Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Yritän nyt tiivistetysti kertoa, mitä sukupuolisensitiivisyys on, vielä kerran. Olisin onnellinen, jos lukisit tämän ajatuksella ja antaisit...

Yritän nyt tiivistetysti kertoa, mitä sukupuolisensitiivisyys on, vielä kerran. Olisin onnellinen, jos lukisit tämän ajatuksella ja antaisit mahdollisuuden.

Sukupuolisensitiivisyys on sitä, että jokainen lapsi saa kasvaa sellaiseksi kuin on. Ettei häneen suhtauduta tietyllä tapaa, ettei oleteta hänestä tai hänen mielenkiinnon kohteistaan asioita, ohjata johonkin sukupuolensa stereotyyppiseen toimintaan, tai mikä pahinta, kielletä jotain vain, koska hän on jotain sukupuolta.

Että lapsesta itsestään kumpuavat asiat ohjailisivat sitä millaiseksi lapsi kasvaa ja mitä hänestä tulee, eikä se, millaisina kulttuurimme näkee esimerkiksi tytöt ja pojat.

Että tunnistetaan sukupuolille tyypilliset olettamukset ja niistä olettamuksista johtuvat vahingolliset toimintatavat, jotta niihin vahingollisiin asioihin voidaan vaikuttaa ja niitä voidaan muuttaa.

Eikä kyse ole vain vaatteiden väreistä, harrastuksista tai nukke- vs. autoleikeistä.

Kyse on elämästä.


Aikuisten suhtautumista tyttö- ja poikalapsiin on tutkittu erilaisissa tilanteissa. Niissä on toistunut aikuisten puolelta samankaltaiset asiat, jotka ovat omiaan ohjaamaan lapsia stereotyyppisen sukupuolen mukaiseen toimintaan.

Kyse ei ole siitä, että tytöillä ja pojilla itsellään olisi syntymästään aina tietyt ominaisuudet vaikkapa riehakkuuden, omatoimisuuden, tunnollisuuden ja kiltteyden saralla, vaan aikuiset tekevät oletuksia sukupuolen mukaan.

Hyvä esimerkki aikuisten tekemistä olettamuksista on esimerkiksi tilanne, jossa aikuinen on alkanut toimia eri tavalla sen mukaan, onko tämä luullut kohtaavansa tytön tai pojan. Tilanteita on testattu pukemalla sama lapsi joko pinkkiin tai siniseen, jolloin on huomattu täysin saman lapsen saavan erilaista kohtelua, riippuen siis siitä onko aikuinen luullut tämän olevat tyttö tai poika.

Testauksissa on todettu, että jopa vauvoja käsitellään eri tavoin ja niille puhutaan erilailla, jos oletuksena on tyttö- tai poikavauva.

Päiväkodeissa on tutkittu hoitajien suhtautumista tyttöihin ja poikiin mm. videoiden päiväkotien toimintaa. Huomattiin, että tytöiltä odotettiin parempaa keskittymiskykyä, sekä enemmän omatoimisuutta vaikkapa pukemisen suhteen. Heitä myös ohjataan herkemmin tarkkaavaisuutta vaativiin tehtäviin, kun taas pojilta siedetään levottomampaa käytöstä.

Poikia taas autettiin pukemisessa, eikä heiltä odotettu samoja suorituksia kuin tytöiltä. Tytöt jopa valjastettiin auttamaan poikia pukemisessa tai muissa askareissa.


Yksi kerta ei tee mitään, mutta jos toistuvasti ja aina poikia kohdellaan jotenkin vähemmän omatoimisina ja osaavina, ja poikien vähemmistä suorituksista palkitaan ansaittua paremmin, kuinka se vaikuttaa menestykseen opiskeluissa, tai elämässä?

Puhumattakaan sitten tyttöjen ja poikien yleisestä hyväksyttävyydestä ilmentää tunteitaan.

Sanapari toksinen maskuliinisuus on herättänyt ärsytystä yhdessä jos toisessakin lehtien palsoilla ja somessa.

Mikäli sanan ihan vaikka vain googlettaa, saa selville, ettei toksisen maskuliinisuuden ajatus ole se, että kaikki maskuliinisuus olisi haitallista tai huonoa, vaan että tiettyihin maskuliinisiin piirteisiin ja niihin väkisin tuuppaminen, esimerkiksi kasvatuksessa, on vahingollista.

En kuitenkaan usko, että monikaan on sitä mieltä, etteikö poikia – heidän omaksi hyväkseen – kannattaisi kannustaa vastuuseen itsestään ja hyvään koulumenestykseen. Että olisi ihan hyvä, jos pojatkin saavat näyttää tunteitaan, itkeä ja puhua sisimmästään, ja ettei esimerkiksi väkivalta saisi olla ratkaisu konflikteihin pojan elämässä.

Toksisella maskuliinisuudella siis tarkoitetaan vahingollisia kulttuurisia vaatimuksia miehisyydestä. Opittuja vahingollisia malleja. Esimerkiksi, että vain tunteettomuudella, kovuudella ja aggressiivisuudella pärjää – ja että nimenomaan yksin on pärjättävä. Että perinteisesti "feminiiniseksi" koetut piirteet tai asiat ovat huonompia ja sellaisten esiintyminen miehellä olisi jotenkin häpeällisiä.

Eli toksinen maskuliinisuus ei ole suvakkimädättäjäfeministien yritys halveerata kaikkea maskuliinisuutta, vaan nimenomaan niiden miesten itsensä hyväksi tuoda esille, että poikien ja miesten ei tarvitse mahtua johonkin ulkoa-aseteltuun muotiin ollakseen hyviä ja hyväksyttyjä miehiä.

Ajatuksena siinäkin on tunnistaa asiat, jotka voivat olla vahingollisia. Eli suomeksi, että ei kannata kusta omille nilkoille saati antaa toisen kusta niille, jos siitä ei ole mitään hyötyä, vaan ennemmin vahinkoa.

En voi millään uskoa, että kukaan olisi tästä eri mieltä. Kunhan vain olisi ensin ottanut selvää mitä ko. termillä tarkotetaan. Aivan kuten sukupuolisensitiivisyydenkin kohdalla.


Sukupuolisensitiivisyys ja lasten tasa-arvoinen kohtaaminen hyödyttää kaikkia. En keksi syytä sille, miksi sitä pitäisi vastustaa tai siitä pitää nostaa somessa ja lehdissä itse keksittyjä ongelmia ja uhkia, jotta pääsee sitten sanomaan kuinka hulluksi on maailma mennyt niihin itse keksimiinsä asioihin.

Aina on kaikessa ääripäitä, urheilussa ja matematiikan opettelussakin, mutta emme me niiden varjolla kiellä lapsiltamme urheilua ja matematiikkaakaan.

Tytöt saa olla tyttöjä, pojat poikia, ja just niin sterotyyppisiä ilmentymiä sukupuolistaan kuin haluavat olla, jos haluavat. Mutta kenenkään ei ole pakko olla, eikä niihin tulisi tiedostamatta tai tiedostaen väkisin ketään ohjata.

Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, se tässä on koko homman pointti.

Voi olla, ettei suurelle osalle lapsista koidu merkittävää haittaa perinteisten sukupuoliroolien tuputtamisesta, mutta ne joille koituu, voi koitua kalliilla hinnalla.

En oikeasti enää tiedä mitä asialle voisi tehdä, kun samat ihmiset nostavat esille kuinka "kukaan ei välitä poijista" ja kuinka kaikki pauhaa vaan tasa-arvosta naisten kannalta, ja samaan aikaan demonisoivat ja haukkuvat kaikkea sukupuolisensitiivisyyttä, edes yrittämättä ymmärtää mitä se on ja mitä sillä haetaan.

Tulee olo, että ei tässä voi kuin kehottaa sitten itse keksimään apua poikien ongelmiin heikkoine koulumenestyksineen, syrjäytymisineen ja itsemurhatilastoineen, jos tutkittu tieto ei kelpaa.

Nyt ollaan muutama vuosikymmen kokeiltu tässä jo tätä ei-tutkitun, mututiedolla ja esi-isiemme perintönä saatua ahtaisiin sukupuolirooleihin asettamisläppää, eikä se nyt varsinaisesti ole auttanut. Pitäisikö antaa mahdollisuus jollekin muulle?

Kokonaisen tunnin verran voisi antaa mahdollisuuden asialle kuuntelemalla podcast-jaksoni sukupuolisensitiivisyydestä, missä ei tarvitse kuunnella vain minun ja vakiotyyppieni Jukan ja Maijun mutuilua, vaan keskustelussa on myös mukana filosofian tohtori sukupuolentutkimuksen alalta, sekä Monimuotoiset perheet -verkoston projektipäällikkö Anna Moring.

Minä kyselen ja Anna selittää hyvin käytännön esimerkein, miten kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa.

Kuuntele jakso: https://www.supla.fi/supla/3323365


6 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki