Tiedättekö niitä hetkiä pitkässä avioliitossa, kun ollaan vaan lopetettu toisen kuunteleminen? Ymmärrän täysin, ei kait tässä vaiheessa näit...

Tiedättekö niitä hetkiä pitkässä avioliitossa, kun ollaan vaan lopetettu toisen kuunteleminen? Ymmärrän täysin, ei kait tässä vaiheessa näitä kilometreja enää jaksa ihan kaikkea kuunnella.

Tänään yritin kuitenkin vähän jutella:



– Suunniteltiin tossa tyttöjen kaa, jos mentäs ensi kesänä Köpikseen!

– Okei!

– Ois ihana jotenkin olla muutama päivä vaan kavereiden kaa siellä.

– Joo.

– Käydä vähän kuppiloissa...

– Mm-m.

– ... ja tehdä jotain ostoksia.

– Mm-m.

– Käydä ehkä jossain näyttelyissä!

– Mm-m.

– Ja sitten tietty siellä punaisten lyhtyjen alueella...

– Mm-m.

– Oishan se nähtävä?

– Mm-m.

– Ja toki myös Christianiassa käytäisiin! Siellä vapaakaupungissa!

– Mm-m.

– Vois käyttää kaikkia huumeita myös samalla.

– Mm-m.

– Huorissa toki kans.

– Mm-m.

– Sä et taida kuunnella?

– Täh? Joo, nii Köpikseen näyttelyyn?

– ...


3 kommenttia

Ensin vähän pelotti. Ei saatana, miksei mulla ole tänään mitään pakottavaa tekemistä? Vaikka loma loppui ja nyt piti alkaa arki! Lomamme o...

Ensin vähän pelotti. Ei saatana, miksei mulla ole tänään mitään pakottavaa tekemistä? Vaikka loma loppui ja nyt piti alkaa arki!

Lomamme oli viime viikolla. Silloin olimme kolmena päivänä reissussa ja kahtena päivänä tein töitä. Kun lomamme tänään loppui ja lapset menivät päiväkotiin, kurkkuun hiipi kuristava tunne: Eikö mulla oikeasti ole enää töitä?

Alkuvuoden olen painanut koko ajan, joka paikkaan. Ennen kuin on ehtinyt suoriutua vanhoista tehtävistä, on tullut jo uusia. Ei ole ollut hetkeä, etteikö olisi tiennyt mitä pitää tehdä ja paino sanalla pitää.

Kun on tottunut tunteeseen, että koko ajan, unissaankin, suorittaa jotain projektia, jonka dedis on huomenna tai ainakin jo kalenterissa, tuntuu pelottavan tyhjältä ollakin ihan vain ajatustensa kanssa ilman pakotteita.

Sehän tuntuu tietysti hullulta ajatukselta, että sellainen rauhallinen luksus ahdistaisi, mutta kun oma elanto riippuu kalenterin täyttymisestä, ei kamalan kauan voi nauttia seesteisyydestä.

Hyvä asia on, että tänään sain pitkään mielessä olleen, koskettavan, ihanan ja tärkeän projektin alkusysäyksen tehtyä ja edistettyä sitä. Sellaisia rakkaita projekteja ei saa etenemään, jos on koko ajan liian kiire. Mikäli tämä juttu... anteeksi tarkoitan kun tämä juttu etenee, siitä tulee huikea, lupaan. Sellainen joka pitää tehdä.

Ai niin, ja muutaman roikkuvan laskunkin voisi kirjoittaa. Niihinkään kun ei ole tuntunut aina olleen aikaa. Sinänsä huvittava piirre yrittäjyydessä: On niin kiire, ettei muka ehdi edes laskuttaa.

Tällaisella alalla työt tupsahtelevat usein aika lyhyillä sykleillä. Kalenteri ei täyty kuukausia eteenpäin valmiiksi, vaan toimeksiantoja ja projekteja saattaa tulla lyhyelläkin varoajalla. Olen miettinyt koko ajan, koska tulee ensimmäisen kerran hetki, kun mitään ei ole sovittuna. Miltä se tuntuu, miten kestän sen?

Juuri kun mieleeni oli ehtinyt hiipiä ahdistus omasta kalenterista, tuli uusi homma elokuulle. Ja sitten toinen.

Viime viikolla, niin kutsutulla lomallani, tein yhden tärkeän jutun päätökseen, minkä lopputulos nähdään pian. Ehkä se ei haittaa, että lomailen vähän nyt. Pitää vaan oppia rentoutumaan silloin kun siihen on aikaa, kai sitten.

Kunhan ei liian kauan joudu!


