Tietoa mainostajalle ›

Trendikkäät lastenvihaajat

4.4.2013

Kahvilassa itkee vauva. Äiti yrittää etsiä äkkiä pulloa, tuttia, tai mitä tahansa vauvan suuhun tulpaksi, jotta lapsi hiljenisi ja nihkeät...

Kahvilassa itkee vauva. Äiti yrittää etsiä äkkiä pulloa, tuttia, tai mitä tahansa vauvan suuhun tulpaksi, jotta lapsi hiljenisi ja nihkeät katseet irtoaisivat niskasta. Jotkut ovat nihkeilijöitä rohkeampia. Juuri teini-iästä yli päässeet kakskymppiset pyöräyttävät silmiään ja kuuluu "tosi kiva". Kolmekymppiset, Sex and the Citystä raamattunsa tehneet, toteavat kovaan ääneen "onneks mulla ei oo lapsia". Vieläkin rohkeampia on: täti viereisestä pöydästä sanoo "shhh!".

On trendikästä olla urbaani lapsia vihaava lapseton ihminen, joka ei todellakaan halua lapsia omaa itsenäisyyttään häiritsemään. Tai on ainakin trendikästä sanoa niin. Lapset ovat helppo vihan kohde.

Äidit vauvoinensa kuuluvat kotiin. Ei tarvitsisi tulla pilaamaan perheettömien ja sinkkujen lattehetkiä. Kahvilat, ravintolat, kaupat, kampaamot, putiikit, Stocka, lentokoneet, junat, linja-autot, metrot... noh, ihan kaikki, kuuluvat ihmisille, joilla on kiire ja jotka ovat ansainneet rauhansa vapaa-aikanaan. Ja vaikkei heillä olisikaan kiire, he haluavat silti olla rauhassa sotkevilta, äänekkäiltä, rumilta ja tyhmiltä lapsilta. Lapset saavat astua ulos kotipihoistaan vasta kun osaavat olla hiljaa ja käyttäytyä kuin aikuiset. Sepä hyvä.

Jos ei ole mitään muuta puhuttavaa ja sääkin on jo aiheena koluttu, on aina hauskaa keskustella, kuinka ärsyttäviä lapsiperheet ovat. Se on mukavan kollektiivinen paheksunnan aihe. Vaikka itse en ole osannut ärsyyntyä vauvan itkusta julkisissa paikoissa tai lasten juoksentelemisesta ostarissa, olen silti ottanut osaa keskusteluihin, joissa kitistään häiritsevistä lapsista. Hävettää. Fraasit, joita on helppo heitellä, ovat esimerkiksi, että maksaisin vaikka lentolipusta enemmän, kunhan sillä lennolla ei olisi vauvoja, tai voisiko ne lapsiperheet mennä vaikka Rossoon, eikä tulla tänne á la carteen touhottamaan. Jopa jotkut perheelliset (monet!) tykkäävät arvostella, kuinka eräänkin perheen kakarat sillä lailla juoksivat ympäri ravintolaa ja kaatoivat maitolasejansa. Onneksi ei meidän – sillä kerralla.


Elämästä on kai tullut niin hedonistista, että ärsyynnymme kaikesta vähänkään itsellemme epämiellyttävästä, mikä on tullut pyytämättä ja ylimääräisenä. "Tilasin espresson, en itkevää vauvaa". Olemme niin keskittyneitä oman hyvinvointimme ja omien tarpeidemme ympärille, että se lentokoneessa itkevä vauva pilaa koko loman, koska en nyt sitten saanut nukuttua yhtään koneessa.
Toisaalta on myös kivaa valittaa. Siitä me tykkäämme. Ja arvostelu, se vasta hauskaa onkin. Kivasti tulee itsestä vähän parempi ihminen, kun joku muu on muka huonompi.


Tässä voisi nyt alkaa puolustamaan lapsiperheiden oikeuksia elää ja nauttia lomasta, vapaa-ajastaan ja lattesta, mutta on sanomattakin selvää että näin on. Jos ärsyynnyt lapsista, se kai on sinun ongelmasi. Ei lapset ole aikuisia, eikä heidän kuulukaan olla. 

