Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Oletuksena äiti ykkösvanhempana

16.4.2018

Vanhan legendan mukaan naisen ja miehen astellessa autokauppaan myyjä puhuu vain miehelle. Nainen toimii sivustaseuraajana, jonka kysymyksii...

Vanhan legendan mukaan naisen ja miehen astellessa autokauppaan myyjä puhuu vain miehelle. Nainen toimii sivustaseuraajana, jonka kysymyksiinkin kauppias vastaa hänen miehelleen.


Siinä missä naiset asetetetaan sivustaseuraajiksi autokaupoilla, asetetaanko miehet sivustaseuraajiksi vanhemmuudessa?

Pakko heti disclaimeerata, että kaikenlaisia ihmisiä löytyy – autokauppiaistakin – enkä sano jokaisen olevan tällainen.

Mutta seuraavalla kerralla kun teiltä äideiltä kysytään lähdettyänne työmatkalle tai ulos ystävien kanssa, kuka hoitaa lapsia sillä aikaa kun olette pois, miettikää kysyttäisiinkö samaa isältä?

Tai kun miehenne vie lapsen neuvolaan ja neuvolakorttiin on kirjattu kuin suurena erikoisuutena lapsen olleen neuvolassa isän kanssa, oltaisiinko sama kirjattu tuojan ollessa äiti?

Tai kun katsotte päiväkodin seinältä löytyvää vanhempienkeskistä yhteystietolistaa, kuinka moni synttäritekstarin ja leikkitreffien vastaanottaja on isä ja kuinka moni äiti?

Ja kenties osaatte jo arvata, kumman meistä vanhemmista ollaan oletettu ihan jokaisella kerralla jäävän lapsen kanssa sairaalaan yöksi, kun olemme olleet kumman tahansa lapsen kanssa leikkauksessa?


Voisin väittää meidän perheessä vallitsevan aika tasa-arvoisen vanhemmuuden. Selvä ero entiseen tapahtui, kun aloin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Ei siksi, että olisimme halunneet tilanteen olevan sitä ennenkään jotenkin 50-lukulainen, mutta että yrittäjäksi ryhdyttyäni minä aloin olla entiseen verrattuna enemmän pois, mikä johti siihen, että mies taas verrattain enemmän kotona keskenään lasten kanssa.

Tuolloin kirjoitinkin tekstini Ykkösvanhemmasta vanhemmaksi, jossa käsittelin sitä, etten ole enää se automaattisesti ensisijaisesti hätiin kutsuttava vanhempi lapsillemme, vaan nyt isä on sitä jopa useammin tai saman verran.

Hyvä esimerkki tästä on viime viikonloppuinen sairaalareissumme, jossa leikkauksessa ollut tyttäremme valitsi kysyttäessämme isin hänen kanssaan yöksi sairaalaan. Minusta se oli ihan ymmärrettävää, kun isi oli hänen kanssaan päivystykseen aluperin mennytkin ja ollut siellä koko päivän, ennen kuin minä ehdin paikalle eri kaupungista.

Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka syyllistyä siitä, ettei lapsi valinnut minua, äitiään, hänen kanssaan sinne, vaikka koko muu ympäröivä maailma minut olisi sinne valinnut. Olenhan sentään äiti.

Kieltämättä nopeasti mielessäni kävi, olenko jotenkin epäonnistunut vanhempana tyttären valitessa isänsä minun sijaani. Kysyessäni itseltäni, miettisinkö miehestäni näin, jos asetelma olisi ollut toisin päin, vastaus oli selvä:

En tietenkään olisi.



Tämä äitiolettamus on siitä ansoittava juttu, että se ruokkii itse itseään: 

Sairaalassa oletetaan äidin olevan ykkönen, marttyyrimadonnana kovalle sairaalapatjalle jäävä pyhimys, koska äidit yleensä ovat niitä, jotka jäävät. Siellä on totuttu siihen malliin ja olettamus tulee kuin itsestään. Ei sitä tietystikään pahalla kysytty meiltäkään.

Kun taas näin oletetaan, äidit toimivat herkästi odotusten mukaan, koska koko ympäröivä maailma kyseenalaistamatta omia ajatuksiaan kokee sellaisen ratkaisun absoluuttisen oikeaksi. 

Vähän niin kuin se autokauppias, joka olettaa automaattisesti miehen olevan autoista kiinnostunut renkaanpotkija ja raha-arkun päällä istuva alfauros, jolle asiantuntijuus auton valinnan suhteen (väriä lukuunottamatta) on genitaaleihin sidottu ominaisuus.

Myönnän: Meinasin kysyä lapselta onko hän ihan varma nyt valinnastaan, jos hän vaikka olisi sanonut vahingossa isin tai jotain. Koska ihan aidosti koin pienen tovin painetta siitä, että tuotan ns. oletuspettymyksen maailmalle.

No, isi jäi, ja uskokaa tai älkää, maailma ei tuhoutunut tai lapsi vieraantunut minusta. 

On täysin absurdia, suorastaan laiskaa ajattelua, että äiti olisi automaattisesti lapsen ainoa oikea ja paras hoitaja. Emme tule koskaan pääsemään tasa-arvoiseen vanhemmuuteen, ellemme pääse tästä myytistä eroon.  

Sitä ajatusta ruokitaan niin monelta taholta, ettei se tietenkään ole ihme, että siihen edelleen vakaasti uskomme, vaikka järki sanoisikin muuta. 

Siksi niin isien, päättäjien, neuvoloiden, työntantajien, hoitohenkilökunnan ja meidän äitien itsemme on pystyttävä muutamaan ajatustamme asioiden suhteen. Ei ole yhtään huonompaa äitiyttä olla lapselle yhtä hyvä vanhempi kuin isi.

Koska kertokaa, mikä meissä äideissä on sellaista, mitä isät eivät voisi osata? 

Etkä sano nyt synnytys tai imetys. 

Jos isät eivät itse halua, tai heidän ei vastaavasti suoda olevan täysimääräisiä vanhempia kaikkine metatöineen ja velvollisuuksineen, eivät kai isit koskaan muutukaan muuksi kuin miten heidät vieläkin jossain nähdään: kakkosluokan vanhempina, sivustaseuraajina ja äidin pikku assareina.


Lue myös:

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Hear hear sanoi englantilainen eli puhut asiaa! Mä olin joskus yli 10v sitten illallisella entisten opiskelukavereiden, nykyisten naispuolisten diplomi-insinöörien kanssa ja tyrmistyin. Jutut oli nimittäin sitä rataa, että "eihän ne miehet oikein osaa, ei niille voi antaa yhtäläistä vastuuta lapsenhoidosta". Siis haloo??!! Jos DI-naiset on tätä mieltä, niin naiset saa syyttää vaan itseään erinäisistä epätasa-arvoasioista. MOT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Joo jotenkin ankeaa tuollainen! Myös niille iseille. Tai varsinkin niille!

      Poista
  2. Mua kyllä huvittaa kun välillä yhä kuopuksen lähennellessä 18 kk ikää puhuttaan, että "sitten kun hän voi jäädä isälleen hoitoon niin..." Olen ajatellut, että siihen asti voin sitten viettää aikaani niiden kanssa, jotka ymmärtävät isän olevan ihan yhtälailla vanhempi kuin minäkin. Toki näistä ympäristön luomista ajatusmalleista johtuen hämmennyin kerran kun esikoinen pyysi päästä isänsä kanssa rokotettavaksi, vaikka tokihan minä sen ymmärrän kun sitä järjellä mietin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hahah! "Isälleen hoitoon" – tiivistää muutenkin niin paljon! :D

      Poista
  3. Satunnainen lukija täällä moi! Mä olen opettaja ja huomaan että ihan sellainen pieni juttu kuin kokeiden kuittaus on aika lailla äitien hommaa. Sehän ei tarkoita välttämättä yhtään mitään, mutta antaa viestin juuri tuosta äidin ykkösasemasta. Pidänkin huolen siitä että oman lapsen kokeet allekirjoittaa vuorotellen molemmat vanhemmat, mies ehkä useammin. Sama juttu vaikka päiväkodin vasupapereissa tai muissa täytettävissä jutuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mikähän siinä on? Joo ja meilläkin molemmat yhtälailla ramppaa vasuissa ja täyttelee papereita!

      (Meillä muuten lapsena vietiin siksi äidille koepaperi allekirjoitettavaksi, koska se ei suuttunut, jos oli huono numero... Mutta tää oli vain meillä! :D )

      Poista
  4. Perhe julistus maailmalle: "Jumalallisen suunnitelman mukaan isän
    on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa,
    ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan
    sen toimeentulosta. Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta.
    Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus
    auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina. Vamma,
    kuolema tai muut olosuhteet saattavat vaatia yksilöllisiä sovellutuksia.
    Sukulaisten tulisi tarvittaessa antaa tukeaan."

    VastaaPoista
  5. Meillä esikoinen halusi iskän kanssa neuvolaan, koska oli rokotusvuoro. Ja minäkin halusin sen iskän esikoisen kanssa, koska se rokotus. Mulle riitti punkkirokotteiden haku lasten kanssa. Iskällä on enemmän voimaa pitää karkuun yrittävät lapset aisoissa. :'D

    Ja mä jäin kyllä esikoisen kanssa sairaalaan yöksi, mutta miespä tuli kotiin 1-vuotiaan kanssa. Ja pärjäsi vallan hyvin!

    Eli kyllä ne isät osaa ihan yhtä lailla.

    Torey

    https://naissanelioissa.wordpress.com

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki