Tietoa mainostajalle ›

Kaupallisessa yhteistyössä Biodelly . Blogihommien myötä olen päässyt kaikenmoiseen tekemiseen mukaan. Melkein kaikki, mitä teen nyt, o...

Kaupallisessa yhteistyössä Biodelly.

Blogihommien myötä olen päässyt kaikenmoiseen tekemiseen mukaan. Melkein kaikki, mitä teen nyt, on poikinut blogista. Sitä ei aina osaakaan ajatella, kuinka merkittävä alusta tämä tekeminen täällä on ollut kaikelle.

Yksi uusin juttu, johon olen jotenkin löytänyt tieni on luonnonkosmetiikkabisnes! Okei, "jotenkin löytänyt tieni" kuulostaa sattumalta, mitä se ei toki ole.

SBM Kipinä on hanke, joka on erikoistunut alkuvaiheen yritysten rahoittamiseen ja tukemiseen. Siinä kasvua tavoittelevat yhtiöt ja sijoittamisesta kiinnostuneet vaikuttajat yhdistetään.

Tässä sijoitusmallissa ei kuitenkaan raha vaihda heti omistajaa, vaan sijoittavat antavat asiantuntijuuttaan, osaamistaan ja markkinointikanavansa palstatilaa ja yhtiö tästä vastineeksi osakkeita. Näin sijoittajalla, eikä kasvua tavoittelevalla yrityksellä tarvitse olla ylimääräistä pätäkkää heitellä kukkarosta tuosta vain heti.

Kuva: Riikka Lilja.

SBM Kipinän ensimmäinen hanke on Biodelly, luonnonkosmetiikkaa myyvä yritys. Biodelly toimii netissä, mutta sillä on myös kivijalkamyymälä – ja kuulkaa vielä ihan täällä Turussa (Rauhankatu 10)! Sijoittajina meitä on minun lisäkseni Asikainen-blogin Maiju, Valeäidin tunnustukset -blogin Hanne Kettunen, sekä tämän hankkeen pyörittäjä Salamatkustaja-blogin Satu Rämö.

Biodelly haluaa löytää uusia asiakkaita ja kasvattaa myyntiään, mutta myös kehittää jo minusta aika hyvin toimivaa verkkokauppaa entisestään. Hannen blogissa olikin jo verkkokauppaan liittyvä kehityskysely.

Biodellyn pääomistaja on Tanja Kipinoinen. Tanja on todella omistautunut alalle ja hänet löytää useimmiten kivijalkamyymälästä, jollei heti tiskin takaa, ainakin takahuoneesta etsimässä ja tilaamasta taas uusia tuotteita. Jokainen myytävä tuote on Tanjan läpi kulkenut, eikä mitään tule myyntiin, jos Tanja ei ole kokenut sen olevan tarpeeksi hyvä.

Tanjan asenteessa parasta on, että asioihin ei suhtauduta kurttuotsaisesti, vaikka niihin suhtaudutaan paneutuen. Kauppaan astumista ei tarvitse siis jännittää, vaikkei tietäisi mitään luonnonkosmetiikasta tai olisi koskaan kokeillutkaan.


Meidän toisessa sijoittajaporukan tapaamisessamme tunnustimme vuoroin omat kosmetiikkasekoilumme Tanjalle, vaikkei niitä varsinaisesti kysytty. Jotenkin kai tuli sellainen olo, että tässä nyt rippipapille avaudutaan ja katsotaan hyväksyykö se vielä meidät ja kuinka monet Ave Mariat pitää nyt lausua.

Siitä erikoisesta hetkestä huolimatta Tanja halusi jatkaa kanssamme. Uskon että se johtuu juuri siitä, ettei Tanja ole kovin ryppyotsainen.

Ja nyt tarkoitin mieleltään. Vaikka ei se kyllä iholtaankaan ole, mitä me outolinnut myös palaverissa ihastelimme. "Mitä voiteita ja meikkejä sulla sit on, kun sun iho näyttää noin kauniilta? Mää otan sitä samaa!"

Minulla näin turkulaisena on erityisen kiva asema, koska voin aina halutessani piipahtaa kaupalla kyselemässä lisää tyhmiä. Rakastan asiantuntijoita kaikessa sellaisessa, joista en itse tarpeeksi tiedä, jolloin on ihanaa, että joltain voi oikeasti saada rehellisiä, asiantuntevia mielipiteitä.

