Ja niin tapahtui joulupäivänä, että täysin yllättäen ja pyytämättä hän vastaanotti Snapissa elämänsä ensimmäisen peniskuvan, elikkäs ns. dic...

Ja niin tapahtui joulupäivänä, että täysin yllättäen ja pyytämättä hän vastaanotti Snapissa elämänsä ensimmäisen peniskuvan, elikkäs ns. dick picin.

Täysin puskista kesken hartaan jouluillallisvalmisteluni kilahti puhelimeni ilmoittaen yksityisviestin saapuneen. Pahaa-aavistamattomasti avasin minulle tuntemattomalta ihmiseltä tulleen viestin, joka sisälsi kuin sisälsikin kuvan ihka oikeasta kikkelistä – saatesanoin "onko mulla hieno?".

Hieman hämmentyneen mietin vastaisinko varsinaiseen kysymykseen, vai ottaisinko kuvakaappauksen ja kysyisin pippelin oletetulta omistajalta, että laitetaanko kuva jakeluun. Tiedättekö ihan kaikkien iloksi, joulutunnelmaa nostattamaan.

Koska sekunnit kuluvat hyvin nopeasti Snapin yksityisviestikuvissa, ennen kuin ne häviävät kuin tuhka tuuleen, päätös oli tehtävä pian. Vaikka eihän siinä mitään ajateltavaa ollut: Kuvakaappaus ja vastakysymys tietysti.

Pippelimies ei kuitenkaan innostunut kuvan levitysehdotuksestani ja kysyikin pian, sopisiko minulle kuitenkin etten laittaisi kuvaa mihinkään. Vastasin, etten suosittele lähettämään kuvia kikkelistään kellekään, ilman esimerkiksi että toinen on vaikka erityisesti pyytänyt sellaista. Se kun ei ole kovin hyvätapaista, jatkoin.

Mies vastasi ok:t, mutta oli vielä hieman huolissaan siitä jakeluosuudesta.

Oli muuten tosi vaikea keksiä tähän kuvituskuvaa.

Koska enhän minä mikään barbaari ole, lupasin olla levittämättä kuvaa, mutta vain jos hän lupaa ettei enää ikinä milloinkaan lähetä yhtään kenellekään kuvaa peniksestään, ilman toisen osapuolen suostumusta.

Saahan sitä ihminen sukupuolielimistään laitella kuvia, mutta olisi kamalan hyvä, jos se into sellaiseen olisi myös sillä kuvia vastaanottavalla puolella. Ei tulisi tavallaan väkisin altistetuksi millekään, mille ei välttämättä halua.

Äidillisen keskustelun myötä penismies lupasi ja vannoi katuvana kautta kiven ja kannon, ettei koskaan enää tekisi moista, minkä päätteeksi toivotimme oikein mukavaa joulua ja parempaa seuraavaa vuotta.


Haluan uskoa hyvään. Penismiehessäkin.

2 kommenttia

Miehelleni on hiipimässä flunssa. Pahimmassa tapauksessa jopa miesflunssa, jos huonosti käy. Se on tuossa yskinyt ja niiskinyt pari päivää...

Miehelleni on hiipimässä flunssa. Pahimmassa tapauksessa jopa miesflunssa, jos huonosti käy.

Se on tuossa yskinyt ja niiskinyt pari päivää. Tänään alkoi valittelemaan vielä närästystäkin. Sanoi, että lähtee kyllä pian ostamaan apteekista jotain Rennietä tuohon ilmeisesti yskästä johtuvaan närästykseensä.

Minä siihen tietysti besserwisseröimään, että ei semmonen Rennie mitään mihinkään oikeasti auta – ota kunnon närästyslääkettä! Minullahan on vahva tausta närästyshommien kanssa, joten kipaisin lääkekaapille ja lupasin etsiä kunnon kamaa.

"Ai ei täällä nyt taidakaan olla sitä, mitä ajattelin. Mutta oota mä paan sulle tämmöstä toista!"

Hyvän vaimon tapaan kiikutin miehelleni lasillisen vettä, johon olin sekoittanut kaapista löytyneiden jauhepussien sisällön:

"Noni, juo tämä."

"Mitä tämä on?"

"Älä kysele, ku juo nyt vaan! Se helpottaa", lupasin.

Mies alkoi juomaan ja minä lähdin viemään pusseja roskiin.

"Ai mutta, hetkinen... mikäs tämä olik.... ÄLÄ JUOKAAN SITÄ!!!"



Olin nimittäin laittanut ummetuslääkettä sille.

"No niin. Semmoset dropit sitte", sanoi mies lakonisesti.


Klassinen "närästys ei lähtenyt, mutta paska kyllä lensi" -tilanne.


2 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö:  Plan International Suomi  ja  Suomen Blogimedia . Kun järjestötyö on niin laajaa, on välillä vaikea hahmottaa, ...

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi ja Suomen Blogimedia.

Kun järjestötyö on niin laajaa, on välillä vaikea hahmottaa, mitä kaikkea oikeasti, käytännössä, siellä tehdään. Vaikka olen lukenut Planin työstä ja perehtynyt siihen näin kummina ja tyttöjen oikeuksien tukijana, silti tuntuu etten saa yksinkertaista kuvaa kohdemaiden työstä. Ehkä, koska ei ole mitään yksinkertaista työtä, mitä tehdään.

Kaikenlaisen käytännön avun, kuten rokotusten, kaivojen rakentamisen, ruoka-avun, koulujen rakentamisen ja terveyspalvelujen lisäksi kohdemaissa tehdään paljon myös ajatusmuutostyötä. Ja se, jos mikä on hidasta – eikä ollenkaan yksinkertaista.

Aivan kuten täälläkin, myös maailmalla asenteiden ja kulttuurin muutos on pitkä prosessi. Tietynlaiset asiat, kuten avioliitot ja "ympärileikkaaminen", eli silpominen, ovat myös statusasioita, eikä perinteiden ja ajatusmaailman purku käy aivan käden käänteessä.

Ei ole mikään itsestäänselyys, että ulkopuolelta kerrottu asia uppoaisi kohteeseensa heti, vaan se tarvitsee aikaa ja sen on lähdettävä yhteisöstä itsestään.

Usein yhteisössä kuunnellaan kylän vanhimpia ja arvostetuimpia, joten viesti ja asennemuutos olisi paras alkaa sieltä. Kun arvostetut ihmiset saadaan muuttamaan ajatusmaailmaansa, myös muiden on helpompi seurata sitä.

Christine, 19, joutui lopettamaan koulun 15-vuotiaana, koska hänen leskiäidillään ei ollut siihen tai  Christinen elättämiseen ylipäätään enää varaa. Hänet annettiin vuosi myöhemmin avioliittoon, jotta mies voisi ostaa Christinelle hänen tarvitsemiaan asioita, kuten kuukautissuojia. Miehen perhe maksoi Christinestä 40 dollaria.


Ongelma esimerkiksi silpomisen lopettamisessa on, että yhteisöjen kulttuurissa silpominen nähdään moraalisena, kunniallisena ratkaisuna ja silpomattomat tytöt voidaan nähdä epäpuhtaina ja heidän avioliittomahdollisuutensa jäävät heikoiksi.

Aivan yksinkertaiseksi asioita ei tee sekään, että usein myös ne meille selvästi eettisesti ongelmalliset asiat ovat kohdemaissa myös jonkun elinkeino. Niin kamalalta kuin se omaan korvaan kuulostaakin, sen lisäksi, että tyttöjen silpominen on siellä jollekin nimenomaan moraalinen ja kunniallinen teko, se myös on jonkun naisen työ.

Tytön myyminen varhaiseen avioliittoon taas on joillekin vanhemmille merkittävä tulonlähde.

Kun kyse on muustakin kuin ajattelutavan muutoksesta, on muutoksen aikaansaaminen vielä työläämpää. Näin ollen Plan auttaa myös ihmisiä löytämään muita elinkeinoja ja tulonlähteitä vanhojen tilalle.

