Vaikka päivä ei ole suloinen kuin Suvivirressä konsanaan, tänään valmistutaan taas oikein urakalla. Mieheni lähti juuri töihin kuvaamaan muutamat ylioppilaat ja vastavalmistuneet, ja harmitteli lähtiessään, kuinka tylsä sää valmistuneille tänään sattui.
Tänä(kään) vuonna ei meidän lähipiirissä kukaan ole sellaisessa iässä, että meille olisi postiluukusta ensimmäistäkään kutsua tipahtanut. Ja sekös harmittaa. Olisin niin halunnut pukea kesämekon päälle ja päästä juhliin. Laittaa taaperolle suorat housut ja käydä matkalta ostamassa sen ruusun, jota kukaan vastavalmistunut ei edes halua. Lapsena vihasin leipäkakkua, eikä se vieläkään kuulu lemppareihini, mutta kyllä minä sen palan siitä mielelläni silti olisin ottanut. Koska se kuuluu asiaan. Lahjaksi olisin vienyt raakaa käteistä, tai sitten kiusallani sen kakkulapion, jota ei niin ikään kukaan halua. Tai sitten kakkulapion, johon on kääräisty raakaa käteistä.
Ravintola-alalla aikoinaan työskennellessäni tämä päivä oli aika hauska. Tokihan päivä manattiin aina etukäteen työkaverien kanssa, mutta oikeastihan se oli aika leppoisa. Kiirettä piteli ja Ville Vallattomia väännettiin oikein olan takaa. Mutta silti päivä oli positiivinen ja sillä lailla sopivasti urpo. Käteistä pursuili iltalaukuista ja povitaskuista, ja jokainen pieni yhdeksäntoistavuotias juhli iltaansa maailmanomistajan elkein. Joku sofistikoitunut saattoi antaa ihan tippiäkin. Monikaan tuskin ajatteli, että 90% meistä iltansa palvelijoistakin oli ylioppilaita, eli yhtä suuren etapin saavuttaneita. Monet olivat koulutukseltaan jo reilusti enemmänkin, ja silti oltiin tässä palvelemassa. Heitä tulevaisuuden johtajia, insinöörejä, lääkäreitä ja juristeja. Nojoo, se oli – kuten sanoin – sillä lailla söpösti urpoa. Hymyssä suin.
Takaisin leipäkakkuun.
Kummityttöni, nyt 15-vuotias, saattaa olla vasta seuraava, jonka leipäkakkubileisiin pääsen. Onneksi se sentään pääsee ripiltä tänä kesänä, joten jotkut juhlat ainakin tiedossa, mihin saa viedä ruusun. Näin kirkkoon kuulumattomana tosin voisi kuvitella rippijuhlien – tai Suvivirren – kaipuussa olevan jotain kaksinaismoralistista, mutta meitsi vaan tykkää niin paljon siitä leipäkakusta, että ihan sama. Osallistun vaikka bar mitsvaan, jos siellä tarjoillaan leipäkakkua ja saa laittaa kukkamekon päälle ja viedä ruusun. Jota kukaan ei halua.
Vetoankin nyt kaikkiin kanssaihmisiin, että eikö millään voitaisi aloittaa sellaisia uusia perinteitä, joissa valmistujaisia olisi vähän useammassa etapissa? Kuten maailmallakin? Päiväkodista valmistuminen, alakoulusta valmistuminen, peruskoulusta valmistuminen, kansanopiston espanjankurssilta valmistuminen ja käsityökerhosta valmistuminen. Jokaisesta saisi jonkun hatun ja sitten laulettaisiin se Suvivirsi. Joo-o, pakko olisi laulaa, koska perinne. Vietäisiin ja saataisiin ruusuja ja käteistä kukkamekoissa. Ja syötäisiin leipäkakkua.
***
Tuomas Enbusken Twitter-sivulla on muuten taas mehevää keskustelua suvivirsimaanikkojen ja ah, niin provosoivan ja rationaalisen Tuomaksen välillä. Loistoviihdettä.
Herättäisköhän leipäkakku yhtä suuren haloon? Luulen et joo.
0 comments