"Oletko sä taas raskaana, kun sun maha pömpöttää tuolla lailla? Tuleeko teille jo kolmas vauva?" kysyy lapsi vilpittömästi – mitä ajattelet? Noin niin kuin seitsemänviikkoisen vauvan äitinä, jolloin uusi raskaus, tai ainakin sen näkyminen on mahdotonta.

Aikuisen suusta moisen kysymyksen ottaisi kettuiluna, mutta kun sen esittää lapsi vilpittömästi, täysin kirkkain silmin, ei siitä voi pahastua, ei loukkaantua, ei mitään. Ei sitten millään. On vain vastattava kysymykseen. Ja tietysti hyväksyttävä, että totuus tuli lapsen suusta – mahani todella pömpöttää. Niin se vain nyt on. 

Eikä siinä mitään.

Mutta ajatelkaapa, jos aikuisenakin säilytettäisiin samanlainen suodattamattoman totuuden kertomisen ja kuulemisen aste. Kukaan ei tarkoittaisi pahaa, eikä kukaan ottaisi pahalla. Tuolla vaan mentäisiin kylillä, että moro, mitä Mauri, onpa sulla ruma naama ja paska auto ja että kato Pirjo, sun hanuri on levinnyt sitten viime näkemän. Sitten oltaisiin vaan, että no niinpä on ja jatkettaisiin matkaa. Haha, se olisi huikeeta! Tai outoa. Ja vähän epämiellyttävää. Eikä ollenkaan mahdollista. Mutta niinku ajatuksen tasolla hauskaa. Todellakin vaan ajatuksen tasolla. 

Noni, ei mulla muuta sitten. Tuli vaan mieleen.