Tanjan ajatukseen kuuluu myös, että luonnonkosmetiikka ei ole itseisarvo, vaan ideana on ensisijaisesti hyvä kosmetiikka, joka on luonnonkosmetiikkaa. Alkaisi myös näyttää siltä, että luonnonkosmetiikka ei ole enää vain marginaaliryhmän juttu, vaan alkaa koko ajan valtavirtaistumaan.


Ihonhoitotuotteet ovat itselläni ollut jo jonkin aikaa pelkkä luonnonkosmetiikkaa, mutta meikit ja hiustuotteet ovat olleet sekalaisia tuotteita. Nyt olen vaihtanut meikkipohjankin Lily Loloon ja shampoon ja hoitoaineen niin ikään luonnonkosmetiikkaan. Kirjoitan niistä pian ihan oman juttunsa!

Koska mulla on mahtava asema turkulaisena olla lähellä Biodellyn kivijalkakauppaa, keksittiin Tanjan kanssa järjestää mun lukijoille oma ilta putiikkiin 18.1.18. Tutustutaan yhdessä Biodellyn tuotteisiin ja saadaan meikkiohjausta meikkaajalta ja otetaan kaikki irti Tanjan tietämyksestä. Napostellaan samassa, juodaan vähän skumppaa ja vietetään rentoa iltaa!

Jos sua huvittaa osallistua tammikuussa tuohon iltamaan, laita mulle sähköpostia mammarimpuilee@gmail.com. Ilmoittautuneita infotaan tarkemmin illasta!

Jos haluttaa heti päästä shoppailemaan Biodellyyn, minun alekoodiani mamma käyttämällä saat 15% alennusta tuotteista! Koodi voimassa 17.12.17 asti!


Lue myös:
Iloisesta sekakäyttäjästä luonnonkosmetiikkaan
Mitä luonnonkosmetiikkakokeilusta jäi pysyvään käyttöön ja mitä ei?

Tässä kuvassa me leikimme minun isäni kanssa kauppaa. Minä olen myyjä ja isi asiakas. Isäni ei kauhean usein leikkinyt meidän kanssa, m...


Tässä kuvassa me leikimme minun isäni kanssa kauppaa. Minä olen myyjä ja isi asiakas.

Isäni ei kauhean usein leikkinyt meidän kanssa, mutta se ei olekaan se, mistä minä hänet muistan.

Meidän isin kanssa aina juteltiin. Muistan tuhannet kerrat istuneeni siinä vinosti häntä vastapäätä ja jutelleeni asioista. Isi nojasi kyynärpäihinsä ja minä omiini.

Se kertoi uutisista, arvoista, politiikasta, taiteesta ja kulttuurista. Olin aika utelias lapsi. Halusin ymmärtää maailmaa ja historiaa, vaikka olin aika pieni. Lempielokuviani olivat vanhat mustavalkoelokuvat. Kulkurin valssi ja Tauno Palo. Jo pienenä katsoin mummin ja ukin kanssa Akselia ja Elinaa ja ihmeellisesti romantisoin itseni sinne. En sinne kamaluuksiin, vaan sinne missä tanssittiin ja oli kesä. Tavallaan vanha sielu tietyiltä osin.

Aina jos en tiennyt jotain tai jokin arvelutti mieltäni, menin istumaan ruokapöydän ääreen, missä isi luki aina lehteä. Kysyin ja se vastasi. Se ei ollut aina täydellinen isä, mutta se oli fiksu, tiesi paljon ja puolusti aina heikompia. Ja se jutteli.

Kun meidän isä kuoli, joku viisas sanoi, että vaikka isäni ei elä täällä meidän kanssa, se elää aina meissä. Arvoissa ja ihan kaikessa, mitä se on meille opettanut.

Sanoi, että ikävääni voisin helpottaa käymällä mielessäni kuvitteellisia keskusteluja isäni kanssa. Jos vielä tulisi kysyttävää, vaikka. Koska se kaikki, mitä isäni on kertonut ja opettanut, asuu jo minussa.

Ja siksi jo tiedän, mitä hän vastaisi minulle.

Hyvää isänpäivää. Omalle ja muiden iseille sinne jonnekin ja kaikille vielä täällä.


Lue myös:
Myöhästelevän miehen tytär
Isoisän kaipuu

1 kommentti

Kun lapsi syntyy, sitä odottaa automaattisesti tavallista lasta. Ellei tietysti muuta jo siinä vaiheessa tiedä. Jo raskaudesta asti odottaa...

Kun lapsi syntyy, sitä odottaa automaattisesti tavallista lasta. Ellei tietysti muuta jo siinä vaiheessa tiedä. Jo raskaudesta asti odottaa asioiden menevän tavallisesti, kuten muillakin, valtaosalla, menee. Että kaikki olisi hyvin.

Lapsi kasvaisi tavallisesti, oppisi tavallisesti ja toimisi tavallisesti. Itse siinä ohessa vähän opettaisi hienoja arvoja ja miettisi leikkisästi, tuleeko lapsesta lääkäri, fyysikko vai nobelisti. Veisi harrastuksiin ja tukisi lapsen tavoitteita.

Kun sitten kaikki ei menekään, edes ensiparkaisusta alkaen odotusten mukaisesti, koko kuviteltu mutkattomuus romahtaa. Tulee huolia.

Matkan varrella huolia tulee, niitä menee, niitä selvitellään ja niistä toivottavasti useimmiten selvitään. Tavalla tai toisella.

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän odotuksia lapseen langetetaan. Niin kauan kuin lasta voi pitää kotona ja suurimmat murheet lapsen kanssa selviämisessä liittyy huonoihin yöuniin ja kiinteiden aloittamiseen, elämä on aika yksinkertaista. Olettaen, että kaikki on hyvin ja lapsi on suhteellisen terve.

Mutta heti kun lapsi astuu ulkomaailmaan, aletaan häntä mittaamaan aivan uudella tavalla, muiden ikäistensä tasoa peilaten. Ja se on tietysti hyvä että mitataan, jotta pysytään lapsen kehityksessä mukana, mutta samaan aikaan se on valtava stressitekijä – silloin, kun lapsi ei mutkattomasti kuljekaan ennalta asetettuja polkuja. Ei vastaa keskiarvoa, toimi tavallisesti.


Istuin vastikään vastaanotolla ja katselin vanhempia odotushuoneessa. Emme edes puhuneet toisillemme, tai olleet siellä kaikki samalla asialla, mutta tunsin olevamme samassa veneessä. Ehkä ensimmäistä kertaa koin, että siinä samassa huoneessa olevat voivat jollain tasolla ymmärtää joskus päätään nostavaa suruani.

Katsokaas kun tähän asti olen seurannut ystävieni lapsia, jotka kulkevat kauniisti siellä keskiarvoilla, ellei vähän paremmalla puolella. Lapsia, jotka kuin itsestään osaavat kaiken. Pärjäävät siinä sivussa, ja ihan tavallisella panostuksella. 

Syntymästään asti ovat toimineet, kuten odotetaan. Oppivat kaiken ajallaan. Syömään, seisomaan, kävelemään, puhumaan, juoksemaan, kuivaksi, lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan.

"Meidän lapsi oppi lukemaan viisivuotiaana!" ei tuntunut silloin kuin yllättävältä ja tosi iloiselta uutiselta, mutta asioiden kasaantuessa sekin viiltää kylkiluiden väliin ja sieltä suoraan sydämeen. Rutistaa sen tuhkaksi ja talloo päälle. "Mitä te teitte, että se oppi?" kysyin. 

Arvatkaa mikä vastaus oli? – Ei mitään.

Samaan aikaan me vanhemmat siellä odotushuoneessa teemme kaikenlaisten erilaisten asioiden eteen kaikkemme. Laitamme voimavaroistamme – niistä muutenkin ruuhkavuosien runnomista – kaiken liikenevän asioihin, joita muut eivät ehkä joudu koskaan edes ajattelemaan. Asioihin, jotka tulevat toisille kuin automaattisesti. 

Yksi ramppaa lapsen kanssa fysioterapiassa kaksi kertaa viikossa, jotta hänenkin lapsensa oppisi juoksemaan ikäistensä kanssa. Toinen miettii, pääseekö lapsi aloittamaan koulun pienennetyssä erityisryhmässä, jotta kolmannelle luokalle siirryttäessä – tai edes joskus – olisi vähän saanut kiinni muita ikäisiään. Lukisi ja laskisi nyt ainakin aluksi, koska vieraita kieliä ei vanhempi edes uskalla ajatella vielä.

