Vanhempi, älä syyllisty asioista, joilla ei oikeasti ole väliä
3.1.2019 20.17
Elämme ajassa, jossa meillä ei pääasiallisesti ole mitään akuuttia hätää. Ei ole sotaa tai nälänhätää. Isossa kuvassa voimme aika hyvin.
Sukupolvemme kiinnittää yhtäkään aikaisempaa sukupolvea enemmän huomiota lastensa hyvinvointiin. Siinä missä ennen lapset olivat hyvä lisä suvun ja perhetilan jatkajiksi, tai kasvoivat siinä sivussa, pois aikuisten tieltä, nykyään lapsiin satsataan ja heistä halutaan tulevan parhaita mahdollisia versioita itsestään.
Vanhemmilla on nykyään aivan uudenlainen resurssi ja mielenkiinto käyttää lastensa hyväksi – ja hyvä niin.
Samaan aikaan kun me nykyvanhemmat siis ajattelemme enemmän kuin koskaan lastemme hyvinvointia ja yleensäkään mietimme sellaista asiaa kuin kasvatus, me silti syyllistymme kaikesta. Puhumattakaan edellisten sukupolvien tai jopa kanssavanhempien mielipiteistä, joissa tämän päivän vanhemmat ovat nollia, liian lepsuja ja lastensa vietävissä olevia pullamössöjä.
Milloinkaan ennen ei olla lehtiä myöten kirjoiteltu mielipidekirjoituksia, kolumneja ja asiantuntijoiden haastatteluja vanhemmuudesta. Ei ole lastenpsykologit lähes haudan takaa antaneet niin montaa jyrähdystä kuin nykyään, eikä ole koskaan lapsiperheistä ravintoloissa luettu niin värikkäitä "analyyseja" kuin tätä nykyä.
Vanhemmat ovat jatkuvan arvostelun alla. Koko ajan on joku tarkkailemassa, kuinka kovaa päin helvettiä me vanhemmat ne lapsemme kasvatammekaan.
Pahinta on, että että myös meillä itsellämme on taipumus tarkkailla liiaksi itseämme ja vertailla kaikkea tekemäämme muihin. Tunnemme huonoa omaatuntoa, vaikka oikeasti – kuten Raisa Cacciatore sanoi – ne, jotka oikeasti laiminlyövät lapsiaan, eivät välitä, ja ne jo hyvät vanhemmat vain syyllistyvät entisestään.
Aina ei tarvitse suorittaa kaikkea täydellisesti, eikä varsinkaan syyllistyä ja syyllistää toisia asioista, joilla ei oikeasti ole mitään merkittävää vaikutusta lapsen elämään.
Keräsinkin nyt selvennykseksi muutaman asian alle, joista pitää syyllistyä ja joista ei automaattisesti pidä:
Asiat, jotka vahingoittavat lastasi:
1. Lyöminen ja muu fyysinen väkivalta
2. Henkinen väkivalta
3. Tunnekylmyys
4. Vakava terveydellinen laiminlyönti
Asiat, jotka eivät lähtökohtaisesti vahingoita lastasi:
1. Purkki- tai valmisruoka
2. Työssäkäynti
3. Päivähoito
4. Pyykkikasat
5. Satunnainen bailaaminen
6. Hampaiden pesun unohtuminen joskus
7. Konsolipelaaminen
8. Ajoittainen hajamielisyys ja poissaolevuus
9. Masennus, työuupumus jne.
10. Työmatkat
11. Aikuisten lomamatkat
12. Lapsen kanssa neuvottelu
13. Imettämättömyys
14. Imettäminen yli kaksivuotiaaksi
15. Aamupalan korvaaminen jäätelöllä
16. Kaverisynttäreiden unohtaminen
17. Epäkiinnostus mokkapalavanhemmuutta kohtaan
18. Periksi antaminen, kun ei jaksa tapella lapsen kanssa
19. Tuoreiden vihannesten puuttuminen joka aterialta
20. Iltakylvyn skippaaminen
21. Äänen korottaminen
22. Kurahousujen unohtaminen
23. "Joo ihan kohta" -fraasin sanominen lapselle, vaikka ei oikeasti tarkoita sitä
24. Rutiineista lipsuminen
25. Ero
26. Sen saatanan älylaitteen käyttö (korppi ei vie heti lasta, jos tsekkaat somen)
Vanhemmat ovat erehtyväisiä. Kaikilla palaa käpy, kaikki unohtavat lelupäivänä sen lelun. Kaikki ovat välillä väsyneitä, joskus ärtyneitä, usein hajamielisiä.
Pääasia on, että lasta rakastetaan ja tätä kohtaan tunnetaan empatiaa. Keskustellaan, selitetään, pyydetään anteeksi ja yritetään parhaamme.
Joten miten olisi tämän vuoden yhteinen lupaus: Ei syyllistytä, eikä varsinkaan syyllistetä turhista asioista?
Lue myös:
Saako lasta opettaa lyömään takaisin – ja 10 muuta kysymystä ja vastausta vanhemmuudesta
Hei tehdään kaikki nyt vauvoja kun tää on niin kivaa ja tuettua!
Vielä kerran sukupuolisensitiivisyydestä
7 comments
Kiitos virkistävän älykkäästä kirjoituksesta <3 Työkaveri vinkkasi sun blogin, kun kuivattelen täällä töissä kyyneliä 1kk lapsen ensimmäisen päivähoitopäivän vuoksi.
VastaaPoistaKiitos! Ihanasti sanottu!
PoistaJa tsemppiä sinne! Kyllä ne pärjää siellä! <3
Ja edellisessä viestissä mainittu lapsi on 11kk eikä 1kk. Argh.
VastaaPoistaSuurkiitos synninpäästöstä! Lähes jokainen kohta osui omaan henkilökohtaiseen syyllistyvyyssaldoon ja upotti sieltä jonkun turhakkeen pyörimästä.
VastaaPoistaTämä oli loistava näkökulma siitä, kuinka oikeesti ihmiset yleistävät ja syyllistävät vanhempia huonosta vanhemmuudesta! Eihän se ole pois lapselta, kun kerran somet selaat tai sanot lapselle sen lauseen "joo ihan kohta" , koska lapsi myös oppii tällöin odottamaankin. Kaikki ei voi olla saman sekunnin asia. Mutta henkinen ja fyysinen väkivalta on väärin ja lapsen laiminlyömine ja tunnekylmyys ovat täysi totuus siitä millainen lapsesta kasvaa. Kaikki tämä käytöshän vaikuttaa suoraan siihen millainen lapsenne kasvatat. Ja oikein se on, että nykyään me "panostamme" lapsiimme ja ajattelemme heidän parasta ja hyvinvointia.
VastaaPoistaJa jatkuvastihhan joku piinaa kuinka sitä lastamme kohtelemme ja kasvatamme ja on arvostelemassa meille mitä pitäisi muuttaa ja mitä pitäisi koskakin tehdä. Naurettavintahan on, että syyllistäjät ilmenee anonyymina tai itse syyllistyvät siihen mistä muita pilkkaa.
Tämä kirjoitus oli erittäin mainio tekstinä ja sitäkin mainiompi näkökulmana! Tämä kuuluisi kaikille luettavaksi ja jokaisen vanhemman kuuluisi varsinkin lukea tämä ja vaikka oma näkökulma esittää asiallisesti.
Hei, olen Albertiina Aleksandra Suomesta Haluan antaa teille todistuksen siitä, miten sain lainan Ryan Cliftonilta. Sain 60000 euron lainan 2 prosentin korolla. HUOM: Se on luotettava ja aito. Jos olet kiinnostunut saamaan lainayhteyden EMAIL: ryancliftonfirm@gmail.com
VastaaPoistaArviointi on hakemus lisää siunauksia varten, kiitolliset ihmiset jakavat aina todistuksia ... Luin kaksi päivää sitten facebook-aikajanallani vastaavia kommenttilausuntoja noin Yhdysvaltojen lääkäristä, joka sanoi, että Dr.Amiso pystyi palauttamaan entisen poikaystävänsä. kahden vuoden eron jälkeen ... Aviomieheni lankesi suhteeseen toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltä Dr.Amiso. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun takaisin mieheni kotiin luokseni, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii tohtori Amison lupauksena.
VastaaPoistaEn olisi voinut tehdä rakkausloitsua palauttaaksesi entisen kumppanini takaisin ilman tohtori Amison rakkausloitsun apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä. Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä jokaiselle, jolla on avioliitto tai parisuhdekriisi tänään, ota nopeasti yhteyttä tähän hengelliseen loitsun palauttajaan palauttaakseen entisen rakkauden.
tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (herbalisthome01 @ gmail. com)