirkastusnestettä. MUTTA EI VOI SILMÄLASIEN KIRKASTUSNESTEELLÄ LIIMATA SORMIA YHTEEN, VOIKO? Eipä muuten voi.

6. Metrilaku
Tarviiko sanoa enempää? Enpä usko. Paitsi että 1kpl 1,20€, 5kpl 5€ tai koko rivi 35€!

7. Englantilainen fudge
Eli tuttavallisemmin pehmyt toffee. Tämä hauskanen tuote on viime vuosina vahvasti rantautunut markkinoille, ja luulenpa, että onnistunut uimaan pehmeästi turkulaisten sokeriliiveihin, ihan pysyvästi. Sillä jos siellä on markkinat, siellä on myös toffee fudget. Kenties uuden ajan metrilaku?

Kuva: Turun kaupunki, Arto Takala.

8. Villasukat
Siinä niin sujuvasti samassa kojussa: Villasukat ja hunaja. Tai villasukat ja puulastat. Villasukat ja lakkamehu. Villasukat ja metrilaku. Villasukat ja muurinpohjaletut. Kaikki käy.

Sillä kaaaaikki rakastavat villasukkia. Varsinkin söpöjen mummojen tekemiä. Allekirjoittanut on ainakin ihan pehmyt toffeena niihin, kuten meillä turkulaisella markkinaväellä on ollut tapana sanoa.

9. Nahkahanskat
Keskiaikamarkkinoilla ne ovat keskiaikaisia nahkahanskoja, Käsityöläismarkkinoilla käsintehtyjä nahkahanskoja, Turun päivän markkinoilla turkulaisia nahkahanskoja, Silakkamarkkinoilla... silakannahkahanskoja? No, siellä ne nyt kuitenkin on. Jokaisilla markkinoilla.

10. Raastajaheppu
Tämän te tiedätte! Sama tyyppi on myös kaikilla messuilla, heti siinä Ihmesienistä seuraavalla kojulla. Oo, porkkanat hetkessä raasteeksi! Ooo, kiinankaali tuosta nuin vain! Oooo, lanttukin! Haluatko kokeilla? Kokeile, kokeile!


Kaikesta näistä suloisista yhteneväisyyksistä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – käymme kaikilla markkinoilla. Kotiin palaamme metrilakut mahassa, villasukat kassissa ja ihmeliimaan kaikki rahamme hassanneena.

Markkinat, nevöfoget.

Lue myös:
Suomen ylivoimaisin kaupunki

5 kommenttia

"Ai mikä neuvola? AI TÄNÄÄN? Saanko auton? Ai en. Oliko tänään päiväkotipäiväkin? AI KUVAUS? Miten niin sanoin ite siitä viime viikolla...

"Ai mikä neuvola? AI TÄNÄÄN? Saanko auton? Ai en. Oliko tänään päiväkotipäiväkin? AI KUVAUS? Miten niin sanoin ite siitä viime viikolla? Eiku ainiin. Äääää, meillä ei ole mitään siistejä puhtaita housuja laittaa!" 

Miten voin viime viikolla muistaa ilmoittautua päiväkotikuvaukseen ja ilmoittaa siitä koko perheelle, mutta seuraavassa hetkessä unohtaa koko kuvauksen? Miten olen voinut itse soittaa neuvola-ajan, kaksi kertaa, koska ensimmäinen sovittu aika ei sopinutkaan, mutta joutua paniikkiin, kun kuulen sen olevan tänään?

Koska kovalevy on – ellei täynnä – ainakin aika äärirajoilla.

Päässäni pyörii koko ajan erilaisia keskeneräisiä hommia. On deadlineä johonkin, tarjouspyyntöön vastaamista seuraavaan, kontaktointia kolmanteen, aikataulutusta neljänteen. Sähköposteja, suunnittelua ja säätämistä. Ja kaikkea edellä mainittuja kaikkiin sekaisin. Jos en ole kirjoittanut jotain asiaa ylös, se unohtuu. Joskus siitä huolimatta.

Kaikkea tätä säädän kotoa käsin. Kuopus ei ole vielä missään varsinaisessa hoidossa – mitä nyt lähipiirillä välillä ja puistohoidossa. Kaikki suorittava aika sijoittuu siis päikkäreihin (joita on nukuttu vaihtelevasti), iltoihin, sekä tuohon koko paletin pelastavaan puistohoitoon.

Koko sen suorittavan tekemisen ulkopuolisen ajan ajattelen, suunnittelen ja pähkäilen kaikkia edellä mainittuja ja yritän saada ne päässäni johonkin järjestykseen – jotta voisin sitten tehokkaasti suorittaa ne silloin kun sen aika on.

Maria Veitola pohti eilisessä kolumnissaan, miksei hänellä pysy pakka kädessä. Miksi kummilapsen syntymäpäivät unohtuu ja hammashoitola-aika jää varaamatta?


Samaistun Veitolan juttuun. En tee töitä lähellekään siinä määrin, kuin Veitola, mutta tyyli on sama: On projektia ja aikatauluja. Epäsäännöllisyyttä ja päällekkäisyyksiä. Mikään juttu ei ole yksitellen käsittelyssä, vaan limittäin, päällekkäin ja poikittain – syvällä, hah!

Kun koko lyhytkestoinen työmuisti alkaa täyttyä, se saattaa läikkyä. Uusi asia vie toisen tilaa, eikä kaikki enää pysy päässä. Kapasiteetti tulee täyteen ja osa tipahtaa reunan yli pois.

Siinä sitä sitten ollaan: Päiväkotikuvaukset unohtaneena, siistit housut pesemättä, KonMarit lukematta.

Silti tämä on juuri nyt mielenkiintoisinta, antoisinta ja... – sanoinko jo mielenkiintoisinta? – aikaa elämässäni. Välillä stressaa, mutta jos jotain on tullut opittua, on se, että stressi ei johdu kiireestä ja asioiden paljoudesta, vaan epävarmuudesta.

Tiedättehän, kun jotain on käynnissä vahvasti oman mukavuusalueen ulkopuolella, eikä ole ihan varma miten siitä selviytyy. Tai kun tietää mitä pitäisi tehdä, muttei miten. Ja siitä se sitten syntyy. Stressi.

Mutta kun luottaa itseensä ja tekee kaiken juuri niin hyvin kuin osaa, eikä ainakaan peräänny, alkaa tapahtua aika hiton siistejä juttuja.

Mottoni onkin ollut jo tovin: kaikki mihin voit vastata kyllä, vastaa!

Eli vähemmän pelkoa, enemmän rohkeutta astua uusiin juttuihin. Vähemmän turhaa ei:tä, tiedätkö sellaista vain varmuuden vuoksi kieltäytymistä, ja enemmän heittäytymistä.

YES I CAN!!

...okei no toi meni vähän yli.

Mutta tällä mennään! Ainakin niin kauan, että kodin kasat syövät minut.


7 kommenttia

Olisi tässä muutama sellainen asia, josta meidän pitää keskustella. Että onko tässä enää mitään järkeä ja mitähän hittoa. Ensinnäkin. ...

Olisi tässä muutama sellainen asia, josta meidän pitää keskustella. Että onko tässä enää mitään järkeä ja mitähän hittoa.
Ensinnäkin.

1. Pyykinpesu
Pesin kahdeksan (8) koneellista kahden päivän aikana ja ajattelin, että pyykkivuoremme jotenkin vähenisi tuosta. Olisi sillä lailla hillitty se määrä. Ei tursuilisi niin, ettei kaappeja saa kiinni, eikä auki. Ei levittäytyisi pyykkikaapista vessan lattialle ja vessan lattialta eteiseen. Eteisestä makuuhuoneeseen, makuuhuoneesta olohuoneeseen.

No ei vähentynyt. Tuli pissavahinko, toinen ja kolmas. Koirat pyyhkivät hanurinsa lakanaamme, maito kaatui rinnuksille. Päälle perushommat. Kalsareita, sukkia, paitoja. 

Tälläkään hetkellä wc-tiloissamme ei pysty kävelemään. Pyykit eivät ole mahtuneet pyykkikaappiimme sitten vuoden 1980.

2. Lelujen siivoaminen
Lukemattomat kerrat olen lajitellut kaiken. Pikkuautot omaan koriinsa, figuurit pikkulaatikkoonsa, Duplot alalaatikkoonsa, junarata omaan koriinsa. Inventoinut palapelien palat, teipannut kirjojen revenneet sivut, pukenut barbiet, järjestellyt rakennuspalikat. 

Jotta ihan jokaisena päivänä ei tarvitsisi kuunnella sitä kun "en löydä! Missä! Ääää!". 

Mutta ei auta. Ei. Todellakaan. Auta. Ne pysyvät paikoillaan noin kolme piste kaksi sekuntia. Räjähtäen hakeutuvat välittömästi kaikkialle. Ympäri kotia, sohvatyynyjen väliin, pitkin lattioita. 

Mitään ei löydy koskaan. Paitsi tietysti se pikku-Lego jalan alta keskellä yötä, kun on matkalla vessaan.



3. Kasat
Pyykkikasa, puolilikaisten vaatteiden kasa, varastoon menevien kesävaatteiden kasa, varastosta tulleiden talvivaatteiden kasa, sekalaisten, lähes tuntemattomaksi muuttuneiden asioiden kasa.

Kasojen määrä on vakio. Purat yhden kasan, uusi on jo syntynyt. Seuraavaa selvittäessä kaksi on syntynyt. Sikiävät jossain keskenään ja salaa lisääntyvät selkäni takana. Täysin toivotonta.

Olen kasojemme vanki. Kasojemme ympäröimä. Hullu kasa-lady. Eräänä päivänä minut löydetään omien kasojeni syömänä.

4. Ruoka
Minä pilkon porkkanoita. Minä pilkon kesäkurpitsoja. Minä pilkon sipulia, parsakaalia, lehtikaalia ja jumankauta lanttua. Sielunikin pilkon. Siihen niin ruokaan laitan kaiken, jotta kasvaisivat lapset terveiksi punaposkiksi. Kaiken maailman makuja maistatan. Vitamiinit ja hivenaineet kastikkeeseen sijoitan. 

Ja mitä tekevät punaposket? Nyppivät pois. Ne kaikki. Jokaisen vitamiinin, jokaisen punaisen, vihreän ja keltaisen. On kuulemma pahaa, vaikkeivat vielä edes maistaneet.


Ja nyt seuraa kysymys: Missä vaiheessa on ihan OK luovuttaa? 

Antaa pyykkien vallata talo, lelujen joutua kadotukseen, syöttää kupeidemme hedelmille vain leipää ja keitettyä pastaa? Kerätä kasat suoraan jätesäkkiin ja viedä roskikseen kulkematta lähtöruudun kautta? 

Niin, että missä vaiheessa?

Koska onhan tämä nyt ihan mielenvikaista hommaa.


Lue aiheista myös: 

47 kommenttia

Mää oon niin loppu. Meillähän on pitkän ja hyvän nukkumiskauden jälkeen perheemme kaikki alle puolitoistametriset päättäneet lopettaa nukkum...

Mää oon niin loppu. Meillähän on pitkän ja hyvän nukkumiskauden jälkeen perheemme kaikki alle puolitoistametriset päättäneet lopettaa nukkumisen.

Asteittain, lähes huomaamattomasti perheen kuopus on vähentänyt uniaan ja samaan aikaan tihentänyt heräämisiään. Niin vähitellen, että melkein olen jo unohtanut, että se on tässä välissä nukkunut jo kokonaisia öitä ja ennen kaikkea jäänyt itse niin päikkäreille, kuin yöunillekin tyytyväisenä nukkumaan.

Viimeiset kaksi viikkoa meillä on myös tihentyvästi kuultu kuopuksen suusta lausetta "ei mennä ukkuu". Kuopus on siis täysin vakuuttunut, että nukkuminen on pahasta, eikä sitä tulisi kenenkään tehdä, ikinä. Päikkärit ovat näivettyneet olemattomiin ja päikkäreille nukutus on alkanut kestää yhtä kauan kuin itse päikkärit.

Esikoinenkin on aina välillä lähtenyt hauskaan heräämisleikkiin mukaan ja tuonut näin oman lisämausteensa yösekoiluihin.


Viime yö meni oikein... sanoisinko liikkuvissa merkeissä. Kun ensin oltiin saatu molemmat lapset nukkumaan, toinen helposti, toinen ei, oli hyvä aloittaa huoneralli, siinä noin kello yksi yöllä.

Ensin heräsi kuopus, jonka minä sain tyynnyteltyä suhteellisen pian takaisin nukkumaan. Tosin jokainen silittelevän käden irrottaminen kuopuksen selästä aiheutti uuden heräämisen, mutta sinnikkäästi kuopuksen syvää unta odotellen sain käteni irrotettua ja mentyä jatkamaan uniani.

Pian sen jälkeen heräsi esikoinen. Huuteli jotain olohuoneessa ja tepsutteli edestakaisin. Mies nousi uniltaan rauhoittelemaan esikoista ja yritti ohjata tätä takaisin nukkumaan. Esikoinen kuitenkin kieltäytyi tiukasti menemästä omaan sänkyynsä tai edes meidän sänkyyn. Päätti jäädä sohvalle nukkumaan.

Tai tarkemmin, nukahti siihen sillä aikaa kun mies meni rauhoittelemaan esikoisen melusta herännyttä kuopusta. Siinä kun muutenkin oli jo hereillä.

Juuri, kun mies pääsi takaisin omaan sänkyynsä ja kenties torkahtikin hetkeksi, kuopus heräsi uudelleen.

Tämän jälkeen isi-ihminen ei palannut enää meidän huoneeseemme, vaan jäi nukkumaan esikoisen sänkyyn – kuopus vierellään.

Noin tunti, puoltoista siinä vierähti oikein makoisaa unta, minä omassa sängyssäni, esikoinen sohvalla, kuopus ja mies esikoisen sängyssä, kunnes esikoinen heräsi ja kimpaantui väärästä nukkumapaikastaan.

Kipaisin äkkiä esikoisen luo, ettei kuopus heräisi taas, ja samalla yritin kysyä, tahtoisiko tämä tulla minun viereeni. Voitaisiin näin kaikki jatkaa uniamme – esikoinen minun kanssani ja kuopus isin kanssa, mikä yleensä takaa sen, ettei ylimääräisiä herätyksiä tule.

Mutta jälleen puoliunisena sekoileva esikoinen vaati jäädä sohvalle. Tai oikeastaan nukahti taas kesken ölinöidensä siihen. Peittelin viltein ja raahustin takaisin nukkumaan.

Noin tunnin päästä makuuhuoneemme koiranportin takana kolisutteli esikoinen, joka tahtoi viereeni.


Ah, niin koirat! Hekin ottivat hauskasti osaa yöllisiin tapahtumiin.

Joka kerta, kun minä tai mieheni noustiin sängystämme, koirat kipittivät peittojemme alle. Eikä siinä mitään, mutta kun hekään eivät oikein osaa nukkua kovin rauhassa. Tekevät sellaista hauskaa jumppaa, jossa tulevat pääpuolen peittoa nykimään, ikään kuin merkiksi, että saa avata peitonsuuta, jonka jälkeen sujahtavat jalkojen väliin kerälle.

Aika usein sujahdus menee pitkäksi, eli menevät niin sanotusti läpi, jolloin kipittävät päältämme takaisin pääpuolen peitonsuulle ja ilmoittavat ystävällisesti jälleen haluavansa peiton sisään. Mikäli epähuomiossamme, tai vaikka nukkuessamme, emme huomaa avata peittoa, he ilmaisevat tyytymättömyytensä nuolemalla naamaamme.

Näiden seikkojen vuoksi emme ole suosineet koiriemme nukkumista meidän sängyssämme. Eikä vain tämän sujahdusjumpan vuoksi, vaan myös siksi, että kun kaksi koiraa on vallannut jokaisen jaloista muodostuneen, nukkumapaikaksi sopivan vaon, liikkuminen ja asennon vaihtaminen keskellä yötä on jokseenkin vaikeaa, ellei mahdotonta. Lisäksi jokainen asennon vaihtaminen aiheuttaa aina uuden peiton alle sujahtamisleikin.

Noniin, se koirista. Mihin jäimmekään? Niin esikoinen tuli minun viereeni, kuopus nukkui isin kanssa, koirat nukkuivat peittoni alla, kunnes törkeästi ohjasin heidän korkeutensa pois.

Tällä setillä unet jatkuivat seitsemään, esikoisella kahdeksaan, että ihan hyvin siitä puoli viidestä eteenpäin taas.

Jos tämä yöllinen ralli nopeutettaisiin videolle ja siihen taustalle laitettaisiin Benny Hillin tunnari, tämä olisi niin valmis sketsi lapsuutemme lauantaiviihdeohjelmiin!

Tähän henkeen! Mutta ilman tuota Kuolemaa. Ehdottomasti tuolla koiralla kuitenkin.



Oikein pirteitä öitä itse kullekin!

Lue myös:
Minun yöni
Tapahtui yöllä

Näitähän riittää!

9 kommenttia

Tulevana perjantaina juhlitaan The Blog Awardseja . Jotkut saattavat muistaa vielä Mamma rimpuilee -blogin kulta-ajan, jolloin ehdokkuuksia ...

Tulevana perjantaina juhlitaan The Blog Awardseja. Jotkut saattavat muistaa vielä Mamma rimpuilee -blogin kulta-ajan, jolloin ehdokkuuksia sateli (1, 2, 3), ja myös kultaa ja mirhamia satoi ovista ja ikkunoista. Tosin emme tiedä mitä mirhami on, mutta luulemme että jotain arvokasta.

Toisin on kuitenkin nyt.

Tänä vuonna Mamma rimpuilee -blogin ihastuttava ja äärimmäisen hauska Laura Satamo, joka kuitenkin oli ehdolla viime vuonna samaisessa gaalassa, ei saanut edes kutsua juhlaan, vaikka osoite pitäisi kyllä olla tiedossa. Niinpä, kuulostaa ennemmin Asikaisen hommilta, mutta niin se vain on.

Aikaisemmin Laura Satamo onkin naureskellut humoristisiskonsa postauksille, koska on voinut, mutta tällä kertaa se osui liian lähelle hänen omia kipukohtiaan.

Kutsumattomuudestaan syvästi loukkaantuneena ja omanarvontunteensa menettäneenä Mamma rimpuilee -blogin Laura Satamo otti yhteyttä niin poliisiin, palokuntaan, Tukesiin, Valviraan, Eviraan kuin Puolustusvoimiinkin, ja kuin taikaiskusta hänen sähköpostiinsa lumpsahti kutsu.

Kutsua avatessaan Mamma rimpuilee -blogin Laura vannoi pukeutuvansa samaan pukuun kuin viime vuonna, ikäänkuin mielenilmaisuna, vaikka totuus on, ettei ketään kyllä kiinnosta, mitä Laura Satamo pukee päälleen.

Oikeasti hän oli hyvillään, että sai viimein kutsun. Lämpimän hyväksytyksi tulemisen tunteen hehkussa hän ilmoitti heti itsensä gaalaan. "Olen jotain, olen jotain", hänen kuultiin hiljaa toistelevan, samalla nytkyttäen ylävartaloaan edestakaisin tietokoneruudun loisteessa.

Ei sen niin väliä, ettei kutsua tullut järjestäjän taholta oma-alotteisesti, kunhan pääsee leijumaan sitten somekanavissaan, että gaalaa pukkaa taas.


Ovelana kettuna Mamma rimpuilee -blogin Laura Satamo ajatteli pukea tähän gaalaan toisen viimevuotisen gaala-asunsa, Inspiration Blog Awardsissa nähdyn mekon. Niin kuin ristiin, ettei kukaan huomaisi hänen kierrättävän pukujaan gaalasta toiseen.

Viime perjantaina vanhaa pikkumustaansa testimielessä kokeillessaan, oivaltava ja hauska bloggaaja joutui kuitenkin pettymään: Puku oli kutistunut sitten viime kevään Inspiration-gaalan, eikä enää pukenut Laura Satamoa kuten ennen. Niin hihat kuin vatsan seutukin oli pienentynyt viime käytön jälkeen. Erikoista, koska pukua ei ole pesty koskaan.

Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Haluamme näin varoittaa kaikkia kanssasisaria ja -veljiä: Vaatteet voivat vasten yleisen käsityksen kutistua myös kaapissa.

Vaikka Laura Satamo onkin nyt tyyntynyt omanarvontunteensa hetkellisestä kolhauksesta, hän aikonee silti pukea täsmälleen saman iltapuvun gaalaan kuin viimekin vuonna. Ei protestiksi, vaan koska se mahtuu. Toivottavasti.

4 kommenttia

"Ja kuinka mones pöytä tämä nyt teillä oli?" kysyi eräskin Lähiömutsi-Hanne meillä käydessään. "Nooh... oiskohan nel...


"Ja kuinka mones pöytä tämä nyt teillä oli?" kysyi eräskin Lähiömutsi-Hanne meillä käydessään. "Nooh... oiskohan neljäs tässä asunnossa", laskeskelin.

Täydellisen pöydän etsintä on loppunut. Siis hetkeksi, jos vanhat merkit paikkaansa pitävät.

Muutimme tähän kotiin 2011 kesällä. Silloin mukaan roudattiin vanhasta asunnosta massiivinen valkoinen pöytä, joka aika pian alkoi kyllästyttää. Seuraavaksi halusin tanskalaishenkisen teak-pöydän, joka löytyikin – kunhan ensin kävi yksi väärä pöytä välissä.

Se vain oli valmiiksi liian pieni, mutta tosi edullinen ja paikkasi vain aikaa ennen täydellistä pöytää.

Kaikki pöydät ovat löytäneet uuden kodin – viimeisin ihan naapurista –, paitsi se väärä pöytä. Sitä säilyttelen pahan päivän varalta vielä varastossa. Esimerkiksi viime synttärijuhliin se kannettiin sisälle tuomaan lisää ruokailutilaa vieraille.


Viime lauantaina Turussa järjestettiin vuosittainen Finnish Design Shopin ystävämyynti. Lähdin nopeasti piipahtamaan siellä, ennen miehen lähtöä töihin. "Jos jotain pientä löytyisi."

Heti sisään astuttuani näin Hayn Loop-pöydän. Ohimennen vilkaisin kuntoa ja hintaa, mutta jatkoin matkaa. En minä sellaista ole halunnut, mutta ei se pahaltakaan näytä.

Pian, koko hallin kierrettyäni palasin pöydän luo, joka edelleen odotti ilman varauslappua. Viereisen, täysin samanlaisen pöydän joku oli jo varannut. Eikä ihme – se oli paremmassa kunnossa.

Hetken tutkiskeltuani pöytää päätin soittaa kotiin. Ihan vaan varovasti, että mitä mieltä siellä oltaisiin uudesta kalusteesta. Vastaanotto oli varovaisen myöntyvä, mutta pian toinen (neljäs) soittoni sai lopullisesti miehen lämpeämään kaupoille: Olin saanut tingattua pöydän alkuperäisestä hinnasta 80 prosenttia pois.

Meidän pöydän pinta oli heikommassa hapessa kuin vierestä myyty 10 prosenttia pienemmällä alennuksella varustettu pöytä, joten saisimme tämän edullisemmalla.


Jos nyt hyppään kaiken sen säädön yli, mitä tämän pöydän ostaminen kaikkine aikatauluongelmineen (miehen piti lähteä puolen tunnin päästä kuvaamaan ja jono ei ollut liikkunut kolmeen varttiin viittä metriä enempää), kuljetusongelmineen (200-senttinen pöytä ei mahdu millään vitullakaan perusfarkkuun), tai sellaisine pikkujuttuineen, että mulla ei itse asiassa ollut edes sitä 20 prosenttia pöydän hinnasta juuri sillä hetkellä tilillä, niin kerrottakoon vain, että pöytä saatiin kotiin ja vielä samana päivänä! Kiitos vain pelastava ystävä ja sen paku!

Pöytää kotona tarkemmin tutkiessani huomasin, että kannen toinen puoli olikin täysin priimakunnossa! Mitä nyt parit hankausjäljet, jotka lähtivät ihan kostealla rätillä pois! Ja minä kun olin jo valmistautunut elämään valmiiksi naarmuisen pöydän kanssa! Ha-haa, mikä mäihä! "Just tommonen Hannu Hanhi", kuten toinen elämäni Hanne sanoi!

Kerrottakoon vielä, että koska en todellakaan voinut odottaa seuraavaan päivään saadakseni pöydän paikalleen, kävin häiriköimässä naapuria kesken ruuanlaiton (kiitos sinnekin!) meille nostoavuksi. Sillä lailla hyvin raskas ihminen olen. Malttamaton ja... öh, häiriköivä.

Photobomb.

Nyt vain opettelemme elämään täysin mattaisen ja mustan linoleumpinnan kanssa, jossa muuten näkyy hitokseen hyvin jokainen rasvatahra, joita tahmanäppiset lapsemme jälkeensä jättävät. Nihkeä rätti toimii mainiosti poistamaan jäljet, mutta saa sitä vähän tiikkipöytää useammin käytellä.

Jäämme odottamaan, mitä seuraavia jännittäviä pöytäseikkailuja eteemme vielä lankeaakaan. 

(Emme kyllä.)

8 kommenttia

Kirjoitin taannoin viettämistämme syntymäpäiväjuhlista, sekä siivouspalvelusta, jonka mahdollistamana jaksoin pitkästä aikaa panostaa juhlaj...

Kirjoitin taannoin viettämistämme syntymäpäiväjuhlista, sekä siivouspalvelusta, jonka mahdollistamana jaksoin pitkästä aikaa panostaa juhlajärjestelyihin.

Siivoukseen vietetyn ajan sijaan painelin ostoskeskukseen, ostin ilmapalloja ja viirejä, ja hoidin kaikki ruokaostokset tarjoiluja varten.

Lopulta iltahämärällä saavuin siistiin kotiin, jonka joku muu oli siivonnut. Koko se tylsä alkuvalmistelu juhlia varten oli jo hoidettu ja minä sain keskittyä vain itselleni mieleiseen osuuteen.

Kysyin postauksen kilpailussa, mitä ihmiset tekisivät sillä ajalla, jonka säästäisivät jonkun muun tekemän kotisiivouksen vuoksi. Siis jos joku ottaisi sinulta yhden tylsän, mutta pakollisen duunin pois ja sinä saisit tehdä sen ajan mitä vain. 

Arvaatteko, mikä teema nousi ylivoimaisesti kaikkein suosituimmaksi?

Yhteinen aika perheen kanssa.


Kommenteissa haaveitiin koko perheen yhteisistä fillarilenkeistä, metsäretkeilystä, mummulaan menosta, sienimetsäilystä, ulkona syömisestä, leffaillasta, sekä parisuhdeajasta puolison kanssa.

"Käyttäisin ajan tekemällä kivan retken perheen kesken. Mentäisiin vaikka sadonkorjuujuhliin, metsään patikoimaan tai merta katsomaan ja nuuhkimaan. Otettaisiin eväät mukaan. Retken jälkeen nukuttaisiin päiväunet koko porukalla!" – Nuunuu

"Ihan itkettää pelkkä ajatus, että voisin voittaa tämän palkinnon.
Kolmen 4-7-vuotiaan kanssa yksin asuva, kokopäivätyössä käyvä äiti-ihminen käyttäisi siivouksesta vapautuneen ajan ehdottomasti lasten kanssa. Menisimme metsäretkelle, uimahalliin tai kylään isomummun luo." – Pirunpaskan rinsessa

"3,5-vuotias esikoinen saisi päättää mitä tekisimme yhdessä koko perhe. Todennäköisesti menisimme Föri-ajelulle ja kylään isovanhemmille :) Voin kuvitella sen fiiliksen, kun palaisimme puhtaaseen kotiin!" – Noella

"Teidän pariskuntakuvista inspiroituneena pakkaisin viinin, viltin ja miehen mukaan ja polkaisisin Ruissaloon pussailemaan." – Iituliina

"Lukisin niin paljon kirjoja lapsille kuin he vaan haluaisivat kuulla. Ilman mitään stressiä seuraavasta kotityöstä!" – 
 Ninnu S


Toiseksi eniten kaivattiin omaa aikaa. Kahville menoa, lukemista tai ihan asioiden hoitoa. 

Monella painoi meidän tavoin tulevat juhlajärjestelyt päälle, joten jonkun muun hoitama siivous tekisi terää niissäkin. 

"Jaa mitä tekisin? Jättäisin lapsen isänsä kanssa johonkin puuhailemaan ja menisin rauhassa juomaan kupillisen hyvää kahvia. Lukisin samalla jotain muuta kirjaa kuin Pupu Tupunaa." – Godmundsdottir

"Kävisin lenkillä, lukisin kirjaa tai käyttäisin ajan vaikka kosmetologilla tai hierojalla." – P.

"Minä menisin shoppailemaan uutta sisältöä vaatekaappiin mammaloman vedellessä viimeisiään ja kohta uusien työtuulien puhaltaessa lujaa!" – Tuija

"Jos joku muu hoitaisi siivouksen, ehkä kerrankin saisin aikaiseksi vaikka ajan kanssa tehdyn kauniin synttärikakun enkä kiireessä kasattua kerma-kakku-kasaa." – Cee seikkis

Ihan käytännön apujakin kaivattiin. Vanhalle sukulaiselle, jolle siivous olisi suuri arjen helpotus, ystävälle, jolla on pieni vauva, tai ihan itselleen liikuntakiellon vuoksi.

Pikkulapsiarjessa myös kiire ja väsymys painaa päälle, joten moni unelmoi ihan vaan vaikka nukkumisesta tuon ajan. 

"Sillä ajalla nukkuisin, ihan sama missä, vaikka rappukäytävässä :)" – mrsundell



Mutta ei siinä vielä kaikki:

Myös synnyttämiseen käytettäisiin siivouksesta vapautuva aika! 

"Jemmaisin tämän siivouksen joulukuulle, kun silloin esikoisen laskettu aika olisi. Kenties olemme synnyttämässä!" – Iidasmi

"Olen haaveillut siitä, kuinka saapuisin vauvan kanssa puhtaaseen uuteen kotiin jonka siivous olisi hoitunut kuin itsestään. Siivouksesta vapautuvalla ajalla siis synnyttäisin :D" – Synnytys vai siivous, kas siinä pulma

Haha! Parasta! 