Kolmas täyttää Kela-lomakkeita, jotta saisi sen kipeästi tarvittavan tuen, jotta pääsisi juoksemaan puheterapiassa kaksi kertaa viikossa, jotta lapsi oppisi puhumaan edes ymmärrettävästi. Aina, joka kerta, sydän syrjällään pelkää, etteivät ne tuesta päättäjät näe, kuinka tarpeellinen kaikki tuki sille lapselle olisi. 

Ja ne kaikki vanhemmat tekevät omien resurssiensa puitteissa kaikkensa. Valvoo yöt, pelkää, ahdistuu, tekevät harjoituksia, täyttävät lappuja, käyvät lääkärissä, terapeuteilla ja asiantuntijoilla, odottavat vastauksia, anovat yhteiskunnan apua ja tekevät vielä lisää harjoituksia. 

Aktiivisesti ovat huolissaan, edistävät asioita. Ponnistelevat joka päivä edistääkseen kehitystä ja pinnistelevät, ettei ihan joka kerta meinaisi tulla itku vastaanotolla. Jotta se lapsi, se kaikkein tärkein koko maailmassa, vain yltäisi sinne keskiarvoille, tai edes lähelle.

Ja silti, silti, ne odotushuoneen vanhempien lapset eivät osaa läheskään sitä, mitä muiden lapset ovat oppineet etuajassa, ajallaan ja lähes luonnostaan.



Tämä ei ole kilpailu. Asioiden surkeudella tai vaikeudella ei tarvitse kilpailla. Kaikki me ymmärrämme, että asiat voisivat olla aina huonomminkin. 

Mutta se ei poista sen yhden, toisen ja kolmannen vanhemman tuskaa ja yksinäisyyttä tilanteessa, jossa kaikki ei menekään tilastojen ja keskiarvojen mukaan. Kun joutuu koko ajan vähän pelkäämään, pärjääkö lapsi.

Koska kaikki, mitä me vanhemmat kipeimmin toivomme, on että lapsi pärjää. 

Lue myös:
Huolii

21 kommenttia

Niin siinä puolitoista viikkoa sitten kävi, että minä menin ja voitin The Blog Awardsissa parhaan perheblogin pystin. Minä olin psyykan...

Niin siinä puolitoista viikkoa sitten kävi, että minä menin ja voitin The Blog Awardsissa parhaan perheblogin pystin.

Minä olin psyykannut itseäni ja kaikkia ehdolla olevia ystäviäni, että ei kato oteta mitään stressiä. Ollaan vain niin kuin sillä ajatuksella liikkeellä, että ei me voiteta ja nautitaan hyvästä seurasta ja juhlista. Palkintojen jaon alkaessa olin vielä vessassa ja mietin, että pitäisi vissiin olla tuolla nyt. Hyvin rennosti siis olin tämän asian kanssa, "kato kun emmää kuitenkaan voita". 

Kun sitten perhe-kategorian hetki koitti ja ehdokkaat sanottiin, oma jännitykseni nosti hieman päätään. Mutta vain sillä lailla varsinaissuomalaisittain maltillisesti, valmiina ottamaan vastaan tieto, että voitto menee jollekin muulle. Vaan eipäs helkatti! Mamma rimpuilee luki kuoressa ja lavalle piti lähteä.

Ja sitten pakkani hajosi täysin.

Kuva: A-lehdet Oy / Paula Virta / Kirsi Tuura

Mikäli olisin osannut yhtään odottaa voittoani, olisin kenties osannut sanoa jotain muutakin kuin että olen "tosi, tosi, tosi-tosi otettu" voitostani. Ajattelin kai, että jos toistan samaa sanaa usemmin, puheesta tulee jotenkin enemmän puhe. Ainakin vähän pidempi puhe. 

Lisäksi varsinaisen pystin haun jälkeen minulta kysyttäessä saako nyt juhlia hyvällä omallatunnolla, vaikka perhe on kotona, kun kuitenkin pystikin on nyt kädessä, vastasin rehvakkaasti, että juhlin aina hyvällä omallatunnolla.

Ja niin tälläkin kerralla sitten juhlin. Totta puhuakseni ihan niin hyvin, että aamulla kun heräsin Asikaisen vierestä hotellihuoneesta ja lähtiessämme vaivalloisesti vasta aivan huoneen luovutushetkellä pois, huomasin pian unohtaneeni pystin hotellihuoneeseemme.

Juu katsokaas, kun minä nukuin sen kanssa, tietysti, niin se oli jäänyt sinne vällyjen väliin. Minkälaisella todennäköisyydellä näkisitte, että ihminen muistaa ottaa kaikki turhimmat pumpulipuikot ja huulirasvat mukaan huoneesta, mutta unohtaa palkinnon?

Sittemmin olen korvannut rakkaalle pystilleni tuon kaltoinkohtelun ja pannut sen paraatipaikalle kodissamme. Paraatipaikkakaan ei ehkä riitä kuvaamaan sitä, sillä paikka muistuttaa enemmän jotain alttaria. Kynttilät, kaikki.

Kuva: A-lehdet Oy / Paula Virta / Kirsi Tuura

Jos olisin osannut sönköttää itkupäissäni lavalla jotain muuta kuin sitä tosi-sanaa noin neljätoista kertaa, olisin halunnut kiittää niin monia tahoja. The Blog Awards -tuomariston lisäksi tietysti perhettäni, josta juttuni äitiydestäni kumpuavat, mutta myös ihmisiä, jotka ovat kannustaneet ja uskoneet minuun. Te kyllä tiedätte kaikki, keitä te olette!

Olin samassa kategoriassa Lähiömutsin kanssa, joka on yksi muutamasta ainoasta blogista, joita olin lukenut ennen oman blogini aloittamista. Toinen jo aikojen alussa lukemani blogi oli Valeäiti, kolmas Uskolan Päivi, nykyinen Nakit ja MUTSI, sekä neljäntenä Puutalobaby.

Ja jos oikein mietin, ehkä minun blogissani on pieni ripaus noista kaikista. Omat mausteeni toki päälle.

Lähiömutsi muuten aikanaan bongasi minut Suomen Blogimedian riveihin ja siellä sitä edelleen ollaan. Kiitos myös sinne! Pakko myös heittää Liemessä-Jennille terveiset, joka ensimmäisenä värväsi minulle ensimmäisen kaupallisen yhteistyön entisen Blogirinki Median listoilla.

En siis todella olisi uskonut aloittaessani huhtikuussa 2013, että jonain päivänä vielä skabaan noiden samojen muijien kanssa samoissa gaaloissa. Parasta kaikessa on, että silloiset blogi-idolini ovat nyt kavereitani.

Kiitos myös tietysti kaikille muillekin ihanille blogien kautta ystäviksi tulleille ihmisille, joita ilman kaikki olisi paljon yksinäisempää ja ehdottomasti tylsempää!

Kuva: A-lehdet Oy / Paula Virta / Kirsi Tuura

Ja tärkeimpänä tietysti te lukijat. Te, jotka myötäelätte juttujani ja myötänauratte minulle, meille ja itsellenne. Mieleenpainuvimpia palautteita kaikkien kauniiden, tsemppaavien ja hauskojen sanojenne lisäksi on ollut, että juttujani lukiessa tuntee itsensä niin normaaliksi.

Sen voi toki ottaa niin, että minun juttuni ovat niin pimeitä, että lukija tuntee olonsa normaaliksi, mutta minä katson sen niin, että kaikki vanhemmuuden rimpuilu on normaalia, eikä ollenkaan hävettävää, ja mitä enemmän siitä puhutaan, sitä vähemmän ihmisten tarvitsee tuntea huonommuutta ihan tavallisista asioista.

Parasta tässä kaikessa on, että voimme käsitellä näitä asioita, noin yleensäkin, ja vielä vähän itseironian ja huumorin kautta.  Kiitos kun olette siinä mukana!

Mutta mitä kiitospuheeseeni itse gaalassa vielä tulee, niin kyllä mää oon tosi, tosi, tosi-tosi otettu!

Kiitos!


Asiantuntijakoiran silmiin osui entisen ja aikanaan Kympin uutisten ensimmäisen naisuutisankkurin vastikään julkaistu ET-lehden kolumni . Si...

Asiantuntijakoiran silmiin osui entisen ja aikanaan Kympin uutisten ensimmäisen naisuutisankkurin vastikään julkaistu ET-lehden kolumni. Siinä mm. vuonna 2012 Tapaseura ry:n Hyvien Tapojen Lähettilääksi nimitetty kolumnisti kertoo järkyttävästä kokemuksestaan, jossa hän oli nähnyt marketin jonossa nuoren naisen, jolla oli harmaat verryttelyhousut ja musta T-paita.

Kolumnissaan hän kertoo naisen kärsivän ns. suomalais-ugrilaisesta vartalotyypistä, jossa on "lyhyet jalat, pullea takamus, runsas povi". Se kielii kirjoittajan mukaan paino-ongelmista tulevaisuudessa.

Sitäkin suuremman ongelman kirjoittaja näki siinä, ettei nuori nainen ollut ymmärtänyt pukeutua kautta aikojen miehiä viehättäneeseen hulmuavaan hameeseen, vaan pukenut ylleen housut – ja vielä kirjoittajan makuun liian tiukat, "salaisen solan" paljastavat sellaiset.

Aivan mikä tahansa hamonen ei kuitenkaan olisi passeli tuolle "heilimöinti-iässä" olevalle naiselle, vaan juuri sopivan pituinen, koska naisella olisi kolumnistin mukaan "arvattavasti tukevat sääret". Hameesta olisi myös tytölle iloa, koska tämä "näyttäisi laihemmalta kuin onkaan".

Lisäksi kirjoittajan mukaan "tuo silorasvainen, raskas vartalomalli vaatisi kepeyttä".

– Näkisin myös ihan näkemättä, että näin sen täytyy olla. Miten traagista, ettei kaikki ole niin kuin tämä selvästi ajantajuinen kirjoittaja kauniiksi kokee. Miten ällöä, suorastaan ihmisoikeusloukkaus, haha, tai siis minun tapauksessani koiruusoikeusloukkas, meitä katselijoita kohtaan, että joku kehtaa olla lyhytjalkainen, pulleatakamuksinen ja runsaspovinen, asiantuntijakoira komppaa.

– Itsehän olen siinä mielessä aikamoinen saalis uroksille, koska minussa ei ole merkkiäkään noista em. ominaisuuksista, asiantuntijakoira hymähtää ja ojentaa pitkiä raajojaan.

Asiantuntijakoira suomalais-ugrilaisen vartalotyypin päällä.


Asiantuntija myös ihmettelee, miksi joku tuolla lailla haluaisi ulkoisella habituksellaan julistaa koko maailmalle, että "en välitä – ottakaa tai jättäkää", kuten kolumnisti arvelee.

– Mitä siitäkin tulee, että yhtäkkiä vaan ollaan ihan että hällä väliä ja unohdetaan, minkälaiset vaatteet hurmaavat eniten miehiä! asiantuntijakoira kivahtaa ja jatkaa sitten:

– Pitäisi jo nuorten naistenkin pikkuhiljaa ymmärtää, että he ovat täällä vain ja ainoastaan miellyttämässä miehiä. Ja sitten heti miesten jälkeen eläkeläisnaisia marketissa.


Lue myös:
Narttuihmisen tulee pysyä kotona!
Tohtorin kohuväite saa vastakaikua: "Kulttuurimme opettaa myös koirat nirsoiksi!"
Koira neuvoo: "Näin pääset naisen suosioon"

Viime keskiviikkona kysyin lapsiltani eilisen päivän naamiaisiin teemapukeutumiseen toiveita. Esikoinen ilmoitti heti nohevasti haluavansta ...

Viime keskiviikkona kysyin lapsiltani eilisen päivän naamiaisiin teemapukeutumiseen toiveita. Esikoinen ilmoitti heti nohevasti haluavansta olla Batman, mikä kieltämättä oli mukavan mutkattoman kuuloinen ja helppo ratkaistava näin perheen viralliselle naamiaispukuvastaavalle. Naamari vain kaupasta ja joku viitta. Ah.

Sitten kuopus heräsi kysymykseen ja ilmoitti haluavansa aikuisnaamarin. AIKUISNAAMARIN?! Mikäs helvetti se sellainen on?

Harkitsin hetken lapsen meikkaamista väsyneen näköiseksi, silmäpussiseksi harmaahapseksi, KOSKA SITÄ SE AIKUISUUS ON. Mutta sitten ajattelin, että ei minulla näin aikuisena ole aikaa meikata lastani aamulla, kun hädin tuskin itseni ehdin meikata.

Avoimin mielin lähdin sitten kaupungille Batman-naamari ja aikuisnaamari mielessäni. Batman löytyi heti ekasta kaupasta ja useiden epätoivoisten minuuttien tutkailujen jälkeen aikuisnaamaria... ei. Yllättävää, eikö.

Hetken annoin mahdollisuuden hinta-alennetuille halloween-asuille, mutta jotenkin kaikki tuntui vaikealta. En kerta kaikkiaan osannut päättää, tuleeko Batman-asusta kriisi nuoremmalle, jos se kuitenkin haluaa saman tai jonkun vastaavanlaisen supersankariasun, vai käykö sittenkin niin, että jos ostan sellaisen, kuopus päättääkin haluta jonkun glittermekon.

Otin pienen aikalisän ja mietin, mitä kuopus olisi viime aikoina leikkinyt. Että irtoisiko sieltä jokin teema asulle.

Lapset ovat leikkineet aika paljon lähipäivinä mm. koiraa, äiti ja isiä, show-painijoita ja vessanpönttöä. Juuh, vessanpönttöä. Siinä leikissä toinen istuu lattialla polvillaan ja asettaa kädet ympyräksi, ikään kuin vessan istuimeksi ja toinen istahtaa sitten tarpeilleen siihen (leikisti, luojan kiitos), äänitehosteiden kera. Totta kai.

Koska äiti ja isi -leikin naamiaisasu olisi vaatinut samat silmäpussi-maskin ja show-painija-asuja ei äkkiseltään löytynyt, päätin tarttua koira-aiheeseen.

Koiria ei tietystikään myöskään löytynyt, joten loogisena ihmisenä ostin seeprapuvun.

NO KUN siinä oli niin söpöt korvat ja irokeesi (harjaksikin kai kutsuttu) ja pepussa ihana, ihana pikkuinen häntä. En vain voinut olla ostamatta sitä. Katsokaa nyt:

Näin ollen päiväkotiin lähti eilen Batman ja koira, eli seepra, joka itse oli kyllä sitä mieltä, että on tiikeri.

"Minä olen tiikeli, rrrääääyyh", sanoi.

Ei kait siinä. Aikuisnaamari, seepra, koira, tiikeri... poteidou potaadou.


Lue myös:
Halloween-asu vartissa
Nerokas halloween-asu: Päätön taapero

2 kommenttia

Törmäsin tuossa erääseen uutisointiin, jossa kerrottiin hyvin mielenkiintoisesta kyselystä. Siinä selvitettiin, millainen nainen on miesten ...

Törmäsin tuossa erääseen uutisointiin, jossa kerrottiin hyvin mielenkiintoisesta kyselystä. Siinä selvitettiin, millainen nainen on miesten mielestä täydellinen.

"Vastausten perusteella miehet tahtovat naisen, jolla on Jennifer Anistonin kasvot sekä Cheryl Colen vatsa. Jalat sen sijaan sopisi tulla Beyoncélta ja peppu Pippa Middletonilta. Rintoihin haluttaisiin samanlaista uhkeutta kuin on seksikkäältä Kelly Brooksilla", kertoi juttu.

Kuvan nainen ei liity tapaukseen.

Yritin parhaani mukaan kuvitella päässäni kuvausta vastaavan naisen, mutta se tuotti minulle suuria hankaluuksia.

Näin ollen päätin havainnollistaa kuvaksi tämän täydellisen naisen ruumillistuman ja nyt kun työni on tehty, täytyy kyllä sanoa, että ymmärrän nyt täysin!

Saanen esitellä, täydellinen nainen:


Valitettavasti tutkimuksessa ei kerrottu muista ruumiinosista, joten en ole aivan varma olisiko niitä kuulunut olla.

Nyt ymmärrän myös sanonnan "etupylly".

Mutta huh-huh, on kyllä kuuma! Kyllä kelpaisi tuon tekemä lihamureke minullekin!


Lue myös:
Ikävä ilmiö yleistynyt: Yhä useammat naiset ovat ilman rintaliivejä myös kotonaan
Narttuihmisen tulee pysyä kotona!

2 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki