KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Provena & Suomen Blogimedia . Olen alkanut tykätä aikaisista aamuista, jolloin lähden junalla Helsinkii...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Provena & Suomen Blogimedia.

Olen alkanut tykätä aikaisista aamuista, jolloin lähden junalla Helsinkiin. Alusta asti ne olivat kivoja, mutta huomasin edeltävän yön stressaavani aikaista herätystä. Juna ei anna armoa, siihen on ehdittävä ja aamulla herätyskelloon herättävä – ja se hiippaili öisin alitajuntaani kummittelemaan.

Sittemmin huomasin, että herään minä – no stress, baby.

Aamujunissa on aivan omanlainen tunnelmansa, kulttuurinsakin, kuin muissa vuoroissa. Niihin tullaan juuri heränneinä, ilman hölinöitä, pikkuisen vielä silmät sirrillään, mutta valmiina päivän töihin. Otetaan läppärit esille ja aloitetaan työt jo samalla, kun hörpitään aamukahvia ja syödään aamupalaa. Olen itse asiassa ollut hieman yllättynyt, kuinka paljon ihmiset käyvät Turusta Helsingissä töissä – ja kuinka tavallista se on.

Alussa lähtemiseni olivat sellaista turistihenkistä. Oma tunnelmani oli sellaisen odottavan jännä, kun muut junassa matkustajat vain rutiininomaisesti etsivät paikkansa ja alkoivat hommiin. Nyt tunnen jotenkin olevani osa sitä jengiä: Aamun aikaisten junavuorojen porukkaa, enkä enää silloin tällöin junia kuluttava turisti matkalla lomareissulle. Pro-junamatkustaja

Aamuheräämisen lisäksi mulla on ollut toinenkin asia, mistä olen saanut harmaita hiuksia välillä. Kun siinä neljän, viiden maissa hipsii ylös sängystä ja koittaa saada itsensä lisäksi myös kaikki tarvittavat työvälineet ja muistiinpanot kerättyä kasaan, olen huomannut ottavani pientä stressiä myös aamupalasta. Että miten ehdin syödä, ehdinkö ja mitä sitten syön, jos en ehdikään ennen junaa. 

Koska minä en pärjää henkisesti enkä fyysisesti ilman aamupalaa. Sillä lailla melko vauva olen.


Vegaanihaasteen aikaan söin seisaaltani pimeässä keittiössä jonkin hätänäkkärin, jotta olen nyt varmasti sitten syönyt, enkä saa mitään paniikkia syömättömyydestäni. Silloin ei auttanut mennä junaan "rahhaa evväänä" -ajatuksella, kuten ukkini tapasi tuumia, koska junasta ei juuri mitään vegaanista saanut. 

Vaikka olen nyt antanut itselleni mahdollisuuden joustaa tarvittaessa ruokavaliostani, se joustokin alkaa venymään vähän yli, jos jatkuvasti syö sen juustoreissarin junassa. Eikä sitä loputtomiin jaksasi syödäkään. 

Paniikkiani hälventämään brändäsin itselleni ajatuksen junapuuro. Kotona koko perheelle puuroja keitellessä keitän aina ison kattilallisen ihan perinteisesti liedellä, mutta pikaisen ja yksittäisen annoksen – varsinkin oma köökin ulottumattomissa – pussipuuro on aika best. 

Aina kassissa -periaate on junapuuron ykkösprioriteetti. Kun aamulla rimpuilee itsensä lähtökuntoon, on hyvä, että kassissa on aina yksi puuropussi valmiina. Vähän niin kuin lasten vauva-aikana oli aina yksi hedelmätruutti nälkäkiukkua ehkäisemään. Nyt vaan nälkäkiukkua ehkäistään ihan äidiltä itseltään. Se pelastaa aamun, kun tajuaa, että voi vain kipittää – yleensä viimetingassa – junaan ja käydä ostamassa kuuman veden, jolla sekoitella puuro valmiiksi. 

Sama toimii muuten hätävaralounaana toimistolla. 


Nämä gluteenittomat ja kotimaiset pikakaurapuurot eivät ole pelkkää vatsantäytettä, vaikka helppoa ja nopeaa syötävää ovatkin. 

Kaikista maailman viljoista kaura on ehdottomasti lempparini, kaikissa muodoissaan. Kaurapuuro on minun lohturuokani silloinkin, kun ruoka ei maistuisi (vatsatauti), ja se, mitä kaikkea kaurasta ollaan tehty, vaikkapa vegaanisten tuotteiden eteenpäin viemiseksi, on aivan mieletöntä.

Kaura sisältää hyviä hiilihydraatteja, proteiinia, monia elintärkeitä vitamiineja, sekä rautaa, magnesiumia ja sinkkiä. Se on erinomainen kuidun ja pitkäkestoisen energian lähde. Lisäksi sillä on vatsan terveyttä edistäviä vaikutuksia: Kauran betaglukaani lisää hyödyllisten bakteerien kasvua paksusuolessa (huom. suoliston sanotaan olevan toiset aivomme), edistäen elimistön ja suoliston terveyttä ja tasapainoa.  

Kaura on eri viljasukua oleva kasvi, kuin esimerkiksi vehnä tai ohra, joten se sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. (Täältä voit lukea lisää Provenan kauran turvallisesta käsittelystä.)

Makuja Provenan pikapuurovalikoimasta löytyy perinteisen maustamattoman lisäksi vadelma makeannälkään ja sitten näissä kuvissakin ollut oma suosikkini maustetuista, uutuus: Omena & vaahterasiirappi (Apple & Maple Syrup).


Kuten ehkä saatatte arvata, niin minun junapuuroni eivät aivan näytä samalta kuin nämä sunnuntaiaamuna rauhassa kotona kuvaamani annokset. Mutta siemeniä ja muita röhniä on helppo kantaa mukana ja puuron päälle voi ihanasti römpsäyttää keon ja nautiskella. Tai olla römpsäyttämättä, toimii ilmankin!


Instagramin puolella on muuten #puhdasvälipala-kilpailu meneillään, jossa voi voittaa lahjakortin Oatletstore-nettikauppaan, jossa on kaikenlaisia mahtavia kauratuotteita! Käy tsekkaamassa ja osallistu!

7 kommenttia

Jos vaikka joku ei vielä sattuisi tietämään, niin minä olen turkulainen. Vaikka Turkua rakkaudella joskus panettelenkin , olen ihan oikeasti...

Jos vaikka joku ei vielä sattuisi tietämään, niin minä olen turkulainen. Vaikka Turkua rakkaudella joskus panettelenkin, olen ihan oikeasti ylpeä turkulainen.

Turun ulkopuolella Turulle ja turkulaisuudelle usein halveeraavasti  naureskellaan, arvostellaankin. Turkulaiset ovat sisäänpäinlämpeneviä, puhuvat hassusti ja ovat jotenkin kaikin puolin epälähestyttäviä ja outoja. Haisevatkin, sanotaan. Paitsi että ei kyllä sanota. Oma avoin persoonani on jopa saanut hämmästelyä osakseen, "koska en vaikuta yhtään turkulaiselta".

Ehkä, koska olen oikeasti kaarinalainen. Eiku vitsi vitsi, siis sama asiahan se on. Tyksissä olen syntynyt ja ns. kaupungille lähdettäessä tarkoitettiin aina Turkua. 

Turkulaisten ihmisten lisäksi kaupunkia arvostellaan usein sen ulkonäöstä. Rumaksi väittävät.

Viimeisin sydämeni särkenyt kommentti tuli ystävältäni, joka sanoi, ettei ole koskaan nähnyt sitä kaunista Turkua, josta minä usein puhun. Vain elementtitaloja ja muuta hengetöntä.

Eikä se ihme ole. Turussa on paljon pilattu kaunista vanhaa maisemaa purkamalla ja rakentamalla päälle kaiken maailman Wiklundin rakennuksia torin ympärille. KOP-kolmioita vanhan kivitalon tilalle. Harmaaseinäisiä laatikoita, jotka ajan kanssa vain rumenevat. Toisin kuin oikeasti vanhat talot – jos niistä siis pidettäisiin täällä huoli. Ihmeellistä, että Ã…bo Svenska Teater on saanut pysyä paikallaan. 

Sen verran lujaa ystäväni kommentti minua turkulaisena satutti, että päätin näyttää hänelle – ja kaikille teille – näin interwebsin välityksellä, kuinka kaunis Turku on! Madonnaa lainaten: "You only see what your eyes want to see". 

Mikä toimii ihan molemmin päin.

Tässä joitain viime vuosien varrella napsimiani kuvia Turusta:

Jokiranta, tält pualt jokke katsottuna.

Suomen Joutsen.

Manilla.

Turun Linna.

Turun yliopiston huudsit ja Tuomiokirkko.

Kuuvuori.

Martti.

Kakola. Turussa vankilatkin ovat kauniita. Tavallaan.

Turkua alkajille, osa 1. Tämä on nyt se Föri.

Hämeenkadulta. 

 Rauhankadulta.

Jokiranta keskelt jokke.

Ah, ja maailman ihanin Portsa (Port Arthur).

Ei huono, hei? Ja arvatkaa, kuinka paljon jäi pois, koska en vain nyt äkkiseltään löytänyt arkistoistani muita! Taidemuseon mäki, Vähätori, Vanha Suurtori, VartiovuoriJokiranta lähes kokonaan, Samppalinna, Puolalanpuisto, Turun kaupunginkirjasto... Niin paljon kaunista! 

Toki jos on sahannut vain jotain Humalistonkatua edestakaisin, niin eihän tämä silloin kauniina näyttäydy. Mikä monille, vaikkapa junalla Turkuun tulleille ja satamaan päätyville, on ehkä se ainoa kokemus Turusta. Vaaaiikka on siinäkin pätkällä muutama kaunis vanha kerrostalo!

Voisinkin muuten alkaa pitää "Turku minun silmini" -kierroksia (vaikka niin, että pidetään yhdessä silmät kiinni aina ne siirtymät), niin loppuu ne paskapuheet Turun epäkauneudesta! 

Turkulaisille ihmisille en voi toki mitään. Sen jätän ihan herran haltuun sitten vaan.


Lue myös:

Turku-propagandaa tarjoilen myös Instagramissani (@mammarimpuilee).

#turkurakkaus.

10 kommenttia

Leivoin keksejä maistui ihan kalalta oispa karkkia (Tai kaljaa.)


Leivoin keksejä
maistui ihan kalalta
oispa karkkia




(Tai kaljaa.)

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Flora & Suomen Blogimedia . Leipä. Voisiko olla arkisempaa asiaa? Vaan NYT tehdään siihen muutos! Kasvi...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Flora & Suomen Blogimedia.

Leipä. Voisiko olla arkisempaa asiaa? Vaan NYT tehdään siihen muutos!

Kasvien voimalla -testitiimistä päivää! Viime viikolla tuunattiin Floraa (kuulostaa ehkä inasen pervolta, mutta ei ole pahasti) ja tällä viikolla haasteena oli kehittää Flora-leipä, elikkäs #floraleipä. Tähän yllytän teidät kaikki muutkin kohta mukaan, koska siitä voi voittaa huikean palkinnon, mutta ensin esittelen oman #floraleipäni.

Minä olen hurja leipämuija. Jos voisin, söisin leipää aina vain. Vatsani on eri mieltä, mutta onneksi olen löytänyt kasapäin hyviä gluteenittomia vaihtoehtoja, jotka näyttävät sopivan minulle.

Himoitsen aina, eritoten näin keväisin avokadoa, joten minun leipäni lähti suoraan siitä liikkeelle: Kuha on paljon avokadoa. Lisäksi olen hullaantumut siemeniin, joita on ihana ripotella noin joka paikkaan. Pähkinät ovat toinen, mutta nyt ajattelin siemenien olevan kätevämpiä.

Oletteko nähneet somessa niitä ihania-ihania smoothie bowleja ja puuroja, jotka ovat kuin taidetta? No, minä ajattelin, että ne on jo niiiin 2016 ja päätin, että koristeltu leipä on vuoden 2017 juttu.

Eikä siis lapsille mitään niitä silmät ja suu -hommia, vaan aikuisille! Tällä voi tehdä vaikutuksen niin yökyläilijöihin kuin kahvitteluvieraisiinkin. Ja on oikeasti aika simppeli, mutta näyttävä!

Joten saanen esitellä: minun #floraleipäni, laiskan naisen smoothie bowlin, nevöfoget.


Avokadon lisäksi tässä on päällä kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä ja ah, niin terveellisiä chia-siemeniä.

Levitteenä Floran vegaanista margariinia ja leipä on paahdettu gluteeniton vaalea leipä. Omenat ovat tuomassa hapokkuutta ja avokadon päälle tietysti pannaan inasen sitruuna- tai limemehua ja ehdottomasti tiraus suolaa. "Ken ei avokadon päälle suolaa ole pannut, ei ole sen kokonaisvaltaista tyydyttävyyttä saanut", kuten Aristoteleskin sanoi. (Ei kyllä sanonut.)

Ja nyt olisi sitten sun vuoro! 

Ideoi oma Flora-leipäsi ja postaa kuva luomuksestasi Instagramiin 13.4. mennessä! Merkitse se hashtagillä #floraleipä.

Osallistumalla kisaan voit voittaa paikan itsellesi ja kahdelle kaverillesi Alex Nurmen kokkikouluun!

MUSTA OIS NIIN IHANAA NÄHDÄ, MILLAISIA LUOMUKSIA KEKSITTE! Luovuus rohkeasti kukkimaan ja kauniiden leipien tekoon!

NAMaste.

1 kommentti

Voi tuota sisaruutta. Minkälaisia idoleita nuo isommat ovatkaan pienemmilleen! Mielenkiintoista huomata, kuinka jo kaksivuotias ottaa mallia...

Voi tuota sisaruutta. Minkälaisia idoleita nuo isommat ovatkaan pienemmilleen! Mielenkiintoista huomata, kuinka jo kaksivuotias ottaa mallia kaikesta – ihan kaikesta – isoveljeltään.

Tavalliset arjen jutut, totta kai. Että mitä mieltä vaikka mistäkin ollaan, onko enää nälkä, mitä halutaan syödä, onko pissahätä ja niin edelleen. Kaikki matkitaan isoveljeltä. 

Kun isoveljelle tulee kauhea nälkä, niin tuleepa muuten pikkusiskollekin kauhea nälkä – vaikka olisi juuri syönyt. Kun isoveli tahtoo leikkiä jollain tietyllä lelulla, pikkusiskokin haluaa, vaikkei koskaan ennen olisi just sillä lelulla halunnutkaan.

Niin ja se pissaaminen. Sen se tahtoisi myös seisaaltaan hoitaa, koska isovelikin.


Tänään idolin matkiminen vietiin ihan uusille urille, kun jostain harmistunut isoveli lähti ruokapöydästä itkien ja huusi menevänsä omaan huoneeseensa. Isi-ihminen lähti lohduttamaan sängyllä itkenyttä isoveljeä ja kohta tämä rauhoittuikin ja tuli takaisin pöytään. 

No ei siinä, mutta samassa pikkusisko mallia ottaneena loukkaantui MYÖS hyvin vakavasti jostain ja paineli huoneeseen. "MINÄ MEE HUUNEESEE", huusi vihaisena mennessään. 

Katsottiin siinä hetken aikaa mieheni kanssa toisiamme ymmyrskäisinä ja nieleskeltiin huvittuneisuuttamme. Minä lähdin tällä kertaa vakavasti harmistuneen lapsen perään, ja löysin kuin löysinkin tämänkin "itkemästä" sängyltä. 

Hölmistynyt esikoinen saapui myös paikalle katsomaan tilannetta ja ihmeissään alkoi myös paijata sängyllä nyyhkyttävää pikkusiskoa. 

Kuin leikkauksesta, pikkusisko tokeni ja huikkasi "okei!" iloisesti, ehdottaessani takaisin pöytään menoa.

Kaikenlaista. Jännittäviä käänteitä luvassa tulevaisuudessa. Kuinka pitkälle idolisointi voikaan ulottua?


Aivan tulee mieleen eräskin (minä) nuori harrastajanäyttelijä 30 vuoden takaa, mutta ei mennä siihen. 


6 kommenttia

Ei kerrota kellekään, ettei langeteta pahaa onnea tämän päälle, mutta meidän kuopus on alkanut näemmä nukkua. Kokonaisia öitä, ihan itsestää...

Ei kerrota kellekään, ettei langeteta pahaa onnea tämän päälle, mutta meidän kuopus on alkanut näemmä nukkua. Kokonaisia öitä, ihan itsestään.

Vauvana kuopus oli pienen ajanjakson hyvin helppo nukutettava, jonka saattoi vain jättää sänkyynsä. Jos edes yritti hetkeksi istahtaa vierelle, tyttö huikkasi itse heipat. Että niinku meeppä nyt, mää nukun nyt.

Sitten tapahtui jotain, tai oikeastaan ei mitään, mutta lapsi alkoi inhota nukkumaanmenoa. "Ei mennä ukkuu", toisteli jo päivällisen aikaan.

Ennen sitä muutosta lapsi jopa nukkui joitain öitä kokonaan. Mystisen muutoksen jälkeen yöt rikkoontuivat ja tyttö halusi ehdottomasti päästä aina viereen, kun heräsi keskellä yötä.

Ja viereen se aina pääsi. Emme alkaneet taistella vastaan, koska juuri silloin ei jaksanut. Ei silloin, eikä lähes vuodenkaan jälkeen.

Nyt, noin kahden viikon ajan olemme äimistelleet mieheni kanssa yllättävää kertamuutosta. Lapsi menee nukkumaan viimeistään yhdeksän, yleensä kahdeksan aikaan aikaan illalla, ja herää kuuden ja puoli seitsemän välissä. Ei keskellä yötä herätyksiä, ei viereen tulemista, ei inahdustakaan.

Ja nyt sanon sen, mitä ehkä kaikki uniongelmien kanssa painivat vanhemmat varmaan vihaavat: emme tehneet asialle mitään. Noin vuoden päivät otimme viereen nukkumaan kun se halusi – ja nyt se ei enää herää haluamaan viereen.

Mua ihan aidosti vähän jännittää sanoa tätä ääneen, jos vaikka pilaan tämän ihmeen. Ensi yönä se varmaan taas herää ja karjuu viereen.


Yöunet ei ole ainoa muutos. Samaan aikaan kun lapsi alkoi vieroksua nukkumaanmenoa öisin, se ei tykännyt enää päikkärihommistakaan. Jonkin aikaa ehdittiin jo tottua sisäpäikkäreihin omassa sängyssä, mutta niiden mentyä ihan olemattomaksi vaihdoin takaisin vaunuihin.

Vaunuihin se nukahti päiväunille ja nukkuikin oikein hyvin siellä, mutta nukkumaan ei sinne muka menty, vaan kävelylle.

Juuri ennen kuin tyttö alkoi hyväksyä nukkumisen osana luonnollista elämää, myös päikkäreille meno alkoi taas kiinnostella. Kun ennen "kävelylle" lähdettiin pystyselkänojin, koska lapsi ei ollut menossa mielestään lainkaan nukkumaan, nyt lapsen saa laitettua sinne ihan valmiiksi makuuasentoon. Pyysipä tuo vielä vaunujen verhonkin valmiiksi alas, kun yleensä hän on halunnut nautiskella maisemista tuon kävelyn ajan.

Minä en osaa sanoa tähän mitään syytä, että näin on käynyt, mutta kovin kiitollinen olen. Omasta onnistumisessani ja erinomaisuudestani en voi itseäni taputella päähän, mikä tietysti olisi kovin houkuttelevaa aina.

Esikoisella on tainnut myös mennä aika omalla painollaan nämä. Ajan kanssa ja itsellään. Tosin nyt se taas hiippailee meidän väliin, jos herää öisin.

Mutta sellaista se on. Vaiheita, vaiheita vaan!


Lue myös:
Vaihevuodet
Optimistiäidin yö
Yösekoilut, osa 48
Pysäyttäkää painokoneet

Itseäkin naurattaa jo nämä vaiheet nukkumisen (ja kaiken muun) suhteen, kun lukee näitä kaikkia nukkumiseen liittyviä postauksia vuosien varrelta. Huhhuh, vaiheita ON RIITTÄNYT.


6 kommenttia

Lapsi itkee laivan buffassa. Tunnen valtavaa empatiaa sekä lasta että sen vanhempaa kohtaan. Samalla olen vähän helpottunut, että se en ol...

Lapsi itkee laivan buffassa. Tunnen valtavaa empatiaa sekä lasta että sen vanhempaa kohtaan.

Samalla olen vähän helpottunut, että se en ole minä siinä tilanteessa.

"Ainiin, nythän meidän ei tarvitsekaan hakea vuorotellen näitä ruokia, vaan voidaan kaikki mennä yhdessä!" hihkumme kun menemme syömään. Kaikki saavat syödä yhtäjaksoisesti ilman keskeytyksiä. Kerätä lautaselle vain omaan suuhun menevät ruoat. Nousta pöydästä hakemaan karkuun juoksevan taaperon sijaan korkeintaan uuden lasin viiniä.

Kun viime syksynä teimme kolmen äidin ja seitsemän (7!) lapsen yhteismatkan syksyllä Skidit-risteilylle Tukholmaan, päätimme matkan jälkeen leikkisästi, että seuraava matka tehdään ihan vain aikuisten kesken. Alla oli muun muassa tilanne, jossa minä olin juuri pillahtanut pitkän reissun jälkeen kyyneliin säikähtäessäni lasten kanssa tapahtunutta läheltä piti -tilannetta terminaalin rullaportaissa.

Reissu oli oikeasti tosi kiva, mutta onhan niissä ne muuttujansa. Sellaista se pienten lasten kanssa välillä on, ja se on ihan ok.

Puolivitsistä toteutukseen ei mennyt kauaakaan, kun Tiina oli jo järjestänyt meille matkan.

Äitien oman matkan.


Ja aika erilainen matka se olikin.

Kun syksyllä käytimme 10 minuuttia hisseihin jonottamiseen päästäksemme metrotunneliin, koska rattaat, nyt saatoin vain kävellä rullaportaisiin. Tuosta nuin vain! "Miten helppoa elämä voi olla!" mietin ihan aidosti siinä hetkessä.

Tai kun metroon noustessa jokainen matkalainen osasi itse kulkea turvallisesti laiturilla, astua metroon sisään ja poistua ulos oikealla asemalla. Kukaan ei juossut väärään suuntaan, meinannut eksyä joukosta tai kävellyt liian lähellä raiteita.

Tai kun Tukholman päiväreissulle ei tarvinnut ottaa mukaan vaihtovaatteita tai vaippoja, ja ruokapaikan saattoi valita ihan vain fiilispohjalta, eikä sen, mahtuuko sinne kahdet lastenrattaat. Kartalta ei etsitty leikkipuistoja ja Junibackeneita, vaan vaatekauppoja ja kivoja ravintoloita.

Eikä kukaan huomannut just nyt olevan niin kova pissahätä, että se tuli jo housuun.

Paitsi, että yhdessä kohtaa mulle tuli kyllä niin kova pissahätä, että jouduin juoksemaan äkkiä lähimmän ravintolan vessaan. Se johtui siitä, että mua nauratti ihan kamalasti meidän jutut.



Että jotain hyvin eheyttävää tässä matkassa oli.

Kun voi huolehtia vain ja ainoastaan itsestään. Kuunnella vain omia tarpeitaan. Jutella vain aikuisten juttuja.

Ja mennä niitä rullaportaita pitkin, koska voi.

Sitä kun ei aina edes tajua, kun elää tätä omaa, juuri sitä lastenrattaista ja pissahätäistä arkeaan joka päivä. Että kuinka aika hemmetin vaivatonta on olla vastuussa välillä vain itsestään – ja vielä hyvässä seurassa.

Kiitos matkasta Tiina ja Minni! Ensi kertaan! (Lapsilla tai ilman!)

4 kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Flora & Suomen Blogimedia. Oletteko koskaan tehneet margariinia? Onko sitä edes mahdollista tehdä itse? ...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Flora & Suomen Blogimedia.


Oletteko koskaan tehneet margariinia? Onko sitä edes mahdollista tehdä itse?

ON! 

Opin sen eilen aamulla, kun starttasimme Floran Kasvien voimalla -testitiimin kanssa neljä viikkoa kestävän haasteen. Ajatuksena kiinnittää huomiota kasvispainotteiseen ruokavalioon ja haastaa itsensä käyttämään totuttua enemmän kasvipohjaisia raaka-aineita ruokavaliossa.

Testitiimissä on minun lisäkseni mukana Radio Suomipopin Sami Kuronen ja Jenni Alexandrova, sekä Heli-Hannele Pehkonen Beach House Kitchen -blogista. Tiiminvetäjänä toimii kokki Alex Nurmi.
Kaikki kuvat: Henri Juvonen


Kuronen ja Alexandrova lähtevät haasteeseen ns. pystymetästä, lihallisten nautintojen – siis ruoan – parista, kun taas Pehkoselle ja minulle kasvisruoat ovat jo tutumpia arjessa. Jokainen lähtee haasteeseen omista lähtökohdistaan, haastaen omat tottumuksensa. Itselleni tämä on hyvä jatke vegaanihaasteelle.

Seuraavan neljän viikon ajan tulen raportoimaan, reseptoimaan (on se sana) ruokahommia tänne, sekä muutoin avaamaan fiiliksiäni Kasvien voimalla -haasteesta.

No mutta! Se margariini!

Ps. Olen vegaani -vlogin Minni ja Paju mukana lehdistötilaisuudessa.

Uskomatonta kyllä, se oli aika tosi iisiä. Siis huolimatta siitä, että minun tiimini ensimmäinen satsi meni niin sanotusti vituralleen, koska kookosöljyä hämmentäessä kulhomme hörppäsi hieman vettä jääastiasta, mikä tietysti sotki kemialliset... ööh, asiat. 

Toisella kerralla homma jo onnistui! 

Tällä määrällä tulee siis todella pieni määrä, ehkä kämmenellinen. Eli ihan sellainen testimielessä-henkinen, jos haluat ensin kokeilla vähän tehdä. Voit ainakin triplata ainesosamäärät, jolloin saat reilumman satsin!

Itse tehdyn margariinin ohje:

3 rkl rypsiöljyä
2 rkl kookosrasvaa
2 tl vettä
(1 tl porkkanamehua väriksi, mutta ei ole pakko laittaa ollenkaan)
suolaa
sitruunamehua 

1. Sulata kookosrasva pannulla.
2. Laita kookosrasva ja rypsiöljy astiaan ja vatkaten sekoittele. Testikeittiössä oli jääastia kulhon alla nopeuttamassa tapahtumaa.
3. Kun homma hyytyy, lisää soijalesitiini ja vesi. Jatka vimmatusti vatkausta.
4. Lopuksi sitruunamehua pisara, sekä suolaa maun mukaan. Esim sormisuola toimii ihanasti, aijettä!

TUUNAA: Margariinin voi tuunata haluamallaan tavalla! Me lisäsimme timjamia mauksi ja kaunistukseksi. Kaikenlaiset yrtit sopivat tosi hyvin! 

Itse tehty margariini säilyy jääkaapissa noin viikon.

Myös Flora-margariinin voi tuunata! Yrttejä ja mausteita rohkeasti sekaan ja leivänpäällinen saa aivan uuden ulottuvuuden!


Mikäli munahommat kiinnostelee, margariinia voi tehdä samalla ohjeella, mutta korvaa soijalesitiinin vastaavalla määrällä munankeltuaista!

Tämä oli kyllä itselleni jonkinasteinen mindblow. Miten se onkin noin helppoa tehdä itse! Vähänkö aion tehdä jengiin vaikutuksen jatkossa tekemälläni margariinilla. 

Noniin! Siitä sitten hommiin! Joo, kato itse tehdyt vauvanruoat ja vihersmoothiet on jo niin nähty! TÄSTÄ LÄHIN TEHDÄÄN AINA MARGARIINITKIN ITSE! 

(Ei.)

(Testikeittiössä tehtiin ja opeteltiin margariini, jossa oli keltuaista ja maitoa, mutta tämä kasvipohjainen resepti toimii samalla systeemillä!)

2 kommenttia

Tänään olin aamulla Pendolinossa matkalla Turusta Helsinkiin, kun minut yllätti ikävä matkapahoinvointi. Nuo pikavuorothan menevät jo...


Tänään olin aamulla Pendolinossa matkalla Turusta Helsinkiin, kun minut yllätti ikävä matkapahoinvointi.

Nuo pikavuorothan menevät jotain 700 kilometriä (noin) tunnissa, joten ne myös heiluvat oikein mukavan ikävästi. Kun sitten läppäriltä lukee samaan aikaan tekstiä, se saattaa aiheuttaa melkoista värinää aivojen pahoinvointisentterissä (täysin virallinen termi).

No sitten ei auttanut kuin panna läpändeerus kiinni ja keskittyä siihen, ettei yrjö yllätä. Kuuntelin samalla Radio Aaltoa – tuota jokaisen keski-ikäisen naisen kanavaa –, jolloin yhtäkkiä korviini kajahti Bonnie Tylerin ikuinen ja voittamaton woimabiisi: Total Eclipse of the Heart.

Kuuntelin sen lujasi silmiäni kiinni pitäen – ja kuin huomaamatta paha oloni katosi. 

Täten päätin listata kaikille suuressa armossani, sekä tiedonantona kahdeksan syytä kuunnella Bonnie Tylerin Total Eclipse of the Heart – mielellään täysillä. Siis sen lisäksi, että se vaan on täydellisen hyvä biisi.

(Tässä kohtaa voit laittaa sen jo taustalle soimaan.) 




8 syytä miksi jokaisen pitäisi kuunnella Bonnie Tylerin Total Eclipse of the Heart:


1. Sitä ei voi olla laulamatta mukana 
Eikä sitä varten edes tarvitse osata oikeita sanoja. Tunteella vaan. Kaikki Snapchat-seuraajani ovat saaneet sen jo muutaman kerran nähdäkin. Anteeksi siitä.
Anteeksi myös muut junamatkustajat tänään.

2. Se on täydellinen lip sync -biisi
Jos joskus joudun (pääsen) mukaan lip sync -kisaan, aion niin vetää tämän ja rokata kuin Bonnie vuonna -83 konsanaan.
Jos siis olen siihen mennessä oppinut ne sanat.

3. Bonnie Tyler on jumalainen. Ehkä jumala!
Sitä ei ole kiistäminen.

4. Sen voi kuunnella kahdeksan kertaa putkeen
Oikeesti. Just kuuntelin tätä kirjoittaessa.

5. Kännissä se menee ainakin 12 kertaa 
KOKEILE VAIKKA. Jossain muijien bileissä. Toimii satavarmana. Myös miesten, vaikkei ne sitä myönnäkään.

6. Jokainen tietää sen tunteen kun sydän eclipsaa totaalisesti
Okei en tiedä mitä toi sana tarkoittaa, mutta jotenkin niinku tunnen sen.

7. Sen musiikkivideo on eeppisin teos ikinä 
Mitä kaikkea ne kyntteliköt, pöytäliinaa repivät illallisseurueet, kiiltäväsilmäiset kuoropojat ja ninjat (NINJAT?!) siinä tekevätkään? En tiedä, mutta se on nerokas.

8. Siitä on tehty tämä ns. kirjaimellinen versio:




Noniin! Kyllä siinä niitä jo olikin! Ei muuta kuin ONCE UPON A TIME I WAS FALLING IN LOVE, BUT NOW I'M ONLY FALLING APART.

Ai että. Täydellinen ystävänpäivän biisi.


...keski-ikäisille katkeroituneille naisille.


...kuten minä.


Seuraavaksi pureudumme Bonnie Tylerin Holding out for a hero -kipaleeseen. Siitä miehenikin myöntää tykkäävänsä. Ironisesti muka, mutta kyyyllä se tykkää oikeasti.

2 kommenttia

Juuri saamamme tiedon mukaan työelämä ja vanhemmuus ei sovi yhteen. On valittava joko tai.  Ah, sanoimmeko vanhemmuus ? Tarkoitim...



Juuri saamamme tiedon mukaan työelämä ja vanhemmuus ei sovi yhteen. On valittava joko tai. 

Ah, sanoimmeko vanhemmuus? Tarkoitimme tietysti äitiys.

Viime päivinä puhututtaneen ex-kiekkovaimon mukaan äitiyden ja työn yhteensovittaminen on täysin idioottimainen harha.

Tämän yllättävän perhe-, työ- ja yhteiskuntatieteilijän mukaan me naiset emme voi olla samaan aikaan työssä käyviä ja äitejä, vaan sitten meidän tulee olla miehiä. Eli äitiys ja naiseus, tai vaihtoehtoisesti miehuus.

Useasti haastattelemamme asiantuntijakoira komppaa väitettä: 

– Olen huomannut saman lemmikkipuolella. Ei voi kuvitella, että voisi olla samaan aikaan koiranomistaja ja työssäkäyvä. 

Kaikki alkaa asiantuntijakoiran mukaan siitä, kun pentu haetaan kasvattajalta – tai Yhdysvalloissa lemmikkikaupan ikkunasta.

– Mun mielestä koiranpennut tarvitsee omistajan, joka on oikeasti kotona. Narttuihminen on koiralle kaikista tärkein, emo. Kun koiranpennut tulevat vanhemmiksi, niin on urosihminenkin tärkeä. 

Satunnaiset leikkihetket ja maharapsutkset sopivat urosihmisen koiranhoitoon, mutta aamuyölliset kusetukset, jokakeväiset madotukset, kynsienleikkuu, anaalirauhasten tyhjennykset ja ripulin korjaamiset villamatolta ovat ehdottomasti narttuihmisen vastuulla.

– Siinä vaiheessa, kun lähdetään perustamaan koirataloutta, on idioottimaista olettaa, että tasapaino urosihmisen ja nartun välillä kotitöissä säilyisi. Se ei ole missään olosuhteissa mahdollista, asiantuntijakoira painottaa.

Narttuihminen on se, joka kantaa yleensä pikkuisessa laatikossa pentukoiran kotiin ja jonka on pakko jäädä hoitamaan koiraa kotiin. Se on nartun vaisto.

– Sitten narttuihmiset haluavat tasa-arvoa. Jos haluat olla työelämässä, niin älä ota koiria. Paina duunia niska limassa ja bisnestapaamisissa. Who, (who, who, who, who!) cares! 

– Ja pesää kannattaa antaa aina, kun urosihminen tahtoo. Mutta se ei varsinaisesti liity tähän koiranomistajuushommaan.


12 kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Suomen Punaisen Ristin  Kontti-kierrätyskeskus ja Suomen Blogimedia . Tutun näköinen astia lapsuudesta! Ka...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Suomen Punaisen Ristin Kontti-kierrätyskeskus ja Suomen Blogimedia.

Tutun näköinen astia lapsuudesta! Kattila, jossa meillä keitettiin aina perunat! Nojatuoli, jollaisessa vaari luki aina meille satuja!

Ah, nostalgiaa.

Oletteko olleet joskus tilanteessa, että löydätte jonkin teidän lapsuudestanne tutun tuotteen ja ilahdutte siitä älyttömästi? Kuinka hyvä fiilis voikaan tulla suloisista kahvikupeista, joista muistaa aikuisten juoneen aina mummolassa kahvit, tai kuinka aarteelta voi tuntua, kun löytää juuri samanlaisen lelun, kuin itsellään oli lapsena.

Nostalgia sananmukaisesti tarkoittaa koti-ikävää tai kotimaan kaipuuta. Yleisesti sitä käytetään tarkoittamaan tarkoittaa menneen ikävöintiä.

Muistelemme lempeällä kaiholla vanhoja aikoja, sisustamme kotiamme vanhoilla, kenties lapsuudenkodistamme löytyneillä tavaroilla ja tasaisin väliajoin pukeudumme entisaikoijen muoteja mukaillen.

Mutta mikä nostalgiassa sitten viehättää?

Siinä on jotain turvallista ja hektisenä aikana se edustaa tiettyä pysyvyyttä. Se kertoo tarinaamme ja luo juuremme näkyviksi.

Ja koska ihminen tarvitsee juuria ja kaipaa tarinaansa, miten ollaan tultu sieltä tähän, tietynlainen entisen ajan ihannointi tuntuu hyvältä. Se selittänee, miksi eri aikakausien trendit nousevat tietyille ikäryhmille uudelleen käyttöön – kuten nyt vaikka vahva retrohenkisyys sisustuksissamme.

Arabian kahvikuppi 8€ + tassi 8€, maatuska 6€, villapaita 5€, Sarpanevan kattila 30€, emalikattila 5€, Kesti-kattila Oriental 35€,  .

Minä rakastan sitä hetkeä, kun tekee jonkin mahtavan löydön kierrätyskeskuksesta tai vanhan tavaran liikkeestä. Viimeisin kalustelöytö oli retrotuoli ja sitä edellinen upea, upea lipasto Nauvosta. Retrotuolia lähdin etsimään vartavasten, lipaston löysin tuurilla.

Tuolin vuoksi ajettiin kaupasta ja kaupungista toiseen, ja silti oli suoranainen ihme, että se todella löytyi, kun sitä hakemaan lähdin. Yleensä tuntuu, että aina kun oikein etsimällä etsii, ei sitä oikeaa varmana löydy. Kadehdinkin aina tyyppejä, jotka vain löytävät jostain roskalavalta jotain vanhaa tanskalaista huippudesigniä. EI NIIN VOI OIKEASSA ELÄMÄSSÄ KÄYDÄ.

Kävin viime viikolla etukäteisihastelemassa Suomen Punaisen Ristin Kontissa torstaina 9.2.17 alkaville Retropäiville esille pantavia aarteita. Kontin Retropäiviä varten on otettu sivuun ihmisten lahjoittamia menneen ajan parhaimmistoa, ja nyt ne herkut tarjoillaan torstaina alkavilla Retropäivillä kaikissa Punaisen Ristin Kontti-kierrätystaloissa ympäri Suomea.

Esimerkiksi kuvissa näkyvät ihanat Arabian kahvikupit on Turun pisteessä hartaudella ja rakkaudella kerätty, jotta tarjolle on asettaa yksittäisten kuppien sijaan kerralla suurempi määrä (näissä kuvissa noin puolet kaikista). Miten nerokasta! Joku, joka haluaa juuri noita kuppeja sarjan, saa ne ilman kauheaa ravailua ympäri kierrätyskeskuksia!

Ja mitä vertailin internetwebsin hintoihin, kuppi-tassiparit ovat yli jopa puolet edullisempia Kontissa!


Retropäivillä esille nostetaan erityisesti 50-90-lukujen kodintavaraa, vaatteita ja huonekaluja.

Kontti itsessään on paikka, johon voi lahjoittaa hyväkuntoista, ehjää tavaraa, jotka sitten Suomen Punainen Risti myy eteenpäin kierrätystaloissaan. Sen tuotosta 50 prosenttia menee Punaisen Ristin paikalliseen ohjelmatyöhön, 25 prosenttia Punaisen Ristin katastrofirahastoon ja 25 prosenttia Kontti-ketjun kehitystyöhön. Lisäksi Kontti työllistää pitkäaikaistyöttömiä ja tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden koulutkseen.

Minä ostin Kontista kuvissa näkyvät retrokattilat, maatuskat ja kuopuksen villapaidan. Hypistelin myös ihanan värikkäitä retrokankaita ja haaveilin muutamista lisäkalusteista (pari helmeä tuolia löytyi ja tuo ylhäällä kuvassa näkyvä pikkutaso), mutta realiteetit tulivat vastaan.

Vaikka kuinka uskon osaavani mitä vain jos vaan yritän, on meillä nytkin kaapissa Marimekon ihania retrokankaita, joille en ole kymmenessä vuodessakaan tehnyt mitään – koska en osaa. Kalusteitakaan alati ahtaammaksi käyvään asuntoomme ei enää mahdu. Ei, ennen kuin jotain on myyty pois, tai lahjoitettu vaikka Konttiin.

Lisäksi olisin todella halunnut suurena kuppifanina nuo kaikki Arabian suloiset kupit meille, mutta niitä ei meille vasta mahdukaan! Nytkin kaapissa on yli 40 muumimukia, joita vain lapsemme käyttävät. Äkkiä laskettuna eri tusinoita tai puolitusinoita on ainakin viittä eriä sarjaa Arabiasta, Marimekkoon ja ihan johonkin Indiskaan...

Joten voitteko pliis käydä ostamassa nuo kaikki ihanuudet puolestani torstaina pois! Samalla teette hyvää – niin monella eri tasolla.

Retropäivät järjestetään jokaisessa Kontti-kierrätystavaratalossa 9.-11.2.2017. 


Hae