Sitten tulevat aina nämä KÄYTÖSTAVAT KUNNIAAN -tyypit! Kyllä, lapselle opetetaan näitä seuraelämän käyttäytymisnormeja, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään ja harva mestari opettaessaan. Eikä tarvitsekaan olla. Vai luuliko joku, että  vanhemmat haluavat lapsensa riehuvan kahvilassa ja kaupassa? Toisaalta riehuminenkin tulkitaan eri tavoin. Toiselle riittää jo se, että lapsesta tulee ääntä, olipa se sitten iloa tai surua. Lasta voidaan hellästi opettaa miten yleisissä paikoissa on tapana olla, mutta silti lapsien pitää saada olla lapsia – lapsellisia ja lapsenomaisia.

Aika monella silmiään pyörittelevällä kakskymppisellä tulee joskus itselläänkin olemaan se tilanne, että lattea tekisi mieli ja lapsi on mukana. Kattellaan sitten uudelleen.


You Might Also Like

20 kommenttia

  1. Oon just tollanen kakskymppinen, lapseton kaupunkinainen ja varmasti oon itsekin ollu tollasessa keskustelussa mukana joskus, jossa arvostellaan äänekkäitä lapsia. Mutta totuus on, että ei mua oikeesti häiritse normaalitilanteessa yhtään sellanen ylimääränen lapsista lähtevä (oli sitten iloista tai surullista) melu. Ymmärrän täysin, että lapset on lapsia. Niistä saa lähteä ääntä! Mun mielestä on ikävää jos vanhempien pitää tuntea pienintäkään häpeää ja muitten ilkeitä katseita.

    Sitten jos omat hermot on muutenkin koetuksella saattaa se vieressä istuva raivokohtauksen saava lapsi vaan olla se viimeinen pisara.. Mutta niin saattaa olla se äänekäs teinijoukkokin. Tai huonokuuloinen, kovaan ääneen toitottava mummeli. Koen kyllä, että saan ärsyyntyä, mutta en koskaan tuomitse muita, vaan huomioin että suurin vika on luultavasti itsessäni ja sen hetkisessä mielentilassa :D

    VastaaPoista
  2. Wau! Kiitos kommentistasi! Mullakin saattaa mennä hermot milloin mihinkin ja kehenkin, jos itsellä on pinna kireällä! :D Sä olet upeasti asian ytimessä, että oma hermostuminen on usein ihan itsestä kiinni, vaikka sen voikin laukaista ulkopuoliset tekijät. Mä yritän itsekin aina miettiä sitä noin, kun verenpaine alkaa nousemaan! ;)
    En ollenkaan usko että kaikki, tai edes suurinosa ajattelisivat lapsista ja lapsiperheistä ikävästi, luulen että valtaosa ihmisistä on kuitenkin lapsimyönteisiä.

    VastaaPoista
  3. Muistan kun itse olin lapseton, niin joskus se lasten huuto saattoi tieten ottaa pannuun, mutta annoin asian olla. Nyt kun itselläni on lapsi, ei minua haittaa lasten huuto tai itkupotkuraivarit.. ennemminkin tunnen helpotusta kun tiedän että se ei ole minun lapsi, eikä mun tarvitse tehdä asian eteen mitään (siis jos olen esim. yksin tai ystävien kanssa liikenteessä) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Mulla on aina tarve luoda sellasia ymmärtäväisiä hymyjä sen raivaroivan lapsen vanhemmille. Vähän niinku et "i feel you"! Haha!