Vaikka itselleen kuulostaisikin karulta ajatella jonkun tulonlähdettä syynä toisen ihmisen ihmisoikeuksien hirveälle polkemiselle, on silti helpompaa saada muutos aikaan, kun ei vain oteta pois jotain, vaan tarjotaan myös vaihtoehtoja tilalle.

Kyse on kaikenkaikkiaan täysin erilaisesta ajattelutavasta, jota kyllä pystytään muuttamaan keskustelun ja koulutuksen avulla, mutta se vaatii paljon aikaa ja paljon töitä. Todella monet yhteisöt ovat kieltäneet täysin silpomisen ymmärrettyään sen terveyshaitat, joista ei ole aiemmin välttämättä ollut ymmärrystä.

Asha, 16, joutui kahdeksi vuodeksi pois koulusta tultuaan raskaaksi pojalle, joka oli luvannut hänelle kuukautissuojia, koulukirjoja ja kyniä, jos tämä harrastaisi hänen kanssaan seksiä. Asha ei tiennyt, että siitä voisi tulla raskaaksi. Sittemmin Asha palannut kouluun, vaikka hänen vanhempansa halusivat hänen menevän naimisiin. Nyt hän kuuluu tyttöjen oikeuksia ajavaan yhteisöön, jossa harjoitellaan suojelemaan itseään ja muita seksuaaliselta hyväksikäytöltä.


Lapsilta itseltään kysyttäessä, mitä mieltä he ovat kokemistaan asioista, usein ensivastaus saattaa olla perinteen ja vanhempien mielipiteen mukainen. Tytöt seuraavat vanhempiensa tahtoa – ja jollei heillä muuta mallia ole, eivät he muusta voisi tietääkään. Siksikin tietoisuuden lisääminen on tärkeässä roolissa.

Kun sitten tyttöjä jututetaan vähän syvemmin ja heiltä kysytään heidän toiveistaan ja unelmistaan, vastaukseksi saadaan esimerkiksi koulunkäynti ja sen jatkaminen, mitä juuri ei yleensä varhaisen avioliiton, saati äidiksi tulon jälkeen enää jatketa.

Ei siis mene aivan samoin kuin minulla täällä, kuten vasta kirjoitin, ettei äitiys ole loppu yhtään millekään. Tytölle siellä se on loppu kaikelle: Koulunkäynnille, lapsuudelle – jopa elämälle. Joka vuosi arviolta 70 000 tyttöä kuolee 10–19 vuoden iässä raskauden ja synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin.



Planin tekemä työ siis auttaa hyvin moninaisesti. Koulutuksen ja valistamisen avulla pyritään estämään lasten avioliittoja ja raskauksia, mutta myös autetaan jatkamaan kouluttautumista niiden jälkeenkin.

Koulutettu äiti myös kouluttaa omat lapsensa, olipa tyttö tai poika, ja käyttää tulonsa perheensä hyväksi. Jokainen vuosi toisen asteen koulutusta lisää tutkitusti tytön tulevan perheen tuloja jopa viidenneksen. Kun koulutustaso nousee ja perheet vaurastuvat, koko yhteiskunnan kehitys vauhdittuu.

Nykyarvion mukaan joka vuosi 15 miljoonaa tyttöä joutuu naimisiin alaikäisenä. Naimaton tyttö nähdään perheelle helposti taloudellisena taakkana, jolta ei tulevaisuudessakaan ole odotettavissa toimeentuloa. Koulutus voi muuttaa yhtälöä ratkaisevasti, sanoo Plan Suomen entinen ihmisoikeusneuvonantaja Ruth Santisteban Avioliitto riistää vuosittain yli 10 miljoonan tytön lapsuuden -artikkelissa.

Kun siis tytöille suodaan koulutus, se parhaillaan nostaa tytön asemaa yhteisössä, estää varhaisia avioliittoja ja raskauksia, poistaa köyhyyttä, sekä parantaa työllistymismahdollisuuksia.

Koulutus onkin yksi tärkeimmistä kohteista, johon kannattaa todella satsata. Se auttaa ennen pitkää kaikkeen.

Joanin, 20, asuinpaikassa tyttöjä tuli raskaaksi lähes päivittäin. Vanhemmat uskoivat tyttöjen olevan valmiita avioliittoon ja vanhemmuuteen kuukautisten alettua. Joan kyseenalaisti ajattelutavan ja ryhtyi vapaaehtoiseksi tekemään töitä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. 


Mutta koulutuksen salliminenkaan ja mahdollistaminenkaan tytöille ei vielä aivan riitä. Vaikka vanhemmat päästäisivät tyttönsä kouluun, on vielä kasa muita esteitä koulunkäynnille.

Koulumatkat ovat pitkiä ja usein turvattomia. Tytöt kohtaavat kaikenlaista väkivaltaa matkoilla, eikä aina koulussakaan selviä väkivallatta. Näin ollen vanhemmat saattavat ottaa lapsensa pois koulusta jo ihan turvallisuussyistäkin, vaikka muuten olisivatkin koulumyönteisiä.

Plan työskentelee täten myös väkivallattoman koulun hyväksi, sekä opettajien ammattitaidon parantamiseksi. Koko ajan tehdään myös töitä koulutuksen laadun parantamiseksi, sillä ei ole itsestäänselvyys, että vaikka koulu alueella olisi ja jostain sinne opettajatkin saatu, että koulutuksen taso vastaisi kriteereitä. Opetuksen laatu heittelehtii ja sekin vaatii vielä työtä.

Myös vanhemmilla, sekä oppilailla itsellään on vaikutusta koulutukseen ja kouluhallintoon, kun he osaavat vaatia parempaa koululaisille. Oppilaita myös motivoi, jos he kokevat että heillä on itsellään mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

Nykyään Christine opiskelee paikallisessa korkeakoulussa lastentarhanopettajaksi tavoitteenaan voida rahoittaa poikansa koulutuksen lisäksi myös hänen siskonsa lasten koulutus.

Vuosina 2016 Plan koulutti 2,8 miljoonaa ihmistä. Työ tavoitti 17,1 miljoonaa tyttöä ja 15,5 miljoonaa poikaa. Esimerkiksi Guatemalassa kolme vuotta jatkunut Planin vaikuttamistyö sai aikaan avioliiton solmimisen laillisen ikärajan nousun 14 vuodesta 18 vuoteen.

Asiat siis etenevät ja niihin todella voi vaikuttaa. Työtä tehdään koko ajan ja mikä tärkeintä, se tuottaa myös tulosta.

Lisää esimerkkejä löydät runsaasti vuoden 2016 toimintakertomuksesta.


Planilla on tänä vuonna joulukalenteri, jonka luukuista aukeaa aina uusi lahja, joilla edistetään kehitysmaiden lasten, erityisesti tyttöjen, koulutusta. Sieltä pystyy näppärästi samalla tekemään kertalahjoituksen työn hyväksi!

Ei siis hassumpi ajatus antaa tänä vuonna aineetonta lahjaa ja näin mahdollistaa osaltasi tyttöjen oikeuksien eteen tehtyä työtä!

Tai miksei ihan kuukausilahjoittajaksi?

Kaupallisessa yhteistyössä: Biodelly . Kuva:  Riikka Lilja . Huomio, huomio! Hoksasin juuri, että viimeistään  huomenna maanantaina...

Kaupallisessa yhteistyössä: Biodelly. Kuva: Riikka Lilja.

Huomio, huomio! Hoksasin juuri, että viimeistään huomenna maanantaina 18.12. tilaamalla ehtii vielä samaan meidän Biodellyn nettikaupasta lahjat jouluksi kotiin! Itselle tai muille.

Lisäksi minun koodillani: "mamma", saat vielä 15 % pois tuotteiden hinnoista. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI, kuten meillä tv-shopissa oli tapana sanoa: Joulukuun ajan on ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin.

Eli mennään äkkiä asiaan!

Keräsin tähän muutamat tärpit, joita voin suositella omasta puolestani:

Kuva: Riikka Lilja.

1. Orgaid Vitamin C sheet mask -kasvonaamio

Näitä olen itse käyttänyt ja tykännyt hulluna. Olen ottanut rituaaliksi pötköttää jossain rauhassa naamion pitämisen ajan. Sellainen kokonaisvaltainen rentoutuminen, siis. Maskista jää raikas ja levännyt fiilis.

Näitä muuten aion viedä lasten päiväkodin henkilökunnalle myös joululahjaksi, sillä he jos ketkä ovat ansainneet pienen naamiohetken rentoutuksineen. Saa käyttää hei ideaa!

2. John Masters -shampoo ja hoitoaine

Mielessä luonnonkosmetiikkaisten hiustuotteiden kokeileminen? Kokeile näitä! Toimi mulle. Hoitoaineen voi pestä pois tai pienemmällä määrällä se toimii myös hiuksiin jätettävänä hoitoaineena.


3. Lily Lolo -mineraalimeikkipuuteri

Käytin ennen BareMineralsin mineraalimeikkipuutereita, mutta nyt vaihdoin Lily Lolon luonnonkosmetiikkaisiin vastaaviin. On todella hyviä ja helppoja. En jotenkin osaa ja jaksa käyttää nestemäisiä meikkipohjia, ja tykkään, että nämä voi aika huolettomasti levitellä kasvoihin. Peittää silti minunkin hennon couperosani hyvin. En osaa käyttää myöskään mitään vähääkään kiiltoa antavaa kasvoissani, joten näiden mattaisuus ihastuttaa.

Minulla on käytössäni Barely Buff -väri. Olen yksi vaaleimmista tuntemistani henkilöistä. Sekoitan siihen mukaan joskus myös vähän vaaleinta Lily Lolon sävyä (porcelain), minkä ostin sokkona ja totesin ihan liian vaaleaksi mulle.



4. Huulipuna

Viikko sitten pidettiin Valeäiti-Hannen, Asikaisen Maijun ja Salamatkustaja-Sadun kanssa meidän Instagram-stooreissa #huulipunahaaste. Valittiin jokainen eri luonnonkosmetiikkahuulipuna ja annettiin toisillemme haasteita, joissa testattiin huulipunien kestävyys.

Mulla oli huuliounatestissä Avrilin edullinen huulipuna (sävy: 597), joka toimi ja pysyi kiitettävästi. Kuulin, että se myytiin meidän huulipunatestin jälkeen loppuun, mutta sitä on tulossa jo lisää myyntiin!

Aivan niin hyvin se ei tuollaisena kiiltävämpänä punana pysy kuin kunnon mattapunat tuppaa pysymään. Mattapunista mulla nyt käytössä Absolutionin Theatre Red (08), jonka sävyyn olen tosi ihastunut. Ja se puna on sitten todella matta!

Hannella oli testissä myöskin tuo Absolution ja se ei montaa kertaa päivän aikana joutunut lisäilemään. Se on mattapunien selvä vahvuus.


5. Lahjasetit

Biodellyssä on myös useita erilaisia valmiita lahjasettejä, joita on helppo ostaa kaikille vauvoista ja teineistä isovanhempiin! Tsekkaa ne täältä!

Biodellyn omat joululahjaideat löydät täältä.


Ja tuo "mamma"-koodi toimii myös ihan kivijalkamyymälässä, jos liikuskelette Turussa päin! Myymälä on auki vielä 23.12. klo. 14 asti! Koodi on voimassa vuoden 2017 loppuun!

2 kommenttia

Meillä, kuten monilla muillakin suvuilla on omat jouluperinteemme. Ainakin kaksi, jos oikein aletaan laskea. Ensimmäinen perinteemme...



Meillä, kuten monilla muillakin suvuilla on omat jouluperinteemme. Ainakin kaksi, jos oikein aletaan laskea.

Ensimmäinen perinteemme liittyy herneisiin.

Meidän äiti vaatimalla vaati kerran 90-luvulla herneitä joulupöytään. Oli aivan pakko saada, tai mikään ei tunnu miltään. Kun ne sitten viimetingassa hikihatussa hänelle haettiin, ne löydettiin ruokailun jälkeen koskemattomana purkistaan, koska HÄN unohti laittaa ne pöytään. Siitä asti on muistuteltu herneistä.

Esimerkiksi näin:



Toinen jouluperinteemme koskeekin minua, jolle kerran 2000-luvun alkupuolella annettiin yksi tehtävä: osta rosolli joulupöytään.

Kiireessä jouluaattona, aikana jolloin kaupat eivät edes olleet vielä auki, juoksin huoltoasemalle juuri ennen päivällistä ns. rosollinostohommiin.

Minähän en ikinä syönyt edes rosollia, joten sillä lailla hieman vieras konsepti se oli. Rosolli kuitenkin löytyi ja riensimme vanhempieni luo joulunviettoon.

Muuten meni ihan kivasti, mutta kun minun ainoa panokseni, se rosolli, pantiin pöytään, ilmeni että olin ostanut punajuurisalaattia. Punajuurisalaattia.

Se ei muuten ole rosollia.

No, sitten kuuntelin aikani, noin viisi vuotta, sitä siitä aukomista, kunnes päätin itse tehdä rosollin. Niinku kostoksi, tiedättehän. Ja se ei muuten ollut mikään Pirkka-rosolli.

Oli alusta asti kuulkaa kaikki seitsemän (7) raaka-ainetta pilkottu ja keitetty. Jumankauta sitä väännettiin silloin aatonaattona huolella. Oli sipulit, perunat, punajuuret, porkkanat, omenat, suolakurkut ja saatana sillitkin.

Ja sitä oli paljon. Pakotin kaikki santsaamaan ja ottamaan mukaankin. Kerran kun oltiin tehty.

No, eihän se mitään auttanut. Edelleen siitä kuullaan.



Mutta toisaalta niin kuullaan vielä niistä 90-luvun herneistäkin. Että ei kait tässä vielä kannata alkaa odottelemaan vitsin vanhenemista.

Herneet ja rosolli. Joka. Vuosi.

Perhe, nevöfoget.


Lue myös muista ihastuttavista jouluperinteistämme:
Joulupuu on paskannettu
Joulun tärkein elementti

2 kommenttia

Usein jutellessani lapsettomien ystävieni kanssa, jotka harkitsevat perheen perustamista, keskustelussa nousee aina samat pohdinnat esille. ...

Usein jutellessani lapsettomien ystävieni kanssa, jotka harkitsevat perheen perustamista, keskustelussa nousee aina samat pohdinnat esille. Täysin samanlaisia huolia ja kysymyksiä, joita itsekin pohdin samassa elämäntilanteessa. Milloin on oikea aika? Menettääkö kaiken vapauden? Voiko enää tehdä mitään? Pitääkö ura olla jo luotuna valmiiksi? Jaksanko, pystynkö?

Väestöliiton Perhebarometrin vasta teettämän kyselyn mukaan lastenhankintaan liittyy paljon myös kielteisiä mielikuvia. Itsenäisyys menetetään täysin ja kohta elämä on pelkkää ankeaa valvomista, ärtyisyyttä ja lasten kuskaamista harrastuksiin.


Ennen omia lapsia tuskailin aina sukulaisteni lapsia hoitaessa, miten ihmeessä voisin koskaan hankkia omia, jos muiden lasten lyhyenkin hoitamisen jälkeen olen aivan puhki. Miten ikinä jaksaisin yövalvomisia, arvokkaan riippumattomuuteni menetystä, vaipanvaihtoja ja sellaista yleistä hässäkkää, mitä väistämättä syntyy, kun lapsia on talossa.

Aivan kuten Perhebarometrin haastatteluun vastanneiden kanssa ilmeni, minäkin odotin oikeaa hetkeä. Pohdin työkuvioita ja yritin paikantaa suotuisinta elämäntilannetta. Tehdessämme päätöksen lapsen yrittämisestä, ajattelin pedin olevan nyt valmiiksi pedattu. Kaikki on valmista, nyt on se hetki.