Ps. Saa mulle silti laittaa sähköpostia, mikäli voin auttaa sua jossain! LinkedIn-profiilini löydät täältä

Lue myös:
Mainostaja, älä pelkää
Päivä, joka mullisti kaiken
Itku pitkästä ei mistään
Oksettaa, aivot surruttaa, happi loppuu, pierettää
Minusta ei riitä mihinkään

1 kommentti

Lasten jutuille saa nauraa ihan päivittäisellä tasolla. Mahtavia oivalluksia, hyviä heittoja ja hyvää tilannekomiikkaa. Joskus ihan tarkoitu...

Lasten jutuille saa nauraa ihan päivittäisellä tasolla. Mahtavia oivalluksia, hyviä heittoja ja hyvää tilannekomiikkaa. Joskus ihan tarkoituksellisesti, mutta usein tahattomastikin.

Koskettavimpia hetkiä tällä viikolla on ollut, kun kuopus kertoi nukkumaan mennessään "kakastavansa" minua. Isille kertasi vielä seuraavana iltana, keitä kaikkia oikein kakastaa. Mukana oli niin minä, isi, kuin velikin – totta kai – mutta mukaan mahtui myös nukke ja naapurikin!

Tässä lasten muut viikon letkautukset:

Isoveli ja pikkusisko opiskelee:

"Sano aaa"

"Aaa"

"Sano iii"

"Iii"

"Sano ooo"

"Ooo"

"Hyvä sisko, nyt sano pippeli!"

***

"Onkohan kellään tietoa, kuka olisi voinut viedä Brio-kärryn ulos?"

"Öö, öö... hmm... Joulupukki?"

***

"Sitten kun mennään sinne Junibackeniin, niin siellä on se Peppi Pitkätossukin – muistatteko Peppi Pitkätossun?"

"Joo, jeee, PEPPI PIPSAPOSSU!!"


Laivan hytissä, kun mies oli ollut nukuttamassa lapsia ja minä saavuin paikalle varovasti kuiskaten:

"Nukkuuko Kuopus jo?"

Kuopus itse: "Joo, Kuopus nukkuu jo."

***

"Mikä isin nimi on?

"Jere"

"Hyvä! Mikä äitin nimi on?"

"Lollo."

***

Ei kait tässä! Lollo Satamo kuittaa!

Olen niin loppu, että unohdin, mitä mun pitikään kertoa Tukholman matkaltamme. Ainakin sen, että vietimme siellä 13 tuntia kävellen. Askelei...

Olen niin loppu, että unohdin, mitä mun pitikään kertoa Tukholman matkaltamme. Ainakin sen, että vietimme siellä 13 tuntia kävellen. Askeleita siinä ehti tulla 29 200 ja kilsoja 18 ja puoli. Sanoisin, että yhteensä kolmen lapsen kanssa aika hyvä suoritus! Tosin he pääosin vain istuvat ja me neljä aikuista kävelimme, että he kyllä siis aivan luistivat noista hommista.

Ainoa suunniteltu juttu Tukholman varalle oli Junibacken. Sinne yritimme jo viime syksynä suunnata kolmen naisen ja seitsemän lapsen reissullamme, mutta epäonneksemme satuimme päivistä kehnoimpana, eli maanantaina mestoille ja ne mestat olivat hyvinkin pitkälti kiinni.

Pettymys suljetuilla porteilla oli valtava, ja nyt tarkoitan omaa pettymystäni. Lapset hädin tuskin ymmärsivät, mistä jäivät paitsi ja olivat varsin onnellisia vain pihan Peppi-kuvausseinän kurkistusluukuista ja kanadanhanhen kakasta pihalla.

Nyt kuitenkin Junibackeniin päästiin ja satujunat koettiin. Paikka oli odottamaani pienempi, mutta aivan hyvä. Satujunan sadut muistuttivat mieleeni klassikkoja, joita pitää muistaa lukea myös lapsille. Ennen pitkää ainakin, vaikkei nyt ihan vielä. Ihania klassikoita, surullisia ja hurjiakin, mutta ihania.

Kaikki maailman ihmiset ovat jo varmaan ehtineet tutustua Tukholman SoFoon, ja niin olin näemmä minäkin ennen tätä, mutta en vain tiennyt, että sen nimi on tuollainen. Se on siis kaupunginosa aivan Viikkarin sataman huudeilla ja sieltä löytää mielenkiintoisimmat kuppilat ja omaperäisimmät putiikit. Leikkipaikalta tiistaina kello neljä myös näemmä kaupungin khuuleimmat vanhemmat.