      Poista
  4. Varmasti lastenvihaajiakin löytyy, mutta minun kohdallani ärtymys kohdistuu kyllä vanhempiin. Pahoja katseita lapsiperheet saavat minulta silloin kun eivät edes yritä pitää huonosti käyttäytyviään tai häiritseviä lapsiaan kurissa. Minua ärsyttää "lapset ovat lapsia" -hössötys, jolla annetaan kaikkia käytös anteeksi. Se, että joku on lapsi, ei tarkoita ettei tarvitse vaatia hyvää käytöstä. Miksi lapsi saisi käyttäytyä erilailla ja huonosti vain siksi että se on lapsi? Näin juuri junamatkalta tulleena esimerkkinä voisin sanoa vaikka junan käytävällä koko matkan ees taas juokseminen, junassa etummaisen penkin potkiminen sekä huvin vuoksi kirkuminen ja kiljuminen junassa (syy ei ollut siis mikään hetkellinen pettymys/raivari). Kaikki edellä mainittu olisi paheksuttavaa käytöstä aikuiselta, eikä sellaista pidä mielestäni hyväksyä lapseltakaan. Tietenkään lasten kanssa julkisilla paikoilla kulkeminen ei todellakaan suju aina ihanteiden mukaan ja käytöstapoja vasta harjoitellaan. Mutta niin lujaa ärsyttää vanhemmat, jotka eivät yritä tuollaisissa tilanteissa kasvattaa omia lapsiaan. Ja niitä on todella paljon. Ja sitten jos itse menee huomauttamaan, niin katsotaan rumasti, että "kuka sinä olet minun lapsiani kieltämään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, että vanhemmat ovat vastuussa lapsiensa käytöstapojen opettamisesta. Kuten kirjoitinkin jutussa, kukaan ei ole seppä syntyessään, eli aina ei kaikki mene niinkuin Strömsössä.
      Jonkinlaiset käyttäytymiserot suon lapsille ja aikuisille. Lapsen iästä ja siitä käytöksestä riippuen, en paheksuisi aivan kaikkea mitä lapsi tekee, vaikka se ei aikuiselle olisikaan suotavaa käytöstä.
      Sellainen ylimenevä älämölö toki on aivan eri asia kuin vaikkapa leikkiminen. Joskus lapselleen itselleenkin voi olla ihan hyvä, että lasta vähän rauhoitellaan kun menee yli. Tokikin ymmärrän myös lapsia, jotka päästelevät höyryjä vähän ulos turhautuessaan vaikkapa juuri matkustaessaan. Mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitit! Kanssaihmisten huomioiminen parhaansa mukaan on minustakin tärkeää!

      Poista
  5. Toi on niin totta, mitä kirjoitit. Suomessa ollaan jotenkin tosi vieraantuneita siitä, että lapset _oikeasti_ ovat lapsia, eivät pienikokoisia aikuisia. Mitä pienempi lapsi, sen vähemmän niillä vielä on itsehillintää ja sosiaalisia taitoja. Ja kyllä, niitä pitää opettaa, mutta ei niitä nyt yhden junamatkan aikana esimerkiksi opita, aivan sama mitä siinä yrittää.

    Me lennettiin tammikuussa Egyptiin kolmekuisen tytön ja kaksivuotiaan pojan kanssa. Vauva itki nousut ja laskut, koska korviin kai sattui ja kaksivuotias kiljahteli ja hermoili aina silloin tällöin. Mä istuin molemmat lennot aivan selkä hiessä, ettei nyt vaan liikaa häirittäis kanssamatkustajia. Lapselle naksuja, iPadia, maitoa, suklaata, mitä vaan, että pysyis tyytyväisenä ja mahdollisimman hiljaisena. Ei mitään järkeä siinäkään. Oikeasti haluaisin meille tänne Suomeen enemmän sitä, että lapsia ei vihattais joka paikassa sen takia, että he käyttäytyy lasten tavoin. Se on ihan kammottavaa ja kertoo vaan tosi paljon meidän kulttuurista - täällä (Suomessa siis) on aivan normaalia vihata lasten äänipäästöjä, toivoa että ne olis kotona ja odottaa ehdotonta tottelevaisuutta jo siitä saakka, kun lapsi oppii kävelemään.

    Lopuksi vielä kerrottakoon, että kuuluin itse ennen tuohon kuvailemaasi sakkiin. Olin suomalaisen kulttuurin tuotos siis minäkin: lapsia vihaava parikymppinen. Onneksi mulla on nykyään silmät auki tämän(kin) asian suhteen, kiitos rakkaiden lasteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kummeksun juurikin tuota ehdottoman tottelevaisuuden oletusta. Ja kun usein ne ääniallergikot eivät välttämättä ärsyynny edes tottelemattomuudesta (mitä se sitten kenenkin mielestä aina on), vaan ihan vaan äänestä.