Vaan tiedättekö mitä?

Elämä ei ole, eikä sen tarvitse olla mietitty ennen perheen perustamista.

Tämä on sellainen ahaa-elämys ollut itselleni – näin jälkikäteen tietysti –, minkä toivoisin kaikkien lasta harkitsevien tietävän. Lapsen saannin jälkeen väistämättä asiat muuttuvat, paljonkin, mutta mikään sinetti se ei ole millekään. Kaiken ei tarvitse olla loppuelämää varten valmiina, vaikka vanhemmaksi tulisikin.

Tietynlainen valmius toki kannattaa olla lasten hoitamiseen ja perheellisenä pärjäämiseen, mutta koko elämä ei tarvitse olla käsikirjoitettu. Tiedän kymmeniä ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet alaa, perustaneet yrityksen, saaneet uskomattoman ylennyksen ja alkaneet luoda uraa vasta lasten saamisen jälkeen. Rakentavat taloja, muuttavat maailmalle, löytävät lempiharrastuksensa, matkustelevat ja jotkut löytävät kuulkaa elämänsä rakkaudenkin vasta vanhemmaksi tultuaan!

Minä olen alkanut tehdä itselleni oikeasti rakkaita asioita vasta äidiksi tulemiseni jälkeen. Tätä blogiakaan ei olisi koskaan syntynyt, ellei ensin olisi syntynyt jotain muuta. Vauvaa.

Sama töiden kohdalla. Ennen tein töitä saadakseni vain rahaa siihen ns. oikeaan elämiseen. Nyt teen töitä, koska se on osa minun elämääni ja nautin siitä. Ei ole erikseen työelämää ja toista, jotain parempaa elämää – on vain elämää, jossa työ on mieluisa osa sitä. Se, minkä luulin olevan nyt valmiiksi pedattu oli vasta alkua tälle kaikelle.

Totta kai vanhemmuus sitoo ja muuttaa elämää. Enää ei voi mennä aivan miten haluaa ja yhtäkkiä omalla vastuulla on muitakin kuin itsensä. Silti asiat järjestyvät, ja harvoin perheellisyys on este lopulta millekään.

Ja mitä siihen aikaisemmin mainittuun lasten aiheuttamaan hässäkkään tulee: kaikkeen tottuu. Ihan oikeasti. Omiensa aiheuttamaan varsinkin.

Että mikäli nyt olet lapseton, joka ärsyyntyy ylitsepääsemättömästi riehuvista lapsista, itkevistä lapsista, sotkevista lapsista, huonoista yöunista ja eritteistä, en voi sanoa, ettet vanhempana enää ärsyyntyisi – sellaista ihmettä on turha odotella –, mutta totut kyllä. Alat sietää. Ei vanhemmatkaan varsinaisesti kauheasti nauti moisista jutuista, mutta ei ne niin kamalia asioita ole, kuin miltä ne ehkä ennakkoon tuntui.

Lapsia ei missään nimessä tarvitse kaikkien haluta tai hankkia, enkä yritä yllyttää ketään tekemään mitään, jollei se omalta tunnu. En myöskään väitä, että vasta lapsen saatuaan on jotenkin kokonaisempi, viisaampi tai yhtään mitään siihen viittaavaa. Ei, en ollenkaan.

Haluan vain tarjota niiden kauhumielikuvien ja pelkojen vaihtoehdoksi tämän, oman kokemukseni, jossa ovet ovat vasta alkaneet avautua lasten saamisen jälkeen.

Se ei ole loppu millekään.

Elämä on kivaa lasten saamisen jälkeenkin.

Ja tämän kerron aina myös ystävilleni.

13 kommenttia

Joulu on kohta jo ovella, mutta oletko saavuttanut vielä kunnon joulustressiä? Mikään ei tuo joulutunnelmaa niin kuin panikoiva, ärtynyt ...

Joulu on kohta jo ovella, mutta oletko saavuttanut vielä kunnon joulustressiä?

Mikään ei tuo joulutunnelmaa niin kuin panikoiva, ärtynyt ja hampaitaan öisin narskutteleva läheinen, joten näillä viidellä (5) yksinkertaisella askeleella sinäkin saavutat joulustressin alta aikayksikön!

Älä ota tätä ikimuistettavaa kokemusta pois perheeltäsi, vaan tartu jo nyt toimeen!


1. Liian korkeat odotukset

Kaikki lähtee rimasta. Se pitää asettaa korkealle. Ei ole joulu eikä mikään, ilman liian korkeita odotuksia ja siitä koituvaa syvää pettymystä niin itseensä kuin läheisiinsäkin.

2. Joulusiivous – joka paikkaan

Kaikki paikat pitää olla siivottuna. Martat sanovat, että siivoaminen niihin tiloihin, joissa aikoo juhlapyhänsä viettää, riittää, mutta mitä nekin mistään mitään tietävät. Koskaan ei voi tietää, jos joulu sittenkin tulee vietettyä kuiva-ainekaapissa tai lakanalaatikossa. Joten hop, hop, siivoamaan lattiasta kattoon kaikki kellaria myöten!

3. Jouluruoat tulee tehdä itse

Alusta asti. Kaikki. Se perunalaatikko nyt vaan on imellettävä itse. Kalat on kraavattava itse. Äläkä vain kuvittele ostavasi mitään piparkakkutaikinaa pakasteena. Mitä Jeesuskin sanoisi, jos tietäisi sinun fuskaavan tässä kohtaa?

4. Lahjat. Kaikille.

Vain itsekäs ja laiska ei ota huomioon kaikkia kanssaihmisiään. Väittikö joku, ettei halua tai tarvitse mitään joululahjoja? Valhetta. Kyllä kuusen alla on jotain rapisuteltavaa oltava jokaiselta jokaiselle. Tässäkään emme oikaise: Itse tehty lahja, paras lahja. Mikäli kuitenkin aiot olla tässä vapaamatkustaja, pidä huoli, että ostamasi lahja on tuotettu vastuullisesti, luomuna, paikallisesti, kierrätysmateriaaleista ja vegaanisesti.

Mutta älä ota mitään stressiä. Tämän päivän kuluttajana mikään ei ole helpompaa, kuin kaikkien eettisten vaatimusten täyttäminen.

5.  Itse tehdyt joulukortit

Siitä huolimatta, että jengi heittää joulukortit roskiin viimeistään loppiaisena, ne pitää lähettää kaikille. Eikä vain lähettää – eihän me mitään barbaareja olla –, ne tulee itse askarrella – ja koko perheen voimin. Aivan turha kolmevuotiaan yrittää väittää, ettei osaa muka vielä leikellä 3D-kortteja. Silloin, kun minä olin nuori, tehtiin jumalauta saksetkin itse!

No niin! Oikein rauhaisaa ja rentouttavaa joulunaikaa itse kullekin!


Lue myös:
24 askelta joulukuusen hankintaan
Joulupuu on paskannettu

6 kommenttia

Muutama viikko sitten kaveri kysyi, haluaisinko jonkin vaatteen, jonka hän voisi tehdä koulussa minulle. Hän opiskelee ompelijaksi ja tarvit...

Muutama viikko sitten kaveri kysyi, haluaisinko jonkin vaatteen, jonka hän voisi tehdä koulussa minulle. Hän opiskelee ompelijaksi ja tarvitsisi jonkun, jolle tehdä mittatilauksena vaatteen.

Koska olen mekkomuijia, ehdotin heti mekkoa. Ensimmäisenä mietin monikäyttöistä polvipituista, mutta haaveilin myös pitkähihaisesta täyspitkästä mekosta. Niitä kun niin kovin harvoin löytyy hihallisena.

Ja hihallinen se olisi oltava, koska en missään tilanteessa tunne oloani mukavaksi käsivarret paljaana. Tuntuikin hurmaavalta ajatukselta, että saisin iltapuvuksi kelpaavan mekon hihallisena, ja vielä mittojeni mukaan tehtynä!


Samassa eteen tuli tilanne, että reilun viikon päästä on gaala, jossa pitäisi olla pitkä mekko, enkä todellakaan ollut ehtinyt miettiä vielä pukeutumistani. Varovasti huikkasin ystävälleni, että JOS vaan mahdollista, olisi upeaa, jos mekko valmistuisi jo gaalaan, "mutta älä ota mitään stressiä".

No, arvanette, että ehkä saatoin aiheuttaa hieman stressiä.

Sen lisäksi, että ystäväni on tarmokas ja nopea, hänen koulunsa sijaitsee aivan meidän työpaikan vieressä, mikä helpotti mekon valmistumista päästessäni lyhyelläkin varoitusajalla sovittamaan pukua. Joinakin päivinä muutamaan otteeseenkin.

Ja niin siinä sitten kävi, että pari päivää myöhemmin sain viestin, että puku on käsinompeluja vaille valmis.


Kangasvalinta ja mekon mallin miettiminen oli minun vastuullani. Kankaaksi valikoitui 100-prosenttinen villa, jossa on pieniä, aika huomaamattomia raitoja. Värinä tietenkin musta (onko muita värejä?), vaikka ihan hetken meinasin harkita vallan jopa tummansinistä.

Malli muuttui matkan varrella lennosta. Tai tarkemmin, muutamat yksityiskohdat muuttuivat lennosta. Tiesin heti, että kaula-aukko tulee tuollaiseksi kuin se on, mutta selkäidea syntyi sovitushetkellä.

Myös takaosan halkio keksittiin, kun sovitusvaiheessa nupineulat pitivät vain selästä kiinni mekkoa ja huomasin, kun jalkani vilahti takaa. Päätettiin siinä, että tuohan on hauska yksityiskohta muuten aika hillityssä mekossa.


Nyt kun gaala on juhlittu ja minun hätäinen tarpeeni hoideltu, korjaamme paria pientä juttua vielä mekossa. Rintamusosa (onhan se sana?) oli mennyt ihan pikkuisen liian tiukaksi – tai mun tissit oli kasvanut sitten sovituksen – ja sitä hieman fiksaillaan sopivammaksi.

Siitä huolimatta minusta aika kova suoritus ja vielä tuossa ajassa! Varsinkin, kun tämä oli tyypin ensimmäinen iltapuku!

Pukuni tekijän, Monan, löydätte Instagramista @monakotona ja @monaompelee!

2 kommenttia

Iloista joulun aikaa! Tänä vuonna kalenterin luukut saa avata kaikki kerralla! Turkuhan on tituleerannut itse itsensä joulukaupungiksi – a...

Iloista joulun aikaa! Tänä vuonna kalenterin luukut saa avata kaikki kerralla!

Turkuhan on tituleerannut itse itsensä joulukaupungiksi – aivan kuten minäkin Turun Kuningattareksi (meillä on täällä sellainen taipumus) – joten tässä olisi nyt minun joulukaupunkini 24 tärppiä! Tekemistä, nähtävää, ostettavaa ja tietysti syötävää!



1. Turku Design Now! -joulumyyjäiset 

Design-myyjäiset 8.-10.12.2017 jo kymmenettä kertaa! Paikalla parikymmentä eri paikallista tai kotimaista design-yrittäjää!

2. Kahvit ja herkulliset leivokset Gaggui-kahvilassa

Turun legendaarinen kahvila lähellä rautatieasemaa. Nuorehkosta iästään huolimatta paikka, jossa jokainen täällä vieraillut on käynyt. Ja jollei ole, syytä olisi! Viihdyn!


3. Portsan joulukalenteri

Portsassa, eli Port Arthurin kaupunginosassa asukkaat tekevät pihoistaan ja ikkunoistaan elävän joulukalenterin! Joka päivä joulukuun ajan yksi luukku aukeaa jossain päin Portsaa. Katso kaikki paikat täältä! Ah, tää on niin liikkis projekti!

4. Laivaston soittokunnan joulukonsertti Turun tuomiokirkossa

Joululaulut, best! 7.12.2017 kajahtaa. Tsekkaa myös muut joululauluiltamat Turussa täältä.

Ja hei, muista Lucian päivän kulkue!

5. Luostarinmäen Late night Shopping -joulumyynti-ilta

Minä rakastin pienenä Luostarinmäen käsityöläismuseota. Leikin aina pienenä olevani Luostarinmäen asukas joskus 1800-luvulla. Luostarinmäki on pieni pala vanhaa Turkua, joka säilyi ainoana yhtenäisenä puutaloalueena Turun palosta 1827.

Nyt 14.12.2017 yhtenä iltana museopuodit avautuvat ja on mahdollisuus piipahtaa sinetöimässä joulutervehdys lakalla vanhassa postissa tai ostella joulukahvit tunnelmallisesta puodista. Ja ne makeiset, älä unohda niitä.

Huomioi myös Luostarinmäen jouluseikkailu 9.-10.12.2017. Ja tapaninlaulajaiset!

6. Kakolanmäen joulukellari


Vanhassa Lääninvankilanjohtajan talossa lauantaisin ja sunnuntaisin (9.-10.12. ja 16.-17.12.) puurobaari. Myymälässä kaikenlaista käsintehtyä, Little Free Library, jossa kirjoja lainaksi tai lahjaksi, sekä joulusatutuokioita lapsille.


7. Taideakatemian joulumyyjäiset  

Täältä löysin viime vuonna parhaan joululahjan ikinä – itselleni, totta kai. Nytkin katselen sitä riemulla olohuoneemme paraatipaikalla. Kuvataideopiskelijoiden töitä tarjolla edullisesti 14.-17.12.2017. Ajattele, minunkin tuo satasen maksanut työ voi olla jonakin päivänä kuuluisan taitelijan työ! Muista: vain käteinen!

8. Satumainen Aurajoki

Valo- ja äänitaideteoksista koostuva kokonaisuus. Käy kävelyllä ja ihastele jo itsessään kaunista jokirantaa. Nyt teatterisillasta on rakennettu kuusilla, valoilla ja äänimaisemalla Taru sormusten herrasta -fantasiamaailma ja kirjastosillalla soi klassista musiikkia Turun filharmonisen orkesterin soittamina tallenteina.

9. Kaakaolle, brunssille tai lounaalle Tiirikkalaan tai Cafe Carreen 

Kortteli, jossa Tiirikkala ja Carre sijaitsevat, on muutenkin ihastuttava! Etenkin juuri jokirannan puoli. Jos pitäisi valita Turusta kaunein ja muutenkin antoisin keskustan korttelin pätkä, valitsisin tämän Linnankatu ykkösestä kirjastolle -pätkän!

Panini samassa korttelissa mainio ruokapaikka! Lastenkin kanssa!

10. Lounas tai illallinen Kuoressa

Tänne kannattaa poiketa lounaalle, jos rakastaa falafeleja. Illallisella kannattaa ottaa koko menu! Ihana, tunnelmallinen paikka!


11. Uuden Muotoilun Joulumarket

Logomossa järjestetään taas sunnuntaina 17.12.2017. vuosittaiset joulumarket. Erinomainen tapa tukea suomalaisia muotoilijoita ja yrittäjiä, sekä hommata joululahjat samalla! Käymme joka vuosi!

12. Avantouintia Villa Järvelässä

Hypätään ihan vähän sivuun Turun keskustasta ja mennään uimaan! Jos kaipaat happihyppelyä joulukiireistä ja idyllistä järvimaisemaa, mene välttömästi Villa Järvelään! Ja jollei kylmä houkuttele, voi mennä vain paljuun ja suloiseen rantasaunaan!



13.  Kahvit Cafe Artissa ja lounas Fontanassa

Niin ikään jokirannassa, kirjastonsillan kupeessa toimiva tunnelmallinen kahvila. Parhaat erikoiskahvit, sanotaan!

Fontana on klassikkopaikka Turussa. Fontanasta lounaan lisäksi myös brunssia ja illallakin saa glöginsä kanssa kivaa pikkupurtavaa!

14. Parkin kentän tekojäärata

Vaikka talvi on mitä on, keskustassa sijaitsevalle Parkin kentälle pääsee luistelemaan!

15. Tuorlan joulu

Tänne pääsemiseksi tarvitset jonkun muun kulkupelin, kuin jalat, koska tämäkään ei varsinaisesti ole Turussa, mutta tarpeeksi lähellä. Mutta mikäli perinteinen joulupöhinä kiinnostelee, tämä on sen arvoista! Aikamatka ihanaan maalaismaisemaan. Lounaat, kahvit, ostettavat puodista, kaikki. Unelmoin aina asuvani täällä!

16. Biodellyn kivijalkaputiikki

Tässä on nyt tietysti oma lehmä ojassa, mutta oikeasti, Biodellyn luonnonkosmetiikkaputiikki on kaunis ja sieltä saat joululahjoja! Tue turkulaista yrittäjää! Tue kivijalkamyymälöitä! Toki myös netistä saa ostettua näitä, mutta kannattaa piipahtaa myös putiikissa, jos liikut täällä päin. On aika lähellä Gaggui-kahvilaa!

Kuva: Turun kaupunki, Arto Takala.

17. Joulumarkkinat Vanha Suurtori

Joka vuosi vähintään kerran käydään täällä. Myynnissä kaikkea muikuista villasukkiin. Ihana tunnelma iltahämärällä!

18. Fabbes Cafe

Jos haluaa larpata Kööpenhaminaa, Fabbes Cafe on paikkasi! Siellä on aamiaishommia, lounashommia ja kaikenlaisia ihania hommia! Lähellä Turun tuomiokirkkoa, jossa kannattaa käydä joka tapauksessa, vaikkei juuri joulukonserttia olisikaan.

19. Turun Taidemuseo

Se vaan on niin ihana. Voi piipahtaa kesken joulukiireen. nauttia taiteesta. Ja hiljaisuudesta. Samoissa tiloissa myös sympaattinen Cafe Victor, jossa lounasta ja muuta herkkua. Jos ei ehdi taiteen parissa piipahtamaan, kannattaa juoda edes kahvit sievässä Cafe Victorissa.

20. Turun joulutori

Täältä kuulkaa villasukat, kalat, joulukukat ja kaikki. Älkääkä unohtako mennä glögille sinne ihanaan avotulella varustettuun mökkiin!

21. Eläinten joulu -näyttely Biologisessa museossa

Tämä on symppis aikamatka. Museo on pieni ja old school, mutta oikeasti tosi liikkis. Meidän lapset rakastavat!


22. Turun linna

En voi olla mainitsematta kotilinnaani. Täällä on niin Tonttu-ukon kierrokset, kuin joulupöytäopastuksetkin. Turun linna ei perusteluja kaipaa.

23. Forum-korttelin hyveet!

Minulla on sinulle suunnitelma: Mene Forum-kortteliin. Vie lapset tekemään legohommia Kokooseen ja käy PUF Design Marketissa ostamassa itsellesi jotain, olet niin ansainnut sen. Punaisesta Norsusta jotain lapsille – olivatpa ne ansainneet ne tai ei, mutta siellä on niin ihania vaatteita ja hattuja ja kaikkea.

Sitten, ennen kuin haet lapset Kokoosta, menet rauhassa kahville ja tuoreelle leivonnaiselle Leipomo Gryniin. Käyt vielä ruokaostoksilla erinomaisessa Vegekaupassa, jonka jälkeen piipahdatte lasten kanssa Casagrandessa, Turun vanhimmassa lelukaupassa.

Lopuksi lounaalle VG Noodelsiin tai Pho Ngoniin. VG Wok meidän huudeilla on vakkarimme ja on samojen tyyppien kuin VG Noodle!

24. Joulurauhan julistus + perinteiset glögit 

Jouluaattona tietysti joulurauhajulistus livenä paikan päältä ja sen jälkeen perinteiset glögit Hamburger Börsissä (vielä kun se Börs on). Toki myös julistuksen voi tsekkailla joen toiselta puolelta ja nauttia samalla aiemmin mainituissa Tiirikkalassa tai Cafe Carressa glögejä!


+ Pakollinen bonus

No siis Föri. Siäl on sitä paitsi nyt joulukuusiki.


Lue myös:
Suomen ylivoimaisin kaupunki
Turkuko muka ruma?

Ja lue muuten myös Tampereen ja Uudenkaupungin vinkit:
Emmi Nuorgam: 24 parasta asiaa Tampereella eli Nuargamin joulukalenteri!
Nakit ja MUTSI: 24 askelta puutalokaupungin jouluun

8 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Dronningholm . Kävelemme usein erään palvelutalon ohi. Aina välillä katse osuu suurista ikkunoista sisälle y...

Kaupallinen yhteistyö: Dronningholm.

Kävelemme usein erään palvelutalon ohi. Aina välillä katse osuu suurista ikkunoista sisälle yhteisiin tiloihin, jossa näen joitain asukkaita tekemässä milloin mitäkin. Osa syö, toiset katselevat televisiota, joku selailee lehteä.

Nyt olemme saapuneet samaiseen palvelutaloon mukanamme kuusi kiloa taikinaa ja kymmeniä marmeladipurkkeja. Iloinen henkilökunnan jäsen ottaa meidät vastaan ja näyttää, missä meidän olisi hyvä leipoa.

Puramme taikinalevyjä pöydälle ja talon kovaäänisistä tulee kuulutus: "Alamme leipoa joulutorttuja ykköskerroksen salissa klo. 9.15, tervetuloa!"

Hiljalleen kerroksista saapuu porukkaa pöydän ääreen. Ihmiset tervehtivät ystävällisesti ja huomaavat heti mukaamme tulleen kuopuksemme. "Onpa siinä nätti tyttö!" ihastelee harmaatukkainen herra.

Olemme saapuneet Turussa sijaitsevaan palvelutaloon ja nyt aiomme leipoa 100 joulutorttua.


"Minä päätin, että minä olen joulun täällä, vaikka kyllä minua kysyttiin perheen luo", kertoo punaiseen neuleeseen pukeutunut rouva. "Mutta tämä on minun kotini nyt, joten ollaan nyt täällä!" hän jatkaa.

Jaamme torttutaikinoita halukkaille ja alamme hommiin. Nopean gallupin mukaan, marmeladi kuuluu tulla tähtitortussa taikinan päälle, ei sakaroiden alle, joten sillä mennään.

"Ei, kiitos, minä vain katselen", vastaa yksi asukkaista, kun kysyn haluaisiko hänkin tulla leipomaan kanssamme.

"Minun kädet ei enää toimi kunnolla, mutta voin minä tällä toisella kädellä tehdä!" lupautuu toinen rouva.


Minulla ei ole enää omia isovanhempia. Sekä biologiset, että lainaisovanhempani ovat jo menneet pois, aivan kuten oma isänikin. Voin myöntää ihan rehellisesti: minulla on isovanhempien kaipuu.

Kolmevuotiaamme ottaa välillä shown haltuun. On kerännyt ison kasan taikinaa ja runttaa ne nyrkkiinsä väliin niin että taikina pursottuu sormien välistä. Länttää taikinan läjään ja nakkaa luumumarmeladia päälle. Maistaa sitten ison kasan taikinaa.

"Älä syö kamalasti kulta pelkkää taikinaa. Tulee vielä vatsa kipeäksi", sanon, kuten aina on tupattu lapsille sanomaan.

Viereeni tullut veikeä herra naurahtaa ja yhdessä mietimme, mahtaako vatsan kipeytymisvaroittelut olla vain urbaanilegendaa.


"Vähän vaihtelevasti. Ikävä, ikävä on", huokaa punaneuleinen nainen, kun kysyn miten hän on viihtynyt täällä. "Pappa lähti viime joulun alla."

"On yksinäinen olo."

Kyyneleet alkavat polttaa silmiäni. En tiedä, miten tässä nyt näin kävi, mutta yhtäkkiä en pysty pidättelemään liikuttumistani. Katson tiukasti alas ja leikkaan torttutaikinoita. Koitan niellä kyyneleeni huomaamattomasti. Mikä minä tässä nyt olen itkemään, ajattelen.

"Mutta valtavan mukava henkilökunta täällä on! Ja paljon ohjelmaa, välillä liikaakin!" nainen jatkaa äkkiä hilpeästi.


Pellillinen taikinaa on leikattu jo valmiiksi. Ei aikaakaan, kuin tottunein ottein tähtitortun sakarat on taiteltu ja marmeladit tiputeltu päälle. Taustalla soi joululaulut ja jokainen työstää omaa pellillistään. Välillä autan toisella lusikalla marmeladin irti lusikasta tai siirrän taikinoita lähemmäs. Jossain kohtaa pitää laittaa CD alusta. Ollaan kuunneltu jo koko levyllinen.

Aluksi leipomisesta kieltäytynytkin innostuu. Vien leivinpaperin ja taikinat hänelle. Hetkessä pellillinen tähtitorttuja on jo valmistunut ja aluksi epäröinyt rouva haluaisi jatkaa vielä toisen moisen verran.

"Näitä on aikanaan tehty vaikka millaisia, mutta en minä enää muista mitä niitä kaikkia oli. Nämä perinteiset ovat aivan hyviä minusta!"

Kuopuksemme jatkaa uudenlaisten joulutorttujensa kehittelyä. Nyt hillon päälle kasataan uusi klöntti taikinaa, hampurilaishengessä.


Torttupellillisiä on valmistunut niin monta, että niitä on vietävä osastoille paistumaan. Lounaan jälkeen kahvilla asukkaat pääsevät maistelemaan ensimmäiset joulutortut.

Yksi tortuista tehdään vahingossa toisin päin kuin muut pellillä: hillo alle, sakarat päälle.

"Minä vaan lusikoin sen hillon tuohon, enkä huomannut, että sakarat oli vielä auki!" naurahtaa punaneuleinen rouva. "Minä syön sitten sen – tunnistanpahan omakseni!"

Tavoitteena oli leipoa 100 torttua, mutta yhtäkkiä kaikki taikinalevyt ovat jo tehty.

Aivan kaikista taikinalevyistä ei toki syntynyt torttuja: kuopuksemme installaatioita ei edes yritetä viedä uuniin kypsymään. Saisi tovin odotella.

Onneksi minulla oli mukana ylimääräisiä levyjä. Talossa on vähän päälle 100 asukasta, joten ylimääräisillä levyillä saamme tehtyä riittävästi kaikille.


Hiljainen valkotukkainen rouva on istunut kanssamme alusta asti, muttei ole jutellut vielä mitään.  Kysyn hänen kuulumisiaan ja joulusuunnitelmaan. Hän kertoo hiljaisella äänellä toivovansa päästä jouluna jonnekin käymään, mutta kukaan ei ole pyytänyt häntä. Sukulaiset kuulemma asuvat pohjoisessa ja ulkomailla, eikä lähellä ole ketään omaisia.

Ennen lähtöämme annamme kaikille omat polaroid-kuvat leipomishetkestä. "Saanko minä pitää tämän?" kysyy ilahtunut herra.

Yksi keksii pyytää tämän päivämäärän kirjoittamista kuvaan. Loputkin pyytävät ja kirjoitan kaikille.

Kirjoittaessani päivämäärää pöydän päässä istuneelle miehelle, hän huikkaa kyseisen päivämäärän olevan aika hyvä.

"Tiedätkö mikä päivä tämä on?" kysyy. "Se on minun syntymäpäiväni."


Asukkaat toivovat meidän tulevan uudestaankin ja lupaan mennä. Kuopus alkaa sekoilla väsymyksensä kourissa ja juostessaan lyö päänsä pöydän nurkkaan.

"Teidän tytön syntymäpäivillä vaikka voisitte tulla!" ehdottaa syntymäpäiväsankari, joka on hassutellut pitkin aamua kuopuksemme kanssa ja saa kuopuksen nauramaan kesken itkun. "Minä luulen, että se haluaa tulla tänne silloin!"

Ennen lähtöäni kysyn henkilökunnalta, onko vapaaehtoisilla mahdollisuus viedä asukkaita jonnekin. Kävelylle, joulurauhanjulistukseen – jonnekin. Mieltäni on jäänyt painamaan valkohiuksisen naisen sanat ja surullinen katse.

Ottavat kuulemma mielellään vapaaehtoisia lisää. Nyt jo on useita, jotka vievät asukkaita kävelylle ja muualle, ja valkohiuksisella naisellakin on jo muutama vapaaehtoinen seuranaan.


Kello on kohta kaksitoista ja ruokailu alkaa. Hyvästelemme asukkaat ja henkilökunnan. Toivotamme hyvät joulunodotukset ja kiitämme puolin ja toisin aamupäivästä.

Aika tuntui menevän niin nopeasti, emmekä edes päässeet kuin vasta alkuun jutustelussa. En tiedä, kuinka paljon minusta oli iloa heille, mutta minulle jäi hyvä, joskin paikoin haikea mieli.

En voi olla miettimättä, miltä tuntuu, kun oma, koko aikuisiän vierellä ollut puoliso menehtyy ja edessä on ensimmäinen joulu ilman häntä. En voi olla myöskään miettimättä, miltä tuntuu, kun omaiset ovat kaukana ja palvelutalon ulkopuolinen elämä on jonkun toisen, vapaaehtoisen varassa.

Tai miltä tuntuu, kun omasta kodista pitää luopua, ja vaikka paikka onkin mukava ja siellä on oma asunto ja olot oikein hyvät, se ei ole se koti, jonka kodiksi on vuodet mieltänyt.



Kiitos, että saimme tulla vieraaksi!


Dronningolmin 100 torttua -kampanjassa bloggaajat ovat valinneet ihmisiä ja tahoja, joita haluavat ilahduttaa. Katso kaikkien bloggaajien postaukset täältä!

2 kommenttia

Marraskuun viimeinen päivä! Se on kuulkaa joulukalenterit oltava hommattuna huomiseksi. Itsehän olin jo harvinaisen ajoissa, kun jo ...


Marraskuun viimeinen päivä! Se on kuulkaa joulukalenterit oltava hommattuna huomiseksi.

Itsehän olin jo harvinaisen ajoissa, kun jo kuukausi sitten bongasin Tigeristä mahtavan tilpehöörikalenterin. Kaiken maailman pikkuisia lahjoja siellä – lapset niin tulevat rakastamaan tätä! Kerrankin joku tehnyt valmiiksi tällaisen pikkuyllätyskalenterin, ajattelin. Suorastaan nerokasta, ajattelin.

Tänään esikoinen sitten kysyi joulukalentereista. Että onko hommattu. Minä rinta rottingilla, aivan vuoden mutsina siinä, että juu juu, on on tietysti, ja että odotapa vaan huomiseen, niin aamulla saatte avata. "Ette tule pettymään", rehentelin.

Esikoinen pyysi, että saisi nähdä kalenterit. Halusi kuulemma "vähän vain katsoa". Vannotin, ettei yhtään luukkua sitten saa avata. Ainoastaan ihastella on lupa.


No, niinhän siinä sitten kävi, että lapsi avasi kalenterin. Ei kuitenkaan yhtään luukkua, vaan sieltä päästä. Tiedättehän, kun sieltä päädystä vetämällä saa sen koko sisälmyslaarin ulos? Joo, niin sen.

Hätääntyneenä minä siihen, että ei, ei, ei älä revi sitä, kaikki yllätykset tippuu ja voi ei!! 

Mutta arvatkaapa mitä.

Siellä ei ollut mitään. 

Ei. Mitään. 



Juuh, elikkäs ne olivatkin vain kuoret. Jälkikäteen katsoin, että paketissa tosiaan luki "DIY-joulukalenteri". Että ihan itse tulee täyttää ne haluamillaan lahjoilla. 

Voinette arvata, onko mulla sinne mitään huomiseksi. Joo, ni ei. 

Voi saatana... EI NIIN NEROKAS SITTENKÄÄN.


Minä, siis. Kalenteri on ihan kiva keksintö. Lukutaitoisille. 

2 kommenttia

Eilen minulla soi puhelin. Soittaja oli yrityspalvelun tyyppi, joka halusin kysellä, miten tällaisella tuoreella yrittäjällä on mennyt ja mi...

Eilen minulla soi puhelin. Soittaja oli yrityspalvelun tyyppi, joka halusin kysellä, miten tällaisella tuoreella yrittäjällä on mennyt ja miten heidän yrityspalvelunsa voisi kehittyä. Ajauduttiin juttelemaan niitä näitä yrittäjyydestä ja puheeksi nousi yrittäjien yksinpakertaminen töissä. Ei ole välttämättä työkavereita, lounasseuraa, eikä vertaistukea, kuten työyhteisöissä.

Bloggaamisessa on vähän sama juttu. Kuten Muita ihania -Tiina Instagram-stoorissaan sanoi, jokainen meistä on aloittanut tämän homman yksin ja tekee sitä pääsääntöisesti yksin. Siksi onkin ihanaa, että olemme löytäneet toisistamme yhteisön. Sen ihanan yhteisön parhaus nähtiin taas, kun viime lauantaina vietettiin Varjoawards 2017.


Varjoawards sai alkunsa vuosi sitten vitsistä, kuten parhaat jutut aina alkavat, ja kehittyi blogi- ja someporukan humoristiseksi gaalaksi. Viime vuonna tätä hyvin, hyvin virallista gaalaa vietettin melkein puolet pienemmällä joukolla, mutta kunnianhimoisesti tänä vuonna tuplattiin jengi. Ehkä myös uhkasin triplata ensi vuodeksi, mutta saas katsoa nyt.

Bileet järjestettiin Rabbit Visualsin studiolla, eli missä minäkin päiväni istun, ja täytyy sanoa, että jos porukan määrä yhtään tuosta enää kasvaa, tila ei tule riittämään. Ensi vuonna sitten joku Logomo tms? Vink vink, kaikille tilallisille!

Parasta gaalamme konseptissa on, että kaikki voittavat omassa kategoriassaan. Se on jokaiselle aina yhtä suuri yllätys, kun voittaja kerrotaan, sillä kussakin kategoriassa on vain se yksi ehdolla.

Jokaiselle on meidän järjestäjätiimin kesken mietitty hartaudella ja rakkaudella oma kunniamaininta. Itse olin tänäkin vuonna valtavaksi yllätyksekseni Turun Kuningatar, ja esimerkiksi Asikainen, joka ei voittanut ehdokkuudestaan huolimatta lokakuun blogigaalassa Vuoden Hauskimman blogin titteliä, voitti kuitenkin nyt meidän gaalassamme Vuoden Oikeasti Hauskimman blogin diplomin.

Itseironiaa ei siis näistä bileistä puutu, ja se on juuri homman suola.


Järjestäjän ominaisuudessa ilahdun ja nautin valtavasti siitä, että toisilleen tuntemattomatkin ihmiset tulevat heti juttuun, aivan kuin olisivat tunteneet aina. Kuten Eino kirjoitti, ikähaarukkaa ja erilaisia taustoja löytyy, mutta yhteinen sävel löytyy aina.

Ja siis ihan kirjaimellisestikin löytyi ainakin jonkinmoinen yhteinen sävel, kun innostuttiin laulamaan tanssilattialla. Ja taksissa. Ja taksia odottaessa. Ja kotimatkalla.

Osaa kutsumistamme vieraista oli jopa jännittänyt toisten, heille vielä vieraiden ihmisten tapaaminen ensimmäistä kertaa livenä, mutta itse olen aina luottanut kaiken menevän nappiin. Kun kaikki ovat rentoa, välitöntä, aitoa ja huumorintajuista jengiä, mikä voisi mennä pieleen!


Aivan kuten viimekin vuonna, myös tänä vuonna puolet porukasta majoitettiin meillä kotona. Tosin tänä vuonna ei sängyt ja sohvat omasta takaa enää riittäneet, vaan paikalle roudattiin niin hetekaa kuin ilmapatjaakin.

Valvominen ja juhliminen aiheuttaa herkästi alakuloa seuraavana päivänä, mutta kun herää 10 muun kanssa samasta huushollista, ei voi kuin hymyillä. Siinä on sellainen sympaattinen leirikoulumeininki, kun yksi toisensa jälkeen heräilee, ryömii ulos unipussistaan ja väsymyksestä huolimatta heti alkaa hersyvä pulputus.

"Mää kuuntelin teitä tuolta toisesta huoneesta ja nauroin teijän jutuille", iloitsi Tiinakin herätessään.

Aivan parasta.


Varsinaiset juhlat meille mahdollisti ihanasti heittäytyvät sponsorimme, jotka toimittavat meille niin ruoat, juomat, goodiebagit, kuin juhlissa syötävät herkutkin.

Kaikki minua Ig-stooreissani seuranneet ovat varmasti huomanneet minun käyvän noin aina lounaalla Turun omassa Roots Kitchenissä, joista saa (Kuoren lisäksi) parhaat kasvisruoat koko kaupungissa.

Lisäksi meille tuli panimotuotteet aina yhtä viehättävästä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta, skumpat Soleralta, sekä muita juomatuotteita Beverage Partnersilta ja Juomavinkiltä.

Fazer sponssasi meille herkut, ja upeat ilmapallot lavamme koristeena, sekä kattauksemme Pop Up Kemut. Goodiebagin sisällön edellisten lisäksi Biodelly, Sugar Helsinki ja Iittala.


Seuraavana päivänä meidän residenssistä heräillyt dagen efter -jengi pakkasi kamansa ja poikkesi vielä ennen kotimatkaa brunssilla. Muutama lähti vielä mun siivousavuksi juhlapaikalle, jossa vielä jaksoi naurattaa.

Uskomaton porukka. Rakastan.



Kiitos ihana Varjoawards-tiimi, Eino, EmmiHanne, Janna, Maiju ja Päivi, sekä upeiden diplomien ja kuvausseinän tekijä Tiina, sekä Riikka somistusavusta ja Henriikka seuraavan päivän mahtavasta siivoustsempistä! Marjutille kiitos hetekalainoista! Jaa jaa jaa, kaikille lopuille vieraille (Peso, Arttu, Paju (sekä sairastunut Minni)Tiia, Laura, Dorit, toinen Laura, Kaisu, KaisaHenna, Linda) suuri yhteiskiitos bileiden onnistumisesta!

Kuvat, paitsi kaksi alinta: Eino Nurmisto.


Lue myös muiden järjestäjien ja vieraiden postaukset:
Juuri nyt kaikki on tosi hyvin / Emmi Nuorgam
Varjoawards 2017 / Mustarttu
Olipahan taas. / Aamukahvilla
Jotta varmasti uskoisitte, että olin punaista glitteriä päästä varpaisiin / Aamukahvilla
Hilepuhvipilvessä Varjo Awardsissa / Asikaine
#varjoawards2017 – Tämän jälkeen joulukin tuntuu loppiaiselta / Tämän kylän homopoika
Baila utan BH – #varjoawards / Lyckans Ost

Olipahan bileet
Hirveästi palloja ja loputon tanssilattia – Varjoawards 2017! / Valeäiti
Juhla-allergiaa / Missä olet Laura? 
Parasta on, kun ei ole pakko sanoa mitään / Nakit ja MUTSI
Varjoawards 2017 / No Home Without You

Hae