Tietoa mainostajalle ›

Marraskuun viimeinen päivä! Se on kuulkaa joulukalenterit oltava hommattuna huomiseksi. Itsehän olin jo harvinaisen ajoissa, kun jo ...


Marraskuun viimeinen päivä! Se on kuulkaa joulukalenterit oltava hommattuna huomiseksi.

Itsehän olin jo harvinaisen ajoissa, kun jo kuukausi sitten bongasin Tigeristä mahtavan tilpehöörikalenterin. Kaiken maailman pikkuisia lahjoja siellä – lapset niin tulevat rakastamaan tätä! Kerrankin joku tehnyt valmiiksi tällaisen pikkuyllätyskalenterin, ajattelin. Suorastaan nerokasta, ajattelin.

Tänään esikoinen sitten kysyi joulukalentereista. Että onko hommattu. Minä rinta rottingilla, aivan vuoden mutsina siinä, että juu juu, on on tietysti, ja että odotapa vaan huomiseen, niin aamulla saatte avata. "Ette tule pettymään", rehentelin.

Esikoinen pyysi, että saisi nähdä kalenterit. Halusi kuulemma "vähän vain katsoa". Vannotin, ettei yhtään luukkua sitten saa avata. Ainoastaan ihastella on lupa.


No, niinhän siinä sitten kävi, että lapsi avasi kalenterin. Ei kuitenkaan yhtään luukkua, vaan sieltä päästä. Tiedättehän, kun sieltä päädystä vetämällä saa sen koko sisälmyslaarin ulos? Joo, niin sen.

Hätääntyneenä minä siihen, että ei, ei, ei älä revi sitä, kaikki yllätykset tippuu ja voi ei!! 

Mutta arvatkaapa mitä.

Siellä ei ollut mitään. 

Ei. Mitään. 



Juuh, elikkäs ne olivatkin vain kuoret. Jälkikäteen katsoin, että paketissa tosiaan luki "DIY-joulukalenteri". Että ihan itse tulee täyttää ne haluamillaan lahjoilla. 

Voinette arvata, onko mulla sinne mitään huomiseksi. Joo, ni ei. 

Voi saatana... EI NIIN NEROKAS SITTENKÄÄN.


Minä, siis. Kalenteri on ihan kiva keksintö. Lukutaitoisille. 

2 kommenttia

Eilen minulla soi puhelin. Soittaja oli yrityspalvelun tyyppi, joka halusin kysellä, miten tällaisella tuoreella yrittäjällä on mennyt ja mi...

Eilen minulla soi puhelin. Soittaja oli yrityspalvelun tyyppi, joka halusin kysellä, miten tällaisella tuoreella yrittäjällä on mennyt ja miten heidän yrityspalvelunsa voisi kehittyä. Ajauduttiin juttelemaan niitä näitä yrittäjyydestä ja puheeksi nousi yrittäjien yksinpakertaminen töissä. Ei ole välttämättä työkavereita, lounasseuraa, eikä vertaistukea, kuten työyhteisöissä.

Bloggaamisessa on vähän sama juttu. Kuten Muita ihania -Tiina Instagram-stoorissaan sanoi, jokainen meistä on aloittanut tämän homman yksin ja tekee sitä pääsääntöisesti yksin. Siksi onkin ihanaa, että olemme löytäneet toisistamme yhteisön. Sen ihanan yhteisön parhaus nähtiin taas, kun viime lauantaina vietettiin Varjoawards 2017.


Varjoawards sai alkunsa vuosi sitten vitsistä, kuten parhaat jutut aina alkavat, ja kehittyi blogi- ja someporukan humoristiseksi gaalaksi. Viime vuonna tätä hyvin, hyvin virallista gaalaa vietettin melkein puolet pienemmällä joukolla, mutta kunnianhimoisesti tänä vuonna tuplattiin jengi. Ehkä myös uhkasin triplata ensi vuodeksi, mutta saas katsoa nyt.

Bileet järjestettiin Rabbit Visualsin studiolla, eli missä minäkin päiväni istun, ja täytyy sanoa, että jos porukan määrä yhtään tuosta enää kasvaa, tila ei tule riittämään. Ensi vuonna sitten joku Logomo tms? Vink vink, kaikille tilallisille!

Parasta gaalamme konseptissa on, että kaikki voittavat omassa kategoriassaan. Se on jokaiselle aina yhtä suuri yllätys, kun voittaja kerrotaan, sillä kussakin kategoriassa on vain se yksi ehdolla.

Jokaiselle on meidän järjestäjätiimin kesken mietitty hartaudella ja rakkaudella oma kunniamaininta. Itse olin tänäkin vuonna valtavaksi yllätyksekseni Turun Kuningatar, ja esimerkiksi Asikainen, joka ei voittanut ehdokkuudestaan huolimatta lokakuun blogigaalassa Vuoden Hauskimman blogin titteliä, voitti kuitenkin nyt meidän gaalassamme Vuoden Oikeasti Hauskimman blogin diplomin.

Itseironiaa ei siis näistä bileistä puutu, ja se on juuri homman suola.


Järjestäjän ominaisuudessa ilahdun ja nautin valtavasti siitä, että toisilleen tuntemattomatkin ihmiset tulevat heti juttuun, aivan kuin olisivat tunteneet aina. Kuten Eino kirjoitti, ikähaarukkaa ja erilaisia taustoja löytyy, mutta yhteinen sävel löytyy aina.

Ja siis ihan kirjaimellisestikin löytyi ainakin jonkinmoinen yhteinen sävel, kun innostuttiin laulamaan tanssilattialla. Ja taksissa. Ja taksia odottaessa. Ja kotimatkalla.

Osaa kutsumistamme vieraista oli jopa jännittänyt toisten, heille vielä vieraiden ihmisten tapaaminen ensimmäistä kertaa livenä, mutta itse olen aina luottanut kaiken menevän nappiin. Kun kaikki ovat rentoa, välitöntä, aitoa ja huumorintajuista jengiä, mikä voisi mennä pieleen!


Aivan kuten viimekin vuonna, myös tänä vuonna puolet porukasta majoitettiin meillä kotona. Tosin tänä vuonna ei sängyt ja sohvat omasta takaa enää riittäneet, vaan paikalle roudattiin niin hetekaa kuin ilmapatjaakin.

Valvominen ja juhliminen aiheuttaa herkästi alakuloa seuraavana päivänä, mutta kun herää 10 muun kanssa samasta huushollista, ei voi kuin hymyillä. Siinä on sellainen sympaattinen leirikoulumeininki, kun yksi toisensa jälkeen heräilee, ryömii ulos unipussistaan ja väsymyksestä huolimatta heti alkaa hersyvä pulputus.

"Mää kuuntelin teitä tuolta toisesta huoneesta ja nauroin teijän jutuille", iloitsi Tiinakin herätessään.

Aivan parasta.


Varsinaiset juhlat meille mahdollisti ihanasti heittäytyvät sponsorimme, jotka toimittavat meille niin ruoat, juomat, goodiebagit, kuin juhlissa syötävät herkutkin.

Kaikki minua Ig-stooreissani seuranneet ovat varmasti huomanneet minun käyvän noin aina lounaalla Turun omassa Roots Kitchenissä, joista saa (Kuoren lisäksi) parhaat kasvisruoat koko kaupungissa.

Lisäksi meille tuli panimotuotteet aina yhtä viehättävästä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta, skumpat Soleralta, sekä muita juomatuotteita Beverage Partnersilta ja Juomavinkiltä.

Fazer sponssasi meille herkut, ja upeat ilmapallot lavamme koristeena, sekä kattauksemme Pop Up Kemut. Goodiebagin sisällön edellisten lisäksi Biodelly, Sugar Helsinki ja Iittala.


Seuraavana päivänä meidän residenssistä heräillyt dagen efter -jengi pakkasi kamansa ja poikkesi vielä ennen kotimatkaa brunssilla. Muutama lähti vielä mun siivousavuksi juhlapaikalle, jossa vielä jaksoi naurattaa.

Uskomaton porukka. Rakastan.



Kiitos ihana Varjoawards-tiimi, Eino, EmmiHanne, Janna, Maiju ja Päivi, sekä upeiden diplomien ja kuvausseinän tekijä Tiina, sekä Riikka somistusavusta ja Henriikka seuraavan päivän mahtavasta siivoustsempistä! Marjutille kiitos hetekalainoista! Jaa jaa jaa, kaikille lopuille vieraille (Peso, Arttu, Paju (sekä sairastunut Minni)Tiia, Laura, Dorit, toinen Laura, Kaisu, KaisaHenna, Linda) suuri yhteiskiitos bileiden onnistumisesta!

Kuvat, paitsi kaksi alinta: Eino Nurmisto.


Lue myös muiden järjestäjien ja vieraiden postaukset:
Juuri nyt kaikki on tosi hyvin / Emmi Nuorgam
Varjoawards 2017 / Mustarttu
Olipahan taas. / Aamukahvilla
Jotta varmasti uskoisitte, että olin punaista glitteriä päästä varpaisiin / Aamukahvilla
Hilepuhvipilvessä Varjo Awardsissa / Asikaine
#varjoawards2017 – Tämän jälkeen joulukin tuntuu loppiaiselta / Tämän kylän homopoika
Baila utan BH – #varjoawards / Lyckans Ost

Olipahan bileet
Hirveästi palloja ja loputon tanssilattia – Varjoawards 2017! / Valeäiti
Juhla-allergiaa / Missä olet Laura? 
Parasta on, kun ei ole pakko sanoa mitään / Nakit ja MUTSI
Varjoawards 2017 / No Home Without You

Huhhuh, on torstai ja olen jo melkein toipunut viikonlopusta. Kävelykilometrejä kertyi noin 60 ja nukuttuja tunteja vain 12. Drinkkien m...


Huhhuh, on torstai ja olen jo melkein toipunut viikonlopusta. Kävelykilometrejä kertyi noin 60 ja nukuttuja tunteja vain 12. Drinkkien määrää en aio edes laskea.

Kaikkihan alkoi siitä, kun joskus kuukausi sitten mieheni käski minua hommaamaan itselleni voimassaolevan passin. Sanoi, että puolen kuun paikkeilla pitää olla hommattuna. Silloin toki jo arvelin meidän menevän jonnekin ulkomaille syntymäpäiväni tienoilla, joka siis puolen kuun paikkeilla on, mutta minne ja tarkalleen milloin, jäi mysteeriksi.

Viime maanantaina aloin olla levoton ja odottamaan matkaa. Tiesin, että se on ihan lähipäivinä, mutta onko se sitten keskiviikkona, perjantaina vai torstaina, oli edelleen auki. En tiennyt myöskään ovatko lapset lähdössä mukaan, vai lähdemmekö ihan kaksin.

Kolme viikkoa sitten minua oltiin jo vedätetty kerran, kun yhtäkkiä kesken tavallisen lauantain mieheni uskotteli meidän menevät hääpäivän illalliselle, mutta yhtäkkiä minut kaappasikin meidän muijajengi, joka oli järjestänyt yllätyssynttärit minulle. Näin ollen sain huomata olevani täysin vedätettävissä, ja niin sain huomata tämän matkankin kohdalla.


Haettuamme lapset keskiviikkona hoidosta mieheni ilmoitti, että nyt mennään pakkaamaan. Lapset tuntuivat tietävän suunnitelmasta ja oletin, että olemme koko perheen voimin lähdössä. Erikoiselta vain tuntui, että mies käski pakata heti, mutta ongittuani tietoa vähän enemmän, emme kuitenkaan olleet lähdössä vielä samana iltana.

Selvisi, että lapset oltiinkin viemässä hoitoon, eli matka tehdäänkin kaksin!

Illalla mies kertoi, että lähtö tapahtuu aamuyöllä.

Aamulla taksia tilatessa arvasin meidän menevän Turun lentokentälle, sillä tuskin menisimme taksilla Helsinkiin asti. Aloin arvella Riikaa, sillä eipä Turusta paljon muita ulkomaan lentoja lähde. Toki mielessä käväisi voisiko matkamme alkaa lentomatkalla Helsinkiin, mutta kun taksikuski kysyi, olisiko meillä jo kova kiire Riikan lennolle, arvasin matkamme vievän sinne. Tiedän, eräänkinlainen Sherlock sillä lailla.

Saavuttuamme Riikan lentokentälle, jo ihan tyytyväisenä Latvian lomasta, sainkin yhtäkkiä tietää, että matkamme jatkuukin seuraavalle lennolle!


Olin niin fiiliksissä. En osaa edes kuvailla sitä. Se vaan oli niin mahtava tunne. Minua oltiin taas vedätetty ja hitto, miten siistiä se oli. "Hyvin vedätetty!" hihkuin silmät loistaen miehelleni.

Hetken odottelun jälkeen nousimme Berliinin koneeseen.

Ja Berliini. Ah, Berliini. En tiedä mistä aloittaisin.

Berliini oli molemmille meille uusi paikka. Olen käynyt Saksassa joskus lapsena, mies ei koskaan.


Heti ensimmäisenä päivänä suuntasimme tietysti pakolliselle nähtävyydelle, Berliinin muurille. Lähdimme kävelemään täysin vailla määränpäätä sieltä jonnekin ja löysimme sattumalta yhden sittemmin lempparialueeksemme muodostuneen Kreuzbergin. Olimme jo lukeneet ja kuulleet siitä, mutta emme tienneet siinä kohtaa jo olevamme siellä.

Ensimmäinen lounas Kreuzbergin vegaanisessa thaipaikassa oli taivaallinen. Varsinkin, kun koko kaupunginosan löysimme kuin vahingossa, ja yhtäkkiä edessämme oli monta herkulliselta vaikuttavaa ravintolaa, joista saattoi vain valita omansa. Tuntui hetken, että onko koko kaupunki tällainen jumalaisen ruoan mekka, missä vain voi astua mihin sattuu ravintolaan ja aina saa odotukset ylittävää hyvää ruokaa!

No, aivan täysin nappiin kaikki ravintolavalintamme eivät menneet silti, mistä vähän mökötinkin välillä. NO KUN harmitti, että meni hukkaan kokemus. Katoppakön niitä syömiskertoja on vain rajattu määrä yhden matkan aikana! Lol.


Berliini on siitä ihana ja samaan aikaan myös haastava, että siellä on kaikkea. Ihan oikeasti kaikkea.

Syntymäpäiväni vuorokausi vaihtui aikamatkalta tuntuvalla jazz-klubilla, jossa livebändi saatteli sovelletun onnittelubiisin tahdittamana minut kolmivitoseksi. En tiedä parempaa tapaa täyttää vuosia, kuin istua hämyisessä jazz-kuppilassa gintonic kädessä ja fiilistellä jazzia. Juuri sellainen vuorokaudenvaihdos kuin kolmivitoseksi astuvalla kuuluukin olla.

Berliinissä pelkät kaupunginosatkin ovat niin suuria, että pitää tietää täsmällisesti, mihin haluaa missäkin osassa mennä. Kerran mentiin jonkun vinkin perässä oikeaan kaupunginosaan, mutta kun tarkemmin googlettelimme missä tietty putiikki oikeasti sijaitsee, se olisi ollut 12 kilometrin päässä.

Saimme kullan arvoisia vinkkejä Berliiniin, sillä jos mikä on varmaa, sieltä ei saa mitään irti, jos ei tiedä, mihin mennä. Turistien täyttämät alueet, joissa yhtenä päivänä nopsaan kävimme, olivat meidän makuumme hieman tuskaisia. Olimme jo ihastuneet niin vahvasti muihin, hieman rosoisempiin kaupunginosiin, jolloin krääsäkojuja ja huonoja vahakabinettimuseoita pullistelevat kadut vain työnsivät pois luotaan.