      Olimme vastikään syömässä siskoni ja serkkuni perheiden kanssa, eli lapsia oli viisi joten ääntä riitti! Kukaan lapsista ei kiukutellut (ja entäs sitten vaikka olisikin) tai sen enempiä riehunut, vaan lapset vain touhottivat tohkeissaan ruokiensa ja pikkuserkkujensa kanssa. Viereiseen pöytään tuli kymmenisen tätiä, jotka kyllä ihan nätisti hymyilivät meille, mutta keskenään kauhistelivat "meteliä". Luulivat kai ettemme kuulisi, tai sitten aivan tahallaan päivittelivät kuuluvasti. Oli miten oli, lapsia kyllä rauhoiteltiin ja pyydettiin olemaan vähän vähemmän äänekkäitä, mutta se tulos kesti noin kolme sekuntia ja taas oltiin riemuissaan! :)

      Kauheaa jos vanhemmat joutuvat aina olemaan selkä hiessä kun ovat lapsiensa kanssa jossain. Kyllä me aikuiset voisimme pikkasen enemmän antaa ymmärrystä, niin lapsille, kuin vanhemmillekin! :)

      PS. Kävin lukemassa jo aiemmin vähän sun blogia, tykkäsin tosi paljon esim. siitä Lapsen rankaimisesta -kirjoituksesta!

      Poista
    2. Kiitos palautteesta, tosi kiva kuulla! :)

      Ajattele, miten helppoa olisi tätä ääniasiaa ajatellen asua lasten kanssa Etelä-Euroopassa! Tai Etelä-Amerikassa. Siellä saa antaa äänen kuulua, eikä lasten (tai aikuisten) kovaääninen puhe, nauru tai kiukkukaan ole heti 'kamalaa meteliä'. Mutta näin Suomessa. Ei voi mitään. :)

      Poista
    3. Anu:
      Tiedostan kyllä erinomaisen hyvin, että lapset ovat lapsia, eivät pienikokoisia aikuisia, ja että itsehillintää ja sosiaalisia taitoja on vähän, eikä oletuksena ole että yhden junamatkan aikana ne opitaan ja aina sen mukaan käyttäydytään.

      Vertaamalla lasten käytöstä aikuisilta hyväksyttävään käytökseen tarkoitin siis sitä, että julkisilla paikoilla ja yleisessä kanssakäymisessä on tietyt normit hyväksyttävälle ja kohteliaalle käytökselle. Minkä ihmeen takia lapsien kanssa ei PYRITTÄISI samaan käytökseen? Tähän yhteiskuntaan ja aikuisuuteenhan niitä lapsia kasvatetaan. Ei koko maailma pyöri (eikä pidä pyöriä) lasten ja lapsiperheiden ehdoilla. Jos lasten annetaan käyttäytyä miten sattuun "koska he ovat lapsia" niin kuvitelmana taitaa olla, että käytöstavat ja toisten huomioonottaminen sitten vanhempana taianomaiseti vain omaksutaan jostain.

      Hyvä käytös on aina hyvää käytöstä, eipä se minusta juurikaan eroa lasten ja aikuisten kohdalla. Esimerkkinä nyt vaikka edelleen, tuo junassa etummaisen penkin potkiminen. Se on huonoa käytöstä, ihan sama potkiiko aikuinen vai lapsi (toki ymmärrettävämpää se on lapselta). Ja kyllä kovasti ihmettelen toisia vanhempia, jotka eivät tuollaiseen käytökseen puutu.

      Poista
  6. Miksi mä löydän sun blogin vasta nyt!


    Mä olin ennen semmonen "lapset on kivoja kun ne nukkuu tai sukeltaa"-tyyppi, mutta tein sen kaikessa hiljaisuudessa, ketään mulkoilematta ja jos tarpeeksi otti nuppiin niin poistuin paikalta.

    Nykyään mun ärsyttää vaan, jos esimerkiksi just ravintolaan (jollaisessa olen myös töissä), iskee lapsiperhe(et), eikä vanhemmat katso ollenkaan lasten perään. Kuvitellaan, että kun ollaan sisätiloissa niin lapset saa sitten juoksennella ja vanhemmat juoruta. Ääntä saa lähteä ja maidotkin kaatua, se vaan kuuluu asiaan, jos on lapsia mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että kuitenkin löysit ennen pitkää! Mahtavaa, tervetuloa! :)

      Joo oot ihan oikeassa, että täytyyhän niitä pitää silmällä ravintolassakin. Mäkin oon kans aikoinani ollut ravintolassa töissä ja kyllä itseänikin vähän kyrpi ne vanhemmat, jotka eivät yhtään vahdi missä lapsensa menevät. Pahinta tietysti oli vanhemmat, jotka saattoivat olla vielä hyvässä maistissa... huoh, se oli surullista.

      Poista
    2. Mä olen pari kertaa lopettanut anniskelun vanhemmalta, joka on huppelissa lapsen kanssa. Lakihan on mun puolella sanoessaan, että humaltuneelle ei saa anniskella ;) Todennäköisesti menevät seuraavaan ravintolaan, mutta ainakaan mä en ole sitten mahdollistanut humaltumista. Surullista tosiaan :(

      Poista
    3. Joo, sama täällä! Ei omatunto anna myöden mahdollistaa sitä toimintaa.

      Joskus oli muuten jossain blogissa (hitsi kun en muista missä) keskustelua siitä kenen, siis kanssamatkustajien vai henkilökunnan, pitäisi puuttua laivoilla vanhempien dokaamiseen. Jotkut olivat sitä mieltä että vanhempien on kannettava vastuu, eikä kenenkään kuuluisi puuttua. Tottakai vanhempien PITÄISI kantaa vastuu, mutta minusta se on hassu ajatus, että se jätettäisiin siihen, jos vanhemmat ei kanna sitä vastuutaan. Kun kyseessä on puolustuskyvyttömät lapset, ei suomalainen älä puutu ja sulje silmät -ajatusmaailma sovi siihen.

      Poista
    4. Mä muistan kanssa ton keskustelun jossain nähneeni.
      Todella usein ilmeisesti lapset jätetään yksin hyttiin ja aikuiset lähtevät dokaamaan. Siis kuka jättää lapsen yksin sinne?!?!

      Me oltiin laivalla ystävän kanssa niin, että kummallakin oli lapsi mukana. Päivä puuhattiin ja oltiin holittomia, mutta illalla lasten mentyä nukkumaan, käytiin vuorotellen ottamassa yhdet oluet, eikä mieleenkään kyllä tulis jättää lasta yksin sinne hyttiin.

      Samasssa keskustelussa taisi olla myös siitä, että vanhempien dokatessa lasten läsnäollessa, ei ainakaan kannata puuttua, koska sitten ollaan taas siinä tilanteessa, että ne lapset on yksin siellä hytissä, vanhemmat dokaamassa ja keskellä yötä lapset haahuilee käytävällä vanhempiaan etsien.
      J-Ä-R-K-Y-T-T-Ä-V-Ä-Ä!

      Mun mielestä tollasessa tilanteessa vois olla automaattinen toimintamalli ottaa yhteyttä lastensuojeluun, ehkä ne vanhemmat sitten heräis? Tietenkin tarvittais rajavetoja, että otetaanko yhteyttä jo tuosta meikäläisen yhdestä oluestakin, mutta mä voisin kyllä sitten käydä vaikka limpparilla :D

      Poista
  7. Mainio kirjoitustyyli sulla ja täyttä asiaa.
    Aikuiset vauvat tuhahtelevat sille, että pienempikokoisista vauvoista lähtee ääniä, onhan tuo nyt ihan huvittavaa.

    Silti olen sitä mieltä, että edelleenkään lapsia ei tarvitse viedä ihan joka paikkaan. Tai siis ei noin, vaan että pitää varautua siihen, että tietyn ajan kuluttua huutavan lapsen kanssa pitää varautua poistumaan paikasta. En kerro, mitä nämä paikat ovat, saatte itse keksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että kirjoitustyyli miellyttää!

      Eihän niitä nyt JOKA paikkaan viedäkään ja tokihan pitää varautua poistumaan tarpeen tullen. En aivan ymmärrä loppua, mutta eiköhän me keksitä jos keksimistä on.

      Poista
  8. Mahtava kirjoitus! Itse olen aina ymmärtänyt, että leikkivistä lapsista lähtee ääntä ja NIIN pitääkin. Emmehän me halua kasvattaa lapsistamme alistuvia tuppisuita, jotka eivät aikuisena osaa pitää puoliaan, näin taas tulee käymään, jos hallitsemme lapsiamme 24/7.
    Lisäksi haluaisin jokaisen lapsivihaajan hetkeksi istahtavan ja miettivän, millainen se oma lapsuus oli (Kyllä! Me jokainen ollaan oltu, juurikin sellainen huutava räkänokka) ja miettivän, että mistä se lapsiviha kumpuaa? Onko se kenties trauma huonosta lapsuudesta, etkö kenties saanut olla se lapsi? Tokihan se lapsiviha voi kummuta muualtakin, mutta MUISTA, olet itsekin ollut silti LAPSI.
    Nykyisin, kahden lapsen äitinä, lähtee se tsemppaavaa hymy toisille vanhemmille (se joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, nimittäin "tiedän tunteen, et ole asian kanssa yksin! Jaksamisia!").
    Toki on myös lapsia, joilla ei ole kasvatusta ja heitä ei voi kun sääliä (kun vierestä katsot heidän mäiskivän toisiaan ja vanhemmat vain juoruavat, tai karjuvat lastensa perään), näille vanhemmille ei ymmärrystä tipu itseltänikään ja tarpeen vaatiessa huomautan myös näitä lapsia.
    Ja mikä minua liikenteessä ärsyttää? No esimerkiksi, ne bussissa kovaan ääneen puhelimeen kailottavat aikuiset, tai ne jotka istuvat vierekkäisten penkkien ikkunoiden puolella ja karjuvat toisilleen koko matkan, mitä kukakin naapurin Pentti on tehnyt. Tai ne mummelit joiden suusta kuuluu "ei noilla nykynuorilla ole mitään käytöstapoja", samalla vieden koko pyörätien\kävelytien, tai kiilaamalla kassajonossa eteen. Niin ja unohtamatta niitä teinejä, jotka lorvivat kulkuväylillä ja viljelevät juuri oppimiaan kirosanoja.

    Nyt olen puhunut ;)

    Ps. Muistakaa välillä päästää ne ilmat pihalle ja vajotkaa lasten tasolle, tekee hyvää ihan jokaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Hyvin puhuttu!

      Mäkin yritän aina luoda niitä tsemppaavia hymyjä muille vanhemmille, pitäishän meidän toisiamme ymmärtää!

      Poista
  9. Mä en kyllä tajua sitä miksi kaikkien sitten pitäisi sietää huutavia ja käytöstapoja omaamattomia lapsia joka paikassa. Joo, okei maailma ei ole mustavalkoinen kuten sun tekstikin antaa ymmärtää... Esim. tämän menneen ajan parikymppisen silmienpyörittäjän mielipide lastenhankinnasta ei ole muuttunut vaikka ikää yli kolmekymmentä, joten ei muuten kattella sitten niitä latteja lapsi kainalossa. Ja todellakin maksaisin enemmän sellaisesta lennosta missä ei ole koko 11 h lentomatkaa itkevää lasta, kokeile itse tehdä yli pitkiä työpäiviä ja painaa lentokoneen penkkiin uupunut pääsi ja valvoa koko matka sitten vain sen takia että lasta ei saada hiljaiseksi. Ja ei, en ole todellakaan mikään lastenvihaaja. Pointti on se, että jokainen elää elämäänsä miten tahtoo, mutta jo omassa kodissani olen saanut kärsiä vapaakasvattajien perheen lasten toiminnasta, kun vanhemmat eivät kiellä lasta tekemästä asioita mitä ei vaan kylässä tehdä vaikka sitä kotona saisi kuinka tehdä. Ja kyllähän niitä kurittomia lapsia vain on nykyisin niin paljon, kun kotona ei kielletä ja lähes kaikki sääntöjen opettaminen jätetään koulun tms. opetettavaksi.
    Ja mun mielestä se ei todellakaan ole trendikästä luoda paheksuvia katseita, mutta ihan samalla tavalla perheelliset toteavat juurikin tuon fraasin meille hieman erilaisen elämäntavan valinneille "Kyllä sä sitten ymmärrät kun sulla on niitä lapsia!"... Miettikäähän seuraavalla kerralla minkä takia niitä katseita luodaan, olisiko aika mennä joskus myös itseensä?

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki