Joo, ne on vaa semmosia mammoja. Ei ne puhu muusta kuin kakkavaipoista, soseista ja jostain rokotuksista. Univeloista ja oksennustaudeista. Eivät huolehdi itsestään, eivätkä ole kammanneet tukkaansa päiviin. Joku wetwipes roikkuu hiuksista ja rinnuksilla on kakkaa.
Semmosia mammoja.
Joo, nii tiedättekö mitä? Vitut olla.
Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta "me mammat" ollaan muutakin. Itse asiassa, ihan helvetisti muutakin. Aika usein kuulkaa varsinkin sitä muuta kuin niitä mammoja, vaikka ns. mammoja ollaankin.
Viimeisimpinä aikoina, kun olen käynyt ulkona muiden niiden mammojen kanssa (joo, me käydään myös ulkona!) olemme puhuneet politiikasta, ystävyydestä, rahasta, itsensä kehittämisestä, yrittäjyydestä, parisuhteesta, tasa-arvosta ja saatana seksistä! Kullista. Kyrvästä! Pilluista!
Hemmetti. Eikä muuten sanallakaan lapsista tai kakkavaipoista.
Me nautimme hyvästä ruoasta, hikisestä liikunnasta, hyvästä viinistä, gin toniceista, nauramisesta, vitsailusta, tanssimisesta (sekin lasketaan liikunnaksi, vaikka olisikin humalassa) ja syvällisistä, voimakkaista keskusteluista.
Me janoamme olla omia vahvoja itsejämme, ja haluamme tulla arvostetuiksi ja nähdyksi ihmisinä. Niinä samoina, joita olimme ennen ja olemme myös lasten saannin jälkeen. Haluamme tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Jumaloiduiksi.
Me ei olla mitään vitun mammoja. Paitsi siis ollaan, mutta sillä lailla "hey mama", ennemmin kuin vain mamma.
Silti me rakastamme lapsiamme ja teemme kaikkemme heidän vuokseen. Pesemme niitä pissapyykkejä ja joskus haisemme kakalta. Valvomme öitä ja kuskaamme harrastuksiin. Autamme läksyissä ja käymme vasu-keskusteluissa.
Mutta ei se ole nollasumapeli, arvon mammattelijat siellä. Yhden asian ei tarvitse olla pois toisesta.
Päinvastoin. Me voimme olla sitä kaikkea, ja se tekee meistä helvetisti paljon moniulotteisempia.
Ei me jakseta jauhaa pinnallista paskaa jonkun hassuttelijan kanssa baaritiskillä. Me halutaan sukeltaa syvään päähän tai sitten olla puhumatta lainkaan. Valloittaa tanssilattia ja antaa nolostelijoiden nolostella keskenään. Ei meitä kiinnosta muiden mielipiteet.
Me ollaan saatana äitejä.
Sääli rikkoa mielikuvanne stereotyyppisestä kahvia janoavasta, väsyneestä mammasta, jolla ei ole muuta elämää – niin, just sellainen teille turvallinen mielikuva ilman mitään ristiriitoja. Mutta ei se ole niin.
Olemme edelleen ihmisiä kaikkine moninaisine puolinemme.
Mutta tämähän me kaikki äidit jo tiedettiinkin.
Lue myös:
3 comments
Kaikki ennen sanaa mutta on paskanjauhantaa, joten aloitettakoon tämä näin. Juuri kaksi päivää esittelemäsi stereotypiamamman itkuhuutopaskaoksennustauti tarinoita kuunnelleena voin kertoa, että ei se stereotypia ole tuulesta temmattu. Mutta hienoa, että kaikilla seinät ei kaadu päälle vaan elämä todellakin jatkuu ja ennemminkin avartuu lapsen jälkeen! :) ps. miten helvetti päädyin tänne ja miksi päädyin kommentoimaan vaikka asia ei minulle kuulu.
VastaaPoistaNäin juuri! Toisaalta osa mammoista pitää yllä stereotypiaa mammoista ja mammapuheenaiheista. Tuntuu, että osa hiekkalaatikkoporukasta menee aivan lukkoon, jos edes yrittää viritellä keskustelua muusta kuin lapsista, vaipoista ja soseista. Onko siinä taustalla pelko, että leimautuu huonoksi äidiksi, jos paljastaa, että päässä pyörii muutakin? Isät, vanhempia siinä missä äiditkin, on tässä paljon rennompia. Yhdenkään satunnaisen leikkipuistoäidin kanssa en ole käynyt kunnon keskustelua esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista, isien kanssa vaikka kuinka monta kertaa.
VastaaPoistaRiippuu varmaan paljon myös lasten iästä. Pienten lasten äitinä en ole jaksanut samalla tavalla olla kiinnostunut maailmasta, kuin mitä ennen lapsia olin. Uskon kuitenkin, että kun ipanat kasvavat, niin mielenkiinto ja jaksaminen lisääntyvät ja kohdistuvat myös muihin kuin arkipäivän paskaan. Olen muutakin kuin mamma, mutta en juuri tällä hetkellä.
VastaaPoista