Ja kun siellä sitte on kaikkea, eli omassa mielessäni on jotenkin edistyksellinen, tuntuukin jännältä, että sellaiset asiat, kuten englannin kielen taito ja maksukortin käyttö ovat aivan jollain omalla tasollaan. Että kun on matkustellessa jo tottunut siihen, että joka paikassa voi maksaa kortilla ja kaikki puhuvat englantia, Berliinissä (en tiedä onko näin koko maassa?) ollaan aivan omissa maailmoissa sen suhteen.

En sano, että se olisi välttämättä huono juttu, mutta yllättävä se kieltämättä oli! Äkkiäkös toki käteisen käyttöön tottui, eikä se ollut mikään ongelma. Mutta hyvä tietää, kun menee!

Siitä Berliinin kaikesta vielä, että joko en ole aikuisena käynyt ulkomailla ravintoloissa tai sitten muualla ei ole ollut niin moneen lähtöön ravintoloita, mutta tuolla nyt oli. Mystisiä, yllättäviä, näyttäviä, omituisia, jänniä, outoja, hauskoja ja... mystisiä. Sanoinko jo sen?


Viimeisen iltamme kunniaksi päädyimme jonottamaan yökerhoon, jonka kulttuuri on niin omanlaisensa, että minua, vanhaa friikkiäkin vähän jännitti. Ovelle menimme tietämättämme odottamaan jo tuntia ennen aukeamista ja kohta perässämme oli 300 metrin jono. Enkä oikeasti edes liioittele. Jono oli älytön.

Kun viimein  puolenyön jälkeen paikan ovi avattiin, edellämme olleesta kolmestakymmenestä kuusi pääsi sisään. Emme tienneet kriteereitä, eikä niitä kai ollutkaan, muuta kuin jumalasta seuraavan (ylöspäin) olevan portsarin mutu, mutta jostain syystä me kaksi pääsimme sisälle. Meitä ennen koko klubiin oli päässyt se kuusi ihmistä, joten ihan muina ensimmäisinä pyörimme tyhjässä, jättimäisessä klubissa ja ihmettelimme, että mikähän homma.

Tarkka turvatarkastus ja tiukan saksalaisnaisen käskytys huvitti jälkikäteen. Puhelimessa on vieläkin muistona tarrat, jotka piti liimata etu- ja takakameran eteen kuvauskiellon vuoksi. Harmillisesti meidän siellä oloaikana ei tapahtunut mitään jännittäviä asioita, mistä olimme kuulleet etukäteen juttua (niin, juuri sitä mitä ei olisi saanut kuvata), joten sillä lailla tyhjin käsin jäimme. Kolmeen asti jaksoimme, sitten hiivuimme hotellille.

Tosibileet alkavat kyseisessä paikassa muutenkin vasta neljän jälkeen, että ehkä ensi kerralla sitten. Tosin sunnuntain markkinoilla meille kerrottiin, että sunnuntaina brunssin jälkeen kannattaisi mennä sinne. On kuulemma paras aika.

Ei sitten kuitenkaan menty.


Kun kaupunki oli koluttu omin voimin läpi, tapasimme mieheni tutun ja hänen ystäviään, joiden avulla maistelimme kaupunginosien parhaat kahvit ja tajunnan räjäyttävimmät hampurilaiset. Tiesittekö muuten, että Berliinissä kaikkialle on vain pari korttelia matkaa tai kaikki on ihan nurkan takana? Kävelyaika aina max. 10 minuuttia, jos paikalliseen tuttavuuteemme on uskominen.

Näin turkulaisena en aivan voinut aina samaistua, kun "tuossa aivan nurkan takana" oli todellisuudessa 25 minuutin verran kävelyä myöhemmin. Siitä syntyi tietysti aivan oma vitsinsä oppaamme kanssa. Samoin kuin siitä, että kaikki ruoka- ja kahvilapaikat, mihin hän meidät vei, myytiin meille aina "mind-blowing"-paikkana.

Kuten silloin Köpiksen matkallakin, mahtavinta on, jos ei itse tarvitse etsiä ja tietää mitään kaupungista, vaan saa oikeasti paikkaa tuntevan ja samoista asioista kiinnostuneen oppaan kaveriksi. Ehkä jopa ihan mind-blowing -mahtavaa.

Ihan niin kuin se tilannekin, kun tajusin, että minun Monkin paita mätsää täydellisesti Berlinkin U-Bahnin U1-linjan penkkiin.

Kaikki kuvat: Jere Satamo.

Ei kait siinä. Berliini, nevöfoget. Pakko päästä uusiksi.

Kiitos Berliini ja kiitos rakas aviomieheni, joka tämän koko mielettömän ja unohtumattoman vedätyksen järjestit! Kiitos myös meidän lastenvahdeille heittäytymisestä ja suuresta avusta, jolla mahdollistitte tämän ensimmäisen yhteisen seikkailumme sitten lasten saannin!


Ps. Jouduttiin tuon kuvan vuoksi hetkeksi metron viimeisen pysäkin jälkeiseen odottelupaikkaan jumiin. Saadaksemme kuvan minusta yksin penkillä, piti odottaa junan tyhjenemistä, muttei sitten ehditty itse ihan hyppäämään ajoissa pois metrosta. Kun juna jatkoi matkaa, pysähtyi ja koneet sammuivat, ihan hetken ajattelin olevani jossain zombie-elokuvassa, ja ehkä – ihan ehkä – meinasin alkaa itkeä.

Pps. Pääsimme kuitenkin pois sieltä. Jos et jo arvannut.


Lue myös:
Muijien polttarit Köpiksessä
Kööpenhaminan kadut
Lapsiperheen 13 tuntia Tukholmassa

1 kommentti

Yhteistyössä Kantolan Valitut ja Suomen Blogimedia . Pikkujoulut tulevat taas rytinällä. Meidän perheessä on kaikki juhlat ...


Pikkujoulut tulevat taas rytinällä. Meidän perheessä on kaikki juhlat kasaantuneet syksyyn, joulun alle ja vielä vähän vuodenvaihteeseenkin. Syksyllä juhlitaan esikoisen syntymäpäiviä, minun synttäreitäni, tietysti kaikkia mahdollisia eri porukoiden pikkujouluja ja heti vuoden vaihduttua, siinä loppiaisen tienoilla vielä kuopuksen syntymäpäiviä. Niin ja tietysti joulu ja uudenvuodenaatto!

Väliin mahtuisi meidän hääpäiväkin, jota ei tässä kaikessa juhlahumussa jakseta mitenkään enää edes juhlia. Uskomatonta kyllä, syytä juhlaan voi joskus olla liikaakin. Niin paljon kuin juhlista pidänkin!


Kun kaikenlaisia juhlia sitten järjestelee, saa aina olla miettimässä uusia tarjoiltavia. Ei sillä, etteikö samojakin voisi aina vääntää, ja onhan niitä väännettykin, mutta itselle on joskus hauska saada vähän vaihtelua – ja mieluiten helposti!

Ihan kamalan monta leivottavaa asiaa en jaksa samoihin juhliin tehdä, joten jos pystyy tavallaan samaan aikaan tekemään itse, muttei tarvitse rasittaa jo muutenkin ennen juhlia ahkerassa käytössä olevaa uunia, sen parempi. Esimerkkinä vaikkapa meidän vakiotarjoiltavat rieskarullat, sekä mustikkajuustokakku, joissa molemmissa tehdään kyllä, muttei leivota!


Ajattelin, että teitäkin saattaisi kiinnostaa inspiraatio uusiin juhlanaposteltaviin, joten jaan teillekin kahden erilaisen keksipohjaisen pikkusuolaisen reseptin.

Koska tykkään myös säätää vegaanisia vaihtoehtoja, varsinkin näin pikkusuolaisista kun on aina pulaa, reseptistä löytyy molemmat versiot!

Pohjalla on Kantolan Valittujen uudet Pikkukeksit kahdella eri maulla: kermaviili&ruohosipuli ja suola. Tarkastin myös Kantolalta, että nämä Pikkukeksit ovat vegaanisia.

Varoitus: Varsinkin kermaviili&ruohosipuli -keksit ovat niin hyviä sellaisenaan, että kannattaa varata yksi ylimääräinen pussi naposteluun ihan ilman päällisisäkin. Nimim. Kokemusta on.


Keksipäällinen nro. 1:
Maustamaton tuorejuusto / Oatly Påmackan
Kevyesti paistettuna halloumia / Mediterranean style Blockia 
Boysenmarjaa tai karhunvatukkaa

Keksipäällinen nro. 2:
Maustamaton tuorejuusto / Oatly Påmackan
Cheddarjuustoa / Vegaaninen cheddar
Aprikoosimarmeladia

Voitele kaikki keksit tuorejuustolla.
Pilko juustot sopivan kokoisiksi paloiksi ja asettele kekseille.
Lopuksi hillo tai marja, mikä tuo mukavan makean vivahteen pikkusuolaiselle.
Päälle voi laittaa ripauksen sormisuolaa, varsinkin vegaanisiin versioihin.

Koristeeksi voi laittaa halutessaan marmeladiversion päälle palan viikunaa, kuten kuvissa, mutta se on vain hifistelyä. Maku on todella mainio ihan vain tuorejuustolla, cheddarilla ja aprikoosimarmeladilla!


Testasin molempien keksien päällä näitä ja täytteet toimii molemmilla. Kermaviili&ruohosipulista saa enemmän makuvivahteita mukaan.

Jos ei jaksa itse askarrella täytteitä päälle, voi harkita kaiken laittamista esille nätisti ja antaa vieraiden itsensä päällystää keksinsä!

Ja hei! Kannattaa antaa mahdollisuus vegaanisellekin versiolle, vaikkei vegaani olisikaan! Toimii nimittäin myös niin hyvin!


Lue myös:
Punajuuripestopitsa kasviksilla
Nopea mutakakku

Kaupallisessa yhteistyössä Biodelly . Blogihommien myötä olen päässyt kaikenmoiseen tekemiseen mukaan. Melkein kaikki, mitä teen nyt, o...

Kaupallisessa yhteistyössä Biodelly.

Blogihommien myötä olen päässyt kaikenmoiseen tekemiseen mukaan. Melkein kaikki, mitä teen nyt, on poikinut blogista. Sitä ei aina osaakaan ajatella, kuinka merkittävä alusta tämä tekeminen täällä on ollut kaikelle.

Yksi uusin juttu, johon olen jotenkin löytänyt tieni on luonnonkosmetiikkabisnes! Okei, "jotenkin löytänyt tieni" kuulostaa sattumalta, mitä se ei toki ole.

SBM Kipinä on hanke, joka on erikoistunut alkuvaiheen yritysten rahoittamiseen ja tukemiseen. Siinä kasvua tavoittelevat yhtiöt ja sijoittamisesta kiinnostuneet vaikuttajat yhdistetään.

Tässä sijoitusmallissa ei kuitenkaan raha vaihda heti omistajaa, vaan sijoittavat antavat asiantuntijuuttaan, osaamistaan ja markkinointikanavansa palstatilaa ja yhtiö tästä vastineeksi osakkeita. Näin sijoittajalla, eikä kasvua tavoittelevalla yrityksellä tarvitse olla ylimääräistä pätäkkää heitellä kukkarosta tuosta vain heti.

Kuva: Riikka Lilja.

SBM Kipinän ensimmäinen hanke on Biodelly, luonnonkosmetiikkaa myyvä yritys. Biodelly toimii netissä, mutta sillä on myös kivijalkamyymälä – ja kuulkaa vielä ihan täällä Turussa (Rauhankatu 10)! Sijoittajina meitä on minun lisäkseni Asikainen-blogin Maiju, Valeäidin tunnustukset -blogin Hanne Kettunen, sekä tämän hankkeen pyörittäjä Salamatkustaja-blogin Satu Rämö.

Biodelly haluaa löytää uusia asiakkaita ja kasvattaa myyntiään, mutta myös kehittää jo minusta aika hyvin toimivaa verkkokauppaa entisestään. Hannen blogissa olikin jo verkkokauppaan liittyvä kehityskysely.

Biodellyn pääomistaja on Tanja Kipinoinen. Tanja on todella omistautunut alalle ja hänet löytää useimmiten kivijalkamyymälästä, jollei heti tiskin takaa, ainakin takahuoneesta etsimässä ja tilaamasta taas uusia tuotteita. Jokainen myytävä tuote on Tanjan läpi kulkenut, eikä mitään tule myyntiin, jos Tanja ei ole kokenut sen olevan tarpeeksi hyvä.

Tanjan asenteessa parasta on, että asioihin ei suhtauduta kurttuotsaisesti, vaikka niihin suhtaudutaan paneutuen. Kauppaan astumista ei tarvitse siis jännittää, vaikkei tietäisi mitään luonnonkosmetiikasta tai olisi koskaan kokeillutkaan.


Meidän toisessa sijoittajaporukan tapaamisessamme tunnustimme vuoroin omat kosmetiikkasekoilumme Tanjalle, vaikkei niitä varsinaisesti kysytty. Jotenkin kai tuli sellainen olo, että tässä nyt rippipapille avaudutaan ja katsotaan hyväksyykö se vielä meidät ja kuinka monet Ave Mariat pitää nyt lausua.

Siitä erikoisesta hetkestä huolimatta Tanja halusi jatkaa kanssamme. Uskon että se johtuu juuri siitä, ettei Tanja ole kovin ryppyotsainen.

Ja nyt tarkoitin mieleltään. Vaikka ei se kyllä iholtaankaan ole, mitä me outolinnut myös palaverissa ihastelimme. "Mitä voiteita ja meikkejä sulla sit on, kun sun iho näyttää noin kauniilta? Mää otan sitä samaa!"

Minulla näin turkulaisena on erityisen kiva asema, koska voin aina halutessani piipahtaa kaupalla kyselemässä lisää tyhmiä. Rakastan asiantuntijoita kaikessa sellaisessa, joista en itse tarpeeksi tiedä, jolloin on ihanaa, että joltain voi oikeasti saada rehellisiä, asiantuntevia mielipiteitä.

Tanjan ajatukseen kuuluu myös, että luonnonkosmetiikka ei ole itseisarvo, vaan ideana on ensisijaisesti hyvä kosmetiikka, joka on luonnonkosmetiikkaa. Alkaisi myös näyttää siltä, että luonnonkosmetiikka ei ole enää vain marginaaliryhmän juttu, vaan alkaa koko ajan valtavirtaistumaan.


Ihonhoitotuotteet ovat itselläni ollut jo jonkin aikaa pelkkä luonnonkosmetiikkaa, mutta meikit ja hiustuotteet ovat olleet sekalaisia tuotteita. Nyt olen vaihtanut meikkipohjankin Lily Loloon ja shampoon ja hoitoaineen niin ikään luonnonkosmetiikkaan. Kirjoitan niistä pian ihan oman juttunsa!

Koska mulla on mahtava asema turkulaisena olla lähellä Biodellyn kivijalkakauppaa, keksittiin Tanjan kanssa järjestää mun lukijoille oma ilta putiikkiin 18.1.18. Tutustutaan yhdessä Biodellyn tuotteisiin ja saadaan meikkiohjausta meikkaajalta ja otetaan kaikki irti Tanjan tietämyksestä. Napostellaan samassa, juodaan vähän skumppaa ja vietetään rentoa iltaa!

Jos sua huvittaa osallistua tammikuussa tuohon iltamaan, laita mulle sähköpostia mammarimpuilee@gmail.com. Ilmoittautuneita infotaan tarkemmin illasta!

Jos haluttaa heti päästä shoppailemaan Biodellyyn, minun alekoodiani mamma käyttämällä saat 15% alennusta tuotteista! Koodi voimassa 17.12.17 asti!


Lue myös:
Iloisesta sekakäyttäjästä luonnonkosmetiikkaan
Mitä luonnonkosmetiikkakokeilusta jäi pysyvään käyttöön ja mitä ei?

Hae

 

 

Ruokablogien kärki