Enkä nyt tarkoita meidän seuruettamme, joka varmasti oli aika khuul Peppi-turistipaidoissamme, vaan niitä oikeita sofolaisia. Oikeesti, vinkki myös sinkkuvanhemmille: sieltä uskon löytyvän sen oikean!

SoFon putiikeista tulikin mieleeni, että ostinpa muuten nyt vihdoin ja viimein ne Swedish Hasbeensitkin omakseni. Olen pohtinut näiden kunnon korkkaripuukkareiden hommaamista jo tovin, noin vuosia, mutta nuukuuksissani passanut. Nyt, kun saavuin Hasbeensien alkulähteelle JA löysin moiset järkyttävällä mäihällä vielä alesta, minun oli myönnyttävä haluilleni ja ostaa ne perkeleen punaiset sandaalipuukkarit.


Nyt ei kuulkaa tarvitse enää miettiä, mitkä puen kesän häihin ja noin kaikkiin tapahtumiin, kun olen nyt takavarastosta möyrittyjen, viimeisen sen oikean parin onnellinen omistaja. Minkälainen onni, että kaupassa oli myyjä, joka halusi palvella ja myydä herranjumala tyypille, josta paistoi ostohalu, vaikkakin hieman empivä sellainen.

Kenkäpari, josta ei ollut yhtäkään esillä ja jonka minä juuri halusin ostaa, löytyi, kun myyjä vähän onki. Ja sitten taikasanat, "miinus 30 prosenttia" kaupantekijäisiksi ja yks turkumuija poistui kaupasta tuhat kruunua köyhempänä.

No, sepäs oli pitkä sepustus kengistä. Jäi vissiin päällimmäisenä mieleen Tukholmasta se.


Lapsille jäi mieleen tietysti Junibackenin Peppi Pipsapossu, kuten he Peppi Pitkätossun ymmärsivät, sekä hauska näytelmä på svenska, josta he eivät ymmärtäneet yhtään mitään.

Koska olemme valtavia masokisteja, suuntasimme vielä melkein suoraan tänä aamuna satamaan tulleelta laivalta Muumimaailmaan. Ei siinä Muumimaailmassa mitään kivuliasta, mutta kun on nukkunut kahtena yönä yhteensä sen kymmenen tuntia, alkoi vähän silmä lupsua itse kullakin.

Turun laivayhteksien kellonajat ovat hieman Helsingin vastaavia haastavampia ja siksi täältä lähdettyjen päivä Tukholmassa -reissujen unet jäävät vähäisemmäksi. Sellainen vinkki muuten täältä lähteville, että silloin kun laiva on paikallista aikaa 06.30 satamassa, ei Tukholmassa ole vielä kolmeen ja puoleen tuntiin yksikään kauppa tai mikään auki.

Kannattaakin suosiolla jättää aamiaisen syöminen kaupunkiin ja syödä sitä niin kauan kuin mahdollista. Pienten lasten kanssa onnistumisprosentti hitaalle aamupalalle jossain kahvilassa rauhassa lojuen on noin kaksi ja puoli, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Siksikin ehkä kävelyä kertyi reippaasti, kun tapoimme aikaa... noh, kävelemällä.


Onneksi Tukholma on kaunis ja ihana ja kaunis – sanoinko jo kaunis? – ja siellä on ihania puistoja joka nurkalla, että kyllä siellä leppoisaa tekemistä keksii. Lapsille tyhjän Kungsträdgården patsaan ympärys olisi riittänyt puoleksi päiväksi leikkimestaksi. Että sillä lailla varsin vähään tyytyväisiä ovat. Hanhen kakkaa ja patsaita, siitä ne tykkää.

Hyvin väsytetty pikkujengi nukahti tänään seitsemältä ja äitinsä meinasi nukahtaa jo kuudelta. Kyllä Tukholma on ihmisen parasta aikaa ja aina yhtä ihana lasten kanssa tai ilman.

Tuore puukenkämuija kuittaa ja köpsähtää sängyn pohjalle. Tukholma kuusi kautta viisi.

5 kommenttia

Lapseni, te ihmeelliset. Valoisia ja hämmästyttäviä. Omilla ainutlaatuisilla persoonillanne täydellisiä, kimurantteja, säkenöiviä. Teidän ...

Lapseni, te ihmeelliset. Valoisia ja hämmästyttäviä. Omilla ainutlaatuisilla persoonillanne täydellisiä, kimurantteja, säkenöiviä.

Teidän silmistänne näen itseni. Pienistä kulmienkohotuksistanne, herkästi hämmästyvistä silmistänne ja hymynuurteistanne peilautuu käytökseni. Katson teihin ja saan tahattoman palautteenne.


