Tietoa mainostajalle ›

Nolojen tilanteiden nainen

25.8.2014

Sadekeli, kenties, toi mieleeni erään ikuisesti aivojeni häpeäkeskukseen syöpyneen muiston, mutta palataan siihen kohta. Samalla mieleeni mu...

Sadekeli, kenties, toi mieleeni erään ikuisesti aivojeni häpeäkeskukseen syöpyneen muiston, mutta palataan siihen kohta. Samalla mieleeni muistui myös muutama muu vuosien varrella sattunut nolo tilanne. Aina kun muistan yhden, muistan ne kaikki. Ne ryöpsähtävät rikkoutuvan puutarhaletkun lailla tajuntaani ja kirvelevät siellä kivasti.

Kaikki alkoi siitä, kun varhaisteininä astuin yleiseen saunaan. Olin kai kuvitellut, että kaikki saunovat saunassa nakuina – sehän on sellainen suomalainen tapa –, mutta ilmeisesti koko muu saunojajoukko näki asian toisin. Siinä sitten, sellaisen reilun kymmenen hengen sekasaunojajoukon edessä astuin päättävisesti lauteille, tajuten samalla, että voi vittu (pardon my french), olen ainoa alaston – kaikilla muilla on uikkarit tai pyyhkeet. Tuollaiselle varhaisteinille ihan hiton kova paikka. 

Se on ensimmäinen kerta, kun muistan tunteneeni syvää häpeää. Sellaista, että voi jumalautasaatana (pardon my french, again), kun voisi vaan kadota än-yy-tee-nyt maan alle. No elämä jatkui, ja noloja tilanteita tietysti sattuu kaikille. 

Toisille vaan vähän useammin.


Yksi vähän tuoreimmista lemppareistani on, kun naapurin nuoren naisen pikkuhousut löytyivät meidän pyykkikorista. Olivat joutuneet vahingossa muun pyykin seassa meille. Moni olisi varmasti vain nakannut nimettömänä kalsarit takaisin narulle tai heittänyt housut vaikka roskiin, mutta koska meidän vintillä ei kuivattanut tuolloin pyykkejään muut kuin me ja hän, ajattelin, että pakkohan minun on ne pöksyt sille viedä. Että jos se vaikka on huomannut niiden kadonneen narulta ja jos ne ilmestyisivät sinne takaisin, tai vaihtoehtoisesti hävisivät sille tielleen, kuinka pervona se meitä sitten pitäisi? 

No eipä huolta, pervon maineen sain silti. 

Hermostuspäissäni nakkasin pikkuhousut pussiin ja marssin naapuriin. Koputin oveen ja oven auettua nopeasti ilmoitin, että: "ei me mitään pervoja olla, mutta täs ois sun pikkuhousut". Lykkäsin äkkiä pussin naapurille ja poistuin takavasempaan. Nailed it. 

Se naapuri muutti aika pian pois.

Pari kertaa olen törmännyt idoleihini. Kerran ihan jopa kirjaimellisesti. 

Turussa esitettiin kulttuurivuotena oopperaa, The Giacomo Variationsia, jota tähditti pitkäaikainen idolini, John Malkovich. Olimme viihteellä eräänä kesäiltana, kun Ravintola Koulun terassilla satuimme näkemään Malkovichin ylhäisessä yksinäisyydessään. 

Pikku tuiterissa lähestyimme Malkovichia viileinä kuin jääkarhut, tarkoituksenamme vain coolisti morottaa ja sanoa jotain korkeakulttuurista. Se, mitä kännykän kameran räpeltämiseltä, yhteiskuvapyynnöltä ja hihkumiseltani suustani tuli ulos, oli innostunut "I love you man!". I love you man?! Malkovich kiitti ystävällisesti ja jatkoi matkaansa. Ei meistä tullut korkeakulttuurista keskustelevia bestiksiä.

Tavatessani muuten Jari Tervon kirjamessuilla, pyysin yhteiskuvaa sanoilla "saanks mä yhteiskuvan, ku oon sun suurin fani... tai en ehkä suurin, mut toisiks suurin.. tai niinku..". Hyvin sekin meni. Pitäisi kai alkaa miettiä etukäteen mitä noille sanoo.

Kun taas törmäsin, tällä kertaa kirjaimellisesti, Hamburger Börsin edessä yhteen lempparibändeistäni, törmäsin heidän hotellin eteen pysäköityyn bussiinsa lastenvaunuilla.

Tuuli tarttui vaunuihin sillä aikaa kun laitoin hanskoja käteen ja vaunut lähtivät itsekseen rullaamaan osuen bussiin. Yksi bändin jäsenistä tuli kysymään, onko minulla kaikki ihan kunnossa, mutta äänensävystä päätellen se tarkoitti "onko sulla kaikki ihan kotona?"Säikähdin vaunutapaturmaa (missä ei siis onneksi käynyt kuinkaan) kuin pieni orava, enkä koskaan enää ole irrottanut kahvasta ilman, että laitan jarrun päälle. Voisi sitä tietysti muutoinkin saada sen lempibändinsä huomion.

Mutta se, mistä tämä ajatusryöppy lähti liikkeelle, oli se sadepäivä! 

Olin 17-vuotias, kohta 18, ja matkalla kesätyöpaikalleni. Nappasin kotoa hupullisen, pitkän sadetakin niskaani ja lähdin kiireellä bussiin. 

Bussissa huomasin, kuinka nuoret sällit hihittelivät takanani, mutta kuvittelin sen tietysti liittyvän uskomattomaan charmiini. Myös muutama vanhempi rouva tuijotti minua, mutta ei mitenkään hyvällä tavalla. Kohautin moisille olkapäitäni, kunnes työpaikalle päästyäni ymmärsin, mistä saamani ylimääräinen huomio johtui. 

Meillä oli vietetty edeltävänä viikonloppuna kaverin 18-vuotissynttäreitä ja hän oli saanut lahjaksi, mitäs muutakaan kuin ison, paksun tekojötikän mallisen juomapullon. Juhlien jatkuttua baariin, kaveri jätti lahjansa meille. 

Jötikkä oli jäänyt tuijottelemaan minua hyllylle ja ennen kuin vanhempani saapuivat kotiin, nakkasin se hädissäni, mihinkäs muuallekaan kuin sadetakkini huppuun. Sinne se oli unohtunut – ja nyt se oli tippuneena työpaikan lattialle, minun jalkojeni eteen. 

Onneksi ratkaisin tilanteen nopeasti ei toi oo mun -puolustuksella. Meni varmasti läpi.

Aika nolo muija.
Tässä vielä se kuva Johnista. On niin huono kuva, että toi vois olla vaikka naapurin Pekka.

You Might Also Like

18 kommenttia

  1. Voi luoja :) kiitos hyvistä nauruista ( sori)!!!!

    VastaaPoista
  2. Siis tässä maailmassa on joku toinenkin samanlainen koheltaja :D Jostain syystä ajaudun itsekin usein noloihin tilanteisiin ja vaikka luulisi, että niihin tottuu kun niitä usein sattuu niin ei! Joka kerta nolottaa ihan yhtä paljon ja jälkikäteen on "mitämitämitäeieiei" -olotila. Sen lisäksi onnistun usein saattamaan itseni tapaturma altiiksi ja miehen mukaan käytetyimmät sanani ovatkin "oho" ja "ups". Nämä tulevat varmasti olemaan myös lapsemme ensimmäisten sanojen joukossa :D Kaverit ihmettelee usein, miten nyt 9kk tyttömme on edelleen hengissä ja ehjänä. Ainakin toistaiseksi mitään ei ole sattunut.... mitä nyt muutama nolo tilanne julkisilla paikoilla vauvan eritteiden kanssa nim. Kakkaa otsassa bussissa.

    VastaaPoista
  3. Pakko vielä lisätä, että kiitos mahtavasta blogista ja hauskasta kirjoutustyylistä. Kiva lukea blogia, jossa sekoittuu kevyet hömppä aiheet, arjen sattumukset ja elämän vakava puoli. Ja kaikki tämä hauskalla kirjoitustyylillä höystettynä. Sulla on ns. sanan hallussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos lisäyksestä, onpa kiva saada näin kaunista palautetta! :)

      Poista
  4. Nauroin vedet silmissä, kiitos piristyksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, ilo on minun puolellani! :)

      Poista
  5. Näiden tarinoiden myötä musta taisi tulla sun suurin fani... tai jotain sinne päin. :)

    VastaaPoista
  6. :'D ai hyvää päivää! Vedin sellaista huutonaurua täällä, että varmaan naapurit soittaa kohta valkotakkiset!

    Elämän Tähtihetkiä! Been there, done that also :D Joskus parisataa vuotta sitten olimme isosiskosi kanssa vähän bailuttelemassa anniskeluravintelissa nimeltä Puuteri. Siellähän oli iso liuta NHL-pelaajia koska Jursinovin kiekkoleiri. Noh, pojat pistivät brikkakaupalla tequilaa meille tytöille pöytään ja pakkohan sitä oli juoda tyyliin kolmin käsin. Ja kaikki varmaan tietää miten vähän tequilan kaltainen viinas menee päähän...huhuhhuuu.

    Sitten kun tuli pilkun aika (ihmettelen edelleen miten helvetissä olin yhtäänkään tolpillani siinä vaiheessa??) ja oltiin siinä lähdössä kotiinpäin, yksi niistä pelaajista sanoi mulle: Good night Tequila girl!"

    Ja koska promilleja oli veressä varmaan 10 siinä kohtaa, jotenkin oli niin itsevarma olo puhua lontootakin. Siis omasta mielestä olin melkein natiivi amerikkalainen ja well well kun tuota näppärästi siinä heitin sille kundille takaisin, että:
    "Samewise!"

    Mitähelvetinvittua? En tiedä mitähän piti niinkuin sanoa, mutta tuommoinen heitto tuli suusta ulos :D Vähän se kundi katsoi mua pitkään ja hymyili silleen kohtuu vaivaantuneesti. Ihme, että siinä humalatilassa pystyin puhumaan saati, että muistan tämän, mutta jotenkin se ääretön häpeä joka iski hetimiten tuon sanaparren lennettyä suusta ulos, syövytti mun päähän muistijäljen.

    Nykyään mietin tarkkaan ja kauan jos puhun enkkua ettei tule mitään tälläisiä heittoja heiteltyä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, samewise! Melkein meni oikein! :D Pitää kyl alkaa reenaa jotain valmiita heittoja, ettei kävis enää näin. Tai sit juoda vähemmän, jos aikoo puhua lontoota – oli se sit John tai änäriheppu ;)

      Poista
  7. Hih nauraa tirskuin hauskoille kommelluksillesi niin täällä yksiksein keittiössä, että miehenikin piti tulla katsoomaan et mitä ihmettä mä nauran :D Onneks lapset ei sentäs heränny :D

    VastaaPoista
  8. Hahahaa, koen aina suurta lohdutusta ja iloa lukiessani tällaisia juttuja, koska täällä kanssa yksi nolojen tilanteiden nainen moi... Joskus on sellainen olo, että "tää ei voi olla totta, näen varmaan jotain unta". Symppaan sua niin, toi I love you man oli vaan jotain niin sellaista sammakkotasoa, joka olisi voinut lipsahtaa myös omasta suustani! :D

    Jos yhtään lohduttaa, nykyisen lankoni ensivaikutelma minusta oli alaston viuhahdus mieheni vanhempien talon läpi. Asiaa ei ole otettu ikinä puheeksi edes naureskelumielessä, vaikka tästä on jo kohta seitsemän vuotta.. :D Siellä ne seisoivat yllätysvierailulla koko perhe oven takana (joka muuten sulkeutui yhtä nopeasti kun avautuikin). Sillä hetkellä tiesin, mitä se maan alle vajoaminen tarkoittaa.

    Ps. Mahti blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, ja loistavaa, että meitä on muitankin! :D Oot sitten tehnyt heti alkumetreillä ilmeisen lähtemättömän vaikutuksen. Meikä kyl ehkä ottais puheeksi jossain joulupöydässä ton. Testaisit, et eikö muka Vieläkään naurata! ;)

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki