5 asiaa, joita vanhemmat eivät koskaan saa tehdä rauhassa

16.7.2017

Olette varmasti huomanneet, että jo vauvan ensiparkaisusta alkaen tietyt oikeudet viedään pois meiltä vanhemmilta. Jos tarkkoja ollaan, last...

Olette varmasti huomanneet, että jo vauvan ensiparkaisusta alkaen tietyt oikeudet viedään pois meiltä vanhemmilta. Jos tarkkoja ollaan, lasta kantavalta vanhemmalta jo hieman aiemmin. Sanotaanko esim. siitä asti, kun pissatikku näyttää kahta viivaa, viedään ainakin oikeus rationaaliseen ajatteluun. Sekä tietysti virtsarakon hallintaan.



Lisäksi on muutamia asioita, joita ei koskaan enää saa tehdä rauhassa vanhemmaksi tultua.


TOP 5 asiat, joita vanhemmat eivät koskaan saa tehdä rauhassa:


1. Ruoan syöminen 

Ensin teet/lämmität/noudat ruoan, sitten keräilet, kuorit ja pilkot sen jokaiselle lapselle sopivan kokoisiksi palasiksi. Kun lapset ovat päässeet omien annostensa kimppuun, alat haalia omalle lautasellesi samaista ruokaa. Juuri kun olet ottamassa ensimmäisen haarukallisesi, katraan ensimmäinen on vetänyt jo oman annoksensa ja vaatii santsia.

Sama toistuu jokaisen lapsen kohdalla, kunnes päättäväisesti ilmoitat, että nyt on sinun vuorosi syödä. Lapset ymmärtävät yskän, mutta sitten joku kaataa maitomukin/on liikaa toisen puolella/tuijottaa sisarustaan ärsyttävästi/tai on muutoin tyhmä kakkapylly, joka häiritsee sisaruksensa elämää vakavasti.

Lopputulos: Kylmä ruoka, kiehuva vanhempi.


2. Kahvin nauttiminen lämpimänä

No, se ei nyt vaan onnistu. Esteenä yleensä akuutti kakkahätä tai kakka vaipassa -tilanne. Lapsen siis. Toisaalta aikuisen kannattaisikin yhdistää kaksi edellä mainittua yhteen: kahville vessaan. Saa ainakin juoda sen kupposensa rauhassa. Tai no...


3. Vessassa käyminen

Kaikki on varmaan nähnyt sen somessa vuosia pyörineen "they will find you" -kuvan, jossa vessan oven alta työntyy zombiemaisella päättäväisyydellä pienet sormet. Joo, ni se.


4. Nukkuminen

No tämä on selvä. Itse olen nukkunut viimeksi joskus 90-luvulla. Ja vaikka lapset nukkuisivat, tai eivät edes olisi kotona, oma nukkumiskykyni on kadotettu vauvavuosina.


5. Kaikki makuuhuoneeseen liittyvät asiat noin yleensäkin

Jos aikoinaan kesto oli hyve, nykyään nopeus on valttia. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.


Lue myös:
Näitä seitsemää (7) asiaa stressaamalla sinustakin voi tulla hyvä vanhempi!
Asioita, joista ei saa yksinään postausta, mutta jotka haluan kertoa teille silti
Asioita, joista en ilahtunut vielä lapsettomana
Like a pro – 8 vinkkiä vanhemmuuteen

You Might Also Like

5 comments

  1. Meillä ei voi sängyssä kääntää edes kylkeä, kun vauva herää nitinään. Ei paljon peitot heilu siis... :D

    VastaaPoista
  2. Totta kaikki, mutta ihan ensimmäiseksi mulle tuli kyllä mieleen "Lukea sanomalehteä (tai ylipäätään mitään)". Mä kuvittelin aikoinaan äitiyslomalla saavani aamuisin lukea Hesarin rauhassa. Tokenin aika nopeasti siitä kuvitelmasta. Myöhemmin ihailin suuresti ystäväpariskuntaa, jotka sujuvasti kumpikin lukivat romaania vaikka useamman kerran minuutissa jompikumpi pojistaan kävi kysymässä tai toteamassa jotain. He vaan sitten jatkoivat lukemista keskeytyskohdasta. Vaatinee ankaraa harjoittelua :-)

    VastaaPoista
  3. Kolmeviikkoisen äitinä ja tulevaa odotellessa...

    Ne vaapaahetket,jolloin kääpö nukkuu,jota tekee päivisin siis erittäin hyvin,voi imuroida,mutta öiseen aikaan herää pienimpään rasahdukseenkin (wtf?)...
    -tulee tehtyä käsittämättömän paljon asioita,koska voi. En ole koskaan tiennyt olevani niin aikaansaava,esimerkiksi vaatekapin uudelleen viikkauksen suhteen,kun nyt.
    Nukkuminen? Yliarvostettua,koska se kohta ehkä herää kuitenkin (not)..

    VastaaPoista
  4. Oon niin onnellinen että löysin sun blogiin ja aloin lukea. Nautin ja nauran (hyväntahtoisesti)! :D Kiitos loistavasta blogista!

    VastaaPoista

Hae