Pieni kaksivuotiaani. Voimaeläimeni, idolini. Sinnikäs, säätelemätön, kahlitsematon, lahjomaton. Painit veljesi kanssa, räkätät räkä poskella omille jutuillesi. Et ota keneltäkään vastaan mitään bullshittiä. Täydellisellä kaksivuotiaan asenteella kuljet omia teitäsi. Pieni humoristi, taiteilija.

Sinä haluat laittaa kiiltävän Frozen-mekkosi ja laulaa täysillä Let it go:ta. Pyörit niin kauan ympäri, että kaadut. Nouset ylös ja aloitat alusta. Höpötät kaiken. Selostat pää kenossa asioiden kulun ja kerrot isommillesikin, miten asian laita on.

Istut syliin, kun haluat huomiota, ja halaat. Jossei muuten, käännät vaikka väkisin poskista pitäen huomion sinuun, silloin kun sitä vailla olet. Ja jollei kukaan muu ole muistanut hetkeen kertoa, kerrot sen itse: "ninä oon inana".

Tehkäämme kaikkemme, että sama henki pysyy sinussa aina. Lannistumattomana, aikuisuuteen asti.

Olet minun idolini.


Poikani, esikoiseni. Sinussa asuu empaattisuus. Näet kaiken. Minun silmäkulmastani, jos kaikki ei ole hyvin. Suupieleni nykäyksestä arvaat veikeyden. Huomaat, jos kaveri kaipaa ystävää. Katsot tarkkaan ja pitkään. Ymmärrät hienoimmankin huumorin vivahteen, havaitset piilotetunkin ärtymyksen. Lähdet hiljaiseenkin iloon mukaan.

Sinä et vaadi huomiota, mutta rakastat sitä enemmän kuin mitään, kun sitä saat. Silmiisi nousee selittämätön ilo, kasvoillesi arvoisellaan vakavuudella ymmärretty onni. Kun nukuttaessani sinua avaat välillä silmäsi ja huomaat, että minä katson sinua edelleen, nukahdat aina hymy kasvoillasi.

Yhtäkkiä olet noin iso. Otat keinussa vauhtia seisaaltasi, teet itse leivän, autat siskollekin kengät. Olet pyytänyt polkupyörää jo tammikuusta. Kun sen vihdoin toukokuussa sait, täysin omiin kykyihisi uskoen otit ensimmäiset polkaisusi. Iltapäivällä jo poljit, pysyit pystyssä, jarruttelit ja kurvailit. Opettelit koko päivän.

Sinua pitää kohdella kiltisti. Pitää kunnioittaa. Sinun sydämesi särkyy, jos koet jonkin epäreiluksi. Sinun herkkyytesi on kullan arvoinen oppi sille, joka on valmis oppimaan.

Sinä, poikani, olet ollut paras opettajani vanhemmuudessa. Toisiamme sanattomasti lukien opimme ihmisyydestä enemmän kuin kukaan kirjoista voisi.

Sinä olet opettanut, että nekin ihmiset, jotka herkästi tyytyvät, pitää ottaa huomioon. Sinä olet opettanut, että virheen korostaminen sille, joka sen jo tietää, on hyödytöntä, kohtuutonta. Vain ymmärrys ja tuki vie eteenpäin.


Te olette ihmeellisiä, molemmat. Sanonko sitä tarpeeksi?

8 kommenttia

Olemme juuri saaneet korvanappiimme tiedon, että eräs bloggaaja on käynyt katselemassa lapsiperheitä eri ravintoloissa ja kirjoittanut koke...

Olemme juuri saaneet korvanappiimme tiedon, että eräs bloggaaja on käynyt katselemassa lapsiperheitä eri ravintoloissa ja kirjoittanut kokemastaan sekä hänen korviaan, että kohteitaan viiltävän analyyttisen arvion suosittuun blogiinsa. 

Sen lisäksi, että hän on havainnut vanhempien kyselleen keskenkasvuisilta lapsiltaan, mitä he haluavat syödä buffetista, tai pahempaa: keskustelleet keskenään, eräs turkulainen äiti on myös katsonut puhelintaan, eikä ole kiinnittänyt lapsiinsa huomiota näiden huutaessa äitiään. 

Järkyttävää, sanomme. Järkyttävää.



Vaikka aihe on vakava, eikä siitä voitaisi yhtään vähempää käydä enää keskusteluja, on ihmisiä yllättävän paljon puhututtanut kuitenkin, mikä ihme voisi olla niin tärkeää Perheet safkaa -päivällisen aikana, että tuo nimeltä mainitsematon äiti saattoi noin julmasti laiminlyödä lapsiaan ainakin joitain sekunteja pääruoan aikana. 

Lähetimmekin pikkulintumme asialle selvittämään kuumaa aihetta ja aika pian saimme selville, että tuo mahdollinen puhelimen selailija toden totta löytyikin lähempää kuin uskoimmekaan. 

Lapsiperheiden käyttäytymisarviossa mainittu "nainen kahden lapsensa kanssa" ehkä sattuu olemaan huhupuheiden mukaan Turun Kuningatar ja niin ikään bloggaaja. Ohhoh. Emme olisi nähneet tämän tulevan!

Järkyttävintä koko uutisessa silti oli selville saamamme totuus sisällöstä, mitä laiminlyöjä-äiti selaili. Saimme käsiimme kuvakaappauksen päivän Google-hauista. 

Kuva ei sovi herkimmille katsojille:




Tiettävästi sama äiti ei ole kuitenkaan tällä kertaa syyllistynyt myös lasten buffet-mielihalujen kyselyyn, että toisten aikuisten kanssa keskusteluun, eli blogikirjoituksessakin kuvailtuun "lasten hylkäämiseen". Kenties, koska tässä paikassa ei ollut buffettia, tai pöydässä toisia aikuisia.

Sama äiti ei muista kenenkään juokseneen tai kiljuneen tuolloin ravintolassa, mutta vitustako se tietää, kun se varmaan selaili sitä puhelintaan koko päivän. Jäätelöä ko. äiti tosin myöntää antaneensa jälkiruoaksi lapsilleen. 

Pahoittelemme omalta osaltamme suositun bloggaajan kokemaa "maanpäällistä helvettiä" ja lupaamme jatkossa olla mahdollisimman näkymättömiä, kun aikuinen ihminen haluaa ottaa omaa rauhallista aikaansa lastentapahtumassa.


Useiden vanhempien toiveesta luvassa on myös rento Hylätyt lapset safkaa -tapahtuma. Lue lisää tapahtumasta täällä

10 kommenttia

Tavallaan ymmärrän, että kun raha vaihtaa omistajaa, voi mahdollisella ostajalla olla jonkinmoisia vaateita ja kyselyitä tuotteesta my...



Tavallaan ymmärrän, että kun raha vaihtaa omistajaa, voi mahdollisella ostajalla olla jonkinmoisia vaateita ja kyselyitä tuotteesta myyjän suuntaan. Tavallaan.

Sitten on ne kaikenlaiset erilaiset lahjoitetaan- ja annetaan-henkiset ryhmät, joissa tarkoituksena antajalla on päästä helposti eroon asiasta ja saajan hakea pois se asia. 

Aika yksinkertaista, voisi kuvitella, kunnes se ei enää olekaan. Kysymyksiä alkaa sadella, jonoa kertyä, eikä kukaan ole hakenut tuotetta pois vielä viikonkaan päästä.  

Puhumattakaan siitä, kun lukee ne seikkaperäiset ohjeet, joiden tulkitsemiseen tarvitaan kolme erilaista maisterintutkintoa ja pari väitöskirjaa, eikä niistä siltikään ymmärrä mitään ja lopulta ylläpito poistaa sinut, ilmoituksesi sekä omanarvontunteesi häikäilemättä. Mutta ei mennä nyt siihen. 

Olenkin koonnut alle hyödylliset vinkit yleisimpiin Facebookin annetaan-ryhmien kysymyksiin. Voi sitten lukaista tästä, jos meinaa hiipiä jokin muu, kuin antajan osoitteen kysyminen mieleen.


Vastaukset yleisimpiin Facebookin lahjoitusryhmien kysymyksiin: 

"Annetaan tämä kuvassa näkyvä puulaatikko. Vain nouto, tämän päivän aikana."


1. "Sopiiko jos haen huomenna?" 

Ei.

2. "Kulkeutuuko Kälviälle?"

Ei.

3. "Saisiko mittoja laatikosta?"

Ei.

4. "Kulkeutuuko Ranualle?"

Ei.

5. Ivaloon? 

Ei!

6. "Saisiko sovituskuvan?"

Mmit... Ei!

7. "MIKNÄ HITNAINEN LAATIKKO ON?!11"

...

8. "Av kysyn mieheltä"

Hv.

9. "Onko mennyt jo?"

No ei.

10. "Sopiiko jos..."

Ei. Ei! EIIIIIIIIIIIII!!!


11 kommenttia

Hae