Kiitos tuhannesti kaikista vastauksista! Olisinpa voinut palkita kaikki! Jokainen kommentoija olisi minusta ansainnut ainakin yhden siivouksen verran aikaa johonkin parempaan! 


Ja nyt, arvon lukijat, 

Freska-siivouksen voittaja on...

joia.brai, joka kommentoi näin:
Voih, en muusta ole viikkoihin haaveillutkaan kuin siistimmästä kodista. Meillä on kaksi isoa karvaista koiraa, mies viuhuu työmatkoilla vielä kun voi ja minä makaan aamusta iltaan sohvalla lähes täydellisessä liikuntakiellossa supistelujen vuoksi (rv32). Siivoojan sijaan ollaan palkattu koirille ulkoiluttaja näille viikoille, molempiin ylellisyyksiin ei ole varaa. Niinpä täällä aivastellaan pölyn ja hiekan keskellä... pärskistä vaan!

Onnea voittajalle! 

Tsemppiä supisteluihin ja jaksamista pakkokötköttelyyn! Toivottavasti Freska-siivous tuo iloa ja piristystä raskauden loppumetreille!  

Tässä rieskat, jotka sopivat jokseenkin kaikille! Vegaaneille, muna-allergikoille, vehnättömille, maitoallergikoille... melkein kaiki...


Tässä rieskat, jotka sopivat jokseenkin kaikille! Vegaaneille, muna-allergikoille, vehnättömille, maitoallergikoille... melkein kaikille!

Näitä on kätevä tehdä vaikka eilisistä perunoista (tai perunamuusista), mutta olenpa myös aamulla keitellyt perunat ihan vain saadakseni näitä. Niinku vaikka tänään.

Nämä ovat nopeat, helpot ja herkulliset perunarieskat, ja meidän lapset rakastavat näitä!

Kikhernejauhot voi halutessaan korvata yleisimmin kaapista löytyvillä vehnäjauhoilla, jos sellaisia voi syödä, mutta suosittelen myös kokeilemaan näitä. Näissä on ihan erilainen syvyys maussa perusjauhoihin verrattuna.

Nopeat, helpot ja herkulliset perunarieskat (vegaaniset ja vehnättömät) n. 16 kpl:

4 keskikokoista/isohkoa keitettyä perunaa
200 g (1prk) Oatlyn ruokafraiche (huom. kauratuotteet voivat sisältää vähän gluteenia!)
1 dl Plantin ruokakaurakermaa (huom. kauratuotteet voivat sisältää vähän gluteenia!)
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl kikhernejauhoja
40 g sulatettua Keijun sinistä tai Myssyfarmin luomurypsiöljyä (itse laitoin viimeksi puolet ja puolet, kun Keiju loppui kesken)
Suolaa oman maun mukaan (n. 1 tl)

1. Muussaa perunat.
2. Sekoita hyvin perunoihin kaikki loput ainekset.
3. Tee kiekkoja pellille (halkaisija n. 10cm). Tästä reseptistä tulee pari pellillistä.
4. Paista 250 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet vähän väriä.

Syö kaikki. Äkkiä.

Sopii niin aamu-, ilta-, kuin välipalaksikin! Nam.

Aikamala. Tuo Facebookin muistot-toiminto on kyllä... Arvatkaa mitä tein tasan viisi vuotta sitten tänään? Olin humalassa muina mafioso...


Aikamala. Tuo Facebookin muistot-toiminto on kyllä...

Arvatkaa mitä tein tasan viisi vuotta sitten tänään? Olin humalassa muina mafiosoina katsomassa stripparia.

Tiedättekö, kun joskus lähimmäiset ottavat tunnollisesti kaikki toiveesi vastaan, jotta tekisivät päivästäsi ikimuistoisen. Viaton virkkeeni "ps. strippari ois kiva" kutsuvieraslistan lopussa aiheutti sen, että iltapäivällä, yhtenä lauantaina 1.10.2011 melkein parikymmentä muijaa istui strippiluolassa pitelemässä silmiään ja korviaan.

Ehei, ei me nyt niin häveliäitä olla, ettei alastonta miestä kestettäisi, mutta tiedättekö kun toisella on läskipohjakengät (muistattehan ne 90-luvun teknoihanuudet?), taustalla soi Rammstein (lol) ja kaveri polttelee rintakarvojaan soihdulla. Koska ilmeisesti se on erittäin seksikästä joissain piireissä.


No, ei siinä! Oikeastaan olen paljon onnellisempi tuosta stripparista, kuin jostain toisesta. Koska tämä oli just siitä mun stripparivisiosta seuraavaks paras, sillä paras olisi ollut se Frendeissä ollut Danny DeVito -strippari. Ai, että siinä oli sitä jotain.

Tosin sitä kikkeliä, jota kohti käteni yllättäen vedettiin, en olisi halunnut koskettaa sen seeprakuvioisen(?!) kankaan läpi. Eikä vain siksi, että sitä peitti seeprakuvio, tuo kuvioiden 90-luku, vaan siis tuota nuin... No olisin pärjännyt ilmankin.

Mutta olisittepa nähneet ne ilmeet. Ne vastasivat täysin niitä Frendeissä nähdyn kohtauksen ilmeitä. Sekä omani, että ystävieni. Ja ne eivät muuten näytä että niissä kamalasti ihasteltaisiin mitään.

Priceless.


Mutta tehtiin me muutakin sinä päivänä!

Kaikkihan alkoi siitä, kun minä sain aamulla kirjeen, jonka luulin äkkiä päällisin puolin olevan joku kummityttöni prinsessatekele. Glitteriä ja tarroja, pinkkiä ja kirjoitusvirheitä. Sainkin huomata, että hemmetti, se on polttarikirje.

Ohjeena oli ottaa hygineniatarvikkeet ja senzuelli mekko mukaan, sekä tehdä itse itselleni hehkeä lugsusmeikki. Olinkin varma, että muiat ovat todella päättäneet vetää huumorilla koko päivän ja minä saan olla Tuksu. Siitä oli jotain huulta heitetty ja nyt olin varma sen olevan kohtaloni.

Kun sitten saavuin ensimmäiselle etapilleni, kauneushoitolaan, minulle tyrkättiin seuraava kirje kouraan. Siinä oli tyyli muuttunut: Nyt kirjeessä oli lehdestä leikatut kirjaimet, jossa kerrotiin uhkaavaan sävyyn koiriemme olleen kidnapattuja. Eikä kenen tahansa toimesta, vaan vaarallisen mafiaryhmittymän.

Saadakseni koiramme takaisin, minun oli tehtävä, mitä kirjeessä käsketään.


Seuraavaan paikkaan saapuessani minua odotti yllätys. Ravintolassa, johon minun oli käsketty saapua, näin ensin ohimennen yhden hattupäisen, suorahousuisen ja pikkutakkisen hahmon. Sen enempiä asiaan kiinnittämättä huomiota huomasin pian toisen, täysin samanhenkisen hahmon. Kohta kolmannen, neljännen, viidennen.... Katselin ympärilleni ja tajusin, että ravintolan jokaisessa nurkassa oli ystäviäni – liiveissä, pikkutakeissa ja herrasmieshatuissa.

Mamma mia! Täällähän on kaikki! Ja kaikilla on mafiosokamat 30-luvun tyyliin!

Sitten sain seuraavan kirjekuoren, jossa oli uusi vihje: Alkaisi mafioiden välinen sota.

Mafioiden taistelussa minua kuljetettiin etapilta toiselle, jossa minun piti suorittaa tehtäviä. Puhelimesta minulle soitettiin äänitteitä mafiosoilta ja kirjeitse sain aina seuraavan vihjeen tehtävästä. Jossain kohtaa saavuimme taisteluun, joka oli lasersotapaikassa.

En ole aivan varma kumpi joukkue voitti lopulta laser... tarkoitan mafiasodassa, mutta sielläkin oli Rammstein vahvasti läsnä. Ihan pyytämättä ja yllättäen Ich will muotoutui polttareideni keskeiseksi biisiksi.

Ensin kyprokkiseinien välissä juoksentelevien mafiamuijien sodassa, sitten rintakarvojaan polttelevan miehen joratessa edessäni munasillaan.


Kaupungilla erilaisia tehtäviä suorittanutta joukkiota ihmeteltiin. Välillä pysähdyimme nauttimaan virvokkeita (eli snapseja) minun aselaukustani (eli viulukotelosta). Välillä tankotanssittiin, syötiin, haettiin lisää virvokkeita, ja illalla vetäydyimme hetkeksi kabinettiin, jossa saunoimme, seurustelimme, söimme illallisen ja teimme vielä muutaman morsiustehtävän.

Kabinetissa alkuiltaa viettäessämme Turun keskustasta sammuivat sähköt. Eikä edes johtunut meistä, vaikkei sekään ihme olisi ollut.

Puoli kaupunkia oli pimeänä, mikä oli sopiva spektaakkeli iltaan ennen bailujen jatkuessa ravintolassa. Muistan vieläkin sen hetken, kun kesken juhlinnan hipsimme pihalle ihmettelemään pilkkopimeää kaupunkia. Maan alla olleeseen kabinettiin tuotiin kynttilöitä. Kynttilän valossa jätettiin hyvästit entisille ja fiilisteltiin ystävyyttä.


Kun päiväohjelman iloiset jatkot ja iltabailauksien etkot oltiin vietetty ja mafiakamat vaihdettu mekkoihin, lähdimme pikaisen karaoken kautta tanssimaan.

Tosin muiden ollessa tyylikkäitä tyylikkäissä ilta-asuissaan, meitsi painoi illan tuksunpinkissä mekossani. Sillä lailla mukavasti heittäydyin luulemaani teemaan – ja vielä ihan vapaaehtoisesti. Olen niin vietävissä.

Aina syyskuun vaihtuessa lokakuuksi muistan sen päivän elävästi. Minkä vaivan kaikki olivat nähneet, miten yksityiskohtaisesti suunniteltu ohjelma ja suorittamani tehtävät olivat, ja miten kaikki olivat mahtavasti heittäytyneet mukaan teemaan. Niin. Siistiä. Kyllä kelpasi juhlakalun.

Paitsi sen seeprakankaalla peitetyn. Lol.

2 kommenttia

Hae