On väsymyksiä ja on väsymyksiä. Sellaisia, missä kaikki kiukuttaa ja kaikki on tyhmää. Sitten on sellaisia, missä kaikki naurattaa ja kaikesta keksii jotain hassua. Tänään taaperolla oli se jälkimmäinen. 

Sellainen hämmentävän höpsö. Aivan levoton ja hersyvä. Niin pöljä, ettei äitikään pystynyt pidättelemään naurua. Lusikka ei osunut lähellekään suuta iltapalalla, vaippaa ei meinannut saada päälle, koska jalat ei tahtoneet nousta kaatumatta, hampaiden pesu oli ihan silkkaa komiikkaa, kun kielen laittoi eteen, ettei äiti saanut harjattua hampaita, iltamaito purskutettiin ulos suusta ja loppu kaadettiin lattialle. Ja kun oli aika ottaa äitiä kädestä ja kävellä nukkumaan, jalat harhailivat aivan omiaan ja etenemisen sijaan meinasi mennä pelkkää ympyrää. Tuntui kuin olisi hypännyt 15 vuotta taaksepäin ja taluttanut liian humalaista teinikaveriaan kesäfestareilta kotiin. Samanmoista oli meno. Ja kaikkea tietysti säesti katkeamaton kikatus – aivan kuten festareilta talutetulla teinikaverillakin.

 Iltapalan voi vedellä myös näin:

Aivan kuten kesäfestarikaverikin, tämäkin tyyppi nukahti heti sänkyyn päästyään. 

Hassu tapaus.